Päivitetty 22.01.2013

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Martti Attila - Uusi hallituksen jäsen esittäytyy

Artikkeli on julkaistu myös Suvustaja-lehdessä 1/2013. Kirjoittaja Martti Attila.

 

Olen muuttanut Saloon virallisesti 9.11.2012, vaikka olenkin ollut kirjoilla Salon Kiikalassa jo noin neljä vuotta. Tulin vuosikokoukseen marraskuussa mielenkiintoisen esitelmän houkuttelemana ja heti tärppäsi kutsu vastuuta jakamaan hallituksen riveihin. Kiitokset kokousväelle luottamuksesta tuntemattomaan – toivottavasti olen sen arvoinen, ja tutummaksi varmasti tullaan. Siteeni salolaisuuteen alkoi siis jo mökkihankinnasta illoisen Kiikalan eteläkärjestä Vilikkalantien läheisyydestä, koska muutin sinne Turkuun suuntautuneen työmatkani lyhentymisen vuoksi. Samalla alkoi tietenkin mökin varustaminen paremmin ympärivuotiseen asumiseen. Espoon paritaloasunnostamme luopuminen alkoi tänä syksynä, kun rakas puolisoni Päivi Attila – vielä työelämässä olevana – aloitti etätyöskentelyn marraskuun alussa Salon vielä puolikalustetusta asunnostamme käsin.

Oma työurani alkoi farmasian parissa heti koulun päätyttyä ja jatkui pääosin Helsingin yliopiston leivissä tutkijana ja opettajana aina vuoteen 2005 saakka, minkä jälkeen hakeuduin syöpä‐ ja hormonilääkkeitä kehittelemään Turun Orionille. Laman koittaessa olin satojen saneerattujen joukossa ja päätin 63 vuoden iässä turvautua jo kertyneeseen eläkkeeseen – saadakseni vihdoin aikaa sukututkimuksellekin.

Vanhoja valokuvia, kirjeenvaihtoa ja dokumentteja Saksasta

Sukututkimukseen innostuin perinteisesti yli viisikymppisenä, innostajana mm. serkkuni Artto Kihlström, jolta sain pohjaksi kattavasti äitini Kihlströmin ja Granfeltin sukuhaaroja aina Flemingeihin asti. Lisäpontta olen saanut eri suunnilta perittyjen sukututkijan 'aarteiden' kautta.

Ensiksi mainittakoon äidinäitini Wally Kihlströmin (o.s. Granfelt) satavuotiaat, hyvin dokumentoidut perhealbumit satoine kuvineen sekä runsas, vielä tutkimaton kirjeenvaihto ruotsiksi ja venäjäksi. Äidinisäni Axel Woldemar Kihlström palveli viime vuosisadan alussa mm. rakuunana Kaukasuksella, josta on paljon valokuvamateriaalia venäläisistä sotilaista eksoottisissa paikoissa. Isoäitini Wally oli Kuopiossa aktiivinen monella alalla, valokuvasi itse paljon, piti seurapiirikutsuja, ompeluseuroja, osallistui mm. NNKY:n, vanhainkoti‐ ja leiritoimintaan ja vielä sotavuosina piti ompeluliikettä ja osallistui lottatoimintaan.

Toiseksi näitä 'aarteita' ovat isänisäni Sulo Attilan dokumentit ja kirjeenvaihto paljolti esperantoksi isänäitini Hedwig Attilan (o.s. Dreissig) kanssa. Hedwigin dokumentteja 1800‐luvun silloisesta Saksasta on jonkin verran fraktuuralla (mm. kopulaatiolupa – vastannee meikäläistä naimakirjaa). Esim. vanhin kirje 1700‐luvulta on käsialankin vuoksi vielä tulkitsematta. Dreissigin suku tuli Sleesian Laubanista (nykyistä Puolaa), ja Hedwigin äidillä (o.s. Köhler) lienee perimätiedon mukaan yhteyksiä 'rautakanslerin' aikaiseen veturiteollisuuteen.

Sukujuuret juontavat myös Tyrväälle ja Elimäelle

Kolmanneksi mielenkiintoisimpia kohtaloita ja työuria suvussamme oli Kaarlo Herman Attilalla, joka Tyrvään Laukulan Mattilan talossa syntyneenä (viides kaikkiaan yhdeksästä peräkkäisestä poikalapsesta) lähti kisällin oppiin Turkuun, perusti värjärinä Orimattilaan yrityksen, joka kasvoi Orimattilan Villatehtaaksi, ja sen myytyään viljeli vielä Sommarnäsin kartanoa, jonka jälkipolvet menettivät mm. liittyen vuoden 1918 ikäviin tapahtumiin. Pikkuserkkujeni kautta olen vasta viime aikoina löytänyt yhteyksiä ja uutta materiaalia sadan vuoden takaiseen Orimattilaan.

Neljänneksi olen viime vuosina puolisoni äidinäidin Martta Hiltusen (o.s. Korja) kautta tutustunut Elimäen Korian historiaan. Korjan sukuseuran myötä tutkimus on lapsirikkaiden perheiden myötä laajentunut lähipitäjiinkin.

Tyrväältä ovat siis lähtöisin sekä omat esi‐isäni verkatehtailija K. H. Attilan kautta (Laukulasta) että Päivin esi‐isät Johannes Jaatisen kautta (Kaukolasta). Toisaalta K. H. Attilan puoliso Anna (Orimattilan emäntäkoulun perustaja) taas oli kotoisin Elimäeltä Haapalasta – ei kovin kaukana Elimäen Korialta Korjan sukujuurilta. Näin lähikylien jälkipolvet ovat omassa liitossamme kahdelta suunnalta taas tulleet yhteen. Tyrväältä löytyy esipolvista jo meille yhteisiä esivanhempiakin.

Ehdin alkuvuosina kulkea Kansallisarkistossa jonkin aikaa – lähinnä Elimäen kirkonkirjoja selaillen. Viime vuodet olen lähes yksinomaan penkonut digitaalista materiaalia – tänä syksynä mm. Valkealan ja Elimäen mikrokortteja digitoimalla SSHY:n jäsensivuille. Toistaiseksi en vielä ole päässyt 'tuomiokirjavaiheeseen'. Samoin materiaalin laajuuden vuoksi rippikirjatietojen tarkistuksia alkuperäiskirjoista on vielä paljon työn alla.

Aluksi käytin omassa arkistossani muita sukuohjelmia, mutta vuoden alusta lukien siirsin koko 17 000 nimeä käsittävän aineistoni Legacyohjelmaan (suomenkielinen versio luvassa), johon olen ollut varsin tyytyväinen. Innostuin myös pari vuotta sitten GENI.com verkkopohjaiseen Facebook‐tyyppiseen ohjelmaan (nyt myös suomeksi), jonka kymmenistä miljoonista nimistä toisinaan löytyy etäisempiäkin sukulaisuussuhteita aina elossa oleviin jäseniin asti sähköpostiosoitteineen. GENIä on hieman työläs päivittää, mutta sen avulla 'ei‐ammattilaiset' pysyvät yhteydessä esim. valokuva‐arkiston innostamina.

SSS:n aktiviteetit mm. mainioiden nettisivujen kautta tekivät minuun vaikutuksen. Uskon, että pystyn kiinnostumaan seuran monipuolisesta toiminnasta, vaikka minulla omat juuret eivät vielä Salon seudulle johdakaan.

Martti Attila

 

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2017

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevätretki Vesilahteen 13.5.2017. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Uusi hallituksen jäsen esittäytyy: Marjatta Ticklén Lue lisää ...

Maakirja kertoo tilan historiasta Lue lisää ...

DNA-tulosten viidakossa koettua Lue lisää ...

DNA-tulosten jakaminen toiseen tietokantaan – GENIn sukupuista apua DNA-osumien selvittelyyn Lue lisää ...

Kokemuksia geneettisestä sukututkimuksesta Lue lisää ...

DNA-testaukset - näin pääset alkuun Lue lisää ...

Albrecht Johan Orbinski I ja II – isä ja poika, amtman ja veronvuokraaja Kannaksella Lue lisää ...

Dahlgrénit 1900-luvun alun uutisissa Lue lisää ...

Kirjallisuutta ja linkkejä genetiikan ja geneettisen sukututkimuksen opiskeluun Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi