Päivitetty 13.09.2010

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Yhdistyksen 300. jäsen, Heli Syrjälä

Artikkeli on julkaistu myös jäsentiedotteessa 1/2002. Haastattelija, kirjoittaja Kaija Salminen.

 

Yhdistyksemme saavutti jälleen uuden merkkipaalun, kun 300. jäsen liittyi riveihimme kesällä. Hän on Heli Syrjälä, 24-vuotias nuori nainen, joka parhaillaan opiskelee oppisopimuksella tavoitteenaan valmistua koulunkäyntiavustajaksi. Seuraavassa hänen haastattelunsa: 

Mikä sai sinut innostumaan sukututkimuksesta?

Kiinnostuin sukututkimuksesta, kun kuulin suvusta hurjia tarinoita. Sukuuni kuuluu noita nimeltä Prättäkitti, joka muistitiedon mukaan on elänyt joskus 1600 - 1700 -luvulla Ypäjällä. Todisteaineistoa vielä puuttuu. Lisäksi olen kuullut viinanpoltosta, murhista ym. mielenkiintoisista asioista. 

Mitä sukuja ja paikkakuntia olet tutkinut ja kuinka pitkälle olet päässyt?

Olen itse vielä alkutaipaleella. Äidinisän sukua (Cedergren - Lehtisalo) on jo tutkittu aikaisemmin. Erkki Apajalahti on kirjoittanut suvusta kirjan Genealogia Nils Jacobi, ja sieltä ole saanut pohjatietoja. Äidin sukua on asunut Tammela - Pusula -alueella. Olen päässyt noin 1850-luvulle saakka. 

Käytätkö tietotekniikkaa hyväksi ja millä tavalla?

Haen tietoja HisKistä, en muuta. Sukuohjelmisto 2000:n demoversion olen ajatellut hankkia. 

Mitä tavoitteita sinulla on?

Minulla on salainen haave julkaista joskus sukukirja tarinoineen. 

Mitä odotuksia sinulla on yhdistyksen suhteen?

Olen käynyt yhdistyksen Internet-kurssilla ja kerhohuoneella, mutta en muissa kokouksissa. En osaa oikein mitään vaatia, koska olen päässyt vasta alkuun sukututkimuksissani. 

Tässä lisäksi Helin yhteystiedot mahdollista tietojen vaihtoa varten: heli.syrjala[e]luukku.com ja puh. 050 518 7225. 

Kaija Salminen 

 

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 2/2017

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Syksyn 2017 toimintakalenteri Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Sukututkijahakemisto uudistuu Lue lisää ...

Kevätretkellä Vesilahdessa 13.5.2017 Lue lisää ...

Teppo Karppinen - SSSry:n kunniajäsen Lue lisää ...

Inkerin sivistys- ja kulttuurihistorian tutkimus ja inkerinsuomalaisten identiteetti Suomessa Lue lisää ...

Jacob Johan Maexmontan (1796-1884) - Suomen metsästyskuningas Lue lisää ...

Retki Ritarihuoneelle 26.1.2017 Lue lisää ...

Kirjaston uudet kirjat vuonna 2017 Lue lisää ...

Uusia hakemistoja Salon alueen kirkonkirjoihin SSHY:n jäsensivuilla Lue lisää ...

Kaikilla kotieläimillä on oma nimi Lue lisää ...

Ulrika Juseliuksen kotisivut Lue lisää ...

Voitto Hellstenin esipolvikaavio Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi