Päivitetty 12.02.2016

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Kastemaljan äärellä

Artikkeli on julkaistu myös jäsentiedotteessa 2//2008. Kirjoittaja Vesa hänninen

 

”Äiti tarpens tieten, juur rieten, Anda olutta Juoxutta cunniax Poikaisel (Taicka Tyttärel), Walmista myös muuta, jos suutta, Ystäviä jol ilahutta. Monda hyvä herku hän anda, Lihavita Paisteja canda, Holho cunnian cautta, ja autta, Erinomattain, Pappei ain, cuille hyvä suo, joille näin sano: Älkät paha suoka; waan ruoca Ottacat Te Wierat, ja juocat.”

Näin riimitteli ristiäistunnelmia yksi suomenkielisen kirjallisuuden varhaisista runoilijoista, Gabriel Tuderus. Lapsen syntymä oli entisajan maalaisyhteisössä, kuten nykyisinkin, suuri tapahtuma. Mitä enemmän lapsia, sitä suuremmasta siunauksesta perheen ja suvun ajateltiin päässeen osalliseksi. Tämän vuoksi myös ristiäisiä juhlittiin – ainakin varakkaammissa kodeissa – melko railakkaasti.

Pientä lasta oli huolellisesti varjeltava paitsi näkyviltä vaaroilta myös pahan kosketukselta. Monet kammottavat kansantarinat todistivat, miten paholainen ja kuolema vaanivat pienokaisia omakseen. Hankkiakseen suojan näitä vastaan vanhemmat halusivat saattaa lapsensa mahdollisimman pian, mieluimmin jo päivän parin ikäisenä, osalliseksi kasteen armosta ja kristillisen seurakunnan yhteyteen.

Lapsen vieminen kasteelle oli kummien tehtävä. Kummeille, jotka tavallisesti valittiin perheen lähipiiristä, oli määrätty monia tärkeitä velvollisuuksia. Ensinnäkin he olivat todistamassa lapsen hengellistä syntymää (lat. renati), heidän tuli valvoa lapsen kristillistä kasvua sekä tarvittaessa huolehtia hänestä myös muulla tavoin. Kummius oli eräänlainen kunniatehtävä, josta ei sopinut kieltäytyä. Ei siinäkään tapauksessa, että tyttö sai ensimmäiseksi kummilapsekseen tytön, mikä uskomuksen mukaan tuomitsi kummin itsensä jäämään vanhaksipiiaksi!

Kastejuhlaa varten lapsi puettiin mahdollisimman sieväksi. Varsinaisen kastemekon puuttuessa kapalot koristeltiin pitsillä tai käytettiin äidin silkkiä. Kastematkalle pantiin mukaan esineitä, jotka torjuivat pahoja voimia ja toivat hyviä ominaisuuksia. Esimerkiksi kapaloihin kätketty hopearaha teki lapsesta aikanaan rikkaan ja virsikirjan lehti puolestaan varmisti sujuvan lukutaidon. Joka kastettaessa parkui, sai vartuttuaan hyvän lauluäänen.

Tätä taustaa vasten on kiinnostavaa tarkastella tämänkertaista käsialanäytettä, joka on katkelma Halikon seurakunnan kastettujen luettelosta tammikuulta 1735. Alkuperäinen nide oli ainakin vielä muutama vuosi sitten säilytettävänä Halikon kirkkoherranviraston holvissa, joskin oheisiin varsin tyypillisen näköisiin ja tyylikkäisiinkin kirjauksiin on mahdollista tutustua myös mikrofilmiltä vaikkapa Turun maakunta-arkistossa tai Salon kaupunginkirjastossa.

Halikon kastettujen luettelon käsialanäytteen tulkinta:

  ANNO 1735
Januarius
N. 1
Skin(n)arböle
Henricus
Död den
13 Oct (1)742
den 1 Januarii, Christ(nade)s Skinnarböle Hindrich An-
derssons och Lisa Johansd(otter)s d(en) 31 Dec(embris)
födde barn och kallades Henricus, patriei: Mattz Jacobsson
ifrån Yöndilä, Mattz Jacobsson ifrå(n) Seppälä, Johan
Simonsson ifrån Yöndilä, Mattz Johansson ifrån Tafwola,
Anders Jacobsson i Yöndilä, Lisa Grelsd(otte)r ifrå(n) Tawola,
Maria Hindrichzd(otte)r i Seppälä, Maria Erichzd(otte)r
ifrån Yöndilä, Maria Michelsd(otte)r ibidem.
N. 2
Culdola
Ericus
död 1740
d(en) 6. Christ(nade)s Erich Christerssons och Margetha
Pehrsdotters d(en) 5. d(ito) i Culdola födde barn och kallades
Ericus. Testes Mattz Johansson if(rå)n Culdola, Eric
Jacobss(o)n ibid(em), Michel Michelsson ifr(å)n Pafwola,
Walborg Erichzd(otte)r ifrå(n) Culdola, Elin Christersd(otte)r
ifr(å)n Pafwola,
och p(igan) Maria Sigfridzd(otte)r ifr(å)n Culdola

Käsialanäytteen suomennos:

  VUONNA 1735
Tammikuu
N. 1
Kinnarpyöli
Heikki
kuollut 13.
lokakuuta 1742
Tammikuun 1:senä kastettiin Kinnarpyölin Heikki
Antinpojan ja Liisa Juhantyttären joulukuun 31:senä 1734
syntynyt lapsi, jolle annettiin nimeksi Heikki. Kummit:
Matti Jaakonpoika Yöntilästä, Matti Jaakonpoika Seppälästä,
Juha Simonpoika Yöntilästä, Matti Juhanpoika Tavolasta,
Antti Jaakonpoika Yöntilästä, Liisa Rekontytär Tavolasta, Maria
Heikintytär
Seppälästä, Maria Erkintytär Yöntilästä, Maria Mikontytär samoin
(= Yöntilästä).
N. 2
Kultola
Erkki
kuollut 1740
6:ntena päivänä kastettiin Erkki Ristonpojan ja Marketta
Pietintyttären 5:ntenä päivänä Kultolassa syntynyt lapsi,
jolle annettiin nimeksi Erkki. Kummit Matti Juhanpoika
Kultolasta, Erkki Jaakonpoika samoin, Mikko Mikonpoika
Paavolasta, Vappu (Valpuri) Erkintytär Kultolasta, Elina Ristontytär
Paavolasta ja piika Maria Sipintytär Kultolasta.

Alkuperäinen kastettujen luettelo on autenttisin ja luotettavin todiste syntymästä ja kasteesta. Se kertoo tavallisesti myös monia sellaisia tietoja (kuten kummit, kastepaikka, pappi jne), joita ei ole saatavissa esimerkiksi Suomen Sukututkimusseuran puhtaaksikirjoitetuista historiakirjoista eikä HisKi:stä. Näin ollen sukututkijan kannattaa hyödyntää alkuperäislähteitä aina, kun se vain on mahdollista. Oheinen Halikon kastettujen luettelo on erikoislaatuinen sikäli, että siihen on tehty lisämerkintöjä vielä vuosien kuluttua (tiedot lasten myöhemmästä kuolemasta).

Vanhat käsialat ovat tunnetusti visaisia, mutta moni kokee ongelmalliseksi myös alkuperäisasiakirjojen nimistön. Jopa akateemisissa piireissä kiistellään toistuvasti siitä, pitäisikö entisajan ihmisiä kutsua asiakirjojen ruotsin- ja latinankielisillä nimillä vai tulisiko nimet suomentaa kantajansa oletetun äidinkielen mukaisiksi. Itse olen ehdottomasti jälkimmäisellä kannalla. Tätä voin perustella esimerkiksi sillä, että tuntuu kovin luonnottomalta – ellei suorastaan koomiselta – kutsua oheisessa asiakirjassa mainittua supisuomalaista pikkupoikaa nimellä Carolus Erikinpoika. Sen sijaan Kalle Erkinpoika kuulostaa paljon halikkolaisemmalta!

Nimien suomentamisessa voi ohjenuorana käyttää esimerkiksi paikkakunnan talojen nimiä (talot on tavallisesti nimetty isännän etunimen mukaan!). Niinpä seudulla, jossa on useita Jaa(k)koloita, voi asiakirjoista tapaamansa ’Jacobin’ kääntää Jaakoksi, mutta toisella paikkakunnalla Kauppi on luontevampi vaihtoehto. ’Sigfrid’ on läntisessä Suomessa ja Hämeessä Sipi (vrt. talonnimi Sipilä), mutta vaikkapa Karjalassa Sipretti, Sipro tai Sippo. Muistiinpanoihin nimet on kuitenkin ehdottomasti kirjattava alkuperäisissä asiakirjoista löytyvissä muodoissaan.

Vesa Hänninen

 

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2017

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevätretki Vesilahteen 13.5.2017. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Uusi hallituksen jäsen esittäytyy: Marjatta Ticklén Lue lisää ...

Maakirja kertoo tilan historiasta Lue lisää ...

DNA-tulosten viidakossa koettua Lue lisää ...

DNA-tulosten jakaminen toiseen tietokantaan – GENIn sukupuista apua DNA-osumien selvittelyyn Lue lisää ...

Kokemuksia geneettisestä sukututkimuksesta Lue lisää ...

DNA-testaukset - näin pääset alkuun Lue lisää ...

Albrecht Johan Orbinski I ja II – isä ja poika, amtman ja veronvuokraaja Kannaksella Lue lisää ...

Dahlgrénit 1900-luvun alun uutisissa Lue lisää ...

Kirjallisuutta ja linkkejä genetiikan ja geneettisen sukututkimuksen opiskeluun Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi