Päivitetty 12.02.2016

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Veikko ja Viljo Attilan ”olympia-matka” Ateenaan 1906 raukesi

Artikkeli on julkaistu myös Suvustajassa 2/2014. Kirjoittaja Martti Attila

 

Sain hiljattain pikkuserkultani Lauri Attilalta käsiini Ilta-Sanomien artikkelin vuodelta 1966. Siinä Aarne Rahunen muistelee Laurin isoisän Viljo Attilan ja hänen veljensä Veikko Attilan voimistelu-uraa ja ehdokkuutta osallistua Ateenan ”väliolympialaisiin” vuonna 1906.

Armas Veikko Attila syntyi 15.3.1882 Orimattilassa villatehtailija K. H. Attilan ja opettaja Anna Attilan perheen 4. lapsena. Nuorempi veli Kaarlo Viljo Attila syntyi 17.9.1884 myös Orimattilassa. Molemmat elivät vain 35-vuotiaiksi.

Armas Veikko Attila 1882 - 1918 Kaarlo Viljo Attila 1884 - 1920

Kuvat: vas. Armas Veikko Attila, 1882–1918 ja oik. Kaarlo Viljo Attila, 1884–1920

Urheilevat veljekset

Kaikki kolme K. H. Attilan aikuiseksi kasvanutta poikaa olivat urheilullisesti aktiivisia, vaikka urheilua ei ehkä tehtailijan perheessä korkealle arvostettukaan. Vanhin veljeksistä Sulo Attila osallistui kisapolkupyöräilyyn Orimattilan juhannusjuhlissa 25.6.1897 saavuttaen 2. palkinnon (7 mk) 4 km ajossa (aika 5 min 30 s) ja voittaen hitausajon (palkinto 5 mk). Muita urheilusuorituksia en Sulon osalta ole löytänyt — ilmeisesti insinööriura ja esperanto-harrastus syrjäyttivät urheilun.

Veljekset Veikko ja Viljo olivat aktiiveja voimistelijoita: heistä Veikko oli Orimattilan Jymyn perustajajäsen ja monivuotinen johtaja (1903–1910), voimistelujoukkueen innostaja ja kantava voima Jymyn kisaillessa mm. Porvoon Akillesta vastaan.

Viljo Attila oli myös Jymyn miesvoimistelijoiden aktiivi toimien esivoimistelijana esim. 1908 Porvoon Voimistelu- ja Urheilupiirin urheilukilpailuissa ja kesäjuhlassa, joissa Veikko piti sekä tervetuliais- että päättäjäispuheen ja toimi sauvaliikeharjoitusten johtajana.

Viljo oli myös menestyvä uimari ja hiihtäjä. Hän edusti Katajaisia voittaessaan vuonna 1902 Helsingin koulunuorison kilpailuissa 150 m uinnin ja Ylioppilasvoimistelijoita voittaessaan Tampereella vuonna 1906 sekä 100 m (aika ”1 m. 36 s.”) että 500 m (”9 m. 24 s.”) uintimatkat (vm. ”uusi suomalainen rekordi”). Viljo myös hiihti ”kapulahiihtokilpailuissa” (1905 Riihimäki–Helsinki ja 1906 Lohja–Helsinki) Polyteknikkojen voittaneessa joukkueessa.

Tuon ajan sanomalehdet kirjoittivat urheilutuloksista nimellä W. Attila, jonka ilmoitettiin mm. voittaneen em. Tampereen kisoissa myös 1500 metrin juoksun. Oliko tässä kyseessä Wiljo vai Weikko vai ehkä Walo Attila (ei sukua, urheili ainakin 1908 Tarmossa), on epäselvää.

Jymyn voimistelijat
Kuva Orimattilan Jymyn ensimmäisestä voimistelujoukkueests vuodelta 1903. Veikko Attila toimi voimistelun johtajana ja Viljo Attila esivoimistelijana. Kuva on julkaistu Orimattilan Sanomissa vuonna 2002 (n:o 117, s.5).

Veljesten henkiset harrastukset

Musiikkiharrastus oli veljeksillä myös vahvasti esillä: Veikko ja Viljo esittivät nelikätistä pianonsoittoa mm. Orimattilan nuorisoseuran vuosijuhlassa 1905. Veikko mainitaan myöhemminkin useasti säestäjänä niin Nuorisoseurantalolla kuin Emäntäkoulullakin pidetyissä juhlissa.

Viljolla oli myös näyttelijän lahjoja. Hän esitti vuonna 1907 Ori-mattilan Jymyn iltamissa pääosan näytelmässä ”Kovan onnen mies” Uusmaalainen-lehden toimittajan mukaan ”näin maalaisoloihin nähden sangen onnistuneesti”.

Veikko yhdistysaktiivi ja laulaja

Veikon voimisteluharrastus suuntautui jo varhain organisointiin: jo vuon-na 1902 Helsingin Reaalilyseossa hän perusti Katajaiset-nimisen voimisteluseuran, jonka voimisteluesityksistä nautittiin eri juhlissa Uudenmaan ja Hämeen alueella. Hotelli Lahdessa Katajaisten voimistelunäytös 4.2.1906 sisälsi Lahden Lehden mukaan ”notkeita, säntillisiä, plastillisen kauniita sauvaliikkeitä”.

Ylioppilasvuonna (1903) Veikko jatkoi Ylioppilasvoimistelijoissa (YV) ja myöhemmin niin Orimattilan Jymyssä kuin SVUL:n Helsingin piirin hallituksessakin. Voimistelun ja musiikin harrastukset veivät Veikon illat Helsingissä, koska hänellä oli tapana laittaa oveen esim. lappu ”Veikko Attila tavattavissa tänä iltana YVssä, huomenna YLssä”.

Veikko oli Ylioppilaskunnan Laula-jissa (YL) toisena tenorina lukuvuosina 1903–1905 ja 1907–1908. Tällöin YL:n johtajina vaikuttivat mm. Selim Palmgren (1902–1903 ja 1905) sekä Heikki Klemetti (1904–1905 ja 1907–1927). Tänä aikana koettiin melkoisia mullistuksia suuriruhtinaskunnassamme (mm. kieliriidat, sortotoimenpiteet, suurlakko, eduskunnan synty), mikä vaikutti suuresti myös YL:n toimintaan. Vuosittain riideltiin esimerkiksi siitä, missä vappuna sai laulaa. Veikko kuului myös Suomen Laulun mieskööriin, mutta ei ilmeisesti osallistunut kuoron kuuluisaan Unkarin matkaan vuonna 1906. Myöhemmin YL teki menestyksekkäät neliviikkoiset konserttimatkansa (Eurooppaan vuonna 1933 ja Pohjois-Amerikkaan vuodenvaihteessa 1937–1938), joista jälkimmäisessä myös isäni (Uljas Attila, 1917–2006) oli mukana laulaen toista bassoa.

Voimisteluaatteen edistämiseksi Veikko esitti vastustustakin herättäneen ajatuksen, että kansakoulut voitaisiin kouluajan ulkopuolella antaa ”vapaiksi kisailupaikoiksi”, jolloin voitaisiin toteuttaa opetta-jien laiminlyömiä tehtäviä kuten voimistelua. Myös politiikkaan Veikko ehti osallistua tullessaan kirjuriksi suuressa kansalaiskokouksessa (läsnä n. 300 henkeä) Orimattilan emäntäkoululla 14.1.1906, jolloin Suomalainen Puolue (”vanha-suomalaiset”, myöh. Kansallinen Kokoomus) järjestäytyi viralliseksi puolueeksi.

Vuonna 1906 melkein Ateenaan

Maaliskuussa 1906 lehtori Ivar Wilskman (Suomen voimistelun uranuurtaja) oli tiedustellut, voisiko Veikko veljensä Viljon kanssa lähteä Kreikan matkalle esiintymään ja kilpailemaan Ateenan kansainvälisissä kisoissa. Veljekset olivat silloin parhaita sauva- ja nojapuuvoimistelijoita Ylioppilasvoimistelijoissa (YV), josta kolmantena ehdokkaana Ateenan matkalle oli Arvo Vartia (myöhemmin YV:n puheenjohtaja).

Veikko Attilan jo kouluajoista Orimattilassa tuntenut Aarne Rahunen muistelee edelleen Veikon kertoneen, että hän pyysi miettimisaikaa. Kirjeessään vanhemmilleen Orimattilaan Veikko mainitsee, että ”juhlat Ateenassa ovat ensi huhtikuun 22 p:stä alkaen kuun loppuun ja olisi sinne lähdettävä useita päiviä aikaisemmin. Menomatka kestäisi näin kauan siitä syystä, että Berliinissä ja Wienissä annettaisiin voimistelunäytös. Kun nyt ei vielä lähemmin tiedetä juhlien ohjelmasta, niin on mahdotonta sanoa, täytyisikö Ateenassa viipyä juhlien loppuun asti, vai pääsisikö sieltä lähtemään jo ennemmin. Se tietysti voisi säästää monta päivää. Paluumatka kestäisi kolme päivää.

Ateenasta oli saatu kutsukirje myös Suomeen, mutta ei matka-avustusta (kaikki Skandinavian maat saivat avustusta) – ilmeisesti siksi, että olimme vielä silloin osa Venäjää. Lähtijöiden joukoksi suunniteltiin noin 15 miestä (pääosin voimistelijoita). Matkaan anottiin 8000 markan avustusta valtiolta, mutta Venäjän keisarin puoltoa anomukselle ei saatu. Tästä syystä voimistelijoiden matka Ateenaan ei toteutunut.

Ateenaan lähetettiin vuonna 1906 lopulta yksityisin varoin kaksi urheilijaa: Werner Järvinen (voitti kultaa antiikkisessa kiekonheitossa – Wernerin poika, Matti Järvinen, oli moninkertainen kultamitalisti ja maailmanennätysten haltija keihäänheitossa) ja Werner Weckman (voitti kultaa painin raskaassa keskisarjassa). Kuvaavaa ajalle oli, että suomalaiset eivät halunneet esiintyä Ateenassa Venäjän lipun alla, vaan olivat avajaisissa Itävallan lipun perässä ja päättäjäisissä Yhdysvaltojen lipun jäljessä.

Viljosta tuomari ja pormestari

Viljo kirjoitti ylioppilaaksi samaan aikaan (1903) kuin veljensä Veikko. Viljo suoritti kaksi tutkintoa, vuonna 1907 maanmittarin tutkinnon (nyk. insinööri) Polyteknillisessä opistossa (myöh. TKK, nyk. Aalto yliopisto) ja Helsingin yliopistossa vuonna 1909 oikeustutkinnon. Samana vuonna hänet hyväksyttiin Turun hovioikeuden auskultantiksi. Seuraavana vuonna Viljo toimi asianajotoimistossa Helsingissä ja vuodesta 1911 alkaen Mikkelissä, missä hän toimi myös Mikkelin tuomiokunnan tuomarina ja vuosina 1916–1920 Mikkelin pormestarina.

Viljo oli Orimattilan piirin kruununnimismiehen viransijaisena vuonna 1907. Lokakuussa 1910 hovioikeuden auskultantti Viljo Attila edusti appeansa, rovasti Johannes Ilmasta (e. Manberg, 1849–1915, Orimattilan kirkkoherra 1905–) painokannejutussa. Veikko oli samana vuonna avioitunut Lyyli Elisabeth Ilmasen (myöh. Svinhufvud, 1885–1963) kanssa.

Politiikalla oli jo tuohon aikaan myös paikallista merkitystä virkanimityksissä. Sitä kuvaa esimerkiksi Suur-Savon ”kolumnisti” vuonna 1910 seuraavasti: ”Joen takaa wettä noutamassa on käynyt Mikkelin läänin waalipiirin keskuslautakunta. Se näet on, kuten tunnettua, sihteerikseen valinnut hovioikeuden ausk. W. Attilan, Helsingistä, waikka paikkakunnalla kuuluu olleen tähän toimeen sopivia hakijoita. Hra Attila on suometarlainen; se ehkä selittää tämän hieman omituisen menettelyn – tawallaan ainakin.

Mikkelin pormestarina Viljo osallistui urheiluun ainakin kilpailujen ylituomarina vuonna 1915. Hän omisti myös tilan Kangasniemen Suurolassa.

Veikko Sommarnäsin kartanoon

Veikon osallistuminen urheiluun isänsä kuoleman (1908) jälkeen väheni, koska hänen vastuulleen jäi Sommarnäsin kartanon hoitaminen. Vielä vuonna 1909 Lahden Seudun Nuorisoseurain Liiton laulu-, soitto- ja urheilujuhlissa Orimattilassa mainitaan voimistelun johtajana kartanonomistaja, ylioppilas Veikko Attila. Uusimaa-lehdessä 7.11.1910 nimimerkki ”Kalle-Kustaa” valittaa, että Veikko Attila on jättänyt Jymyn oman onnensa huomaan. Ilman tulisieluista johtajaansa Orimattilan Jymyssä olikin usean vuoden ”lamakausi”, jolloin se hävisi urheilukilpailuissa varsinkin Porvoon Akilleelle lähes lajissa kuin lajissa.

Veikko pyrki hoitamaan hänelle perintönä jäänyttä Sommarnäsin kartanoa parhaan kykynsä mukaan. Ajat olivat kuitenkin vaikeat ja ylioppilaan taidot eivät ehkä olleet parhaat suurtilan hoitamiseen. Häneltä on säilynyt muutama koneella kirjoitettu ”avoin” kirje suvulle veljensä Viljon kautta Mikkeliin osoitettuina. Kirjeen kääntöpuolelle oli Hilja-vaimo laittanut 5-lapsisen perheen muita kuulumisia. Kirjeissään liikemieheksi itseään kutsuva Veikko kertoo aktiivisesti monista yrityksistään taloutensa kohentamiseksi. Kartano kuitenkin lipui vähitellen vakuutusyhtiön kautta uusille omistajille jo ennen Veikon väkivaltaista kuolemaa (”Punaiset murhasivat 15.2.1918 Orimattilassa”, mm. YL:n historiikin mukaan).

Veikon leskelle Hilja Attilalle (1879–1960) jäi huollettavakseen neljä alle 6-vuotiasta lasta, ja he muuttivat Orimattilasta Helsinkiin. Viljo-veljen kuolema, vain kaksi vuotta myöhemmin, teki Lyyli Attilasta (1885–1963) lesken. Lyyli muutti kahden alle kouluikäisen poikansa kanssa Mikkelistä Helsinkiin. Heistä nuorempi, Osmo kaatui sodassa vuonna 1941. Hilja ei avioitunut uudestaan, mutta Lyyli meni 1930 naimisiin Rafael Svinhufvudin (1897–1963) kanssa, ja he muuttivat vuonna 1938 Helsingistä Kankaanpäähän.

Villatehtailijan perilliset

Tämä Veikon ja Viljon tarina pohjautuu muun materiaalin ohella paljon Historialliseen sanomalehti-arkistoon, joka digitaalisessa muodossa päättyy tällä hetkellä noin vuoteen 1911. Tästä syystä minulla ei vielä ole selkeää kuvaa Veikon ja Viljon toiminnasta heidän viimeisinä elinvuosinaan 1910-luvulla.

Villatehtailija K. H. Attilan aikuisiksi eläneistä lapsista pisimmän iän saavutti oma isoisäni Sulo Attila (1879–1963), kun molemmat nuoremmat veljet kuolivat jo 35-vuotiaina. Kummallakaan tehtailijan tyttärellä ei ollut jälkeläisiä.

Veikko ja Hilja Attilan lapset n. v.1917

Kuva: Veikko ja Hilja Attilan lapset n. vuonna 1917 – vuotta ennen isänsä kuolemaa. Tuolissa nuoremmat kaksoset Antero ja Taneli (Taneli kuoli samana vuonna), edessä Leena ja seisomassa kaksoset Hilkka ja Kaija. Kuva Hilkan tyttären-pojan Mika Viitasen arkistosta. Kuvankäsittely: Kaija Salminen.

 

Oma isäni Uljas Attila (1917–2006) ja hänen siskonsa Ilona Attila (1914–1998) olivat ainoat serkuksista, jotka saivat kasvaa aikuisiksi molempien vanhempiensa kanssa. Isänsä nuorena menettäneet serkukset (Hilkka Ahi o.s. Attila, 1912–1938; Kaija Lassander o.s. Attila, 1912–1987; Leena Juula o.s. Attila, 1914–1978; Antero Attila, 1915–1992; ja Harri Attila, 1913–1989) perustivat kukin tahollaan perheet ajautuen omille urilleen. Villatehtailijan perinnöksi jäi siten kourallinen muistoja ja historiaa maallisen omaisuuden haihduttua suuriruhtinaskunnan suurten mullistusten kourissa.

Martti Attila

Lähteet:

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2017

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevätretki Vesilahteen 13.5.2017. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Uusi hallituksen jäsen esittäytyy: Marjatta Ticklén Lue lisää ...

Maakirja kertoo tilan historiasta Lue lisää ...

DNA-tulosten viidakossa koettua Lue lisää ...

DNA-tulosten jakaminen toiseen tietokantaan – GENIn sukupuista apua DNA-osumien selvittelyyn Lue lisää ...

Kokemuksia geneettisestä sukututkimuksesta Lue lisää ...

DNA-testaukset - näin pääset alkuun Lue lisää ...

Albrecht Johan Orbinski I ja II – isä ja poika, amtman ja veronvuokraaja Kannaksella Lue lisää ...

Dahlgrénit 1900-luvun alun uutisissa Lue lisää ...

Kirjallisuutta ja linkkejä genetiikan ja geneettisen sukututkimuksen opiskeluun Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi