Päivitetty 16.09.2016

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Kevätretkellä Porvoossa

Artikkeli on julkaistu myös Suvustajassa 2/2016. Kirjoittaja Vesa Hänninen.

Yhdistyksen perinteinen kevätretki tehtiin lauantaina 14.5.2016. Tänä vuonna kohteeksi oli valittu historiallinen Porvoo. Lähdimme matkaan Salon torin turistipysäkiltä jo aamuvarhaisella, kello kahdeksalta. Mukaan oli innostunut kaikkiaan 33 retkeläistä, joista parivuotias Reino Aalto oli nuorin. Kuljettajanamme toimi totuttuun tapaan jäsenemme Kai Ekbom.

Ensimmäinen kohteemme Porvoossa oli J. L. Runebergin (1804–1877) koti, yksi Suomen vanhimmista kotimuseoista. Kansallisrunoilijamme, joka toimi vuosina 1837–1857 Porvoon lukion roomalaisen kirjallisuuden lehtorina, asui talossa vuodesta 1852. Museon huoneet on sisustettu alkuperäisillä Runebergin perheelle kuuluneilla huonekaluilla ja taideteoksilla. Jopa kookkaat viherkasvit ovat alkuperäisten, Fredrika Runebergin (1807– 1879) vaalimien kasvien jälkeläisiä.

J. L. Runebergin sairastuttua – hän sai v. 1863 eräällä metsästysretkellä aivoverenvuodon – muuttui perheen kotielämä monella tavoin. Museossa olivat nähtävillä mm. lääkäripojan isälleen suunnittelema pyörätuoli sekä säädettävä vuode, jonka äärelle saattoi kutsua palvelijan soittokellon narusta nykäisemällä. Liikkumisen helpottamiseksi huoneista poistettiin kynnykset – ei kuitenkaan keittiöstä, jonka talon naisväki nähtävästi halusi säilyttää omana yksityisalueenaan. Porvoolaiset saattoivat tervehtiä rakastamaansa runoilijaa kadulta peilien välityksellä. Myös lintulauta sijoitettiin ikkunan taakse siten, että sairas saattoi seurata sen elämää vuoteesta käsin.

Museossa kuulimme tarinan legendaarisen, kansallisrunoilijan nimeä kantavan tortun synnystä. Makeannälkäinen Runeberg oli pyytänyt vaimoltaan jotain herkullista syötävää. Fredrika oli tällöin valmistanut kotoa löytyvistä aineksista (mm. vehnäjauhoista, korppujauhoista ja keksinmuruista) leivonnaisen, jonka hän oli koristellut omenahillolla ja sokerikuorrutuksella. Tosiasiassa kyseessä oli muunnos porvoolaisen kondiittorimestari Lars Asteniuksen 1840-luvulla kehittelemästä tortusta, joka kuului kansallisrunoilijan suosikkeihin ja joita tämän kerrotaan nauttineen erityisellä mielihalulla nimenomaan paloviinan kera. Runebergintorttu on edelleen yksi porvoolaiskonditorioiden myydyimmistä tuotteista.

Runebergien seitsemästä pojasta yksi oli maineikas kuvanveistäjä Walter Runeberg (1838–1920). Hänen veistoksiaan oli esillä Runebergin kotimuseon naapurissa. Veistosmuseon jälkeen retkiohjelmassa oli vuorossa maittava lounas, jonka nautimme 1800-luvulla eläneen porvoolaisen kauppias Simolinin tyttärien mukaan nimetyssä ravintola Hanna-Mariassa. Lounaan jälkeen lähdimme kävelykierrokselle Porvoon Vanhaan kaupunkiin. Kierroksen oppaana toimi Mari Pahkin.

Porvoonjoen laakso on ollut asuttu jo kivikaudelta. Rautakaudella ja vielä varhaiskeskiajallakin joki oli tärkeä kulkuväylä Suomenlahdelta Hämeen turkismaille. Niinpä alueesta kiinnostuneet tanskalaiset rakennuttivat luultavasti 1100–1200- luvun taitteessa joen suulle varustuksen, jonka jäännöksiä on edelleen nähtävissä Vanhan kaupungin pohjoislaidalla sijaitsevalla, noin 30 metriä korkealla Linnamäellä. Tästä varustuksesta lienee seutu saanut myös ruotsinkielisen nimensä (borg = linna, å = joki). Porvoolle myönnettiin kaupunginoikeudet nykykäsityksen mukaan 1300-luvun jälkipuoliskolla.

Vanhoille kaupungeille tyypillisesti on Porvookin useita kertoja palanut. Tuhoisimpia oli vuoden 1760 suurpalo, joka syttyi erään, kalakeittoa valmistamassa olleen perheenemännän varomattomasta tulenkäsittelystä ja poltti poroksi lähes 2/3 kaupungin silloisesta rakennuskannasta. Sinnikkäät porvoolaiset kuitenkin pystyttivät tuhoutuneiden rakennustensa tilalle uudet, usein vieläpä alkuperäisille kivijaloille. Nykyisin vanhassa kaupungissa on 550 rakennusta, joista useimmat ovat hyvin alkuperäisessä asussaan ja suojeltuja.

Ehkä tunnetuin ja merkittävin Porvooseen sijoittuneista historiallisista tapahtumista on Porvoon valtiopäivät – tai maapäivät, kuten niitä oikeastaan tulisi kutsua. Maapäivät pidettiin maaliskuussa 1809, kun oli varmistunut, että Venäjä saisi pitää 1808–1809 -sodassa valloittamansa Suomen itsellään. Kävelykierroksemme ensimmäinen kohde oli varapormestari J. E. Solitanderin talo, porvoolaisittain Linna, jonne maapäivien aikaan majoitettiin itse tsaari Aleksanteri I (1777–1825) seurueineen. Jotta tsaari ei olisi liannut jalkojaan Porvoon kevätsohjoisilla kujilla, oli häntä varten rakennettu Solitanderin talolta tuomiokirkolle puinen jalkakäytävä, jolla kävelemisestä rapsahti muille kuin Hänen Ylhäisyydelleen peräti seitsemän riikintalarin sakko. Mainitulla summalla olisi tuohon aikaan saanut esimerkiksi pari lehmää, joten ainakin tyhjätaskujen oli syytä katsoa eteensä, etteivät varomattomat askeleet olisi käyneet liian kalliiksi – joko kukkarolle tai rahan puutteessa selkänahalle!

Kävelykierroksen komeimpia kohteita oli Porvoon keskiaikainen, Neitsyt Marialle omistettu kivikirkko, joka sai nykyisen muotonsa 1400-luvun alussa ja on vuodesta 1723 palvellut myös tuomiokirkkona. Kirkko on historiansa aikana saanut kokea kovia. Vuonna 1508 se joutui tanskalaisten merirosvojen ryöstämäksi, vuosina 1571, 1590 ja 1708 samalla asialla olivat venäläiset. Jatkosodan alussa (1941) vihollisen lentopommi tunkeutui kirkon kattorakenteiden läpi, mutta onneksi räjähti vasta syvällä lattian alla, joten tuhot jäivät sillä kertaa melko vähäisiksi. Huomattavasti suuremmat vahingot sen sijaan aiheutuivat nuorten tuhopolttajien iskusta toukokuun lopulla 2006, jolloin mm. kirkon katto tuhoutui täysin ja rakennus kärsi myös mittavista vesija savuvahingoista. Tuhopolton vaurioiden korjaaminen vei pari vuotta ja maksoi yli viisi miljoonaa euroa.

Porvoon maapäivien avajais- ja päätösjumalanpalvelukset pidettiin tuomiokirkossa. Juuri siellä tsaari piti kuuluisan puheensa, jossa hän ilmoitti, että Suomi korotettaisiin ’kansakuntana kansakuntien joukkoon’. Siitä, mitä tämä käytännössä merkitsi, väittelivät jo aikalaiset, myöhempien aikojen historiantutkijoista puhumattakaan. Aleksanteri I:n voi nähdä kirkossa vielä nytkin, tosin enää luonnollista kokoa olevana Walter Runebergin veistämänä patsaana, joka paljastettiin maapäivien 100-vuotisjuhlallisuuksissa v. 1909.

Tuomiokirkolta kävelykierros jatkui tuomiokapitulin talolle (1759), jossa alkuaan toimi Porvoon maineikas lukio eli kymnaasi. Kymnaasin juhlasalissa järjestettiin maapäivien avajaistanssiaiset, joista tuli ikimuistoiset ainakin Mäntsälän kartanon nuorelle neidolle Ulla Möllersvärdille (1791 –1878). Syntyihän miltei seurapiiriskandaali siitä, että tsaari pyysi vain seitsentoistavuotiasta Ullaa yllättäen tanssiparikseen ja vieläpä poimi tämän häkellyksissä pudottaman silkkiviuhkan, jota piti tanssiaisten ajan rintapielessään. Jonkin ajan kuluttua Ulla sai kutsun tsaarittaren hovineidoksi Pietariin. Vuonna 1813 vanhemmat pakottivat Ullan avioliittoon kenraalimajuri O. R. von Essenin kanssa, mutta tuore vaimo karkasi puolisonsa luota jo hääyönä. Ullan ja tsaarin kiehtovaa tarinaa on käsitellyt mm. kirjailija Mika Waltari romaanissaan ”Tanssi yli hautojen”.

Kirkonmäeltä jatkoimme mukulakivisiä kujia pitkin Porvoonjoen vanhan sillan ja kuulujen rantamakasiinien kautta raatihuoneen torille. Kävelykierroksen jälkeen retkiohjelmassa oli vuorossa parin tunnin vapaa-aika, jonka monet käyttivät museoihin tutustumiseen. Vanhalla raatihuoneella (1764) toimivassa Porvoon museossa oli esillä mm. kultakauden taidetta (Knutson, Edelfelt, Vallgren) ja taideteollisuutemme huippuja, kuten Iris-keramiikkaa ja Saara Hopean tuotantoa. Viereisessä Holmin talossa puolestaan saattoi tutustua 1700-luvun lopun varakkaan porvarisperheen kotiin ja elämään. Mukavaa oli piipahtaa Vanhan kaupungin pikkuputiikeissa ja kahviloissa. Myös Brunbergin maineikas suklaa- ja makeismyymälä taisi kuulua monen kohteisiin.

Paluumatkalla poikkesimme kahville Bembölen kahvitupaan Espoossa. Bembölen kylä on Espoon vanhimpia, ja Bell yksi sen kymmenestä kantatilasta. Bellin päärakennuksen suuri tupa ja kamari lienevät jo vuodelta 1737. Tuvassa on edelleen nähtävissä mm. vanhat komeat kattoparrut. Bell toimi 1700-luvun jälkipuoliskolla kestikievarina, sillä talo sijaitsi sopivasti Kuninkaantien ja Helsinkiin johtavan maantien risteyksessä. 1900-luvun alussa Bell palveli mm. muonamiehen asuntona, suutarinverstaana ja kouluna, ja talvisodan aikana sen suojissa toimi kätilöopiston synnytysosasto. Myös kahvilatoiminnalla on jo pitkät perinteet, sillä kahvitupa avattiin yleisölle jo v. 1939. Kahvi oli vahvaa ja korvapuustit todella muhkeita, joten Bembölessä täytynee poiketa toistekin!

Takaisin Saloon saavuimme iltakuuden jälkeen. Vaikka sää oli hetkittäin sateinen, onnistui retki siitä huolimatta erinomaisesti. Muiden tuliaisten lisäksi jäi antoisasta päivästä kotiin viemisiksi roppakaupalla mukavia muistoja!

 

Ryhmakuva Porvoon tuomiokirkon edessä 2016

Kuva: Perinteinen ryhmäkuva Porvoon tuomiokirkon edessä. Kuvan otti 14.5.2016 oppaamme Maria Pahkin.

Vesa Hänninen

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2017

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevätretki Vesilahteen 13.5.2017. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Uusi hallituksen jäsen esittäytyy: Marjatta Ticklén Lue lisää ...

Maakirja kertoo tilan historiasta Lue lisää ...

DNA-tulosten viidakossa koettua Lue lisää ...

DNA-tulosten jakaminen toiseen tietokantaan – GENIn sukupuista apua DNA-osumien selvittelyyn Lue lisää ...

Kokemuksia geneettisestä sukututkimuksesta Lue lisää ...

DNA-testaukset - näin pääset alkuun Lue lisää ...

Albrecht Johan Orbinski I ja II – isä ja poika, amtman ja veronvuokraaja Kannaksella Lue lisää ...

Dahlgrénit 1900-luvun alun uutisissa Lue lisää ...

Kirjallisuutta ja linkkejä genetiikan ja geneettisen sukututkimuksen opiskeluun Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi