Päivitetty 12.02.2016->

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Raul Roineen pienoiselämäkerta

Artikkeli on julkaistu myös jäsentiedotteessa 1/2004. Kirjoittaja Veikko Vennonen. Tämä verkkosivuillamme julkaistu artikkelin versio sisältää Jan Roinen marraskuussa 2010 tekemät korjaukset ja täydennykset.

 

On paljon kuntia jotka ovat tulleet tunnetuksi kulttuurihenkilöistä ja suurmiehistä, Nurmijärvi Aleksis Kivestä, Sammatti Elias Lönnrotista jne. Halikossa ja Salon seudulla on vaikuttanut hyvin tunnettu kirjailija Johannes Linnankoski, syntyisin Askolasta. Hän on asunut Putolassa ja Vuohensaaressa. Kerrotaan, että mm. näytelmä "Laulu tulipunaisesta kukasta" on syntynyt täällä, samoin "Maitotyttö" kertomus. Toinen kirjallisuuden parissa vaikuttanut, lähinnä lasten satukirjailijana tunnettu on "satusetä" Raul Rafael Roine. Hänet vanhempi väki muistaa sellaisista kirjoistaan kuin "Antti Puuhaara", "Peukaloisen seikkailut", "Satuposetiivi", "Sitruunankeltainen papukaija" jne. 

Raul Roine syntyi 14. tammikuuta vuonna 1907 Turussa valokuvaaja Johan Emil ja Gerda Emilia Roineen esikoisena. Johan Emil oli kotoisin Halikosta. Hän syntyi Kaninkolan Jaakolan talonpoika Johan Heleniuksen ja vaimonsa Wilhelmiinan kaksoslapsena, toinen kaksosista oli tytär Amanda. Raul Roineen sukujuuret ovat isän ja isoisän kautta Halikossa. Hänen äitinsä Gerda Emilia oli kotoisin Liedosta

Kasvatiksi Halikkoon

Roineen vanhemmilla oli valokuvausliike Turussa ja myös pojasta piti tulla valokuvaaja. Valokuvaamista hän kyllä harrastikin maalaamisen ja kirjoittamisen ohella. Jo lapsena esikoinen annettiin kasvatiksi Halikkoon, isän sisaren, mäkitupalainen, kirvesmies, "setä ja täti" Elis ja Matilda Holmroosin perheeseen, heillä kun ei ollut omia lapsia. Holmroosit asuivat lähellä Salon kauppalaa. Sieltä he muuttivat Halikon aseman lähelle Mustaanmäkeen, Hovila-nimiseen taloon, josta Raul alkoi koulunkäynnin Kihisten kansakoulussa. 

Halikon vauras pitäjä, kartanot ja niiden elämä, kirkko hautaholveineen sekä Halikon muinainen historia kiehtoivat Roinetta jo nuorena. Lyhyessä omaelämäkerrassaan hän kuvaa Mustastamäestä näkyviä maisemia seuraavasti: 

Nummelta näkyi Linnamäki, jonka huipulla oli muinaislinnan jätteitä ja siitä vähän sivussa sijaitsi kumpare, jossa Rikalan muinainen kauppakaupunki oli seissyt. Kauempana meren rannalla oli Armfeltien Viurila, jonka tallit ja navetat oli piirustellut Engel. Siitä oikealle oli Hornien Vuorentaka, jonka päärakennus oli aito ritarilinna. Linnamäen huipulle on paikallistettu kansanlaulua: "Minä seison korkealla vuorella, viherjäisessä laaksossa... " Nämä romanttiset, peräti vanhan kulttuurin kyllästämät maisemat siis olivat tulevan sadunkertojan lapsuuden näkymiä. 

Myöhemmin Roineen kasvattivanhemmat ostivat Laidolan Ylitalon maalla vuokratontilla olleen talon. Tontista Holmroosit maksoivat vuokraa 20 markkaa vuodessa. Vuokran Holmroos maksoi aina jouluaattona, tuoden vanhan ison kaksikymppisen Laidolan isännälle. 

Koulunkäynti ei maistunut

Raulin Kihisissä aloittama koulunkäynti muodostui työlääksi. Vilkkaana poikana hänelle tuli siellä vaikeuksia. Koulunsa hän kävi loppuun Kaninkolan Paavolassa. Koulukirjoja enemmän häntä kiinnostivat Välskärin kertomukset ja varsinkin Tarzankirjat, jotka ilmestyivät siihen aikaan suomeksi. Halikon silloinen kirjasto - joka oli nykyisessä Franssintalossa - kiinnosti koulua enemmän. Hän oli innokas kirjaston käyttäjä, osti jopa itsekin kirjoja. Kun kotiväki määräsi illalla valon sammutettavaksi, Raul luki peiton alla taskulampun valossa. 

Hänellä oli myös oma kirjasto. Setä oli ostanut hänelle v. 1919 Koululaisen muistikirjan, jossa on sivu otsikolla Kirjastoni. Siinä hän mainitsee 18 kirjan nimet, tekijät ja hinnan. Muutamia poimintoja: V. Tarkiainen: "Aleksis Kivi, elämä ja teokset", Marlen: "Pyri eteenpäin, menestys varma", Leo Tolstoi: "Kasakat" ja "Väärä kuponki", Y, Koskinen: "Pohjan piltti", E. Lein o: "Muste", J . London: "Kulkurielämää". Hänellä oli myös luettelo lainaksi annetuista kirjoista. 

Muistikirjaa hän on käyttänyt päiväkirjanaan. Merkintöjä hän on tehnyt paljon, lähes joka päivä, eri tapahtumista, ja niistä tulee hyvin esille hänen lukuintonsa. Saadessaan muistikirjan hän oli 12-vuotias ja oli koulun neljännellä luokalla. Ammattihaaveena oli tulla valokuvaajaksi, siis isän ammatti. 

Kansakoulun käytyään hän kirjoittautui Turun suomalaiseen lyseoon. Opintietään hän ei ottanut vakavasti. "Luin kaikkia muita kirjoja paitsi läksykirjoja. Olin liian vilkas koulun penkillä istumaan", toteaa Roine itse. Rippikouluiässä hän kävi piirustuskoulua, ja se oli hänelle maailman suurin asia. 

Taiteilijatuttavia Helsingissä

Tulevan satusedän ollessa 19-vuotias v. 1925 vanhemmat muuttivat Helsinkiin, jonne he perustivat uuden valokuvaamon. Helsingissä hän oppi tuntemaan suuren osan Suomen kärkitaiteilijoita. Roineen perhetuttavia olivat mm. kuvanveistäjät Aarre ja Wäinö Aaltonen. Yksi tuttavuus oli "maailman vaatimattomin ihminen", suuri satujen kuvittaja Rudolf Koivu. Heistä tuli myöhemmin hyvät yhteistyökumppanit. Rudolf Koivu piirsi kuvituksen yli yhdeksäänkymmeneen Roineen julkaisemaan satukirjaan. 

Monena kesänä Roine kiersi Uuttamaata ja eteläistä Hämettä valokuvauskone repussa. Hän kuvasi maalaiselämää, taloja ja ihmisiä sekä eläimiä. Näillä matkoilla jossain kievarissa syntyi hänen ensimmäinen novellinsa "Sirkustirehtööri." 

Vuosien varrella hän kirjoitti filmiarvosteluja, lehti- ja kummitusjuttuja, mutta mainetta ei tullut. Filmiartikkeleista mainittakoon "Filmi ja sirkus", "Kotimainen elokuva ja kansainvälinen kilpatanner", "Selluloidinauhan valta" ja "Liikeapulaiset ja Filmi". Elokuvan tuleminen kiinnosti Roinetta, sen vahvaan asemaan ja valtaan hän uskoi. Kaupungin vilinä ja sen monet huvitukset kiehtoivat maalta tullutta, eikä opintie malttanut. Muutto Helsinkiin merkitsi etsinnän aikaa. Brondan istunnot matkustajakoti Päivölässä veivät boheemikauteen. Istunnoissa syntyi hyviä ystävyyssuhteita, mutta niissä myös "sprii virtasi", kuten Roine asian ilmaisi. Välillä hän oli vuoden sotaväessäkin palvellen Viipurin Tervaniemellä merilentolaivueessa. 

Pitkä tie kirjailijan ammattiin

Kun pula-aika kouraisi kansaa, tuleva sadunkertoja pakeni tutuille lapsuudenmaisemilleen Halikkoon kasvatusvanhempiensa luo. Hän viivähti tällä kertaa yhtäjaksoisesti Halikossa kaksi vuotta. Kunnankirjasto oli taas paikka, josta hän haki kunnon kirjallisuutta. Jossakin vaiheessa hänelle valkeni, että hänelle sopii satujen kirjoittaminen. Raul Roine teki suuren vaikutuksen kirjailija Anni Swaniin sadullaan "Hyppyrin pyppyrin", joka julkaistiin Sirkassa. Swan otti yhteyttä Roineeseen ja kannusti häntä jatkamaan satujen kirjoittamista. Tällä yhteydenotolla oli ratkaiseva merkitys. Nyt Roine aloitti määrätietoisen satujen kirjoittamisen ja otti yhteyttä eri kustannusliikkeisiin. 

Kehittyminen satukirjailijaksi kesti vuosia. Lastenlehti Sirkassa hän kirjoitti: "Vasta kun tutustuin suureen satutäti Anni Swaniin, valkeni päämääräni. Täti Swan on muuten yhtä ihmeellinen kuin Koivukin, ja juuri hän se opasti minutkin satujen poluille." 

Halikossa ollessaan hän kirjoitti kymmeniä satuja. Palattuaan Helsinkiin vain murto-osa oli kelvollista, mutta tästä ei Roine lannistunut. Hän kirjoitti moniin julkaisuihin, mm. "Säästäjään", "Joulupukkiin" ja "Sirkkaan". Näihin aikoihin Rudolf Koivu alkoi kuvittaa hänen satujaan ja alkoi puolitoista vuosikymmentä kestänyt yhteistyö. Koivu valitsi uransa jo varhain, kun taas Roine hapuili nuoruudessaan "Sadutarta" etsien. Koivun kuvittamia Roineen satuja ilmestyi monien lastenlehtien lisäksi myös päivä- ja viikkolehdissä. Ehkä paras kuvasarjoista oli Aarne Nopsasen kanssa tehty, jo alussa mainittu "Antti Puuhaara" -sarja. 

Raskas sota-aika

Sota katkaisi Roineen satujen kirjoittelun lähes kokonaan yli kolmeksi vuodeksi. Kyllästyttyään kortinpeluuseen tai puhdetöihin hän alkoi tehdä omia puhdetöitään: tarttui kynään ja kirjoitti. Se karkotti ikävän. Sodan pitkittyessä myös saduissa alkoi näkyä sodan vaikutusta. Roine koki sota-ajan raskaana, tässä kirje sedälle: 

Hyvä setä. 9.2.44

Terveiset täältä Kannakselta, jossa ei mitään erikoista kuulu. Matkani sujui tänne hyvin, Ehdinhän lähteä Helsingistä juuri paria päivää ennen pommiryöpyn tuloa. En vielä varmaan tiedä onko kotitalo eheänä. Siitä läheltä on kuulemma vaurioitunut suuria kivitaloja.

Neuvoin vanhempiani tulemaan sinne joksikin ajaksi, jos jotain erikoista sattuu. Kaipa he ovat jo tulleetkin. Olisihan heillä tilaisuus lähteä Kuopioonkin, mutta siellä Halikossa on kuitenkin turvallisempaa olla. On tässä aikoihin eletty, mutta ei auta muu kuin elää kituuttaa päivä kerrallaan ja odotella valoisampaa aikoja.

Terveisin: Raul 

Jatkosodassa Raul Roineen tie johti Karjalan kannakselle tykistön säämieheksi. Vuoden hän oli Suulajärven rannalla parakissa. Pari kertaa viikossa sotilaat kävivät saunassa, jonka oven päällä oli puukirjaimet HHTL hiipivän hölmöyden toppuutoslaitos. Tälle saunalle myös Roine suuntasi illanistujaisiin, jossa esillä oli etupäässä taide, mutta pohdittiin myös syntyjä syviä. 

Sodan kynnyksellä Raul Roine tutustui Aarne Nopsasen luona tämän vaimon sisareen Elsa Nousiaiseen. Avioliitto solmittiin helmikuussa 1942. Avioliitto alkoi huonoissa merkeissä, koska avioparilla ei ollut yhteistä kotia. Raul Roineella oli valokuvaamon nurkassa patja, tyyny ja peitto. Nuorikko asui äitinsä kanssa. Raul Roine kirjoitti ahkeraan vaimolleen ja antoi tehtäviä pitää yhteyttä kustantajiin ja toimittaa Roineen lähettämiä satuja eri julkaisuihin. Elämä vaikeutui, oikeus työhön ja asuntoonkin oli ongelmallista. Tapahtui ero, joka oli sopuratkaisu vuonna 1945. Heidän ystävyytensä säilyi Roineen kuolemaan asti. Roine omisti vanhoihin satuihin perustuvan kokoelmansa Vihreä lohikäärme entiselle vaimolleen. 1940-luvun lopussa Roine kihlautui Berit Grönholmin kanssa, ja heille syntyi 1950 poika Jan Rafael. Pian pojan syntymän jälkeen vanhempien tiet erkanivat ja Jan annettiin kasvatiksi Porvooseen.

Satujen alkulähde Halikossa

Raul Roineen satuja on julkaistu yli kaksisataa omina satukirjoinaan sekä parikymmentä kirjaa satukokoelmia, joista suuren osan kuvitti Rudolf Koivu. Kymmeniä satuja ja artikkeleita hän kirjoitti eri lehtiin ja julkaisuihin. Jälleen on kirjakaupoista saatavissa Roineen luonnonläheistä ja aitoja satuja. Ollessaan Halikossa kasvatusvanhempiensa luona läheinen metsä tuli hänelle tutuksi ja oli hänelle satujen alkulähde. Hän sanoikin naapureille usein, että hän kuunteli metsässä, kun maahiset ja muu metsänväki puhuivat hänelle. 

Raul Roineen henkinen kasvupohja oli Halikossa tädin ja sedän luona. Kontakti omiin vanhempiin jäi vähäiseksi. Halikon koti olikin Roineelle tärkeä paikka maailmassa, sekä turvallinen lähtökohta reaalimaailmaan että innostuksen lähde satujen seikkailuihin. Kustantajat olivat maininneet kirjailijan sisarelle, että Roineen sadut paranivat aina Halikossa käyntien jälkeen. 

Raul Roine muistelee menneitä kirjassa "Kerromme itsestämme", jossa mottona on Maailman lyhin satu: 

Oli kerran paha poika.
" Hitto viekään!" sanoi poika.
Ja Hitto tulija vei hänet.
Sen pituinen se.
 

Tulin tuntemaan Raul Roineen sodan jälkeen hänen ollessaan Halikossa. Hän oli silloin jo osittain harmaatukkainen, musta baskeri päässä, itseensä sulkeutunut "satusetä", joka usein kävi Halikon asemalla kaupassa, teki ostoksiaan ja lähetti kirjoituksiaan julkaistavaksi. Kauniina, kesäkuun 12. päivänä 1960 kaikkien lasten tunteman satusedän kynä kirposi kädestä, joka vuosia oli piirtänyt lapsille, heille niin rakkaita satuja. 

 

Lähdeaineisto:
Suomen Kirjallisuus VIII. Otava, Keuruu 1970.
Me kerromme itsestämme. Otava, Helsinki 1946.
Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon. WSOY 1947.
Halikon kirkonkirjat.
Ervo Vesterinen: Kauneinta maailmassa. Edita, Helsinki 1997.
Raul Roineen kirjeitä, piirustuksia ja päiväkirjamerkintäjä vuodelta 1919.
Eino Härmän muistelmia Raul Roineesta.
 

Veikko Vennonen 

 

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2017

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevätretki Vesilahteen 13.5.2017. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Uusi hallituksen jäsen esittäytyy: Marjatta Ticklén Lue lisää ...

Maakirja kertoo tilan historiasta Lue lisää ...

DNA-tulosten viidakossa koettua Lue lisää ...

DNA-tulosten jakaminen toiseen tietokantaan – GENIn sukupuista apua DNA-osumien selvittelyyn Lue lisää ...

Kokemuksia geneettisestä sukututkimuksesta Lue lisää ...

DNA-testaukset - näin pääset alkuun Lue lisää ...

Albrecht Johan Orbinski I ja II – isä ja poika, amtman ja veronvuokraaja Kannaksella Lue lisää ...

Dahlgrénit 1900-luvun alun uutisissa Lue lisää ...

Kirjallisuutta ja linkkejä genetiikan ja geneettisen sukututkimuksen opiskeluun Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi