Päivitetty 13.02.2016-->

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Sota vaikuttaa vieläkin

Artikkeli on julkaistu myös jäsentiedotteessa 2/2007. Kirjoittaja Viljo Kurppa

 

Me vanhimmat muistamme vielä tuon "viimeisen rytinän" kuusikymmentäkolme vuotta sitten, jolloin karjalaiset joutuivat toisen kerran lähtemään kotiseudultaan. Ennen kaikkea ajan muistavat ne, jotka ase kädessä puolustivat maatamme. Heitä ei enää ole paljon. Jokaisen sukulais- ja tuttavapiirissä on miehiä ja naisiakin, jotka eivät palanneet. Monia miehiä jäi kentälle. Siis heidän ruumistaan ei saatu kotimaan multiin. Sotaan jäi myös monia, joiden kohtaloista omaiset eivät saaneet mitään tietoja, eikä edes joukko-osaston päiväkirjoista löydy kuin merkintä: kadonnut. Eräs tällainen kadonnut oli serkkuni Uuno Kurppa. Viimeiset tiedot hänestä ovat niukat. Juuri ennen viimeisen suurhyökkäyksen alkua Uuno oli saanut loman, mutta rytinän alettua hän palasi yksikkäänsä kesken lomansa täyttääkseen velvollisuutensa. Puolustusvoimien Sota-arkisto kertoo hänen viimeisistä vaiheistaan lyhyesti:

Joukko-osasto 15.Tk
Katoamisaika 17.06.1944 Kadonnut, julistettu kuolleeksi
Hautauskunta Perniö

Siinä ovat siis viralliset tiedot Uuno Kurpan viimeisistä vaiheista. Jostakin kuitenkin omaiset olivat saaneet lisäksi tietoja, että Uuno toimi taistelulähettinä, ja katoamispäivänään hän oli saanut tehtäväkseen viedä polkupyörällä sanomaa johonkin toiseen yksikköön. Sen jälkeen hänestä ei tiedetty mitään.

Syyskesällä 2006 tapasin sattumoisin vanhan muurlalaisen työkaverini ja jäimme juttelemaan. Oikeastaan olin jo pitemmän aikaa halunnut käydä tervehtimässä tuota itseäni vanhempaa työkaveria, jonka kanssa lastasimme 50-luvulla puutavaraa ulkomaille meneviin laivoihin. Kerran kotiin palatessani näin tämän työkaverini leikkaamassa nurmikkoa kotinsa pihamaalla ja menin häntä tervehtimään. Hän kertoi sairauksistaan ja elämästään yhteisen työrupeamamme jälkeen ja vei keskustelun sotaan, jossa hän oli ollut vuosia mukana. Hän kertoi myös veljensä kadonneen sodassa ja se tuntui painavan häntä kovasti. Kerroin silloin myös serkkuni kadonneen ja sen, että tämän veli Onni odotti kovasti, josko veli olisi palannut vankien vaihdossa. Tosin Uunon vangiksi jäämisestäkään ei ollut mitään tietoa. Sodan jälkeen Onni tilasi myös Helsingin Sanomat, jossa aina ensimmäiseksi julkaistiin sotavankeudesta palanneiden nimilistat. Rakentaessaan Perniön Tuohittuun uutta kotia Onni usein mainitsi, että jos vaikka veli jostakin ilmaantuisi, sillä vanhanapoikana häneltä jäisi "hattukin kannon päähän", kuten hän asian ilmaisi. Tällä hän tarkoitti sitä, ettei hänelle jäisi perillistä. Uuno siunattiin aikanaan Perniön sankarihautaan poissa olevana, ja sitten meni Onnikin hautaan samoin kuin hänen neljä sisartaan saamatta tietää mitään veljensä kohtalosta.

Työkaverini tapaamisen jälkeen istuin tietokoneen ääreen. Hain internetistä nimellä Kurppa Uuno, jolloin sain kaksi vastausta. Niistä toinen, Kurppa Uuno Johannes, oli hakemani. Viereisellä sivulla olevat tiedot löytyivät Sotavankeudessa kuolleiden suomalaisten matrikkelista, os. http://www.metropoli.fi/sotavangit/

Näin saatiin internetistä tieto Uuno Kurpan viimeisistä vaiheista ja vaikka Väinö Salmelan kertomuksessa ei mainitakaan etunimeä, ei muita Kurppa-nimisiä ole tietoni mukaan sodassa kadonnut. En tietysti jättänyt "tutkimustani" tähän. Yritin kirjastosta saada käsiini Väinö Salmelan kirjan, mutta sitä ei ollut yleisissä kirjastoissa. Seuraavaksi yritin väestörekisteristä selvittää Väinö Salmelan, mutta tuloksena oli parikymmentä henkilöä. Edelleen nettiä selaillessani läysin siellä julkaisusta sukututkimuksesta erään Väinö Salmelan, joka oli syntynyt 1908 Karjalohjalla. Koska ikä sopi, kysyin numerotiedustelusta, löytyisikö sillä nimellä puhelinta Karjalohjalta. Vastaus oli kieltävä, mutta paikkakunnalla oli puhelin eräälle Salmela -nimiselle naishenkilölle, jolle soitin. Esitin itseni ja asiani ja kysyin olisiko hänellä mandollisesti tietoa Väinö Salmelasta ja hänen kirjoittamastaan kirjasta. Hän sanoikin olevansa juuri kirjan kirjoittaneen Salmelan miniä, mutta kirjoittaja itse oli jo kuollut vuonna 2000. Hän lupasi kuitenkin hankkia minulle Salmelan tyttären puhelinnumeron. Kanden päivän kuluttua soittikin minulle Tampereelta Raili Pöllänen ja kertoi olevansa Muistojeni Mustlahti -kirjan kirjoittaneen Väinö Salmelan tytär. Hänellä oli käsissään isänsä kirjoittama kirja. Isä oli ollut aina kuolemaansa saakka "selväjärkinen" ja oli saanut valmiiksi pienen kirjan elämänsä vaiheista Karjalohjan Mustlandessa, joskaan ei ennen kuolemaansa ennättänyt nähdä kirjaa painettuna. Painosta oli otettu vain 100 kappaletta ja se oli jaettu sukulaisille ja tuttaville, eikä sitä enää ollut saatavana. Raili Pöllänen kertoi kotiinsa tulleen tiedon isänsä kaatumisesta, kunnes tämä vuoden 1945 alussa ilmestyikin yllättäen kotiin. Isä oli jäänyt vangiksi ja päässyt vankien vaihdossa joulupäivänä 1944 Suomeen.

Pöllänen sanoi isänsä kirjassa olevan vielä lisääkin Kurpasta ja hän kysyi jaksaisinko kuulla. Hän luki kirjasta Kurpan hautauksesta tähän tapaan: "Seuraavana aamuna koottiin leirin kuolleet, riisuttiin alasti ja pantiin puulaatikkoon. Olin itse kaivamassa hautaa ja kaivumaalla peitettiin edellisten kuolleitten laatikot. Ei ollut pappia siunaamassa vainajia."

Näin saatiin siis tieto Uuno Kurpan viimeisistä vaiheista. Tieto ei ennättänyt hänen sisaruksilleen, mutta sisarusten lapsille kumminkin. Tuo Voronetsin alue sijaitsee n. 480 km Moskovasta etelään ja sotavankileiri no. 82 on sijainnut vanhan luostarin alueella. Saamme tuskin koskaan tietää, kuinka paljon sinne on haudattuna suomalaisia sotavankeja.

Uuno Kurpan matrikkelitiedot

Nimi Kurppa, Uuno Johannes
Synt.aika ja -paikka: 09.01.1910 Uusikirkko VI
Sotilasarvo: stm
Joukko-osasto: 15. TK
Vangitsemisaika ja -paikka: 17.06.1944 Koivisto Humaljoki
Kuolinaika: xx.xx.1944
Kuolinpaikka ja –syy: Sotavankileiri No 82, Usmanin kaupunki, Voronezin alue.

Muita tietoja:

Väinö Salmela. Muistojeni Mustlahti. Vantaa 2000, s. 122-123: "Nukuin ylälaverilla. Vieruskaverini oli Kurppa-niminen mies. Hän oli pieni ja laiha mies. Hän oli jonkin aikaa lankkusahurina. Se oli raskasta hommaa. Siitä työstä sai pienen annoksen vetistä leipää. Minä sanoin monta kertaa hänelle, että lopeta se sahaushomma. Hän vaan oli sitä mieltä, että jatkaa, kun siitä sai sitä lisäleipää. Hänen voimansa alkoivat heiketä eikä hän jaksanut enää täihin mennä. Hän makaili muutaman päivän. Eräänä iltana hän pyysi minua laittamaan tupakkia piippuunsa ja virittämään piipun. Muutaman savun vedettyään hän nukahti. Aamulla hän ei enää hengittänyt. Kuolema oli sahurin korjannut."

Lähde: Sotavankeudessa kuolleet suomalaiset -matrikkeli os. http://www.metropoli.fi/sotavanqit/

Viljo Kurppa

 

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 2/2017

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Syksyn 2017 toimintakalenteri Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Sukututkijahakemisto uudistuu Lue lisää ...

Kevätretkellä Vesilahdessa 13.5.2017 Lue lisää ...

Teppo Karppinen - SSSry:n kunniajäsen Lue lisää ...

Inkerin sivistys- ja kulttuurihistorian tutkimus ja inkerinsuomalaisten identiteetti Suomessa Lue lisää ...

Jacob Johan Maexmontan (1796-1884) - Suomen metsästyskuningas Lue lisää ...

Retki Ritarihuoneelle 26.1.2017 Lue lisää ...

Kirjaston uudet kirjat vuonna 2017 Lue lisää ...

Uusia hakemistoja Salon alueen kirkonkirjoihin SSHY:n jäsensivuilla Lue lisää ...

Kaikilla kotieläimillä on oma nimi Lue lisää ...

Ulrika Juseliuksen kotisivut Lue lisää ...

Voitto Hellstenin esipolvikaavio Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi