Päivitetty 19.09.2019

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Heikel-Heikinheimo -suvun pappeja seitsemässä polvessa

Artikkeli on julkaistu myös Suvustaja-lehdessä 1/2016. Kirjoittajat Miika Heikinheimo ja Martti Attila (toim.)

Kirjoittaja piti 27.8.2014 puheen kahden edesmenneen Muurlan kirkkoherran, Kauko Sainion (1924–2009) ja Jaakko Heikinheimon (1915–1990) muistoseuroissa Muurlan kirkossa. Puheessani keskityin Jaakon vaiheisiin erityisesti Muurlan kirkkoherrana (1953–1961) ja hänen runoihinsa. Tarinaa ajateltiin julkaistavaksi Suvustajassa, jolloin toimittaja ehdotti laajentamista samalla muihinkin suvun pappeihin, joista nykyisen Salon alueella palveli myös kirjoittajan isoisä, Veli Abiel Heikinheimo (1875–1948), Uskelassa vuosina 1921–1931 ja Perniössä 1941–1948. Sukukirjojen selaaminen tuotti lopulta 37 pappisvirkaan vihittyä suvun jäsentä ja lisäksi 27 suvun jäsentä meni naimisiin pappien kanssa.

Suvun pappien sukulaisuudet on esitetty taulukossa 2 (Suvustajan sivuilla 14–17). Sukuhaarat on tekstissä merkitty sh-lyhenteellä numeron edessä (sh) - Sukutauluissa sukuhaarat on merkitty punaisin numeroin.

Suvun yhdeksän sukuhaaraa

Suvun kantaisä, Jaakko Heikinpoika Heikkilä (n. 1679–1768) oli kauppias ja talonomistaja Oulussa. Jaakolla ja puolisollaan Maria Junttilalla (1697–1774) oli kuusi lasta, joista kolmesta pojasta polveutuivat sukuhaarojen kantavanhemmat: Jacob Heikel (1737–1781, porvari Oulussa), sh 1 ja 2 kantaisä, Samuel Heikel (1739–1786, raatimies ja pormestari Oulussa), sh 3 Ja 4 kantaisä sekä Henrik Heikel (1747–1818, asianajaja ja kauppias Oulussa), sh 5–9 kantaisä. Sukuhaarasta 2 löytyi vain yksi pappi ja yksi papinpuoliso, sukuhaarassa 3 oli jo 15 pappia ja 8 puolisoa pappeina. Vastaavat lukumäärät muissa sukuhaaroissa olivat 3 ja 1 (sh 5), 1 ja 2 (sh 6), 13 ja 11 (sh 7), 2 ja 1 (sh 8) sekä 2 ja 3 (sh 9).

Pohjois-Suomen pappeja

Pappisvirkojen haltijoille tyypillistä on virassa eteneminen (apulainen, kappalainen, kirkkoherra) ja virkakausien sijoittuminen useisiin seurakuntiin. Tarkasteltaessa Heikel–Heikinheimo -suvun pappien virkojen sijoittumista maakunnittain (HisKi-tietokannan srk-jaottelu) huomio kiinnittyy viranhaltijoiden keskittymiseen suvun juurille Pohjois-Suomeen. Lapin maakunnassa suvun pappeja oli 16 seurakunnassa (76 %), Pohjois-Pohjanmaalla vastaavasti 27 (69 %), Kainuussa 5 (56 %), Pohjois-Savossa 6 (35 %), Pohjois-Karjalassa 4 (27 %) ja Pohjanmaalla 9 (26 %) seurakunnassa. Kaikkiaan suvun pappeja palveli n. 132 seurakunnassa (25 % eli n. joka 4. srk), vain Keski-Pohjanmaalta ei löytynyt suvun jäseniä pappisviroissa – seurakunnat on mainittu taulukossa 2.

Sukulaisia samassa seurakunnassa

Rovaniemen seurakunta on esimerkki siitä, miten papin virkaan hakeuduttiin sukulaisuuden kautta (taulukko 1). Rovaniemellä pappisvirassa on ollut suvun edustajia kirkkokerra Pehr Samuel Heikelin (3) jälkipolvia viidestä eri sukuhaarasta. Vastaavasti Pehr Samuelin sekä hänen isänsä veljenpojan, rovasti Albert Heikelin (7) jälkipolvista on useampia pappeja ollut esimerkiksi Kemijärven, Kittilän, Oulun ja Muhoksen seurakunnissa.

V. A. Heikinheimo, paimenena Uskelassa ja Perniössä

Veli Abiel Heikel v. 1906 Heikinheimo (7b) syntyi Kittilässä kirkkoherran poikana v. 1875 ja valmistui papiksi v. 1903. Perhe muutti paljon isän toimiessa kirkkoherrana eri paikkakunnilla: Pudasjärvellä 1883–1889, Jyväskylässä 1889–1904 ja Tyrväällä 1904–1919. Veli Abiel toimi kirkkoherran (isänsä) apulaisena Jyväskylän maaseurakunnassa 1903–1904 ja Tyrväällä v:sta 1904, kappalaisena Janakkalassa 1913–1921 ja kirkkoherrana Uskelassa 1921–1931 (kuva 1) ja Perniössä 1941–1948 (kuva 2 ja kansikuva). Hän toimi myös lehtorina ja koulun johtajana Tyrväällä, Kokkolassa ja Sortavalassa sekä Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian assistenttina 1916–1917 ja 1933–1940.

Isoisäni Veli Abiel avioitui v. 1904 Anna Sofia Aleksandra Draken (1879–1912) kanssa. Anna Sofian vanhemman sisaren (Aina Maria, 1869–1937) puoliso oli arkkipiispa Erkki Kaila (1867–1944). Anna Sofia ehti ennen varhaista kuolemaansa synnyttää neljä lasta: Anna-Liisa (1905–2000), isäni Veli Kaarlo Sakari (1907–1985), Jorma Abiel (1910–1981) ja Paavo Väinämö (1912–1999).

Ensimmäisen puolisonsa kuoleman aikoihin Veli Abiel toimi opettajana Kokkolassa ja sai v. 1913 kappalaisen viran Janakkalasta. Sieltä löytyi hänen toinen puolisonsa Valma Maria Kranck (1880–1955), joka oli Janakkalan pitkäaikaisen kirkkoherran Adolf Kranckin (1841–1940) nuorin tytär. Valma Maria ehti vielä synnyttää kolme Heikinheimoa perheen asuessa Janakkalassa: Lauri Onni Jaakko (1917–1941), Osmo Aatto Johannes (1919–2013) ja Valma Kirsti Augusta (1921–2012).

Adolf Kranck toimi siis Janakkalan kirkkoherrana v. 1888–1940. Hänen edeltäjänsä v. 1869–1885 oli kirkkoherra Karl Heikel (1815–1885, sh 8 kantaisä, Veli Abielin isoisän veli), joka ennen Janakkalaa (khra 1869–1885) ehti toimia mm. kappalaisena Brändössä ja Sauvossa (ks. s. 19).

Rippikoulu Uskelassa 1927-1928
Rovasti V. A. Heikinheimon (kuvassa vas. oven kohdalla miesten eturivissä) rippikoulun konfirmaatio Uskelassa v. 1927/1928. Rovastista oikealla kanttori Rik-hard Mäkinen. Kuvan omistaa rouva Aini Järvelä (s. 1912), yksi rippikoululaisista. Hän on luovuttanut kuvan Miika Heikinheimolle 16.12.2015 Ilolansalossa.

V. A. Heikinheimon lapset

Anna-Liisa Heikinheimo tuli ylioppilaaksi Salon yhteiskoulun ensimmäiseltä ylioppilasluokalta v. 1923. Hän valmistui maisteriksi ja toimi historian opettajana Nurmijärvellä, Äänislinnassa, Niinisalossa, Oulussa ja Tampereen klassisessa lyseossa. Hän oli AKS:n perustajajäsen ja ANKS:n puheenjohtaja.

Isäni Sakari Heikinheimo tuli ylioppilaaksi myös Salon yhteiskoulusta v. 1927, toimi Maanmittaushallituksen arkistonhoitajana ja pianotaiteilijana sekä pianonsoiton opettajana Helsingin konservatoriossa ja yksityisesti.

Jorma Heikinheimo, FM, toimi Tilastollisen päätoimiston aktuaarina ja työskenteli Sokeiden Keskusliitossa. Jorman puolison (Anneli Heikinheimo s. Puukko, 1917–2012, FM) isä oli teologian professori Antti Filemon Puukko (1875–1954), kastepappini. Paavo Heikinheimo toimi rakennustyömiehenä.

Jaakko oli teol. yo ja vänrikki. Hän kaatui Karhumäellä ja haudattiin Perniön sankarihautaan. Osmo, FM, toimi hyönteistutkijana Maatalouden Tutkimuskeskuksessa ja harrasti mm. kasvinjalostusta – kaupasta on saanut ostaa kauniin violettia syysleimua nimeltä ’Osmo Heikinheimo’. Kirsti Huuhka s. Heikinheimo oli nukketaiteilija ja asui mm. Perniössä. Hänen puolisonsa, Juho (Jussi) Huuhka (1912–1994) oli agronomi ja Paimion kansanopiston rehtori. Heidän esikoisensa, Leena Maria Kristiina (1944–1945), on haudattu Perniöön.

Jaakko Heikinheimo, Muurlan kirkkoherra 1953–1961

Jaakko Mikael Heikinheimo, (3c, 1915–1990, kuva 3) oli isoisäni Veli Abielin neljäs serkku. Jaakko syntyi Kajaanissa isänsä (Assari Mikael Heikel, 1871–1939, Kajaanin yhteiskoulun rehtori) toisesta avioliitosta (pso Hilma Aurora Niemi, 1891–1961). Jaakon isänisä, lääninrovasti Karl Robert Heikel (3c kantaisä, 1819–1893) toimi pappisviroissa Pohjois-Pohjanmaalla ja viimeksi Kemijärvellä. Jaakko toimi pappistehtävissä Sulkavalla, Helsingissä ja Polvijärvellä sekä uskonnon ja latinan opettajana. Hän avioitui 2. kerran (ei lapsia 1. liitosta) Pyhäselässä Kiihtelysvaaralla syntyneen Elsa Annikki Vartiaisen (1920–2006) kanssa.


Jaakko Heikinheimo n. v. 1957–1958. Kuva hänen tyttärensä Kaisa Keski-ahon arkistosta.

Perhe muutti v. 1953 Polvijärveltä 3-vuotiaan Kaisa-tyttären kanssa Muurlan kirkkoherran pappilaan. Edellinen kirkkoherra, Oiva Johannes Salmela (Sauvon kpl 1936–1941, Muurlan khra 1941–1952), halikkolainen Salon Yhteislyseon ylioppilas, siirtyi v. 1952 Kaarinan seurakunnan paimeneksi. Välivuoden viransijainen (Esko Olavi Ensiö, 1922–1986, Sauvon khran ylim. apul. 1950–1951, myöh. Turun Henrikin srk:n kpl) ei ollut ehtinyt perehtyä puutarhanhoidon saloihin. Näin muistelee Jaakon Kaisa-tytär 60 vuotta myöhemmin: "Edellinen papinperhe oli viljellyt pihaa keveällä otteella, joten maanviljelijäperheen tyttärenä äitini sai aika urakan."

Ensimmäisenä kesänä perhettä kohtasi suuri tragedia. Kaisan pikkuveli kuoli synnytyksessä v. 1953. Vanhemmat surivat vauvaa suuresti. Martti-pojankaan syntymä v. 1955 ei tuota surua vienyt kokonaan pois. Menetystä kuvasi Jaakko monissa runoissaan. Niin, Jaakon runosuoni puhkesi varsinaisesti juuri Muurlassa. Siellä syntyivät kaksi runoteosta: Keskipäivä (1957) ja Oksien lomista (1959). Jaakko osallistui talvi- ja jatkosotaan ja toi sieltä mukanaan syvät haavat.

Valokuvaus oli Jaakolle mieluinen harrastus, samoin tekninen rakentelu, erikoisesti tähtitieteeseen liittyvät laitteet. Hän rakensi itse kaukoputken ja hioi siihen tarvittavan optiikan. Oppilaita tuli matkojen takaa.

Seurakuntatyö oli tietysti papin keskeisintä työtä – näin Jaakko Heikin: "Isällä oli kaunis ja ilmeikäs sekä laulu- että puheääni. Hän myös puhui hyvin ilman kirjoitettua puhetta. Oli hänellä toki runko, mitä hän seurasi. Hän pohti kirkkovuoden pyhiä paljon etukäteen. Kun kerran soitin hänelle syksyllä, hän kertoi olevansa päänsärkyinen, sillä hän sairasti etukäteen pyhäinpäivää, tuomiosunnuntaita ja adventtia." Aina tuo työ ei suinkaan ollut herkkua; sitä kuvastanee seuraava runo:

Ei ole nuorta monta. Vanhoja etupäässä,
nekin melkein jäässä.
Ukkoa, mummoa avutonta kertynyt
kamiinan ympäri piiri.
Voimaton veisuu kiiri savuttunutta holvia
kohti.
Vaisusti alttarin kynttilät loisti.
Saarna vakoa vaikeaa, pitkän pitkää,
kivistä kynti: "Katso Jumalan Karitsaa, Hänessä
anteeksi saatiin synti."
Silloin aukon raivas tuuli pilveen, seestyi
taivas,
päivä paistoi, loisti kuori, hohti kirkon
joka loukkoon.
Ihmetellen katson joukkoon vanhaan,
joka taas on nuori: alta harmaan
hapsen loistaa silmät lapsen.
Jumala! Edessäsi kaikki on nuorta.
Taas me nousemme elämän vuorta
voimallasi yrittäin päärlyportteja päin.
Sillä ylitse alttarin takaa seitsemän
kynttelin
alttaritaulusta ojennat kädet siunaavat.

Jaakko ja Kauko Sainio olivat kai jollakin tapaa sukulaissieluja. Heitä yhdisti rakkaus luontoon ja julistettuun sanaan. Sainiot tulivat Muurlaan Salon Seudun Evankeliselle Kansanopistolle v. 1955 ja pian tarvitsikin Jaakko viransijaista, mikä tehtävä lankesi Kaukolle. Sodassa ”tarttunut” tuberkuloosi vaivasi ja sitä hoidettiin Salossa ja Paimion parantolassa. Kaisa kertoo: "Muistan Kauko Sainion hymyilevänä jättiläisenä. Isäkin oli pitkä, mutta Kauko se vasta pitkä olikin! Ja hän oli ystävällinen lapsillekin." Nelihenkinen Heikinheimon perhe siirtyi Mänttään v. 1961 Jaakon tultua valituksi sinne kirkkoherraksi (1961–1978). Kuin luonnostaan Kauko valittiin uudeksi Muurlan paimeneksi 1963–1973). Yhteydet säilyivät kuitenkin ja viimein Kauko sai siunata Jaakon ikiuneen Mäntässä v. 1990.

Olen itse tavannut Jaakon vain kerran, v. 1987, jolloin siunasin hänen vanhemman siskonsa. Jaakko kulki vaivalloisesti, kepin tukemana ja huomattavasti kokoon kutistuneena. Ainakin meille eläkepapeille sopii hänen runonsa Eläkevaari kuorin portailla:

Ei niitä voi verrata vuoriin, mutta
nousta kuoriin
hankalat ovat porrasaskelmat.
Siis pyydän, että avustat ja varjelet, ettei
luista keppi lattialla ja nurin heitä.
Muista kömpelöitä meitä!
Jos vielä joskus saarnatuoliin joudun ja
sen huoliin,
niin itsestäsi anna jutun juurta, pientä
vain, ei mitään suurta etten paisu
tärkeäksi.
Mutta päiväksi nyt täksi riittää ettei
keppi luista!

Pohjoisen merkittäviä pappeja

Kolmannen sukuhaaran kantaisä, Pehr Samuel Heikel (3) (1784–1862) palveli ensin pataljoonan saarnaajana laivaston Viaporin osastolla v. 1807 ja oli sodan jälkeen Ruotsissa vuoteen 1811 asti. Suomeen palattuaan hän toimi kappalaisena Oulussa ja Lumijoella sekä Rovaniemen kirkkoherrana viimeiset 20 elinvuottaan. Pehr Samuel avioitui v. 1816 Catharina Dobbinin kanssa ja he saivat kaikkiaan kuusi poikaa ja kolme tytärtä. Pojista kaksi valitsi pappisuran (3c, 3h), kaksi tytärtä avioitui pappien kanssa (3b, 3d) ja kolmen muun lapsen (3a, 3e, 3g) jälkipolvien perheistä löytyy pappisvirassa olleita.

Rovaniemellä papilla oli tuohon aikaan paljon yhteiskunnallisia tehtäviä: pitäjänkokoukset, köyhäinhoito, lossi- ja silta-asiat. Joki oli tärkein kulkutie. Ensimmäinen kärrytie Kemistä Rovaniemelle oli valmistunut v. 1837, vain viisi vuotta ennen Pehr Samuelin Rovaniemelle muuttoa. Ensimmäinen holvattu kaarisilta rakennettiin v. 1847. Lisäksi hänen tehtäviään olivat mm. koulu- ja kirjastoasiat. Aika ei enää riittänyt pappilan 1 1/8 manttaalin tiluksien viljelyyn – hän antoi ne vuokralle.

Vanhin Pehr Samuel Heikelin tytär, Maria Sofia (1818–1885) (3b) avioitui v. 1844 Rovaniemen srk:n kirkkoherran apulaisen, Johan Bäckvallin (1817–1883) kanssa. Johan Bäckvall toimi kappalaisena Oulunsalossa ja Oulussa sekä kirkkoherrana Kesälahdella, Koivistolla ja viimeiset seitsemän elinvuottaan Oulussa. Perheen kuudesta lapsesta aikuiseksi eli kolme tytärtä ja yksi poika. Tyttäristä yksi, Alma Augusta avioitui v. 1879 Oulun kappalaisen, Samuel Strömmerin kanssa – heidän molemmista pojistaan tuli pappeja.

Johan Bäckvall suomensi mm. Topeliuksen Maamme kirjan, toimitti 10 vuotta Oulun WiikkoSanomia sekä edusti pappissäätyä valtiopäivillä v. 1867 ja v. 1877–1878.

Pehr Samuel Heikelin toinen poika, Karl Robert Heikel (3c) (1819–1893) toimi saarnaajana Oulussa ja kirkkoherrana Hailuodossa ja Kemijärvellä. Karl Robert suhtautui myötämielisesti Kemijärvellekin 1860-luvulla levinneeseen lestadiolaisuuteen. Toisen puolisonsa (vih. 1861) Jenny Wilhelmina Hackzellin (1833–1907) kanssa heillä oli 9 lasta, joista kaikki 8 aikuisiksi elänyttä lukeutuivat uusherännäisiin lestadiolaisiin. Lapsista kaksi valmistui papeiksi.

Matti Heikinheimo e. Heikel (1862–1918) toimi kirkkoherrana Sallassa, Sodankylässä ja isänsä jälkeen Kemijärvellä. Matilla oli yhdeksän lasta, joista kuusi oli alaikäistä hänen kuollessaan. Lapsista huolehtivat Matin sisaret Jenny Katarina Heikel (1873–1948, Kemijärven kirjakaupan toim. joht.) ja Ester Maria Heikel (1874– 1957, Kemijärven Kansallis-Osake-Pankin johtaja, Suomessa 1. nainen pankinjohtajana).

Nuorempi veli, Fredrik Hjalmar Heikel, vuodesta 1906 Rauho Jalmari Heikinheimo (1868–1939) toimi kappalaisena Ylikiimingissä ja Kolarissa sekä kirkkoherrana Kemijärvellä ja Haapajärvellä. Jalmarin puoliso oli Simon kirkkoherran tytär Ines Alfrida Keckman (1865–1945). Heidän kahdesta pojastaan toinen, Kaarlo Jalmari Heikinheimo (1900–1964), toimi kirkkoherrana mm. Keiteleellä, Alajärvellä ja isänsä jälkeen Haapajärvellä.

Nuorin veli, Assari Mikael Heikinheimo (1871–1939), toimi luonnontieteiden lehtorina ja viimeksi Kajaanissa rehtorina. Hänen tyttärensä, Impi Marian (1897–1928) aviomies oli Uuno Ilmari Hietalahti (1892–1975, mm. Sallan kirkkoherra) ja poikansa Jaakko Mikael Heikinheimo (1915–1990) oli mm. Muurlan kirkkoherra (ks. s. 17 ja 18).

Edellä mainittujen Pehr Samuel Heikelin lapsien (Maria Sofia 3b ja Karl Robert 3c) lisäksi neljän muun sisaruksen sukuhaaroissa oli Lapin seurakunnissa toimineita pappeja. Nuorin veli, Frans Alexander Heikel (3h, 1833–1912) toimi mm. Sodankylässä, Kolarissa ja Rovaniemellä. Hänen veljensä Anton Teodorin (3e) poika, Pekka Rudolf Heikinheimo (1863–1926) toimi mm. Rovaniemellä, Kolarissa sekä yhtaikaa Utsjoella ja Inarissa, missä teki 130 km työmatkan seurakuntien välillä talvisin poroilla ja kesäisin jalan ja veneellä. Sisarussarjan tyttäristä Wilhelmina Elisabet (3d, 1821–1894) avioitui v. 1855 Rovaniemen kirkkoherran sijaisen, Karl Filip Tillmanin (1820–1893) kanssa. Tillman toimi Rovaniemen kirkkoherrana kuolemaansa saakka ja viran ”peri” hänen poikansa, Elis Tillman (1857–1909). Elis Tillmanin puoliso oli hänen serkkunsa Olga Maria Charlotta Fellman (1856–1932), jonka äiti oli Anna Charlotta Fellman s. Heikel (3g, 1831–1918).

Viidennen sukuhaaran kantaisä, Henrik Heikel (5) (1808–1867) oli Turun lukiossa luonnonhistorian lehtori vuodesta 1831 ja hän julkaisi matematiikan oppikirjoja. Papiksi hänet vihittiin v. 1835. Vuonna 1851 hänestä tuli Maarian kirkkoherra ja 10 vuotta myöhemmin Pietarsaaren pitäjän kirkkoherra kuolemaansa asti. Pietarsaaren pappilan maille hän perusti kuuromykkäin koulun ja toimi valtiopäiväedustajana. Hän suhtautui myönteisesti baptismiin, mihin uskoon hänen puolisonsa ja lapsensakin kääntyivät Henrikin kuoleman jälkeen.

Kuudennen sukuhaaran kantaisä, Wilhelm Heikel (6) (1811–1883) valmistui Henrik-veljensä tapaan ensin lehtoriksi v. 1836 (opetti ruotsia, maantiedettä, fysiikkaa ja kemiaa) ja papiksi v. 1849. Hän toimi Uudenkirkon (Kalannin) kirkkoherrana vuodesta 1856 kuolemaansa asti. Wilhelmin tyttäristä kaksi toimi kirjakauppiaina Uudessakaupungissa ja he avioituivat pappien kanssa.

Seuraavan sukuhaaran kantaisä, Albert Heikel (7, 1812–1880), toimi myös sekä luonnonhistorian lehtorina että pappina palvellen Ylitornion kirkkoherrana vuosina 1850–1880. Lestadiolaisuus oli tuohon aikaan levinnyt jo Ylitorniollekin. Albertin puoliso, neljästä pojasta kolme ja vävy kääntyivät lestadiolaisuuteen. Kirkkoherran virassaan Albert suhtautui varauksellisesti herätysliikkeeseen, mutta levitti kuitenkin aatetta myös vävynsä Per Olof Grapen ja poikansa Karl Abielin kanssa. Heidän työnsä oli sovittelevaa ja sen ansiosta herätysliike ei irtautunut kirkon piiristä.

Karl Abiel Heikel (7b, 1846–1919) seurasi isänsä jälkiä lestadiolaisuuden suhteen. Hänen toimiessaan Kittilän kirkkoherrana puhuttiin Kittilästä ”Lapin Akatemiana” 1870-luvulla. Kittilästä Karl Abiel siirtyi v. 1883 kirkkoherraksi Pudasjärvelle, v. 1889 Jyväskylään ja v. 1904 Tyrväälle – puolisonsa Augusta Hellmanin äidinisän juurille. Muuttojen myötä hän otti etäisyyttä lestadiolaisuuteen ja oli Tyrväällä innokas lähetystyön ystävä.

Karl Abielin sisaren, Anna Kristinan (7c, 1849–1923), puoliso oli Per Olof Grape (1844–1901), joka toimi kirkkoherrana Ruotsin puolella Nedertorneåssa. Per Olof Grapella oli merkittävä osuus lestadiolaisuuden levittämisessä Tornionjoen länsipuolella.

Albert Heikelin nuorin poika, Oskar Immanuel Heikel (7e, 1858–1941), liittyi lestadiolaiseen liikkeeseen jo 14-vuotiaana. Hän koki paljon arvostelua ehdottoman luonteensa vuoksi – Merijärven seurakunnassa tapahtuneiden liikutusten seurauksena Kuopion piispa (1885–1897, arkkipiispa 1899–1930), Gustaf Johansson (1844–1930) ”karkotti” hänet kymmeneksi vuodeksi Kolarin seurakunnan kappalaiseksi. Vuodesta 1910 alkaen hän toimi kappalaisena Oulussa.

Sisarussarjan neljäs poika, Karl Heikel (8, 1815–1885), toimi aluksi kappalaisena saaristossa Ahvenanmaan Brändössä vuosina 1846–1860. Sieltä hän siirtyi kappalaiseksi Sauvoon ja v. 1869 kirkkoherran virkaan Janakkalaan. Karlin puoliso Emma (1824–1909) synnytti kaikkiaan 14 lasta (11 Brändössä ja kolme Sauvossa), joista aikuisiksi eli viisi poikaa ja kolme tytärtä. Oulussa kasvaneelle pariskunnalle muutto karuun saaristoon oli melkoinen elämänmuutos. Brändön Korsön pappilan vaatimaton tila peltoineen ja navettoineen oli papin palkkana. Kappalaiselle toki kuuluivat kymmenykset, jotka kalastajayhteisössä yleensä koostuivat suolakalasta ja viljasta.

Brändön kappeli kuului Kumlingen seurakuntaan aina vuoteen 1864 saakka, jolloin sinne saatiin oma kirkkoherran virka. Kappalainen joutui tekemään virkamatkansa meritse paitsi Brändössä, myös saarnamatkoillaan Kumlingeen. Matkanteko vei paljon aikaa eikä varsinkaan syysmyrskyjen aikaan ollut vaaratonta. Papin velvollisuuksiin kuuluivat myös pitäjänkokoukset ja hän vastasi koulutuksesta ja köyhäinhoidosta. Yhteydenpito sukulaisiinkin oli vaikeata, postinkulku oli epäsäännöllistä, lääkärit (Naantalissa tai Maarianhaminassa) varsinkin kelirikkoaikaan vaikeasti tavoitettavissa. Papin perheelle oli varmaan suuri muutos siirtyä Sauvoon (kaikki lapset vielä alaikäisiä) ja varsinkin Janakkalaan (lapsista jo neljä aikuistunut).

Karl Heikelin nuorin tytär Emma Helena (1858–1931) avioitui Kajaanissa syntyneen Ernesti Kustaa Kyanderin (8c, 1852–1925) kanssa. Kyander toimi ensin oppikoulun opettajana, sitten pappina eri seurakunnissa – viimeksi 38 vuotta Pielisjärvellä kappalaisena ja kirkkoherrana. Uransa alussa Kyander perehtyi savolaiseen lestadiolaisuuteen. Pielisjärvellä hän toimi aktiivisesti lukuisten kansakoulujen perustamisessa. Perheen ystäviin kuuluivat myös Sofie Mannerheim ja Matilda Wrede, jotka yhdessä Emma Helena Heikel-Kyanderin kanssa harjoittivat hyväntekeväisyyttä syrjäseudulla.

Taulukko 1. Rovaniemen seurakunnan viranhaltijoita, joilla yhteys Heikel–Heikinheimo sukuun

Lopuksi

Heikel–Heikinheimo -suvun kantavanhemmat olivat talonpoikais- tai porvaristaustaisia – ilman verisukulaisuutta pappissäätyisiin ”Sursilleihin”. Kuitenkin suvussa pappisvirkaan hakeutui lähes joka sukuhaarasta ehkä tavallista useampi suvun jäsen.

Suvun papeista on palvellut Salon seudulla isoisäni lisäksi ainakin kaksi suvun jäsentä. Suvun pappien virkapaikat kattoivat lähes koko Suomen – kuitenkin selvästi keskittyen suvun juurille Oulun ympäristöön sekä Lappiin. Toimipaikkojen sisällä ilmeni monasti viranhaltijoiden välinen verisukulaisuus tai puolison valinta.

V.A.Heikinheimon sukuhauta
Kirjoittaja Miika Heikinheimo Perniön sukuhaudalla 28.12.2015. Kuvan otti Martti Attila.

Perniön kirkkomaalle on sukuhautaan (kuva 2) haudattu rovasti V. A. Heikinheimo (1875–1948), hänen 2. puolisonsa Valma Maria (1880–1955) ja heidän vanhin tyttärensä Anna-Liisa (1905–2000) sekä sankarihautaan heidän poikansa Jaakko (1917–1941). Samalla kirkkomaalla on haudattuna myös heidän nuorimman tyttärensä Kirstin esikoinen Leena Maria Kristiina Huuhka (1944–1945) sekä V. A. Heikinheimon nuorimman veljen (Jalo Veikko H., 1890–1972) vanhimman pojan (Kaarlo Maunu Yrjänä H., 1922–, ks. Lähteet) 2. puoliso Marja Helinä Heikinheimo e. Varemäki s. Hallamaa (1924–2007).

Herätysliikkeiden merkitys heijastui selvästi suvun papeissa – toimivathan useat heistä lestadiolaisuuden ”synnyinseuduilla” – Tornionjokilaakson vaikutuspiirissä. Uskon vahvuus ja luonne kuitenkin oli riippuvainen ympäristöstä, esimerkiksi K. A. Heikelin siirtyminen etelämmäksi etäännytti hänetkin lestadiolaisuudesta.

Lähteet

Miika Heikinheimo ja Martti Attila (toim.)

 

Sukutaulut

Artikkeliin liittyy Heikel–Heikinheimo -suvun pappien ’sukupuu’ , joka avautuu tästä.

 

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 2/2019

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevään 2019 toimintakalenteri. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Äitini juuria Hämeen, Uudenmaan ja Salon seudulta etsimässä Lue lisää ...

Fredrik Ferdinand Järnström — Rajavartiolaitoksen ensimmäinen päällikkö Lue lisää ...

Perniön miehiä maailmalla Lue lisää ...

Seksityöläisten historiaa tutkimassa 1800-luvun alkupuolen viranomais-arkistoissa Lue lisää ...

Perniön raihnaat vuonna 1635 - Vanhan henkikirjan kertomaa Lue lisää ...

Linkkikokoelma sotupolkujen tutkijoille Lue lisää ...

Ruukkiretki Perniöön 18.5.2019 Lue lisää ...

Kirjastoon 2018 hankitut uudet kirjat Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi