Päivitetty 20.09.2017

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Jacob Johan Maexmontan (1796–1884)

Suomen metsästyskuningas

Artikkeli on julkaistu myös Suvustajassa 2/2017. Kirjoittaja Pentti Kataja.

Jokaiselta elämänalalta löytyy henkilöitä, jotka muita näkyvämmin ovat saaneet nimensä historian lehdille. Joko he ovat tehneet jonkin merkittävän keksinnön, osallistuneet tavallista aktiivisemmin johonkin toimintaan tai olleet jotenkin muuten mieleen jääviä persoonallisuuksia. Eräs sellainen omalla alallaan on ollut Suomen metsästyskuninkaaksi aikoinaan mainittu Piikkiön Pussilan eli Bussilan kartanon omistaja, "possessionaten" Jacob Johan Maexmontan nuor. (s. 13.10.1796 , k. 4.2.1884).

Pappeja ja liikemiehiä

Maexmontanin suku on alunperin kotoisin Maskun Mäksmäen Sepän talosta. Eräs Sepän talon pojista, Mikael Mårtensson lähti opiskelemaan papiksi. Papille luotiin sukunimi muotoilemalla kylän nimestä (alkuosa muotoon Maex, mäestä tehtiin Mount eli vuori tai mäki) – latinankielisessä asussa hänestä tuli Michael Martini Maexmontanus (Mascuensis, 1572–1650). Mm. Turussa ja Lempäälässä vaikuttanut kauppias- ja pappissuku omaksui nimekseen Maexmontan (joskus myös Mexmontan).

Jacob Johan Maexmontanin isä, keisarilta kauppaneuvoksen arvon v. 1819 saanut Jacob Johan Maexmontan vanh. (1760–1829) omisti kaikesta päättäen hyvin menestyvän kauppahuoneen Turun tuomiokirkkokorttelissa. Vuonna 1812 hän oli hankkinut omistukseensa Piikkiöstä Pukkilan (ruots. Buckila) kartanon ja 1823 Piikkiön nykyisen Hepojoentien varrella sijaitsevan Pussilan kartanon. Kun sitten Maexmontanin kauppahuone tuhoutui Turun palossa v. 1827, muutti perhe Pukkilan maatilalleen. Jacob Johan Maexmontan nuor. sai Pussilan kartanon isännyyden v. 1830 ja isännöi tilaa kuolemaansa asti vuoteen 1884. Hänet vihittiin vuonna 1819 Karolina Sofia Tjäderin (1801–1878) kanssa (metsojahdissa siis kosiomatkallakin). Pussilan kartanossa asuivat isänsä kuoleman jälkeen hänen ikäneitotyttärensä Karolina Rosina (1825–) ja Sofia Augusta (1838–1905) vuoteen 1891, minkä jälkeen kartano myytiin suvulta pois.

Eränkävijä henkeen ja vereen

Nuoresta pojasta asti Maexmontan oli innokas metsästäjä – Piikkiöön muutto toi erämetsät käden ulottuville. Metsästys oli tuohon aikaan rahvaan keskuudessa vielä välttämätöntä leivänlisän hankintaa. Ylemmissä sosiaaliluokissa siitä alkoi muodostua 1800-luvun puolivälissä suosittu sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Niinpä Pussilan kartanosta tuli Varsinais-Suomessa eräänlainen metsästystoiminnan keskus. Tätä kuvaa selvästi Maexmontanin metsästystovereistaan vuosikymmenien aikana pitämä luettelo. Siinä esiintyvät varmasti kaikki sen aikaiset
metsästystä harrastaneet vaikuttajamme: arvonimiä kuten varapresidentti, hovioikeudenneuvos, kuvernööri, valtioneuvos, ministeri, kenraaleja – siis sen aikaisen yhteiskunnan kerma. Yhtenä pitkäaikaisimmista Gustaf Fabian Åkermanin (1801–1881), joka on Turussa saanut aikaan yhtä ja toista, mm. ollut erittäin aktiivisesti mukana Turun VPK:ssa, rakennuttamassa Kakskerran Marielundia sekä 1950-luvulla purettua siunauskappelia ym. Hänen vanhin sisarensa, Kristiina Vilhemiina (1794–1864) oli naimisissa J. J. Maexmontanin sedän, Mikael Mikaelsson Maexmontanin (1773–1833) kanssa.

Tutkimustyötä metsästysalalla

J. J. Maexmontan ei kuitenkaan tyytynyt pelkästään riistan perässä juoksemiseen. Hän teki alalla monenlaista tutkimustyötä, kokeili erilaisia aseita, suunnitteli niiden latauksia – aseethan olivat tuohon aikaan vielä pääsääntöisesti suustaladattavia. Hän tutki erilaisia riistanpyyntimenetelmiä ja kasvatti toistasataa metsästyskoiraa, joista kaikista piti tarkkaa kirjanpitoa. Hänen kymmenet metsästysaseensa olivat huippuluokkaa, suuri osa vaikutusvaltaisilta metsästystovereilta lahjaksi saatuja kultakoristeisia loistokappaleita, joista osa on Metsästysmuseon kokoelmissa.

Eikä Maexmontan suinkaan halunnut salata tietojaan. Vuonna 1850 hän julkaisi "Om Harjagt med Stöfvare" -kirjasen, joka käsitteli ajokoirametsästystä. Pari vuotta myöhemmin ilmestyi "Orrjakt med bulvan" -kirjanen, teerien metsästyksestä kuvilta. Vuonna 1852 ilmestyi haulikoita kuvaava "Dubbelbössan"-kirja. Vuonna 1855 ilmestyi suustaladattavia aseita käsittelevä opas "Stussaren med perkussionsantändning" ja sotilaskivääreitä käsittelevä "Krigsrefflan" v. 1861. Viimeinen kirjanen, "Lefaucheux´s kammarladdnings dubbelbössa” käsitteli sen aikaista mullistavaa aseuutuutta, takaaladattavaa piikkipatruunahaulikkoa. Kaikki opaskirjat ovat tavattoman yksityiskohtaisesti ja tarkasti laadittuja. Kaikki kirjasensa hän julkaisi omalla kustannuksellaan. Painosmäärät eivät olleet kovinkaan suuret, ja kirjaset levisivät lähinnä vain ruotsinkieliselle rannikkoalueelle. Nykyään nämä ovat arvokkaita keräilykappaleita. Yllä mainituista oppaista olen toimittanut Suomen Metsästysmuseolla myynnissä olevat ns. faksimilepainokset suomennoksineen.

Näiden lisäksi Maexmontan julkaisi alaa käsitteleviä artikkeleita sekä maamme ruotsinkielisissä että ruotsalaisissa lehdissä. Monia kieliä taitavana Maexmontan tutki tarkasti myöskin ulkomaisia alan julkaisuja. Hän piti hyvin tarkkaa kirjanpitoa tavaroistaan. Luettelon mukaan hänellä on ollut ajankohdan huomioon ottaen suuri, 142 eräalan kirjaa käsittävä kirjasto. Tuon kokoisesta voisi nykypäivän metsästäjäkin olla ylpeä. Turun maakunta-arkistosta löysin Maexmontanin perukirjan, josta selvisi, mitä kaikkea muuta eräalan rekvisiittaa hänellä on ollut, mm. meillä harvinaiset metsästysvaunut, jotka löytyivät Turun linnan varastosta.

Jäämistön etsintä

Maexmontanin jäämistöä on jonkun hänen jälkeläisensä toimesta lahjoitettu jo viime vuosisadan alussa sekä hänen pojanpoikansa lesken toimesta 1930-luvun alussa Suomen Metsästysyhdistykselle – tarkoituksena oli saada niistä alku suomalaiselle metsästysmuseolle. Tästä ei kuitenkaan tullut silloin mitään, museo saatiin perustettua vasta 1970-luvun alussa. Parikymmentä vuotta sitten otin tehtäväkseni selvittää, mihin metsästyskuninkaamme perukirjassa mainittu jäämistö on joutunut.

Ensiksi lähdin normaalin sukututkimuksen pohjalta etsimään hänen jälkeläisiään. Vaikka Maexmontanilla oli seitsemän aikuisikään elänyttä lasta, näistä vain kahdella pojalla oli jälkeläisiä. Kolme tytärtä olivat jääneet kaikki ikäneidoiksi. Perimätieto kertoo, että Maexmontan oli pistänyt kaikki taloon tulleet sulhaskanditaatit sen luonteiseen kolmannen asteen kuulusteluun, että nämä olivat tukka pystyssä poistuneet talosta eivätkä takaisin uskaltautuneet!

Sukututkimus osoittautui vaikeaksi, koska pojat ja pojanpojat olivat upseereita, jotka tunnetusti ovat liikkuvaa väkeä. Maamme ollessa osa Venäjää upseerit olivat saaneet komennuksia Venäjälle, Puolaan, Liettuaan – kirkonkirjojemme ulottumattomiin. Pitkän ja vaivalloisen etsinnän jälkeen heidän kuolinpaikkatietonsa kuitenkin selvisivät (lähinnä Bergholmin sukukirjasta) ja samalla näytti selviävän se, että Maexmontanin suku on sammunut.

Maexmontanin vanhimmalla pojalla, kenraali Fridolf Leonard Maexmontanilla (1821–1906) oli kuusi aikuisikään ehtinyttä lasta. Näistä vain yhdellä tyttärellä, Marialla (1862–1935) oli yksi tytär, Maria (1893–1975), jonka jäljet katosivat kansalaisuuden vaihtoon. Pienenä episodina tässä mainittakoon, että Maexmontanin toinen poika, majuri Johan Rudolf Maexmontan (1822–1904) oli naimisissa kaikkiaan viiden naisen kanssa. Viidennen vaimonsa ottaessaan majuri oli jo 73-vuotias, vaimo 55 vuotta nuorempi. Pariskunnalle syntyi vielä tytärkin, siinä vaiheessa kun majuri oli jo 78-vuotias! Hänellä oli viiden vaimonsa kanssa yhteensä neljä lasta, näistä vain yhdellä jälkeläinen, joka oli kuollut lapsettomana.

Viimeinen jälkeläinen löytyi

Kävin sitten Metsästysmuseota varten 1990-luvun alussa ottamassa valokuvan Maexmontanin kartanosta Piikkiön Pussilasta, sen omistajan maanviljelysneuvos Erik B. Reimsin ystävällisellä luvalla. Kun siinä juteltiin aiheesta, muisti rouva Reims, että joitakin vuosia sitten, hänen ollessaan yksin kotona, oli taloon tullut hieno herrasmies, joka oli kertonut tulleensa katselemaan esi-isiensä Maexmontanien asuinsijoja. Mies oli esitellyt kyllä itsensä, mutta iäkäs rouva Reims ei muistanut, kuka ja mistä vieras oli tullut.

Pussilan kartano

Kuva yllä: Pussilan kartano Piikkiön Hepojoentiellä 1990-luvun alussa. Kuva kirjoittajan.

Nyt siis selvisi, että jossakin on elossa oleva Maexmontanin jälkeläinen. Hänet siis olisi löydettävä. Koska kirkonkirjatietä oli tullut seinä eteen, oli keksittävä jotakin muuta. Olin löytänyt sukua tutkiessani sellaisia naimakauppojen mukana tulleita nimiä, jotka arvelin Suomessa koko lailla harvinaisiksi. Sellaisia kuin Bunakov, Ramsay, Langhoff, Maximoff, Alexeieff, Frankenfeldt, Gadding. Etsin käsiini kaikki Suomen puhelinluettelot, ja aloin etsiä näitä nimiä. Muutama löytyikin, kaikki Helsingin luettelosta. Kirjoitin näille kaikille ja kerroin mitä olen etsimässä.

Sainpa muutaman vastauksenkin, joista yksi antoi aihetta lisätoimiin. Kerrottiin, että kenraali, ministerivaltiosihteeri ja Helsingin yliopiston kansleri Karl Fredrik August Langhoff (1856–1929) oli ollut naimisissa kenraali Fridolf Maexmontanin tyttären Marian kanssa. Näillä oli keisarinna Alexandran hovineitinäkin toiminut tytär (Maria Louise Charlotte, 1893–1975), joka oli ollut naimisissa ranskalaisvenäläisen diplomaatin Georges Alexeieffin (1891–1976) kanssa. Hän oli Ranskan kansalainen, toiminut Ranskan laivastoasiamiehenä Helsingissä.

Tähän kansalaisuuden vaihtoon sukututkimuksenikin kirkonkirjatietä oli katkennut. Pariskunnalla oli yksi poika, nimeltään Georges Alexeieff-Langhoff, joka oli viettänyt nuoruutensa Suomessa niin ikään Ranskan kansalaisena ja muuttanut Tukholmaan vuonna 1945. Osoitekin oli tiedossa, samoin kuin sellainen ilahduttava seikka, että hän monien taitamiensa kielien joukossa puhuu myös Suomea. Georges oli avioitunut Tukholmassa Karin von Otterin kanssa. Elämäntyönsä hän oli tehnyt Ranskan Tukholman suurlähetystössä kaupallisena attaseana. Pari oli lapseton.

Jäämistöäkin löytyi

Kirjoitin kohteliaan kirjeen Tukholmaan ja selitin, mitä olen tutkimassa. Sain vastaukseksi pitkän kirjeen, jossa herra Alexeieff-Langhoff kertoi olevansa sama henkilö, joka oli käynyt Pussilassa. Hän oli tavattoman kiitollinen siitä, että olimme Suomen Metsästäjäliiton rahoittamana panneet kuntoon Maexmontanien sukuhaudan Piikkiön hautausmaalla. Hauta oli sen löytäessäni täysin rappiolla, kivi kaatumassa,
hautaa ympäröivät rautaketjut poikki monesta kohtaa. Hän kertoi olevansa Maexmontanin viimeinen elossa oleva jälkeläinen, ja lapseton, joten suku sammuu häneen. Kirjeessä minua kiinnosti eniten se, että hän kertoi hallussaan olevan mm. paljon Jacob Johan Maexmontanin kirjoja ja alkuperäisiä käsikirjoituksia, jotka olivat suvun sammuessa kulkeutuneet perintöinä hänelle. Sain kohteliaan kutsun tulla Tukholmaan tutustumaan niihin. Tämä toteutui sitten vuoden kuluttua. Kaapista nostettiin pöydälle messinkipellistä tehty laatikko, jonka kannessa komeili nimi MAEXMONTAN. Laatikko oli täynnä asiakirjoja, alkuperäisiä Maexmontanin käsikirjoituksia, muistelmia, tutkimuksia, lehtileikkeitä viime vuosisadalta, tovereiltaan saamiaan kirjeitä (osa runomuotoon kirjoitettuja, monella kielellä), valokuvia 1800-luvul-ta ym.

Maexmontan

Kuva yllä: Maexmontan-suvun viimeinen, Georges Alexeieff-Langhoff (1922–2010)
ja kirjoittaja Tukholmassa v. 2001. Kuva kirjoittajan ottama.

Hän oli ollut jo huolissaan siitä, mihin nämä joutuvat hänen jälkeensä. Kerroin Suomessa Riihimäellä olevasta Suomen Metsästysmuseosta ja siellä olevista Maexmontanin esineistä, joita pidetään museossa eräänlaisina helminä. Hän kiinnostui asiasta tavattomasti ja kertoi käyvänsä usein Suomessa mm. hoitamassa Helsingin Hietaniemen vanhalla hautausmaalla olevaa sukuhautaa. Eräällä tällaisella matkallaan hän sitten kävi metsästysmuseolla, ja päätti, että hän kaiken tutkittuaan luovuttaa nämä sinne.

Aineiston luovutus toteutui sitten 14.3.2001. Saimme Suomen Metsästysmuseon johtajan Lauri Haatajan kanssa kutsun tulla Tukholmaan hakemaan aineiston. Näin osanen suomalaista kulttuuria on palannut takaisin kotimaahansa.

Johan Jacob Maexmontanin jälkipolvitauluun tästä.

Lähteitä:

Pentti Kataja

Kirjoittajan yhteystiedot: Pentti Kataja, puh. 044 370 3476

 

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2020

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevään 2020 toimintakalenteri. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Puheenjohtajakausina tapahtunutta, osa 1/7, 1985–1991 Lue lisää ...

Puheenjohtajakausina tapahtunutta, osa 2/7, 1992–1996 Lue lisää ...

Puheenjohtajakausina tapahtunutta, osa 3/7, 1997–2001 Lue lisää ...

Uskelanjoen vesistön kosket ja myllyt. Esivanhempiani niissä mylläreinä Lue lisää ...

Kiskon Haapaniemen linnan kukoistuskauden omistajat Lue lisää ...

Henkilöetsintää Neuvostoliitosta / Venäjältä, Internet-osoitteita ym.
Suomalaiset ja ruotsalaiset nimet venäjänkielisissä lähteissä Lue lisää ...

Kemiönsaaren seurakuntien alkuperäiskuvia (AP-kuvia) SSHY:lle Lue lisää ...

Jäsentemme kotipaikat vuonna 2019 Lue lisää ...

Kirjastoon 2019 hankitut uudet kirjat Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi