Päivitetty 02.02.2017

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Albrecht Johan Orbinski I ja II

isä ja poika – amtman ja veronvuokraaja Kannaksella

Artikkeli on julkaistu myös Suvustaja-lehdessä 1/2017. Kirjoittaja Esko Simonen ( esko.simonen[e]dlc.fi ).

 

Karjalan kannaksella Laatokan rannalla sijainneen Pyhäjärven pitäjän historiikki mainitsee lyhyesti: Albrecht Johan Orbinskij’lla näyttää olleen tila Pyhäjärvellä. Lisäksi muutamaan paikannimeen oli jäänyt tästä henkilöstä jälki, Orpitskan niemi ja Orpitskaapaja (Wiika, 1950).

Aloin tutkia, keitä Orbinskit olivat, mistä suku oli tullut, ja mitä heille tapahtui myöhemmin. Osaan kysymyksistä antoivat vastauksia Orbinskin sukuseuran julkaisemat selvitykset, mutta Pyhäjärven osuus oli hatarasti käsitelty. Vanhin löytämäni kirjallinen havainto Orbinskista Pyhäjärvellä on vuodelta 1657. Tuomiopöytäkirjassa Albrecht Johan Orbinski oli paroni Reinhold Yxkull-Gyllenbandin (k. 1672) amtmannina eli hovinhoitajana.

Pyhäjärvi vain 100 vuotta osa Ruotsia

Pyhäjärvi sijaitsee parikymmentä kilometriä Käkisalmen eteläpuolella. Arvelen, että alueen historian erikoispiirteet eivät ole kovin yleisesti tunnettuja, joten käsittelen aluksi niitä.

Opin koulussa näin: ”Suomi oli Ruotsin hallinnassa vuosisatoja, ainakin ristiretkistä lähtien eli yli 600 vuotta, ja itäraja piirrettiin ensimmäisen kerran Pähkinäsaaressa vuonna 1323. Tämän jälkeen vuonna 1808 Suomen isännäksi tuli Venäjä. Suomi itsenäistyi vuonna 1917 ja vuonna 1944 menetettiin Karjala.”

Käsitys on varsin pelkistetty ja yksioikoinen. Pähkinäsaaren rauhassa Ruotsin valtakunta ei ulottunut Laatokalle asti, vaan Pyhäjärvi oli Novgorodin alaisuudessa ja siirtyi myöhemmin 1400-luvun lopulla Venäjän hallintaan. Ruotsalaiset valtasivat vuonna 1580 Käkisalmen ja lähiympäristön, mutta rauhanteon jälkeen alue palautettiin vuonna 1597. Uusi yritys saada Ruotsin valtio ulottumaan Laatokan rantaan onnistui 1610-luvun alussa, ja vuonna 1617 Stolbovan rauhassa alkoi Pyhäjärvellä virallisesti Ruotsin kuninkaan aika. Ruotsalaisessa komennossa pitäjä oli vain sata vuotta, kun käytännössä vuonna 1710 venäläiset valloittivat Käkisalmen ja samalla Pyhäjärven alue palasi Venäjän hallintaan, josta se itsenäistyi vuonna 1917.

Pähkinäsaaren rauhan raja tuli Suomenlahdelta nykyisen Pietarin kupeesta kohti Vuoksen virtaa ja jatkui jonkin matkaa vanhaa pääuomaa pitkin länteen ja pohjoiseen ja edelleen kohti Simpelettä. Siten Kannaksen pitäjät Rautu, Sakkola, Metsäpirtti, Pyhäjärvi, Räisälä ja Käkisalmi olivat itäpuolella, siis Novgorodin alueella. Näissä Kannaksen pitäjissä historia on läntisiin luovutetun Karjalan lähinaapureihin, kuten Muolaa ja Kivennapa verrattuna aivan erilainen.

Hallitusvallan vaihto on harvoin merkinnyt evakkoon lähtemistä, tavallisen kansalaisen näkökulmasta aikaisemmin ei ollut suuremmin väliä sillä, kuka verot keräsi. Ennen 1940-lukua vain ruotsalaisten tulo 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla Laatokan rantamille johti aiempien kreikkalaiskatolisten asukkaiden siirtymiseen rajan itäpuolelle, osin kovien sotatoimien ja osin henkisen painostuksen johdosta. Käkisalmen eteläpuoli tyhjeni lähes täysin. Tilalle tuli suomalaisia lännestä.

Historian tuntemuksen karttuminen näin tuo ”Karjala takaisin” -vaatimukseen Pyhäjärven osalta monimutkaisempia piirteitä – siis kenelle takaisin ja miksi? Jos onkin niin, että pyhäjärveläisen äitini syntymäkodin pihapiirin rakennetussa uudessa datsassa asuu 1500-luvulla karkotetun perheen jälkeläisiä? Ei niin tietysti ole, mutta vähän epämukavaksi oloni tulee ja äänenpainoni vaimenevat.


Kartta 1. Pyhäjärven (Vpl) sijainti Kannaksella. Kartan kokosi kirjoittaja, lähde: Suomenmaa V, karttaliite, Viipurin lääni.

Ruotsalaiset läänitykset

Ruotsin Venäjältä vuonna 1617 virallisesti haltuunsa saamasta alueesta muodostettiin Käkisalmen lääni. Tämä alue oli laaja. Siihen kuuluivat esimerkiksi Lieksa ja Nurmes eli Pielisen ympäristö – nykyinen Pohjois-Karjalan maakunta. Tämä kannattaa tiedostaa, ettei tee sellaista historian ymmärtämisvirhettä, että kaikki Käkisalmen lääniin sijoitetut tapahtumat olisivat sattuneet lähelläkään Käkisalmen kaupunkia. Useimmiten rettelö, kahnaus tai kapina oli ollut satojen kilometrien päässä.

Valloitettu alue oli voittomaata eikä se saanut kaikkia oikeuksia, kuten mahdollisuutta lähettää edustajiaan valtiopäiville. Toisaalta siellä sai aluksi etuja, kuten verovapauden muutamaksi vuodeksi eikä sotaväkeen joutunut. Aluksi Ruotsin kuningas antoi koko Käkisalmen läänin vuokralle kreivi Jacob de la Gardielle (1583–1652; A3 = aatelissuku 3), ranskalaistaustaiselle sotapäällikölle, jolloin hallinto ja veronkeräys saatiin käyntiin. Vuonna 1629 nimitettiin Käkisalmen, Inkerinmaan ja Liivinmaan lääneille yhteinen kenraalikuvernööri, Johan Skytte af Duderhof (s. 1577 Nyköping, k. 1645 Söderåkra; A8), toimipaikkana oli Narva, joka on nykyisin Viron itäisin kaupunki.

Kuninkailla ja kuningattarilla oli tapana antaa maa-alueita alamaisilleen palkkiona erilaisista valtakunnan eteen tehdyistä palveluksista ja jopa suoraan palkan korvikkeeksi. Noihin aikoihin aateliset saivat pitää lähes kaikki keräämänsä verot.
Pyhäjärven pitäjän alueita läänitettiin viidelle henkilölle: v. 1632 sotakomissaari Erik Antinpoika Tranalle (k. 1634 Minden, Saksi; A151), v. 1640 Henrik von Blanckenhagenille (s. n. 1600, k. 1656 vankeudessa Aunuksessa), v. 1646 Käkisalmen läänin kirjanpitäjä Erik Michelssonille, v. 1647 eversti Berendt Taubelle (s. 1595 Viro, k. 1674; A734) sekä viimeiseksi v. 1648
Eestin ja Inkerin komissaari Otto von Yxkull-Gyllenbandille (haud. 1653 Tallinna; A30) ja hänen veljenpojilleen.

Yxkull-Gyllenbandin läänitys korotettiin Pyhäjärven vapaaherrakunnaksi v. 1650. Vapaaherrakunnalla oli verotusoikeuden lisäksi jonkin verran hallinnollista valtaa alueellaan. Nimitys Pyhäjärven vapaaherrakunta tuo helposti mieleen harha-ajatuksen, että koko Pyhäjärven pitäjä olisi vapaaherran, siis paroni Yxkull-Gyllenbandin hallinnassa. Todellisuudessa vapaaherrakunta muodostui sirpaleisesti eri kylistä, joita oli aikaisempien Tranan ja muiden läänitysten jälkeen jäänyt jäljelle. Alue oli suunnilleen puolet Pyhäjärven pitäjästä.

Lapsettomana kuolleen Oton seuraajaksi tuli veljenpoika Reinhold Johan Yxkull-Gyllenband (k. 1671), jonka isä Johan (s. 1586, k. 1648 Paadrema (Padenorm), Viro) oli ollut Viron ritarikunnan päämies.

Yxkull -suku oli varakasta. Heillä oli lukuisia kartanoita, ja he olivat sotilaallisten ansioiden lisäksi rahoittaneet sotimista. Arvellaan, että suku on lähtöisin Saksasta, mutta se oli kauan asunut Virossa. Reinhold asui Säreveren (saks. Serrefer) kartanossa noin 50 km Pärnusta Rakveren suuntaan. Hänet haudattiin sukuhautaan Tallinnan tuomiokirkkoon. Hautajaiskulkueessa mukana ollut Pyhäjärven vapaaherrakunnan lippu oli kertomusten mukaan aiheuttanut pahennusta. Suomen suurlähetystö Tallinnan vanhassa kaupungissa on nykyisin entisessä Yxkull-Gyllenband -suvun talossa.

Kuriositeettina voi todeta, että em. läänitykset ja vapaaherran arvonimen antoi kaikessa viisaudessaan kuningatar Kristiina (s. 1626 Tukholma, k. 1689 Rooma). Hän nousi hallitsijaksi viisivuotiaana ja luopui kruunusta 27-vuotiaana. Kristiina oli Kustaa II Adolfin (1594–1632) tytär ja hän kuoli naimattomana 62-vuotiaana.


Kartta 2. Pyhäjärven läänitykset v. 1651. Piirros kirjoittajan.

Orbinski edunvalvojaksi

Pyhäjärvellä kuten muissakin saman historiallisen taustan omaavissa pitäjissä säätyläiset olivat lähinnä papistoa ja virkamiehiä. Kartanot tai hovit olivat virkataloja, joilla oli hieman tiluksia ympärillään. Jaetut läänitykset olivat käytännössä Virossa asuville läänitysherroille vain lisätulon lähde. Jotta verojen keräys lähtisi käyntiin, palkkasivat he tilanhoitajia edunvalvojiksi.

Ensimmäisinä havaintoina tilanhoitajista on tuomiokirjoissa vuodelta 1657, Jören Bohnsack ja Albrecht Johan Orbinski I (k. n. 1690). On ilmiselvää, että molemmat ovat tulleet Viron suunnasta ja liikkuneet siellä kartanopiireissä. Orbinskit lienevät alkujaan puolalaisia.

Orbinskin sukukirja pohdiskelee Albrechtin urakehitystä. Hänen mainittiin olleen aluksi Taubella ja myöhemmin vapaaherrakunnan palveluksessa. Hän on toki saattanut olla jo heti Yxkullin eli vapaaherrakunnan palveluksessa. Virkanimityksenä asiakirjoissa vaihtelivat amptman ja inspehtori, käytännössä tarkoittavat samaa. Kun kartanot eli hovit olivat pieniä, ei niissä erityistä monikerroksista organisaatiota ollut.

Ennen ruotsalaista aikaa Käkisalmen lääni oli ortodoksista. Asutus oli suomalaista nimistöltään. Väestö oli talonpoikia, kylät ja tilat olivat olleet olemassa ennen 1500-lukua, peltoviljely oli huomattavasti yleisempää kuin kylväminen kaskeen. Laatokan rantakylissä oli joitakin kalastuksella eläviä. Käkisalmen kaupunkiin nimitettiin ensimmäinen luterilainen pappi vuonna 1611 ja Pyhäjärven seurakunta sai oman papin v. 1632. Kirkonkellossa olleen vuosiluvun perusteella arvellaan ensimmäisen kirkon nousseen vuonna 1634 ja ns. ruptuurisota, jossa Käkisalmen läänin eri uskontosuuntien asemasta taisteltiin vuosina 1656–1657, ei näyttänyt vaikuttaneen mitenkään Pyhäjärven asujaimistoon.

Läänitysten antaminen käynnisti hovien rakentamisen, entiset virkatalot eivät riittäneet. Vuodelta 1660 löytyy tuomiokirjan pöytäkirja, jossa talonpoikia kehotettiin nopeasti rakentamaan hovirakennus valmiiksi. Tällä tarkoitettiin uutta Stor Pyhän (Pyhäkylän) hovirakennusta eli Orbinskin asuinpaikkaa. Tauben rakennus lienee valmistunut samoihin aikoihin Lill Pyhään. Pyhäjärven käräjiä pidettiin vuorotellen näissä hoveissa.

Orbinskin aikana rakennettiin Pyhäjärvelle uusi kirkko. Tuomiokirjoista löytyy tieto, että vuodesta 1662 alkaen oli keskustelua uuden kirkon rakentamisesta, ensimmäinen lienee tuhoutunut. Asia eteni siten, että vuoden 1667 syyskäräjillä annettiin rakennustyö yhdeksän miehen ryhmälle, jota johti Henrik Vanhanen. Myös muiden nimet on mainittu ja he olivat paikkakuntalaisia.

Palkka oli 80 tynnyriä viljaa, josta Vanhanen sai päältä työn johtamisesta neljä tynnyriä ja loput jaettiin tasan hänen ja kahdeksan muun kanssa. Talvella 1668 päätettiin palkkausvilja kerätä siten, että kukin työkuntoinen aviopari antaisi yhdeksän kappaa. Kun tynnyrilliseen menee 32 kappaa, voidaan laskea, että kirkon rakentamisen maksuun osallistui 285 avioparia. Kirkko oli syksyllä 1668 tervausta vaille valmis.

Orbinskin vuokraajaksi

Ruotsin kuningas päätti 1670-luvun lopulla suuresta läänitysten peruutuksesta. Kuningatar Kristiinan tausta-avustajat olivat järjestäneet omille ystävilleen niin hyvät läänitysten ehdot, että kruunun osuus oli riittämätön. Myös Pyhäjärven tilat siirtyivät kruunulle takaisin. Tämän jälkeen veronkeräys organisoitiin siten, että läänitysten sijaan kylät annettiin vuokralle. Joillakin paikkakunnilla vuokraoikeudet kilpailutettiin, mutta luulen, että Pyhäjärvellä ei resurssia tuhlattu tällaiseen, vaan aikaisemmat veronkerääjät eli tilanhoitajat saivat jatkaa halutessaan.

Taubilaan ainakin kesäasukkaaksi muuttanut Berendt Tauben poika Claes Johan Taube (k. ennen 1697) sai hoitaakseen suvun entisen läänityksen pienillä aluejärjestelyillä ja Albrecht Johan Orbinski I entisen vapaaherrakunnan. Myös muut alueet vuokrattiin.

Vuokrausmenettely jatkui Käkisalmen valtaukseen eli kesään 1710 asti. Vuokraajana vuoden 1709 maakirjassa olivat jälkeläiset: Albrecht Johan Orbinski II (s. n. 1670, k. 1710 Käkisalmi) ja Hermann Reinhold Taube (s. 1672, k. 1742). Taubet upseereina siirtyivät sodan jaloista länteen hyvissä ajoin, mutta Orbinski oli jäänyt paikkakunnalle. Venäläisillä piirittäjillä oli ollut ohje, että väestöä ja omaisuutta ei saa tuhota, elleivät rettelöi. Käkisalmen kirkonkirjat kertovat hänen kuolleen (tai haudatun) 23.5.1710 Pyhäjärvellä. Pyhäjärven toinen kappalainen Jacob Jarpenius nuor. (k. 1710) sai surmansa pakomatkalla kohti länttä. Ehkä Orbinski oli samassa seurueessa.

Orbinskit eivät kadonneet lopullisesti Pyhäjärveltä. Zackris Orbinski (s. 1666, haud. 1734), vanhimman Albrechtin (I) poika oli ollut Ruotsin armeijassa majoittajana. Hän kuoli kuitenkin Pyhäjärvellä v. 1734. Vuonna 1710 kuolleella Albrechtilla (II) oli keskenkasvuinen poika, isänsä kaima Albrecht Johan Orbinski (s. n. 1703, k. 1774). Tämä poika ilmestyi vuoden 1724 verokirjaan Taubilan hoviin, joka oli silloin läänitetty venäläiselle ylimykselle ja tämän valitsema uusi tilanhoitaja.

On mielenkiintoista havaita, että säätyläispiireissä voitiin sujuvasti vaihtaa puolta. Muutaman vuoden kuluttua nuorempi Albrecht (1703–1774) oli jälleen Ruotsin puolella, Lappeenrannassa sotilasuralla. Täältä hän siirtyi ensin rajan pintaan Säkkijärvelle ja pikkuvihan jälkeen Venäjälle jääneen Savonlinnan pohjoispuolelle Rantasalmelle.

Erityisesti isonvihan ajasta näytetään vieläkin Suomessa kirjoitettavan suomettunutta historiaa. Nimittäin moni ”lähde” mainitsee Venäjän hyökänneen Suomeen v. 1713 tai 1714. Vasta tällöin muka alkoi hyökkäys, jossa venäläiset joukot valtasivat Suomen Pohjanlahtea myöten. Kun Viipuri oli Käkisalmen tapaan vallattu jo vuonna 1710, pohtii, eivätkö nämä kaupungit kirjoittajien mielestä kuuluneet Suomeen. Virallinen rauhansopimus solmittiin vuonna 1721, jolloin kaakkoiseksi rajalinjaksi tuli suunnilleen nykyinen.

Mitä Orbinskien jälkeen tapahtui Pyhäjärvellä?

Vallan vaihtuminen 1700-luvulla ruotsalaisesta venäläiseksi ei johtanut asukkaiden evakkoon lähtöön, vaan he jäivät paikalleen. Taisi olla ihan sama, kenelle veroja maksetaan. Vuoden 1770 tienoilta on olemassa verotustietoja ja karttoja. Verokartat kertovat kylien talojen sijainnit, pellot, niityt ja metsät. Orbinskien entinen hovirakennus oli siinä vaiheessa kappalaisen puustellina. Samoin tilastoista löytyvät tiloittain asukkaiden ikäjakaumat kymmenen vuoden välein sekä perheiden ja talouksien määrät. Kunkin tilan hevosten, lehmien ja lampaiden määrät 1770-luvulla kertovat jotakin tilan vauraudesta.

Tiedot eivät vastaa ollenkaan ennakko-odotuksia, joita historiakuvauksissa ja tarinoissa kerrotaan. Niiden mukaan Pyhäjärven talonpojat olivat olleet ensin ruotsalaisten ja myöhemmin venäläisten läänitysherrojen ankarassa kurimuksessa. Ainakin 1770-luvulla vielä elettiin kohtalaisen vauraasti. Taloissa on 1 – 1½ hevosta jokaista täysi-ikäistä miestä kohti ja lehmiä kolme jokaista aikuista naista kohti. Vasta tämän jälkeen alkoi Pyhäjärvellä vajaan sadan vuoden jakso, jolloin kartanoherrat alkoivat kasvattaa omia tiluksiaan – ei itse raivaamalla, vaan ottamalla haltuunsa tilallisten maita. Vastaavilla tilusten haltuunotoilla myös lännessä kartanot muodostuivat.

Millaiset toiminnan lähtökohdat olivat arrendaattoreilla?

Ruotsin kuninkaallinen kamarikollegio (verotuksesta vastaava) antoi kenraalikuvernööreille kesällä 1684 ohjeen siitä, miten vuokraus tulisi toteuttaa. Albrecht Orbinski II allekirjoitti saman vuoden marraskuussa viiden vuoden vuokrasopimuksen kruunun kanssa. Kruunua edusti Narvan, Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin paikallishallitsija kuvernööri Jören Sperling (1630–1691, A28). Allaolevassa ruudussa on lainauksia sopimuksen tekstistä (kääntäjä Kirsti Tattari). Seuraavassa numerot suluissa viittaavat ruudun sitaatteihin):

lisäksi muita ehtoja (3)

Siis tilat piti pitää tuottavina ja veronmaksukyvyn säilyä.

Vuokrasopimus

 

Esko Simonen

 

Lähteet:

Arkistolähteitä:

Kirjallisuutta ja nettilähteitä:

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2019

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevään 2019 toimintakalenteri. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

GENI ja MyHeritage sukututkijan työkaluina. Lue lisää ...

Itsenäisyyssenaattorit 1917 ja suvut 2017 Lue lisää ...

Katsaus Nuorsuomalaisen puolueen vaiheisiin Lue lisää ...

Korpraali Jaakko Ollenqvist Marttilasta Lue lisää ...

Uusi hallituksen jäsen esittäytyy: Anni Ala-Rakkola-Kara Lue lisää ...

Kirjastoon 2018 hankitut uudet kirjat Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi