Päivitetty 17.02.2020

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Puheenjohtajakausina tapahtunutta
Osa 3/7: vuodet 1997–2001

Artikkeli on julkaistu myös Suvustajassa 1/2020. Kirjoittaja Vesa Hänninen.

 

Niin kauan kuin muistan, olen ollut kiinnostunut entisaikojen ihmisistä ja elämänmenosta. Sukututkimuksesta innostuin 16-vuotiaana, loppukesästä 1987. Pääsin harrastuksessa alkuun isovanhempiani haastattelemalla, muutaman virkatodistuksen tilaamalla sekä Brennerin ja Sampion sukututkimusoppaita selailemalla. En siis istunut yhdelläkään sukututkimuskurssilla, vaan lähdin liikkeelle itse tekemällä, yrityksen ja erehdystenkin kautta. Kuten ikivanhassa kansanviisaudessa laittamattomasti lausutaan: Työ tekijäänsä neuvoo, kunhan vain tekijä antaa itseään neuvoa!

Koska olin jo lukion ensimmäisellä luokalla tehnyt päätöksen ryhtyä aikanaan historianopettajaksi, suuntasin heti ylioppilaaksi tultuani yliopistoon. Yliopistossa aineyhdistelmäni oli itsestään selvä: Suomen ja yleistä historiaa, yhteiskuntatieteitä sekä myöhemmin opettajan pedagogisia opintoja. Epäilemättä helpoin eteeni osuneista tenttikirjoista oli Suomen historian cum laude -tutkintovaatimuksiin tuolloin kuulunut Hyppösen-Luttisen ”Sukututkimuksen käsikirja”, jonka olin saanut vanhemmiltani joululahjaksi ja osasin entuudestaan miltei ulkoa. Valmistuin maisteriksi joulun alla 1998. Jo syksystä 1997 olin työskennellyt historian ja yhteiskuntaopin opettajana Nummi-Pusulan yläasteella ja lukiossa, joka – tosin nykyiseltä nimeltään Nummen yhtenäiskoulu – on työpaikkani edelleen.

Salon Seudun Sukututkijoiden jäseneksi liityin Tuula Virsun ehdotuksesta alkuvuonna 1989. Olin jo siihen mennessä istunut ahkeraan Salon kaupunginkirjaston alakerran mikrofilmilukulaitteen ääressä ja tilaillut Tuulan välityksellä 30 metrin rullafilmejä lainaksi milloin mistäkin. Digitoituja lähdeaineistoja ei tuohon aikaan vielä ollut olemassakaan ja mikrokortteinakin olivat käytettävissä ainoastaan mormonikirkon IGI-kortit (International Genealogical Index). Sekä arkistoissa että kirkkoherranvirastoissa sai vielä useimmiten eteensä alkuperäisiä paperiasiakirjoja. Jopa Suomen Sukututkimusseuran historiakirjakopiot, ns. Mustat kirjat, olivat Valtionarkiston vanhassa tutkijasalissa vielä arvokkaina alkuperäissidoksina, joita sai päivystäjän tarkan silmän alla ottaa pöydälleen luettavaksi vain yhden kerrallaan.

Syksyllä 1991 tulin valituksi Salon Seudun Sukututkijoiden hallitukseen ja vuoden 1997 alusta yhdistyksen puheenjohtajaksi. Muistan kiitollisena puheenjohtajavuosieni innokkaita ja idearikkaita hallituksia, joihin kuuluivat Hanna-Maija Saarimaa varapuheenjohtajana ja jäsentiedotteen toimittajana, Annikki Linden sihteerinä (–2000), Esa Orelma taloudenhoitajana, Lasse Laasonen atk-yhdyshenkilönä, Paavo Heinonen, Harto Leso (–1998), Heikki Saarinen (–1998), Tuula Virsu (–1998), Birgitta Hiiskola (1998–), Jouko Nivalinna (1998–), Kalle Pirttilä (1999–), Ilpo Tuominen (1999–), Hilkka Veistinen (1999–), Harri Lintula (2000–), Kaija Salminen (2001–) ja Liisa Suominen (2001–).

Yhdistyksen toiminta jatkui puheenjohtajavuosinani pitkälti edeltäjieni avaamia latuja. Sekä kevät- että syystoimintakausina pidimme Salon kaupunginkirjaston oheistoimintatilassa (nyk. Laurinsali) kuukausikokouksen, joihin onnistuin monesti saamaan esiintyjäksi jonkun yliopiston historianlaitoksen opettajista tai opiskelutovereistani. Muistan Hannu Kujasen käyneen kertomassa talonpoikaispurjehduksesta, Terhi Nallinmaa-Luodon Suomen asutuksen yleisluettelosta ja Kirsi Vainio-Korhosen
elämäkerran rakentamisesta kirkonarkistolähteitä käyttämällä. Opiskelutoveriani Tanja Bergrothia saimme kuulla peräti kolmasti. Tanja esitelmöi Ruotsin suurvalta-ajan sotilaista, entisajan maalaisyhteisöjen sosiaalisesta rakenteesta ja kirkollisen ja maallisen aluejaon eroista Salon seudulla. Itse pidin keväällä 1999 kuukausikokousesitelmän Halikon Märyn reservikomppaniasta, jonka historiaan olin vastikään perehtynyt pro gradu -tutkielmassani.

Ns. toisen polven evakkona pidin tärkeänä, että kuukausikokouksissa käsiteltäisiin säännöllisesti myös luovutetun Karjalan sukujen tutkimista. Niinpä kutsuimme erääseen pikkujoulukokoukseen vieraaksi Karjalan Liiton silloisen sukututkijan Kari-Matti Piilahden, ja ainakin yhden kuukausikokouksen aiheena olivat myös Uudenkirkon-Kanneljärven suvut. Syksyllä 2001 kuulimme Tuula Virsun ja Hilkka Veistisen esityksen internetin käyttömahdollisuuksista sukututkimuksessa, mikä osaltaan ennakoi jo kokonaan uudenlaisen, digitaalisen sukututkimusaikakauden alkua.

Kuukausikokousten lisäksi tietenkin retkeiltiin. Ensimmäinen johdollani tehty kevätretki suuntautui Tammisaareen ja Hankoon ja jäi suorastaan surkuhupaisen epäonnekkaana varmasti kaikkien mukana olleiden mieleen: Bussimme eksyi jo ennen retken alkamista, miltei kaikki tutustumiskohteet olivat ennakkotiedoista poiketen suljettuja ja koko päivän jatkunut kaatosade vaihtui poudaksi vasta iltasella. Hangon puhelinlaitoksen työpaikkaruokalassa nauttimamme maittava lounas taisikin monien mielestä olla koko retkipäivän parasta antia!

Seuraavina vuosina retkeiltiin ainakin Suomenlinnassa sekä Turussa, jossa tutustuttiin Siirtolaisuusinstituuttiin, Luostarinmäen käsityöläismuseoon ja Kuralan kylämäkeen. Syksyllä 1997 kävimme Hämeen linnan Pohjolan rouva ja valtiatar -näyttelyssä, joka oli osa Kalmarin unionin yhteispohjoismaisia 600-vuotisjuhlallisuuksia. Syysretki 1998 suuntautui Helsinkiin, missä kohteina olivat Työväenarkisto ja Suomen Sukututkimusseuran kirjasto.

Salonseutulaisen sukututkimuksen eräänlaisena tukikohtana oli jo tuolloin Salon kaupunginkirjasto, jonka suojissa jäsenistömme saattoi tehdä tutkimuksiaan ja jossa tavallisesti pidimme myös kuukausikokoukset. Jäsenmäärän karttuessa ja toiminnan monipuolistuessa tuli kuitenkin tarvetta myös muunlaiselle kokoontumistilalle. Kesällä 1997 saimme upouuden Paukkulakodin kokoushuoneesta käyttöömme kaapin, jonne siirsimme tuolloin vielä melko vähäisen kirjakokoelmamme, lainattavat mikrokortit ja myyntituotteet. Tätä Paukkulakodin kerhohuonetta, joka muistaakseni oli käytössämme vieläpä täysin ilmaiseksi, alettiin pitää jäsenistölle avoinna kerran kuukaudessa lauantaisin klo 10.00–12.00.

Paukkulakodin huone oli kuitenkin melko pieni ja sen sijainti monien kannalta hankala, joten kyseistä tilaratkaisua saattoi pitää korkeintaan väliaikaisena. Onneksi onnistuimme jo parin vuoden kuluttua (1999) löytämään uuden kerhohuoneen Turuntie 8:sta. Turuntien kerhohuonetta pidettiin avoinna kahden viikon välein, vuoroviikoin joko torstaisin (klo 17.00–19.00) tai lauantaisin (klo 10.00–12.00). Vapaan yhdessäolon lisäksi kerhotapaamisissa vaihdettiin hyödyllisiä vinkkejä ja kokemuksia. Yritettiinpä toisinaan porukalla ratkoa jotakin eteen tullutta sukututkimusongelmaakin, mutta aikana ennen internetiä mahdollisuudet olivat tässä suhteessa olennaisesti kehnommat kuin nykyisin, jolloin sukututkijan keskeisin lähdeaineisto on vaivatta saatavilla vaikkapa läppärin ruudulla. Kerhohuoneen valvojan aika kului kahvinkeittopuuhissa sekä kirja- ja mikrokorttilainoja sinikantiseen vihkoon kirjatessa. Joihinkin kerhotapaamisiin nimesimme erityisteeman. Aloin omilla valvontavuoroillani opastaa vanhojen käsialojen tulkitsemisessa. Lasse Laasonen puolestaan antoi neuvoja erilaisissa sukututkijan atk-pulmissa. Suuren suosion saaneet kirjakirppikset käynnistyivät syksyllä 2000.

Hänninen, Salminen, Kauranen Saarimaa, Hänninen
Kuva 1. Kerhotapaamiset ovat alusta alkaen olleet keskeinen toimintamuoto. Kuvassa vasemmalta Vesa Hänninen (4. puheenjohtajamme), Kaija Salminen (5. puheenjohtajamme) ja Eero Kauranen ratkomassa sukututkimusongelmaa. Kuva vuodelta 2005 arkistostamme. Kuva 2. Puheenjohtaja Hanna-Maija Saarimaa ja Vesa Hänninen 22.4.1992, jolloin Vesa piti yhdistyksessämme ensimmäisen esitelmänsä rakennusinventoinneista.

 

Salon Seudun Sukututkijat alkoi 1990-luvun lopulla viritellä yhteistyötä virkeiden naapuriyhdistystensä, Lohjan kotiseutuyhdistyksen sukututkimuspiirin ja Hangon sukututkijoiden kanssa. Vierailimme muun muassa toistemme kokouksissa, vaihdoimme julkaisuja ja muistanpa jonain keväisenä lauantaina olleeni myös lohjalaissukututkijoiden Halikkoon suuntautuneen retken oppaana.

Yhdistyksemme jäsenmäärä karttui koko 1990-luvun suorastaan kiitettävästi. Kunnioitettava 250 jäsenen rajapyykki saavutettiin syksyllä 1998. Samaisena syksynä saimme riveihimme myös kaikkien aikojen nuorimman jäsenemme, tuolloin vasta 15-vuotiaan salolaisen Irina Kaskisen, joka oli innostunut sukututkimuksesta opettaja Anneli Suomisen Moision yläasteella pitämällä kurssilla. Eräs saman lajin ennätys oli myös omissa nimissäni: Sain kuulla, että olin tuolloin tiettävästi Suomen nuorin sukututkimusyhdistyksen puheenjohtaja! Jopa kaikkien aikojen nuorin, sanoivat jotkut, mutta siitä en sentään uskalla mennä takuuseen!

Vesa Hänninen

 

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2020

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevään 2020 toimintakalenteri. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Puheenjohtajakausina tapahtunutta, osa 1/7, 1985–1991 Lue lisää ...

Puheenjohtajakausina tapahtunutta, osa 2/7, 1992–1996 Lue lisää ...

Puheenjohtajakausina tapahtunutta, osa 3/7, 1997–2001 Lue lisää ...

Uskelanjoen vesistön kosket ja myllyt. Esivanhempiani niissä mylläreinä Lue lisää ...

Kiskon Haapaniemen linnan kukoistuskauden omistajat Lue lisää ...

Henkilöetsintää Neuvostoliitosta / Venäjältä, Internet-osoitteita ym.
Suomalaiset ja ruotsalaiset nimet venäjänkielisissä lähteissä Lue lisää ...

Kemiönsaaren seurakuntien alkuperäiskuvia (AP-kuvia) SSHY:lle Lue lisää ...

Jäsentemme kotipaikat vuonna 2019 Lue lisää ...

Kirjastoon 2019 hankitut uudet kirjat Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi