Päivitetty 05.02.2018

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi
Martti Attila ja Risto Sinervo

Uusia AP-kuvia on kuvattu SSHY:n jäsensivuille

Artikkeli on julkaistu myös Suvustaja-lehdessä 1/2018. Kirjoittajat Martti Attila ja Risto Sinervo.

 

Saimme kirkkoherra Timo Hukalta luvan kuvata Salon seurakunnan alkuperäisiä kirkonkirjoja. Ehtona oli, että SSHY:n (Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys) jäsensivuilla julkistetaan kuolleiden osalta vain yli 50 vuotta vanhemmat ja muista kirjoista yli 100 vuotta vanhemmat kuvat. Tarkoituksenamme oli kuvata alkuperäis- (AP) kuvia kirjoista, joita ei vielä ole SSHY:n jäsensivuilla. Samalla pyrimme kuvaamaan myös ennakoivasti muutaman vuoden säädettyä tietosuojaa uudempiakin kirjoja.

Lokakuun alussa saimme lainaksi Turusta Arkistolaitokselta SSHY:n omistaman digikuvauslaitteiston, jonka pystytimme Salon kirkkoherranviraston kirjastoon. Toimistonhoitaja Tanja Kaski toimitti meille arkistohuoneesta ja tarvittaessa jopa Halikostakin kirjan toisensa perään. Omassa rauhassa saimme kuvata haluamamme kirjat. Kaikkiaan kuvattiin 21387 kuvaa, joista yhteenveto on viereisen sivun taulukossa. Kuvauspäiviä kertyi 16 – ”päiväsaalis” vaihteli 382 – 2087 kuvan välillä.

Kuvatut seurakunnat (13 kpl) ja kirkonkirjat vuosilukuineen ilmenevät oheisesta taulukosta. Perniön tehtaiden rippikirjat kuvatulta ajanjaksolta olivat omina niteinään Perniön seurakunnan nimellä ja sisälsivät Kirjakkalan, Mathildedalin, Mutaisten, Talonpojan Teijon ja Teijon kylät. Innoissamme kuvasimme osin jo aiemmin kuvattujakin kirjoja (Perniön seurakuntaan nimettyjä rippikirjoja em. kylistä on osin jo SSHY:n sivuilla Teijon tehtaiden kansioissa). Eräät huonosti luettavat vanhat kirjat, joista ei vielä ollut AP-kuvia, kuvasimme uudelleen.

Digikuvaus käyttämillämme laitteilla oli meille ensimmäinen kerta, joten käytänteiden oppiminen otti oman aikansa. Suurin hankaluus oli valolähteen muuntajan kuumeneminen – edes muuntajan roikottaminen avatusta ikkunasta viileässä ulkoilmassa ei auttanut. Pahimmillaan valokehikko syttyi ja sammui tiuhaan siten, että kuvan ottoon jäi vain sekunnin verran aikaa ennen valon sammumista uudelleen. Siitä syystä hukkalaukaisuja tuli tiettyinä päivinä jopa 20 %. Muutaman päivän taistelujen jälkeen hankimme uuden muuntajan ja työ helpottui huomattavasti.

Kuvauspäivien välit ja illatkin kuluivat rattoisasti kuvien käsittelyyn: kaikki kuvat olivat jostain syystä joko ylösalaisin tai kyljellään ja ensin ne oli saatava ’lukukelpoisiksi’. Sen jälkeen oli selattava kaikki kuvat läpi tarkistaen kuvien kelvollisuus ja olisiko jokin sivu jäänyt kuvaamatta. Korvaavat tai puuttuvat kuvat voitiin ottaa seuraavana kuvauspäivänä.

Kuvauslaitteisto palautettiin Turkuun 1.11.2017. Sen jälkeen alkoi varsinainen kuvien käsittely, jossa mm. rajattiin kuvista turhaa ympäristöä pois (esim. Riston kädet tai sormet, joilla pidettiin käpertyviä sivuja kuvaustasossa) ja oikaistiin pahimmin vinoja kuvia. Samalla luotiin hakemistojen tekoa varten taulukkopohjat, joissa kohdistettiin kuvanumerot oikeisiin sivunumeroihin. Valmiita kuvia hakemistoineen siirrettiin SSHY:n palvelimelle vaihtelevalla menestyksellä, koska palvelin joko kaatui tai muistitila sieltä loppui useaan otteeseen (tietoa siirrettiin kaikkiaan n. 160 gigatavua).

Lopulta hieman ennen joulua oli koko aineisto saatu siirrettyä palvelimelle.

Tämän ilmestyessä SSHY:n vastuuhenkilöt ovat ehkä saaneet kuvat hakemistoineen jäsensivuille kaikkien saataville – uusia digikuvia tulee toki muualtakin kuin Salosta. Lisäksi kuvien käsittelijän on rajattava jäsensivuille pääsyä siten, että huomattava osa nyt kuvatuista AP-kuvista näkyy tietosuojasäädösten vuoksi vasta vuosien viiveellä.

Vaikka Salon seurakunnan arkistosta tuntuivat ajankohtaiset kuvattavat loppuvan, niin kiinnostavia kohteita – esim. muuttokirjat – löytyisi vielä esim. Turun arkistosta, jonne meidät toivotettiin tervetulleeksi niitä kuvaamaan. Ennen sitä on tarkoitus työstää porukalla hakemistot nyt kuvattuihin kirjoihin.

Viereisessä taulukossa on lueteltu ne kohteet, joiden odotamme ilmestyvän ajallaan SSHY:n jäsensivuille omina kansioinaan. Vuosiluvuista vasemmassa sarakkeessa on heti vapautuvat kuvajaksot ja oikeanpuoleiseen sarakkeeseen on sulkuihin merkitty myöhemmin vapautuvat jaksot. Jälkimmäisistä rippikirjat vapautuvat viimeistä vuosilukua seuraavana vuonna ja muut kuvat (toivottavasti) vapautetaan vuosittain tietosuojaehtojen täytyttyä.

Kuvia odotellessamme haluamme kiittää SSHY:tä kuvauskaluston lainasta sekä Sari Ahosta ja Silja Ristimellaa sen käytön opastuksesta. Erityisesti kiitämme Salon kirkkoherranvirastoa hyvästä ja palvelualttiista yhteistyöstä rauhallisessa kuvauspaikassa.

Toivomme ahkerien sukututkijoiden löytävän pian uudet kuvat!

Martti Attila ja Risto Sinervo

 

ap-taulukko

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2020

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevään 2020 toimintakalenteri. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Puheenjohtajakausina tapahtunutta, osa 1/7, 1985–1991 Lue lisää ...

Puheenjohtajakausina tapahtunutta, osa 2/7, 1992–1996 Lue lisää ...

Puheenjohtajakausina tapahtunutta, osa 3/7, 1997–2001 Lue lisää ...

Uskelanjoen vesistön kosket ja myllyt. Esivanhempiani niissä mylläreinä Lue lisää ...

Kiskon Haapaniemen linnan kukoistuskauden omistajat Lue lisää ...

Henkilöetsintää Neuvostoliitosta / Venäjältä, Internet-osoitteita ym.
Suomalaiset ja ruotsalaiset nimet venäjänkielisissä lähteissä Lue lisää ...

Kemiönsaaren seurakuntien alkuperäiskuvia (AP-kuvia) SSHY:lle Lue lisää ...

Jäsentemme kotipaikat vuonna 2019 Lue lisää ...

Kirjastoon 2019 hankitut uudet kirjat Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi