Isoisäni äiti oli mamselli Amalia Victorina Sofia von Delwig (1830–1857), Loimaan nimismiehen Victor Gustaf von Delwigin (1801–1831) tytär. Von Delwigit olivat alunperin Saksasta muuttaneita Viron aatelisia, mutta 1690-luvun suuren reduktion jälkeen kartanonsa kruunulle menetettyään he muuttivat Suomeen ja Ruotsiin, jossa toimivat upseereina ja virkamiehinä kuten niin monet muutkin aatelissuvut. 1600-luvun lopun reduktio ja sitä seurannut suuri Pohjan sota muuttivat radikaalisti oloja Virossa.

Nämä aateliset eivät olleet etnisiä virolaisia tai latvialaisia vaan Saksasta Liivinmaalle tulleiden valloittajien (ristiretkeläisten) ja siirtolaisiksi tulleiden porvarien jälkeläisiä. Saksalaisia siirtolaisia saapui täydentämään siirtokuntia jatkuvasti koko keskiajan. Tavoitteena oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan laajentaminen. Tyypillistä aatelisten siirtolaisten ja alkuasukkaiden suhteissa oli, että avioliitot solmittiin säädyn sisällä. Näin kansa ja kartanonomistajat pysyivät koko historiallisen ajan täysin erillään toisistaan, eikä tunnettujen esi-isieni joukossa loppujen lopuksi ole yhtään etnistä virolaista tai latvialaista. Seuraavassa kuvaan lyhyesti eräiden baltialaisten esi-isä -sukujen varhaisimpia vaiheita.

Von Tiesenhausen-suku

Stackelbergin Genealogisches Handbuch der Baltischen Ritterschaften sisältää täydellisimmän kuvauksen aateliston henkilöistä ja heidän hallussaan olleista kartanoista historialliselta ajalta. Näiden kartanoiden sijoittamisessa oikeille paikoilleen auttaa Viron osalta Valdo Proustin rakentama Eesti mõisaportaal, joka kuvaa hyvin nykyisin olemassa olevat kartanot ja antaa myös jonkin verran tietoja niiden omistajista. Sen sijaan vanhimmat tiedot ovat hataria. Stackelbergillä keskiajalta olevat tiedot ovat yksittäisiä henkilöitä ja vuosilukuja, joiden sijoittaminen esivanhempien tauluun on vaikeaa. Latvian puolella olevasta Liivinmaan alueesta tämän päivän tiedot kartanoista ovat vieläkin hatarampia. Ristiretkiajan alkuvaiheista on olemassa Henrik Lättiläisen kronikka, joka kuvaa laajasti ensimmäisen ristiretken aikaisia tapahtumia Liivinmaalla. Kronikassa mainitaan mm. piispa Albert von Buxhoevdenin lanko Engelbert von Tiesenhausen, jota tällä hetkellä pidän vanhimpana tunnettuna esi-isänäni. Erään tulkinnan (http://anttioskari…) mukaan balttilaisen von Tiesenhausen -suvun kantaäiti oli Riian piispan Albert de Bekeshoveden (von Buxhoevden, piispana 1199–1229) sisar. Hänen puolisonsa olisi ollut ritari Engelbertus von Tisenhusen. De Bekeshovede- suku oli lähtöisin Bremenistä Saksasta, jossa on sikäläisen arkkipiispan vasallina mainittu v. 1180 Albertus, v. 1184 Geldmarus ja v. 1194–1197 Liuderius de Bikeshovede. Yhtä sukupolvea myöhemmin löytyy Liivinmaalta peräti 8 Bekeshoveden -suvun jäsentä (yksi näistä Riian piispa Albertus). Engelbrecht von Tiesenhausen johti saksalaisten ristiretkeä Liivinmaalle v. 1210 ja v. 1224. Hänen poikansa Johannes omisti Kokenhusenin linnan Väinäjoen pohjoisrannalla. Johannes kaatui 5.3.1279 taistelussa liettualaisia ja semgalleja vastaan. Hänen poikansa Johannes (Hans) mainitaan Riian piispan vasallina v. 1293–1327. Nuoremman Johanneksen poika olisi tämän tulkinnan mukaan Bartholomeus. Stackelberg mainitsee em. Hansin vanhimpana von Tiesenhausen -suvun edustajana. Bartholomeus puolestaan oli Bersonin linnan ensimmäinen omistaja. Linna sijaitsi nykyisen Latvian alueella Kokenesista Talavasiin johtavan tien varrella. Viron kartanoiden historiasta on tietoja nykyään hyvin ja helposti saatavilla, mutta Latvian alueella olleista liivinmaalaisista kartanoista ei vastaavia tietoja ole kerätty ja julkaistu yhtä laajasti. Von Tiesenhausen -suku on yksi harvoja, joiden sukujohto voidaan kohtalaisen luotettavasti johtaa ristiretkiaikaan ja sitä kautta Saksaan kuten edellä on kuvattu.

Taube (Tuve) -suku

Monista suvuista on hajanaisia mainintoja keski-ajalta kuten esim. Taube- suvusta. Tuve-suvun, niin kuin nimi kirjoitettiin vielä 1500-luvulla, alkuperä on muiden sukujen tavoin todennäköisesti Saksassa, vaikka sitä ei tutkimuksella ole voitu vahvistaa. Suvun esiintymistä Liivinmaalla 1200- luvun alussa ei myöskään ole voitu vahvistaa. Vasta seuraavien vuosisatojen aikana tavataan historian dokumenteissa mainintoja yksittäisistä suvun jäsenistä Virossa. Niinpä Engelke Tuve oli 24.8. 1373 todistamassa maanomistuskiistassa Hinke Weddwesin, Lippoldin ja Henneke von Aytzin yhtäältä ja toisaalta Otto ja Henneke Loden välillä. Gerhard Tuven sinetti, suvun vanhin tähän asti tunnettu, on Ruotsin Valtionarkistossa säilytettävässä kirjeessä, joka on päivätty 15.11.1383 ja joka käsittelee vasallien ja tuomiokapitulin välistä kiistaa Saarenmaan hiippakunnassa. Hinke Tuve ja hänen vaimonsa Luitgard von Mecks mainitaan 24.6.1399, jolloin he molemmat olivat todennäköisesti kuolleita. Ensimmäiset luotettavina pidetyt tiedot Taubesuvusta ja suvun kartanoista ovat Edisen kartanosta Jõhvin pitäjästä Itä- Virumaalta. Siellä mainitaan Johan Tuve, joka oli kuollut vuoden 1428 jälkeen. Hänet oli vihitty Magdalenan kanssa ennen vuotta 1405, ja heiltä tunnetaan poika Otto, joka mainitaan vasallina v. 1405. Otolla oli kaksi poikaa Jacob ja Berend. Näiden yhteys myöhempiin Taube-sukuihin on kuitenkin epäselvä.

Von Delwig -suku

Yleensä vanhimmat maininnat kartanoiden omistajasuvuista ovat 1300- ja 1400-luvuilta. Von Delvig-suku on lähtöisin Westfalenista Markin kreivikunnan Dortmundin piirissä sijainneesta Dellwichin linnasta. Sieltä sen jäseniä muutti 1400-luvun lopulla Itämeren maakuntiin, joissa on ollut useita väkirikkaita sukuhaaroja. Niistä kaksi introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneeseen. Ensimmäinen maininta suvun omistamista kartanoista on Tuhalan kartanosta v. 1468 Viron luoteisosassa. Tämän jälkeen suvun asuttamat kartanot ovat seurattavissa 1900-luvulle asti. 1600-luvun lopulla eläneistä Delwigeistä polveutuu Suomeen ja edelleen Ruotsiin muuttanut sukuhaara, jonka jäseniä edelleenkin asuu molemmissa maissa.

Von Yxkull -suku

Ristiretkien aikana ja niiden jälkeen (1180–1561) valta oli jaettu piispan ja ritarikuntien kesken siten, että kirkko omisti 2/3 ja ritarikunnat 1/3 maaomaisuudesta. Saksalaiset alkoivat rakentaa asuinkartanoitaan ja virolaisista talonpojista tuli vähitellen maaorjia ja kartanonherrojen omaisuutta, jota he voivat myydä ja ostaa niin kuin mitä tahansa kauppatavaraa. Liivinmaan sodan (1558–1621) jälkeen alkanut Ruotsin vallan aika kohensi talonpoikien asemaa huomattavasti ja heillä oli lopulta oikeus omistaa maata. Tilanne muuttui Venäjän saatua Baltian maat haltuunsa suuren Pohjan sodan jälkeen ja talonpojat vajosivat jälleen maaorjien asemaan yli sadaksi vuodeksi. Maaorjuuden purkaminen alkoi tsaari Aleksanteri II noustua valtaan ja sen voidaan katsoa päättyneen 1863. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää virolaisen ystäväni kommentti, kun 1990- luvun alussa kerroin ylpeänä hänelle, että minulla on virolaisia esi-isiä ja että yhden hautakivikin on vielä Tallinnan tuomiokirkossa. Kuultuaan että tuo hautakivi kuului Otto von Yxkullille hän totesi lakonisesti: "Ai jaa, se on niitä merirosvoja". Otto ei ollut merirosvo, mutta varmaan monien mielestä kylläkin rosvo. Tuo keskustelu opetti, että kannattaa tarkoin harkita missä tilanteessa puhuu virolaisista aatelisista esi-isinään.

Yxkullit tulivat ensimmäisten ristiretkeläisten mukana Baltiaan n. v. 1200. Suvun nimen katsotaan olevan peräisin Ykskylen (latv. Ikskile) kaupungista, jossa sijaitsi ristiretkeläisten ensimmäinen asemapaikka Liivinmaalla ennen Riian perustamista. Ensimmäinen varmana pidettävä tieto Yxkulleista on kuitenkin vasta vuodelta 1390 Velisen linnasta Vigalan pitäjässä Länsi- Virossa.

Muita sukuja

Ruotsin vallan ajalla monet kartanonisännät ja heidän jälkeläisensä siirtyivät Ruotsin hallinnon ja sotaväen palvelukseen ja tulivat aateloiduksi Ruotsissa. Omissa esi-isissäni tällaisia ovat mm. Rehbinderit. Ensimmäinen varma tieto heistä on kun Gert Rehbinder sai v. 1404 läänitykseksi Lassenin Dünaburgissa eli Väinänlinnassa ja joitain muita tiloja Semgallenissa nykyisen Latvian Zemgalessa. Myöhemmin Rehbinderien hallinnassa oli useita kartanoita Virossa ja Ruotsi-Suomessa. Von Rosen-suku on von Tiesenhausenien ohella toinen, joka voidaan kohtalaisen luotettavasti johtaa ristiretkiaikaan 1200-luvulle, jolloin he asuttivat mm. Hochrosenin kartanoa Treydenin (latv. Turaida) alueella Riian pohjoispuolella. Ensimmäisenä varmana mainintana pidetään Voldemar von Rosenia, joka oli vasalli ja ritari ja mainitaan v. 1288 ja v. 1328.

Osa vanhimmista asuinkartanoista on hävinnyt, mutta yllättävän moni löytyy paikannimenä, osa raunioina, osa kukoistavina turistikohteina. Kartanoiden nykyisten loisteliaiden päärakennusten rakentaminen alkoi 1700-luvun lopulla ja jatkui 1800-luvun. Monet niistä tosin hävitettiin Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen melskeissä, mutta niistäkin monet on rakennettu uudelleen. Retkikohteena monet ovat antoisia.