Jäsentiedotteissa 2/1999 ja 2/2001 olen kertonut, miten olen saanut yhteyden isäni Amerikkaan muuttaneiden sukulaisten jälkeläisiin ja millaisia lisätietoja heistä sain käydessäni viime vuonna Keski-Lännessä tutustumassa paikkoihin, joissa he ovat asuneet. Matka jatkui edelleen viime kesänä, jolloin perheeni kanssa tein matkan Kalifomiaan ja Kanadan puolelle Vancouveriin. Riversidessa Los Angelesin lähellä saimme tavata serkkuni Sirkka Romon, jonka viimeksi olin nähnyt v. 1975. Vietimme yhden viikon Santa Barbarassa Karen ja Gary Monsonin vieraina. Karen oli se sukulainen, jonka ansiosta yhteys isäni isänpuoleisiin amerikansukulaisiin syntyi v. 1998. Heidän luotaan jatkoimme Walnut Creekiin lähelle San Franciscoa Carol ja Denny Marttilan luo ja tästä vierailusta kerron nyt tarkemmin. Viimeisen viikon vietimme Vancouverin seudulla, jossa asuvat ainoat äitini amerikansukulaiset - hänen pikkuserkkunsa Ray Pillman perheineen. Rayn äiti oli Lempi Lindberg, joka syntyi Nousiaisissa v. 1897 ja lähti Kanadaan v. 1918 levottomuuksien johdosta. Hän avioitui Viron Saarenmaalta kotoisin olleen Peter Pillmanin kanssa ja he asuivat suurimman osan elämästään Sointulassa Malcolm-saarella.

Olen aina tiennyt, että kaksi isäni tätiä on asunut Kaliforniassa suomalaissyntyisten aviomiestensä kanssa. Heistä on valokuvia ja heihin on oltu yhteydessä 1950-luvulle saakka. Isäni setä sai Suomeen pienen perinnänkin Lempi-sisarensa testamenttaamana. Lapsia ei kummallakaan tädillä ollut. Kun yhteys Karen Monsoniin syntyi ja kuulin hänen asuvan Kaliforniassa, lähetin hänelle tiedot myös isotädeistäni Ainista ja Lempistä. Hän välitti ne eteenpäin pikkuserkulleen Denny Marttilalle, joka on myös minun isäni pikkuserkku; Dennyn isän äiti oli Aino Saarimaa, s. 1881 Kuortaneella. Denny oli pikkupoika, kun hän vanhempiensa kanssa muutti Minnesotasta Kaliforniaan 1940-luvun lopulla. Hän muistaa, että he tuolloin vierailivat joidenkin sukulaisten luona Redwood Valleyssä, joka on parin tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen San Franciscosta. Vierailusta on muistona pari valokuvaakin. Dennyn Lydia-äiti elää edelleen, mutta kärsii pienistä muistikatkoksista. Häneltä Denny sai kuitenkin varmistettua, että nuo sukulaiset olivat olleet nimenomaan Dennyn isän äidinpuoleista sukua. Sain sähkäpostitse skannatun valokuvan, jossa olivat Dennyn vanhemmat toisen pariskunnan ja pienen tytän kanssa. Tunnistin heti toisen miehen Matti Mäeksi, Lempin aviomieheksi. Toinen nainen ja tyttä olivat vieraita. Tästä tunnistamisesta innostuneena Denny teki v. 1999 matkan Ukiahin kaupunkiin, joka on Mendocinon piirikunnan "pääkaupunki". Siellä rekisteritoimistossa (clerk's office) hän sai nähdäkseen isotätieni ja heidän aviomiestensä kuolintodistukset, joista ilmeni, että kaikki neljä olivat kuolleet vuosien 1953-59 aikana. Denny kävi myös paikallisella hautausmaalla, jonka rekisteristä löytyivät tiedot heidän hautapaikoistaan. Itse Redwood Valley'ssä Denny ei tuolloin käynyt.

Nyt kun valmistelimme omaa matkaamme, hankin vielä lisätietoja isotädeistä. Isäni serkulla oli Aini-tädin lähettämä valokuva hänen ja miehensä Onni Luoman talosta. Teetin itselleni kopion tuosta kuvasta (Denny Marttilalla oli kuva samasta talosta). Ainista olin jo vuosia sitten saanut Siirtolaisuusinstituutin passi- ja matkustajaluettelosta tiedot hänen matkansa ajankohdasta ym., mutta Lempin tietoja siellä ei ole. Amerikkaan saapuneista löytyy nykyisin hyvät tiedot Ellis Islandin rekisteristä ( http://www.ellisislandrecords.org ). Sieltä näin, että Aini oli tullut Yhdysvaltoihin keväällä 1911 ja hänen määränpäänään oli isänsä Alexiuksen koti Chicagossa. Lempikin löytyi. Hän oli lähtenyt matkaan Norjan Bergenistä syyskesällä 1916 - ei Hangosta niin kuin useimmat (tuohon aikaan oli Itämerellä levotonta 1. maailmansodan takia).' Lempin määränpää olikin Kalifornia. Hänen vastaanottajakseen oli merkitty Aina (Aini) Luoma ja osoitteeksi 16. katu, talo no. 3725, San Francisco. Aini oli siis jo avioitunut Onnin kanssa ja muuttanut länsirannikolle.

Yhtenä päivänä me sitten suuntasimme San Franciscoon. Katsoimme Muir Woodsin jättipunapuut, kuvasimme Golden Gate sillan, lounastimme China Townissa ja lopulta iltapäivällä ajoimme 16:lle kadulle. Se on aikoinaan ollut hyvinkin laitakaupunkia, mutta nykyisin tuo miljoonakaupunki levittäytyy niin laajalle alueelle, että 16. katu tuntuu keskustalta. Koko kaupunki on rakennettu pienten mäkien päälle ja tämäkin katu nousi aika jyrkkänä. Veimme auton aivan kadun päähän, josta jalkauduimme etsimään numeroa 3725. Rakennuksia oli kadun vieressä ja toinen rivi näiden takana. Läysimme numerot 3721 ja 3735, muttemme etsimäämme. Kaikkia numeroita ei ollut käytössä eikä Dennykään osannut selvittää, millä periaatteella talot numeroidaan. Päätimme, että joko Ellis Islandin luetteloissa on kirjoitusvirhe tai sitten talot ovat vuosien saatossa saaneet uudet numerot. Osa taloista oli kyllä niin vanhoja, että luulisi niiden olleen noilla sijoilla jo, kun Lempi tuli tänne v. 1916. Tyydyimme ottamaan valokuvat meistä sukulaisista numero 3721:n kohdalla ja kuvasimme myös näkäaloja kadun vartta alaspäin ja mäen harjalta joka suuntaan. Ei hassumpi asuinpaikka silloin eikä olisi nytkään. Katu oli hyvin rauhallinen eikä sillä ollut läpiajoliikennettä. Arvoitukseksi meille jäi, mitä tädit olivat tuohon aikaan tehneet elääkseen. Onni Luoman tiedetään olleen räätäli.

Seuraavana aamuna lähdimme kohti Redwood Valley'ä (Punapuulaakso). Denny oli jo aiemmin saanut käsiinsä Ray Shulzin kirjoittaman kirjasen "Memories of Redwood Valley", jossa oli myös muutama sivu tarinaa alueen suomalaisasutuksesta. Joukko suomalaisperheitä oli ostanut Yokayo Ranchon vuonna 1912. Perheet tulivat Montanasta, Nevadasta ja Oregonista, jossa miesväki oli työskennellyt kaivoksilla, mutta lähteneet työoloista johtuvien erimielisyyksien takia.

Nämä perheet muodostivat ns. Finnish Colonyn. Meillä oli mukanamme valokuva Luoman talosta ja tiedot pariskunnista, muttei mitään valmista suunnitelmaa, mistä lähdemme heitä etsimään. Ajaessamme kylän keskustaan osui silmiimme paloauto paloaseman edessä. Sen enempää asiaa pohtimatta Denny kaarsi autonsa aseman pihalle tokaisten, että kyllä palokunta tunnistaa etsimämme rakennuksen, jos se vielä on olemassa. Selvitimme asiamme paloasemaila päivystävälle miehelle, joka välittämästi soitti entiselle palopäällikälle. Sitten palomies piirsi meille kartan ja neuvoi, miten löydämme tien nimeltä E, joita erkanee etsimämme sivutie. Kylän itä-länsisuuntaiset tiet on nimetty pelkillä aakkosilla A:sta N: ään (Road A, jne). Kävimme myös viereisessä kyläkaupassa jututtamassa kauppiasta, jonka isä oli perustanut liikkeen. Saimme lisää tietoja vanhasta suomalaisasutuksesta. Road E sivuteineen löytyi helposti, mutta emme olleet aivan varmoja, mitkä mäkit olivat etsimiämme. Tien päässä tapasimme maanviljelijän, joka neuvoi meidän naapurissaan asuvan Bill Niemen luo. Bill (alun perin Pellervo Unto) oli alueelle v. 1912 muuttaneiden ensimmäisten suomalaisten jälkeläisiä, ikää yli 80 vuotta. Hän ei ollut puhunut suomen kieltä pitkään aikaan ja muuttikin mielellään puheen englanniksi. Bill oli tuntenut sekä Luoman että Mäen pariskunnat ja kertoi, mitkä talot ovat heidän entisiä kotejaan. Saimme kuulla lisää myös Finnish Colony'sta. Perheet olivat aluksi yrittäneet tulla toimeen metsä- ja maataloustäitä tekemällä ja omistamalla kaiken yhteisesti, mutta se ei onnistunut täällä - niin kuin ei muissakaan " utopia"-yhteisäissä. Poliittiset erimielisyydet myös jakoivat osakkaita niin, että v. 1922 Yokayo Rancho jaettiin 19 osaan siinä suhteessa, kuinka paljon kukin perhe oli omaa rahaansa alun perin sijoittanut maan ostoon. Billillä oli karttakopio tästä jakotoimituksesta. Hän tiesi kertoa, että isotätini miehineen olivat tulleet tänne 1930-luvulla ja saaneet ostaa pienet maapalstat Willy Vainiolta. He mm. kasvattivat viinikäynnäksia ja kuivattivat rypäleet rusinoiksi. Nykyisin koko laakso tuottaa rypäleitä viinin valmistukseen.

Palasimme tien varteen ja katsastimme ensin Lempi ja Matti Mäen pienen talon. Se oli tyhjillään ja hyvin ränsistyneen näkäinen. Otimme kuvia talosta, piharakennuksesta ja ympäräivästä maaseudusta. Aini ja Onni Luoman talo oli tien alkupäässä n. 500 metrin päässä edellisestä. Sekin näytti olevan asumaton, joskin paremmassa kunnossa kuin Mäen talo. Vertasin sitä omistamaani valokuvaan ja kyllä se sama talo oli. Pihapiirissä oli toinenkin talo, jonka pihalla oli auto. Sieltä löytyivät Peg ja Lou Chappeli tyttärineen ja heidän löytymisensä oli onnenpotku. Pariskunta oli ostanut ensin Mäen talon Lempiltä v. 1957. Sekä Matti että Luoman pariskunta olivat kuolleet sitä ennen. Myöhemmin Chappellit ostivat Luoman talon, jonka piharakennuksesta tehdyssä talossa he nyt asuvat. Saimme kuulla heiltä monenlaista kiinnostavaa. Toisessa rakennuksessa on ollut vuokralaisia. Lempin asioita oli hänen kuoltuaan hoitanut Vic Soinila, entinen baarinomistaja, joka ei valitettavasti enää kykene vastaamaan kysymyksiin äskettäin tapahtuneen infarktin takia. Valokuvia otettiin taas sisältä ja ulkoa. Keskellä pihaa kasvoi punapuu, jonka alla varjossa Aini oli mielellään istunut.

Palasimme paloasemalle jututtamaan entistä palopäällikkää Delbert Phelpsiä, joka kertoi mm. Lempin olleen kova tanssimaan. Onnilla oli puolestaan ollut räätälinliike Ukiahissa yhdessä Uuno Sorolan kanssa. Aini tunnettiin myös hyvänä ompelijana. Matti oli kaiket kesät Alaskan vesillä kalastamassa Olavi Soinilan kanssa ansaiten loppuvuoden elannon sieltä. Lempi kävi siivoamassa. Seuraavat haastattelukohteemme olivat Hietalan sisarukset Mildred, 90 vuotta, ja Stella, 88 vuotta. Mildred oli ensimmäinen täällä syntynyt suomalaislapsi. Oli hienoa saada puhella kaikkien näiden ihmisten kanssa. Ajoimme sitten Ukiahiin rekisteritoimistoon. Ystävällisen virkailijan avustuksella (county clerk-recorder) saimme nähdäksemme nelikon kuolintodistukset. Niistä selvisi, että pariskunnat olivat tulleet tänne v. 1934. Aini kuoli v. 1953, Matti ja Onni kolmen kuukauden välein v. 1954, Lempi v. 1959. On Lempillä mahtanut olla raskasta, kun on pitänyt saattaa hautaan nuo kolme muuta. Viereisestä toimistosta saimme saman karttakopion, joka Bill Niemellä oli. Russian River District Cemetery (hautausmaa) oli tien toisella puolella. Denny oli jo aiemmalta matkallaan saanut sieltä kartan, josta selvisi hautapaikat. Näky oli hyvin ankea. reunakivetty paljas alue, jolla ei kasvanut mitään, kojootin jätäksiä oli keskellä, ei edes hautakiveä ollut. Kartan mukaan tähän oli haudattu Ellen ja Oscar Liukonen, Matti ja Lempi Mäki, Onni Luoma sekä yksi "unknown" (tuntematon). Oletamme viimeisen olevan Aini, koska paikka oli Onnin vieressä. Muita lähettyville haudattuja suomalaisnimiä ovat Marcus, Margaret ja Thelma Mehtonen. Löytyi myös monta Hill-nimistä. Mäki-nimiset ottivat usein käyttöön tämän englanninkielisen nimen.

Aikamme loppui sikäli kesken, että virastot sulkeutuivat, emmekä ehtineet oikeustalolle katsomaan perukirjoja. Myös tonttien ostosta kertovat asiapaperit olisi ollut mukava nähdä ja kopioida. Annoinkin nämä asiat Dennyn tehtäväksi. Ehkäpä tulen tänne vielä uudestaan

Chappellit ovat suunnitelleet korjaavansa Luoman talon asuttavaan kuntoon ja voivat kuulemma vuokrata sitä meille sukulaisille. Onnellisena lähdin kuitenkin Redwood Valley'stä saatuani selville niin monia asioita isäni tädeistä.