Kustaa II Aadolf (1594–1632) perusti vuonna 1626 Ruotsin Ritarihuoneen, johon aatelissuvut rekisteröitiin. Tällöin aatelissäätyyn pääsy muuttui riippuvaiseksi kuninkaan armosta ja hänen antamistaan rälssikirjeistä. Rälssitiloista tuli vähitellen suvussa periytyviä. Myös Kustaa Aadolfin tytär, kuningatar Kristiina (1626–1689, hallitsijana 1644–1654) jakoi runsaasti rälssitiloja kuten holhoojahallintokin oli tehnyt. Verovapaista rälssitiloista tuli pian suuri ongelma, koska verotuloja ei kertynyt riittävästi jatkuvaan sodankäyntiin. Siksi niitä alettiin 1600-luvun loppupuolella ottaa takaisin kruunulle (iso reduktio). Kuvan 1 sukutaulun henkilöt elivät tätä aikakautta, jolloin tilojen hallinnasta piti kamppailla kirjoittamalla anomuksia kaikkein armollisimmalle kuninkaalle. Lisäksi perintöasioita käsiteltiin myös oikeudessa. Artikkeli seuraa tapahtumia eräiden Ruotsin valtionarkistosta löytyvien kirjeiden mukaan oletetussa aikajärjestyksessä sekä vapaasti tulkittuna.

Mårten Eriksson Stierna (n. 1580–1634) oli linnanpäällikkönä Tallinnassa, Narvassa ja Hämeenlinnassa. Hän oli myös rälssitalollinen, jolle kertyi yhteensä kymmenkunta maatilaa (Kemiössä, Paimiossa, Vehmaalla ja Lammilla). Lisäksi hän peri Oriveden Holman säterin isänsä veljeltä. Kuningas Kaarle IX (1550–1611, hallitsija 1599–1611), Ruotsin kuningas Jumalan armosta, myönsi tilat Lammin pitäjän Lieson kylästä ja Kemiön Mattkärrin kylästä kirjeellä vuonna 1611 uskolliselle alamaiselle Mårten Eriksson Stiernalle ja tämän puolisolle eliniäksi toiminnasta Tallinnan (Räävelin) linnanpäällikkönä (kuva 2). Tilallisen piti ylläpitää ratsumiestä sekä antaa kymmenys viljasadosta Kemiön ja Paraisten kirkoille.

Vuonna 1629 kuningas Kustaa II Aadolf lähetti kirjeen, jossa hän määräsi Suomen ensimmäisen kenraalikuvernöörin Nils Bielken (1569–1639, puoliso Ingeborg Bengtsdotter Oxenstierna, 1581–1661 ja tytär Sigrid Bielke,1607–1634) maksamaan Mårten Eriksson Stiernalle 804 taalarin rästin Hämeenlinnan linnanpäällikön toimesta. Lisäksi hän vahvisti Mårtenilla olevien tilojen hallinnan. Vuoden 1604 Norrköpingin valtiopäivillä tehdyn sopimuksen ensimmäinen pykälä edellytti, että rälssitilojen hallintasopimus piti uudistaa kuninkaan tai herttuan vaihduttua. Tällä ilmeisesti pyrittiin varmistamaan ylimystön uskollisuus seuraavalle kuninkaalle.

Holhoojahallituksen ja kuningatar Kristiinan aika

Mårten Eriksson Stierna introdusoitiin Ruotsin Ritarihuoneeseen v. 1634 nimellä Stiernkors till Holma – oletettavasti väärin perustein, koska jälkikäteen ei ole voitu osoittaa suvun aateluutta. Hänellä oli kuuden aatelismiehen allekirjoittama todistus siitä, että hän oli aatelinen ja myös täysin suorittanut ratsupalveluksen. Mårten osasi käyttää hyväksi sekavaa tilannetta Ruotsin hallinnossa: Kustaa II Aadolf oli saanut surmansa Lützenissä kaksi vuotta aikaisemmin, ja hänen seuraajansa, tytär Kristiinan ollessa alaikäinen valtakuntaa johti holhoojahallitus. Lisäksi nuijasodan aikana talonpoikaiset nuijamiehet olivat polttaneet Oriveden Holman talon ja paperit, mikä teki selvitystyön jälkikäteen mahdottomaksi. Polttamisesta löytyy kolmen talonpojan puumerkillä varustettu silminnäkijätodistus vuodelta 1638. Mårtenilla oli kolme tytärtä ja poika Erik, jonka nimiin Holma jäi isän kuoltua samana vuonna 1634.

Holhoojahallitus lähetti 29. 8. 1634 Tukholmasta kirjeen, jolla leski Anna Pedersdotterin (n. 1580–1660 jälkeen) elinikäinen nautintaoikeus huomioitiin niin, että hänelle myönnettiin v. 1611 annettujen tilojen tilalle uudet tilat Ylä-Satakunnasta. Allekirjoittajina olivat:

– Drotsi Gabriel Gustafsson Oxenstierna (1587–1640), joka oli Axel Gustafsson Oxenstiernan (1583–1654) veli. Axel oli holhoojahallituksen varsinainen johtaja, mutta poissa tästä tilaisuudesta.

– Ruotsin veromestari Gabriel Bengtsson Oxenstierna (1586–1656), joka oli edellä mainittujen serkku. Gabrielin puoliso oli Anna Gustafsdotter Banér (1585–1656). Aiemmin mainittu Ingeborg Bengtsdotter Oxenstierna oli Gabrielin sisar.

– Marski Jakob De la Gardie (Laiska-Jaakko, 1583–1652), jonka puoliso Ebba Magnusdotter Brahe (1596–1674) oli kreivi Pietari Brahen (1602–1680) serkku. Ebba oli ruotsalainen hovineiti. Hän oli kuningas Kustaa II Aadolfin rakastettu tämän ollessa prinssi.

– Vara-amiraali Carl Gyllenhielm (1574–1650), joka oli kuningas Kaarle IX:n avioton poika.

– Kanslerin sijainen Peder Banér (1588–1644), joka oli edellä mainitun Anna Gustafsdotter Banérin veli.

Edelleen 20.9.1634 annetulla, Turussa kirjatulla kirjeellä Ruotsin sijaishallitsija ja hallinto tarkensivat leski Anna Pedersdotterille talot. Lammin ja Kemiön talojen tilalle tuli Kangasalla ja siihen ennen kuuluneissa Oriveden ja Juupajoen pitäjissä olevia maatiloja, joita oli yhteensä 16 manttaalia. Suurimmat kartanoista olivat Pitkäjärvi, Haviseva ja Kokkila sekä lisäksi 4 pientä tilaa. Kokonaisuus oli valittu niin, että arvo ja vuokratulot lampuodeilta pysyivät samoina vaihdosta riippumatta.

Erik Mårtensson Stiernkors (n. 1600–1665) ja Erik Mårtensson Ulf (n. 1620–1664) anoivat yhteisellä kirjeellä Annalle myönnetyn elinikäisen sopimuksen mainittuihin Kangasalan taloihin kattamaan myös heidän lapsesta asti kuningasta palvelleet sotilaansa. Tammisaaressa asuva Raaseporin kreivi ja kenraali Gustaf Adolf Lewenhaupt (1619–1656) lähetti vuosina 1651 ja 1652 suosituskirjeet Ulfin palkitsemisesta kuningattarelle ja erikseen tämän ystävälliselle sihteeristölle Tukholmaan. Yhteys lienee saatu Ulfin esimiehen Turun ratsuväkirykmentineversti Gustaf Kurckin (1624–1689) kautta, jonka äiti oli Axel Gustafsson Oxenstiernan sisar. Näin saatiin muodollisesti jääviys poistettua ehdotuksesta. Valtakunnan tärkeimmät virat olivat tuolloin muutamalla mahtisuvulla, ja Oxenstierna oli yksi niistä. Kristiina vahvisti vaaditun mukaisesti rälssitilat, ja maaherra Lorentz Creutz (1615–1676) antoi kahdella eri kirjeellä Erik Mårtensson Stiernkorsille ja Erik Mårtensson Ulfille heille osoitettujen talojen nautintaoikeuden elinikäisellä sopimuksella Norrköpingin sopimuksen mukaisesti. Annan osalta kuningatar oli vahvistanut sopimuksen jatkon jo vuonna 1649.

Kirjeitä kuninkaalle ja kuninkaalta

Holman ja muiden talojen tilannetta jatkossa voi seurata edelleen useista kuninkaalle lähetetyistä eri kirjeistä. Kirjeet ovat selvästi kirjurin kirjoittamia, mutta lähettäjät ovat omakätisesti ne allekirjoittaneet. Kirjeissä oli hallittava tietty terminologia siitä, miten kuningasta kutsutaan kaikkein mahtavimmaksi ja armollisimmaksi herraksi – arvohenkilöitä kutsutaan jalosyntyisiksi tai hyvinoppineiksi (kuva 3).

Ilmeisesti hyvällä käsialalla kirjoittavat ja kirjeen muodollisuusvaatimukset hallitsevat kirjurit olivat haluttuja. Suuri postitie oli kuningatar Kristiinan ajoista lähtien virallisesti käytössä, joten posti kulki organisoidusti Tukholmaan. Kirjeiden ja toimenpiteiden välinen viive oli jopa kaksi vuotta johtuen asioiden kiireellisyydestä ja byrokratiasta. Kirjeitä myös kopioitiin käsin, ja se vei myös oman aikansa. Eräästä Kristiinan ja Kustaa II Aadolfin kirjeestä löytyy kaksi kopiota, jotka ovat asiallisesti samoja, mutta erona on se, että useat sanat on kirjoitettu hieman eri tavalla ilman yleisiä oikeinkirjoitussääntöjä, ja niistä löytyy jokin kirjoitusvirhekin. Tästä voi arvella, että kopiointi oli tylsää puurtamista. Kirjeistä ei löydy kuninkaan omakätistä allekirjoitusta mainitussa lähteessä, vaan ne ovat kokonaan sihteeristön tekemiä. Kirjeet alamaisten suuntaan kulkivat toimeenpanevan kenraalikuvernöörin / maaherran kautta. Vastaavasti kuninkaalle osoitetut kirjeet menivät ensin sihteeristölle.

Annan kirje kuninkaalle

Anna Pedersdotter oli saanut tietoja edellisten valtiopäivien päätöksestä, että kruunu on peruuttamassa tiloja, joten hän kirjoitti vuonna 1657 kirjeen kuninkaalle (Kaarle X Kustaa). Anna kirjoitti nimensä muodossa till Holma eikä käyttänyt sukunimeä Walstenius (Riksarkivet on sijoittanutsen aakkosissa kohtaan Walstenius). Allekirjoittajana oli myös Annan vävyvainaan veli, Oriveden kappalainen Johannes Petri Wanaeus (n. 1610–1678), joka ilmeisesti avusti kirjeen teossa. Anna kirjoitti myös poikansa Erik Mårtensson Stiernkorsin ja rakkaan vävynsä Erik Mårtensson Ulfin puolesta, koska mainitut miehet olivat tällöin sotimassa valtakunnan vihollista vastaan Puolassa. Erityisesti hän mainitsi vävynsä immission tiettyihin tiloihin. Huolissaan hän oli kuningatar Kristiinalta vanhuudenturvaksi saamastaan elinikäisestä oikeudesta puolisolta perimiinsä rälssitiloihin. Anna sai ylläpidon poikansa talossa Orivedellä. Vävy Erik Mårtensson Ulf puolestaan oli alkanut ottaa vuokratuloja, ja nyt Annalla oli myös rahahuolia.

Liitteenä kirjeessä oli kopio maaherra Lorentz Creutzin kirjeestä, jossa on mainittu kuningattaren 1652 vahvistama läänitys Kangasalta: Haviseva, Kokkila ja Säynäjoki. Liitteen kopion oikeaksi todisti kolme arvohenkilöä: Gustaf Ille (1614–1670, asessori, herastuomari), Petrus Jacobi Wanaeus (n. 1628 –n. 1666, Annan Catharinatyttären poika) ja Josef Auricola (k. 1692, myöhemmin Lammin kirkkoherra). Anna Pedersdotter till Holmasta on useita merkintöjä Kangasalan käräjien pöytäkirjoissa. Viimeisin on vuodelta 1660, jolloin häntä edusti Henricus Johannis Rainerus (Rainenius, Lilius, n. 1635 –n. 1665, Längelmäen pitäjänapulainen 1658–1665).

Naisväki joutui hoitamaan talojen asioita miesten ollessa usein sotimassa. Anna oli mahdollisesti elossa vielä vuonna 1665, jolloin Kangasalan Sothon (Sorolan?) säteristä oli tehty omistajaselvitys arkistotiedoista Tukholmassa. Selvityksen mukaan säteri oli Mårten Eriksson Stiernkorsin kasvattiveljeltä saatua perintöä ja omistajana tuolloin oli leski, jalosukuinen rouva Anna, joka oli maksanut talon lunastuksesta 1200 taalaria. Jos Anna olisi tiedetty tuolloin kuolleeksi, olisi merkitty ”salige fru Anna”. Vuoden 1669 reduktiokirjeessä mainitaan, että kuningattaren lupaus on täytetty, eli Anna oli jo kuollut. Tällöin mainitut kolme Kangasalan tilaa palautuivat kruunulle.

Mårten Eriksson Ulfin kirjeet kuninkaalle

Mårten Eriksson Ulf (n. 1645–1691) lähetti isänsä kuoleman jälkeen ensimmäisen kirjeensä kuninkaalle. Siinä hän halusi tietää oliko taloista lähetetty hallintavahvistuskirje, jota ei löytynyt. Turun komissiooli ottamassa rälssitiloja pois. Mårtenin isä oli ollut sotimassa Puolassa ja Tanskassa vuosina 1655–1660, jolloin kirje olisi mahdollisesti voitu toimittaa. Tähän ajan kohtaan osuu myös yritys tehdä neljännesreduktio, jolla osa viimeisen 20 vuoden aikana myönnetyistä rälssitiloista olisi otettu takaisin kruunulle. Aatelisto pystyi vielä tällöin estämään tämän. Myös Mårten Ulfin sisaren Marianmies luutnantti Claes Olofsson Esping (n. 1640 –n. 1690) oli anopin Catharina Stiernkorsin (1609–1674) asialla vuonna 1666. Hän oli yhteydessä Suomen kenraalikuvernööriin Herman Flemingiin (1619–1673), joka hoitivirkaansa Turun linnassa. Kyseessä oli niiden viiden talon tilanne, jotka Catharina peri puolisonsa jälkeen.

Herman Fleming oli se henkilö, joka aikoinaan oli ehdottamassa neljännesreduktiota valtion talouden kohentamiseksi. Hän oli huolissaan kuningatar Kristiinan ja lähipiirin holtittomasta läänitysten jaosta, josta erityisesti Axel Oxenstierna ja Pietari Brahe hyötyivät. Suomessa Herman Fleming järjesteli joidenkin kruununtilojen myyntiä perinnöksi, ja yhteydenotto koski myös Ulfin rälssitiloja.

Vuonna 1669 kruunu sitten lähetti reduktiokirjeen, jossa aikaisemmin mainitut Haviseva, Kokkila ja Säynäjoki sekä lisäksi Pitkäjärven ja Oinasniemen tilat otettiin kruunun haltuun. Kuninkaana oli tuolloin Kaarle XI (1655–1697, hallitsija 1660–1697), joka runnoi ison reduktion läpi valtakunnassa apunaan Herman Flemingin poika Klas Fleming (1649–1685).

Mårten Eriksson Ulf kirjoitti toisen kirjeen kuninkaalle noin v. 1672. Siinä hän mainitsi, että hänen esivanhempansa ovat jo ammoisista ajoista lähtien palvelleet kuningasta. Myös hänen aatelisella isällään oli 40 vuoden sotilasura. Äidin kaksi muuta sisarta olivat avioituneet ei-aatelisten kanssa, jotka eivät olleet tehneet kuninkaalle mitään palveluksia eivätkä osallistuneet Holman lunastuskustannuksiin Erik Mårtensson Stiernkorsin jälkeen, kuten hänen äitinsä Catharina Stiernkors oli tehnyt. Mårtenin argumentti oli, että muut eivät olleet perimiskelpoisia. Hän halusi, että saisi Holman rälssitilan Orivedellä perinnöksi yksinään köyhänä palvelijana. Mårten lupasi palvella kuningasta kuten esivanhempansa henkeen ja vereen. Hänellä oli myös sisar Maria Eriksdotter Ulf (1647 –n. 1680), mutta Norrköpingin sopimuksen mukaan vain miespuoliset perilliset voivat periä rälssitalon.

Mårten Eriksson Ulfin kolmas kirje kuninkaalle noin vuonna 1673 sisälsi edelleen samoja perusteluja Holman säterin saamiseksi. Esivanhemmat ja vanhemmat olivat uskollisesti palvelleet kuningasta ja kruunua. Isä, ratsumestari jalosukuinen Erik Mårtensson Ulf, oli palvellut lapsesta asti Saksan, Tanskan ja Puolan sodissa. Itse Mårten oli palvellut myös lapsuudesta lähtien Turun ratsuväessä.

Äidin esivanhemmilla oli pieni talo Orivedellä nimeltään Holma, jolla oli muutama torppa. Talon haltija, äidin veli ratsumestari Erik Mårtensson Stiernkors, oli kuollut 1665 jättäen jälkeensä muutaman tuhannen taalarinvelan, jonka Mårten Eriksson Ulf oli itsemaksanut kuten myös hautauksen. Omaksi edukseen hän ei enää maininnut, että äitivainaa Catharina Mårtensdotter Stiernkors maksoi velkojille talon lunastamisesta kuten oli ensimmäisessä kirjeessä. Kyseessä oli 21 velkojaa, joille piti maksaa yhteensä 5016 taalaria. Mårtenin isä Erik Mårtensson Ulf oli kuollut marraskuussa 1664 ja leski Catharina Stiernkors sai Kuninkaalliselta sotakollegiolta tulleen kirjeen mukaan rästissä olleen palkkarahan ja puolen vuoden palkkasumman miehensä hautauskuluihin. Oletettavasti siksi Catharinalla oli ollut varaa mainitun Holman lunastamiseen.

Mårten kirjoitti edelleen, että kaksi Mårtenin äidin sisarista oli avioitunut aatelittomien miesten kanssa, jotka eivät olleet tehneet vähäisintäkään palvelusta kuninkaalle eivätkä huolehtineet Erik Mårtensson Stiernkorsinveloista, vaikkakin nämä halusivat osuuden talosta. Siksi hän anoi nöyrästi armolliselta ja mahtavalta kuninkaaltansa saada pitää pienen esivanhempiensa talon, mukaan lukien sen pienet torpat.

Mårten Ulf alensi kirjeessä tätiensä puolisoiden toimet renkivoudiksi. Heidän roolinsa olivat kuitenkin suuremmat: Per Johansson oli Axel Gustafsson Oxenstiernan palveluksessa Tukholmassa ja Kemiön vapaaherrakunnan nimismies ’hop(p)man’ ja asui vuodesta 1633 vuokralla Germundsvidjassa. Vapaaherrakuntaan kuuluvien tilojen koko oli yhteensä 119 manttaalia. Johan Svensson (Vilkkilä, n. 1600–1659) taas oli Sigrid Eriksdotter Vaasan (1566–1633) ja myös tämän pojan sotamarsalkka Åke Henriksson Tottin (1598–1640) tilojen kartanonvoutina (inspehtori). Sigrid oli vallasta syöstyn kuningas Eerik XIV:n (1533–1577, hallitsija 1560–1569) ja Kaarina Maununtyttären (1550–1612) ainoa tytär ja perijä. Vuoden 1601 Kangasalan käräjäpöytäkirjassa nimi on muodossa ”fru Sigre”.

Per Johansson Fingerroosin kirjeet kuninkaalle ja perintökiista

Per Johansson Fingerroos (Johan Svenssonin poika, n. 1645–1679) lähetti kirjeen kuninkaalle saatuaan tietää Turun Kuninkaallisen Hovioikeuden 7. 6. 1673 tekemästä päätöksestä. Sen tulkitseman sukulunastusoikeuden mukaan Erik Mårtensson Stiernkorsin omaisuus tulee jakaa tasan hänen ja Mårten Ulfin kesken lukuun ottamatta Holman taloa, joka jää kruunulle. Per Fingerroos toivoi kuninkaalle nöyränä ja uskollisena sotilaana saada loppuiäkseen pitää Holman rälssitilana tai rusthollina. Vaihtoehtoisesti hänellä oli toinen ehdotus saada Hakalan ja Punamäen tilat loppuiäkseen rusthollina. Punamäki sijaitsi Längelmäellä kahden peninkulman päässä Holmasta aivan Vilkkilän naapurissa. Per tunsi siten hyvin Oriveden ja ehdotus Punamäestä tarkoittaa, että Vilkkilä oli hänelle tuttu paikka.

Per Fingerroos kirjoitti vielä toisen kirjeen kuninkaalle, jossa hän lisää perusteluja toiveelleen Holmantalon saamiseksi. Hän mainitsi kirjeessään myös tiedon, että Mårten Ulfin äidin Catharina Stiernkorsin ensimmäinen puoliso vuonna 1627 oli rälssiin kuulumaton pappismies ja toinen ratsumestari Erik Mårtensson Ulf. Hän kirjoitti myös, että hänen isänsä Johan Svensson ei ollut mikään tavallinen mies, vaan oli ollut kuningas Erik XIV:n tyttären Sigrid Vaasan koko omaisuuden inspehtori Suomessa. Hän toivoi vielä saavansa rälssioikeuden tai ratsupalvelumahdollisuuden esivanhempiensa taloon Holmaan eliniäkseen itselleen ja puolisolleen. Hän mainitsiolevansa tunnollinen sotilas, joka on palvellut sodassa ja on palveleva kuningasta kuolemaansa asti ja pyysi armollisesti, että hänet otetaan huomioon tasavertaisesti serkkunsa Mårten Ulfin kanssa perinnönjaossa, ja toivoi lempeää ja armollista päätöstä. Per Fingerroos ilmaisi asianniin, että talon nautintaoikeus voitaisiin antaa hänelle ja Mårten Ulfillemyös yhteisenä. Näihin toiveisiin ei vastausta tullut.

Tapahtumapapereissa on myös merkintä, että Per Fingerroosilla olisi veli rusthollarina. Tämän täytyi olla isän puolelta oleva velipuoli nimeltään Mårten Johansson (Vilkkilä, n. 1625–1708), koska tämä ei ollut perintökelpoinen Stiernkors-suvun omaisuuteen. Hän oli rusthollarina Längelmäen Vilkkilässä isänsä jälkeen. Johan Svensson ilmestyi SAY:n mukaan Vilkkilään jo vuonna 1634 ja on ilmeisesti saanut talon palkkioksi toimistaan Sigrid Vaasan ja Åke Tottin kartanonvoutina. Jully Ramsay on käyttänyt hänestä nimitystä ”herrefogde”.

Nimet ja muut seikat vahvasti viittaavat siihen että Vilkkilän SAY:ssä merkityt henkilöt ovat juuri mainitut Elin Mårtensdotter Stiernkors ja Johan Svensson. Eräät Vilkkilässä syntyneet Mårten Johanssonin jälkeläiset ottivat 1700-luvulla Fingerroos-sukunimen. Tämäkin vahvistaa ajatusta siitä, että sekä Per että Mårten olivat Johan Svenssonin poikia eri avioliitoista.

Sigrid Vaasan ensimmäinen puoliso oli Henrik Klaesson Tott (1552–1603). Sigrid peri äidiltään Kaarina Maununtyttäreltä Liuksialan kartanon Kangasalla ja muun omaisuuden kuten Kirkniemen ja Sjundbyn kartanot. Heidän poikansa, sotamarsalkka ja kreivi Åke Tott, oli siis Kustaa II Aadolfin serkku. Molemmat olivat taistelemassa Lützenissä, mistä Åke Tott kuljetti kuninkaan ruumiin Ruotsiin vuonna 1633. Johan Svensson siis vastasi kartanonvoutina ja tilanhoitajana mainitusta Sigridin omaisuudesta. Tapahtumapapereissa on mainittu lisäksi, että Johan Svensson oli kartanonvoutina myös kreivi Tottin Lavilan kartanossa Eurajoella. Kyseinen rälssitila koottiin vuonna 1629 sotamarsalkka Åke Tottille kuudesta talosta allodiaaliehdoin eli ikuisella verovapaudella. Åke Tott sai haltuunsa myös Irjanteen kartanon sekä peri myös kaiken äitinsä omaisuuden tämän kuoltua vuonna 1633 Liuksialassa. Åke Tottin ensimmäinen puoliso oli aiemmin mainittu Sigrid Nilsdotter Bielke ja toinen puoliso Kristina Brahe (1609–1681), joka oli kenraalikuvernööri kreivi Pietari Brahen (1602–1680) sisar.

Luutnantti Per Fingerroos menehtyi vuonna 1679 Narvassa. Hänen omistamansa verotila Koverhar Hankoniemellä (kuului tuolloin Tenholan pitäjään) jäi leskelle Brita Eriksdotter Saxille (k. 1724). Tämä verotila oli jatkossa yhdysviljelyksessä Britan perimän kotitilan, Tenholan Undermalmin rusthollin kanssa.

Mårten Eriksson Ulfilla oli edelleen rahahuolia, koska hän otti koko hovioikeuden rajaaman perinnön alunperin haltuunsa. Siitä piti maksaa puolet Per Fingerroosille, mihin hän ei kuitenkaan pystynyt.

Tenholan pitäjän ja Kiskon verokunnan kesäkäräjillä vuonna 1680 asia oli esillä ja leski Brita Eriksdotter Sax vaati saataviaan eli alunperin puolet 10 000 taalarista. Britaa edusti käräjillä veli vääpeli Hinric Eriksson Saxja Mårten Eriksson Ulfia opiskelija Marchus Aurelius. Eric oli lyhentänyt velkaa 600 taalarilla ja maksanut velan korkoa antamalla joitakin kippuntoja voita, hyvän hevosen ja härkäparin. Käräjillä oli myös esillä vuonna 1676 tehty sopimus, jolla Tenholaan kuuluneessa Bromarvissa oleva Kägran tila oli panttina siihen asti, kunnes velka on kokonaan maksettu. Kägra oli Mårten Ulfin vanhemmiltaan perimä talo.

On epäselvää, saiko Brita koskaan koko vaadittua määrää perinnöstä Ulfilta. Osa rahoista saattoi mennä siihen, kun puolison Per Fingerroosin ruumis tuotiin lähes kolme vuotta kuoleman jälkeen Narvasta Tenholaan haudattavaksi. Köyhäksi mainittu Brita sinnitteli Undermalmin talon pidossa tyttärensä Marian kanssa aina isonvihan aikaan asti, jolloin muutti poikansa Erikin (n. 1675–1731) luo Vehmaan Koskelle.

Mårten Ulf asui viimeksi puolisonsa perimässä Hauhon Kyttälän talossa. Muut hänellä olleet rälssitilat oli otettu takaisin kruunulle 1600-luvun loppupuolella ison reduktion yhteydessä. Hauhon kirkossa olevan kilven mukaan hän kuoli vuonna 1691, mutta haudattiin vasta vuonna 1694, joten hän saattoi kuolla sotatoimialueella kuten serkkunsakin.

Per Fingerroosin lapsiin Erikiin ja Mariaan liittyvää lisätietoa löytyy kahdesta yhdistyksemme julkaisuihin kirjoittamastani artikkelista: Jäsentiedotteessa 1/2008, Kaksi kirjettä isonvihan ajalta ja Suvustajassa 2/2013, Aviopuolisoiden välinen testamentti vuodelta 1738.