Esivanhemmissani on monia ruotusotamiehiä. Heistä tuorein tuttavuus on kesällä löytämäni isoisäni isoisän isoäidin isä, salolainen sotamies Erkki (Erik) Hagman. Hän syntyi 12.4.1732 Salossa, vanhemmat olivat Karjaskylän Marttilan ruotusotamies Juha Hagman (1703-1787). ja tämän vaimo Kaisa Juhantytär (1699-1751).

Jossain vaiheessa - luultavasti 1750-luvun alkupuolella - Erkki ryhtyi isänsä tavoin sotilasuralle. Hänelle tarjoutui vara- eli reservimiehenpaikka lapsuuskodin lähistältä Hämmäisten Alastalosta, missä samaan aikaan palveli piikana nuori neito Helena (Leena) Mikontytär (synt. rippikirjan mukaan v.1738). Erkki vei Leenan vihille elokuun 8:ntena 1756 ja pariskunnan ensimmäinen lapsi, poika Johannes syntyi heinäkuun alussa 1757.

Koulun historiantunneilta muistanemme, että vuosina 1755-1763 käytiin Ranskan ja Englannin välillä ns. suuri siirtomaasota - kaikkien aikojen ensimmäinen maailmansota. Ruotsi-Suomea johti tuohon aikaan hattupuolue, joka halusi palauttaa valtakunnalle vuosisadan alkupuolella menetetyn suurvaltaaseman. Niinpä, kansan enemmistön vastustuksesta huolimatta, hatut solmivat valtioliittoja niin, että Ruotsi pian oli mukana kansainvälisessä kriisissä - samalla puolella Ranskan, Itävallan ja Venäjän kanssa Englantia ja sen pääliittolaista Preussia vastaan. Preussin vastustajaksi Ruotsin vei hattujen halu nöyryyttää kuningatartaan Lovisa Ulrikaa, joka oli Preussin kuninkaan sisar. Koska päätavoitteena oli saada takaisin Preussille v.1720 menetetty Pommerin alue, tapahtumasarjaa kutsutaan meikäläisittäin yleensä Pommerin sodaksi.

Pommerin sotaan lähetettiin Suomesta kaikkiaan 2600 miestä, jotka koottiin Turun, uudenmaan ja Pohjanmaan jalkaväkirykmenteistä. Heinäkuun lopulla 1757 Erkki Hagmaninkin oli käskyn käytyä hyvästeltävä vaimonsa ja alle kuukauden ikäinen esikoispoikansa ja matkustettava Turkuun, josta armeija laivattiin 12 aluksella halki Itämeren Stralsundiin. Monien mielestä sotaretki tuntui täysin järjettömältä. mitä merkitystä oli sillä, omistiko pienen Itämeren maakunnan Ruotsi vai Preussi? Kun lisäksi kuulat eivät sopineet kivääreihin, miekat olivat ruosteen haurastuttamia ja telttoja, takkeja ym. varusteita oli niukasti, sotainto karisi miehistö jo retken alkumetreillä.

Perillä vaikeudet jatkuivat. koska ruuasta oli puutetta - toisinaan tarjolla oli vain jäätynyttä leipää ja pilaantunutta lihaa - makasi talvella 1758 kolmasosa miehistö sairasvuoteella eikä tilanne seuraavanakaan vuonna ollut yhtään parempi. Ajan sodankäynnille tyypillistä oli, että nälkä, kylmyys ja taudit kaatoivat miehiä enemmän kuin vihollisen kuulat. Kärsittyään murskatappion Preussille Rossbachissa Ruotsi-Suomen armeijan oli peräännyttävä nopeasti Rügenin saarelle, missä turvaa toivat vain jäähän avatut railot. Alkuperäinen tavoite jäi siis saavuttamatta.

Vastoinkäymisten vuoksi Ruotsi alkoi tähyillä rauhan mahdollisuuksia. Toukokuussa 1762 rauhansopimus allekirjoitettiin Hampurissa, mutta rajat jäivät ennalleen! Sota oli maksanu arviolta 1500-2000 miehen hengen ja 62 miljoonaa hopeataalaria. Elokuussa 1762 Erkki Hagman ja muut sotaretkeltä hengissä selvinneet palasivat kotikonnuilleen. Mahtoiko jo viisivuotiaaksi varttunut Johannes-poika olla hämmentynyt, kun kotiin ilmestyi vieras, riutuneen näköinen mies, jonka sanottiin olevan hänen isänsä?

Elämä alkoi palailla normaaleille raiteilleen. Erkki jatkoi torppansa viljelemistä, kävi silloin tällöin kertausharjoituksissa, mutta sotaan hän ei enää joutunut. Seuraavina vuosina perheeseen syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta: kaksoset Erkki ja Maria (synt. 17.6.1763), pojat Mikko (synt. 13.9.1765), Abraham (synt. 19.11.1767) ja Israel (synt. 31.3.1770 sekä vielä kolme tytärtä Anna-Kaisa (synt. 1.9.1773), Riitta (synt. 23.6.1776) ja Helena (synt.22.6.1780). Leena-vaimo kuoli 'pistokseen' 50-vuotiaana tammikuun lopulla 1788. Erkki eli leskenä vielä viitisentoista vuotta ja kuoli keuhkotautiin 1.9.1803.

Historiantutkimuksessa Pommerin sotaretkeä pidetään hyödyllisenä siksi, että sen myötä peruna yleistyi Suomessa. Vaikka 'pomiaa, potaattia tai maaomenaa', kuten uutuutta tuolloin kutsuttiin, oli vähäisessä määrin viljelty esimerkiksi ruukkiyhteisöissä jo 1720-luvulta lähtien, ruokapöydän pääantimeksi se levisi vasta Pommerin-soturien repuissaan tuomien tuliaismukuloiden myötä - kunhan ensin oli opittu, että perunan maukkain sato kasvaa maassa, ei vihreinä pallukoina latvuksissa!