Veikko Veistisen kertomaa maaliskuussa 2002 vierailulla tyttären luona Salaistentie 4:ssä:

Taipaleeni Suomen armeijassa alkoi 30.3.1940 alokkaana Janakkalan Leppäkoskella, sieltä Turkuun 15.5.1940 JR62:aan, joka oli peitenimi sodanaikaiselle Porin Rykmentille. Aliupseerikoulu Heikkilän kasarmilla ajalla 6.6. - 10.7.1940, sitten siirto Hangon lohkolle koulun jälkeen Gennarbyvikenin luoteispuolelle Tronsbälen - äbyn kylien alueelle (I/II/13 Pr.).

Salossa oli talvisodan jälkeisiä varastoja, joissa oli vartiot. Nämä sotilaat pääsivät vähitellen kotiin, ja vartiointi siirtyi Hangon lohkolle ja aloitettiin meidän pataljoonastamme. Olin 1. joukkueen 1. ryhmän varajohtaja, korpraali. Aliupseereita koulutettiin kaksinkertainen määrä yli tarpeen, ja vain ne aliupseerit, joista heti tuli ryhmänjohtajia, ylennettiin jo koulussa alikersanteiksi (siis parhaimmat). Minä olin "rupusakin" eli huonomman puolen ensimmäinen, joka sai tehtävän, siksi 1. joukkue l.ryhmä.

Pataljoonastamme 4. komppania (tai 1., kuten sotilaspassiin on kirjoitettu, mutta jos II pataljoona, niin 4. komppania) aloitti siis vartioinnin. Koottiin osasto, jonka johtajaksi ja siis samalla vartiopäällikäksi minut määrättiin. En muista vartiopaikkojen lukumäärää enkä siis myöskään osaston kokoa, ehkä toistakymmentä miestä.

Koko muistelu sai alkunsa Paukkulan suojeluskuntatalosta (Halikon historia II, kuva sivulla 430), jossa olimme majoitettuna. Ja vain yksi vartiopaikka on muistissa, se kaikkein hankalin, Leinon tehtaat, jossa oli valtavat määrät miesten siviilivaatteita, mm. saapashousuja, jatsareita (rypytettyjä pyhäsaappaita), takkeja ym. Vartionvaihtoon tuli mukaan Huollon luutnantti. Tarkastettiin paikat, mutta tavaroita ei laskettu. Kun olimme poistumassa, niin Leinon portilla luutnantti kiinnitti huomionsa kumollaan olevaan paloruiskuun. Hän potkaisi sitä kiukussaan, se kierähti ympäri, ja näkyviin tuli jatsarit, saapashousuja ym. Me olimme jo yhden yän olleet vartiossa, lähtijät (talvisodan jermut) eivät tunnustaneet mitään ja niin mekin jouduimme epäillyiksi. En usko, että minun porukkani olisi ollut syyllinen eikä kukaan tunnustanut, mutta eihän se mahdotontakaan ole, kyllä "musta pärssi" lonkeronsa joka paikkaan tunkee. Mutta sen kolme viikkoa, jonka komennus kesti, olimme rikospoliisin kirjoissa, minuakin kuulusteltiin useita kertoja. Kerran tuli korkea-arvoinen upseeri (majuri/eversti, oliko Perksalo, Ruotsalo tai sen tapainen nimi, en muista) ja muistan, että istuimme kuvassa näkyvällä kuistilla tai verannalla ja upseeri piti minua pitkään piinapenkissä, kyseli ja kuulusteli.

Komennus olisi ollut hieno, ellei edellä mainittua tapausta olisi ollut. Olimme ainoat viralliset sotilaat Salossa ja minulla päällikkänä vapaa kulku vartiopaikkojen välillä. Seuraava komennuskunta kehuskelikin seikkailuillaan. Heitä ei enää epäilty, mutta tietysti tarkkailtiin. Meillä ei siihen aikaan vielä kaikilla ollut armeijan pukua, vain kokardi tai jotain osittain. Minullakin oli merisuojeluskuntalaisen puku, olin "matruusi". Vaatteisiin oli yleistä kiinnostusta.