"Kaiken takana on nainen, joka ihanasti rakastaa.", laulavat Matti ja Teppo. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Rakkaan vaimoni esimerkin innoittamana minäkin aikanaan kiinnostuin sukututkimuksesta. Kävimme molemmat kansalaisopistossa Tuula Virsun sukututkimuskurssin, ensin vaimoni ja sitten minä. Ryhdyimme innokkaasti tutkimaan sukujamme yhdessä ja erikseen. Liityimme Salon Seudun Sukututkijoitten jäseniksi. Olimme mukana käynnistämässä vaimoni sukujen tapaamisia. Menimme mukaan myös oman sukuseurani toimintaan. Nyt sukuseuratyön sekä sukututkimuksen kiehtova maailma tuo sisältää elämämme jokaiseen päivään.

Tästä kaikki alkoi

Sukututkimuskurssin käytyään vaimoni alkoi lukea Salon kirjastossa mikrofilmejä. Muutaman kerran minä kävin uteliaana kurkkimassa hänen olkansa takaa, mitä se sukututkimus oikein on. Mikä saa ihmisen istumaan tuntikausia hämärässä kopissa ja tuijottamaan näyttöruutua? Pian minulle selvisi, mikä tuossa puuduttavalta tuntuvassa harrastuksessa oikein kiehtoo. Löytämisen riemu tietysti! Eipä aikaakaan, niin minäkin sain tartunnan ja menin sukututkimuskurssille. Ennen pitkää ryhdyin lukemaan mikrofilmejä, ostin jopa käytetyn mikrokorttien lukulaitteen sekä sukuuni liittyviä mikrokortteja. Harrastus tempaisi minut mukaansa.

Sukuseuratyöhön mukaan

Sopivasti samoihin aikoihin sukututkimusinnostukseni alkamisen aikoihin sain kirjeen Laukkasten Sukuseura ry:ltä. Sukuseura on valtakunnallinen ja perustuu sukunimeen. Useimmille Suomen Laukkasille oli postitettu tieto sukuseuran perustamisesta ja heidät kutsuttiin kokoukseen Savonlinnaan. Mekin liityimme jäseniksi, menimme kokoukseen ja olemme olleet mukana siitä lähtien.

Yhtenä seuran tehtävänä on tutkia ja tallentaa eri Laukkas-sukujen vaiheita. Lähettelin aluksi omia sukututkimustuloksiani sukuseuralle vähän kerrallaan. Pienen ajan kuluttua minut jo haluttiin mukaan sukuseuran hallitukseen. Oli huomattu, että aktiivisia sukututkimuksen harrastajia ja tietojen tallentajia ei ole liialti. Pian kävi ilmi, ettei sukuseuratyön vetäjistäkään ole ylitarjontaa. Minut valittiin varapuheenjohtajaksi v. 1997 ja puheenjohtajaksi v. 2000.

Ne pienet rahat

Jäsenmäärällä on suuri vaikutus sukuseuramme toimintaan, sillä jäsenmaksut ovat pääasiallinen tulolähteemme. Uusien jäsenten saamiseksi olemme vuosittain postittaneet sukuseuran mainoksia tietylle kohderyhmälle. Lisäksi seuramme kotisivuilla osoitteessa http://www.laukkaset.org on lomake jäseneksi liittymistä varten. Viime vuonna jäsenmaksunsa maksaneita jäseniä sukuseurassamme olikin jo yli 800. Jäseniä on myös Salosta ja sen lähikunnista.

Sukuseuratyö tehdään kokonaan korvauksetta talkootyönä. Puheenjohtajuuden lisäksi hoidan seuran jäsenrekisteriä ja kirjanpitoa. Olen päällepäsmärinä lähes kaikessa, myös jäsenlehden toimittamisessa ja sukututkimustyössä. Monet jäsenistä ovat kyselleet sukukirjaa, mutta etenemme pienin askelin. Tavoitteena on ensin saada jokaiselle jäsenelle sukuselvitys omasta sukuhaarasta.

Jäsenlehden merkitys

Sukuseurallamme on oma, kahdesti vuodessa ilmestyvä jäsenlehti Laukkaset. Monille lehti on jäsenmaksun ainoa vastine, joten lehden pitää vastata jäsenistön toiveita. Tämä vuosi on juhlavuosi, sillä nyt julkaistaan lehtemme kymmenettä vuosikertaa. Minä ja vaimoni olemme mukana lehden toimittamisessa. Olemme huomanneet, että toimittamiseen liittyvät ongelmat ja murheet ovat kaikilla suku- ja sukututkimusseuroilla yhteiset. Kirjoituksia ei jäsenistöltä oma-aloitteisesti juuri tule, rahaa on vähän, aikataulussa pysyminen tuottaa ongelmia. Niinpä lehden valmistuminen on aina hyvin riemastuttava kokemus. Onneksemme sukuseuramme hallitukseen kuuluu lehtialan ammattilainen, Jorma Laukkanen Tampereelta. Hän on tehnyt lehden taittotyön kaikki nämä vuodet. Yhdessä hänen kanssaan olemme saaneet kehitettyä lehteämme aina vain paremmaksi. Vuonna 2003 saavutimmekin kunniakkaan toisen sijan Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry:n ja Sukuviesti-lehden järjestämässä valtakunnallisessa sukuseurojen jäsenlehtikilpailussa. Tunsimme onnistuneemme työssämme.

Sukututkimusta riittää

Sukuseuraamme kuuluu Laukkasia ja heidän jälkeläisiään useista eri Laukkas-suvuista. Saatuani oman sukuni mikrofilmit luettua ryhdyin tutkimaan Suomen kaikkia muita Laukkas-sukuja. Näiden sukuhaarojen tietojen selvittelyssä minulla on riittänyt puuhaa yllin kyllin, sillä yllättävää kyllä, sukuseuraamme kuuluu vain muutamia sukututkimuksen harrastajia. Jo vuosien ajan olen käynyt Turun maakuntaarkistossa viikoittain mikrofilmejä ja -kortteja lukemassa. Maanmittausarkisto ja sotaarkisto ovat tulleet tutuiksi. Olen käynyt myös muutamissa kirkkoherranvirastoissa filmejä lukemassa. Pisimmillään lukumatka on ollut yli 500 km suuntaansa. Tutkimustyöni olen antanut korvauksetta sukuseuran käyttöön. Olen lähettänyt jäsenille pitkälti toista sataa selvitystä joka vuosi. Monet papat, mammat ja nuoretkin jäsenet ovat olleet niistä iloisesti yllättyneitä, suorastaan haltioissaan. Sukututkimus, tietojen tallentaminen tietokoneeseen ja selvitysten laatiminen vievät oman aikansa. Hyvin tavanomainen vastaus siihen, mitä Aimolle kuuluu, on, että tuollahan se istuu ja tutkii kuolleita.

Harrastuksen palkitsevuus

Sukuseuran sääntömääräinen kokous on joka kolmas vuosi. Välivuosina järjestetään sukuhaarakohtaisia tapaamisia. Pielavedeltä lähtöisin olevan Laukkas-sukuni ensimmäinen sukukokous oli Pielaveden Laukkalan kylässä kesällä 2004. Paikalla oli n. 130 henkeä. Kaikki olivat kiinnostuneita sukujuuristaan ja mielenkiinnolla tutkivat juhlatalon seinille laatimiamme sukupuita, joiden yläoksilta he löysivät itsensä. Minulla oli ollut ilo olla mukana näitä sukutietoja selvittämässä ja vaimoni kanssa sukupuita laatimassa.

Sukututkimus ja sukuseuratyö ovat rikastuttaneet elämäämme jo pitkään. Harrastuksen parissa olemme tutustuneet moniin mukaviin ihmisiin, saaneet paljon hyviä ystäviä Suomen eri puolilta ja myös ulkomailta. Kyläkutsuja on sadellut niin runsaasti, että koko kesä menisi kyläpaikkoja kierrellessä.

Sukututkijat ovat tunnetusti mukavia ja auttavat toisiaan, jos mahdollista. Internetin ja sähköpostin yleistyttyä yhteydenottokin on helpottunut. Salon Seudun Sukututkijoitten toiminnassa olen lukeutunut ns. hiljaisiin jäseniin. Vain muutaman kerran olen kokouksissa käynyt. Sukututkimusta olen kuitenkin harrastanut hyvin aktiivisesti lähes parikymmentä vuotta. Into mikrofilmien lukemiseen ei ole yhtään hiipunut. Aina vaan on yhtä riemastuttavaa, kun muutamien päivien tai viikkojen turhan etsimisen jälkeen löytää kauan hakemansa tiedon. Se on siinä! Löysinpäs.