Ensin tietotekniikkaa ...

Innostuin jostain syystä koulupoikana 1980-luvun alussa tietokoneista ja hankin ensimmäisen kotimikroni vuoden 1982 paikkeilla. Pelaamisen ohella suurimpia mielenkiintoni aiheita koneeseen liittyen oli kehitellä äänilevy- ja kasettikokoelmani järjestämistä varten jonkinlainen ohjelma. Tuohon alkaan ohjelmia oli tarjolla erittäin niukasti ja ne muutamatkin olivat erittäin kalliita.

Käymällä ahkerasti kirjastossa ja lukemalla kaikkea mandollista alaan liittyvää läysin vähitellen neuvoja yksinkertaisten taulukkorakenteiden luomiseen. Viisi senttiä leveää lämpätulostuspaperia alkoi kulua metrikaupalla, kun ohjelmistolistaukset ja erilaiset levyluettelot alkoivat täyttää pöytääni.

Näistä alkukipinäistä alkoi sitten laajempi kiinnostus alaan ja lopulta läysin itseni opiskelemassa elektroniikka-asentajaksi. Samaan aikaan tulivat markkinoille ensimmäiset PC-pohjaiset mikrot, joissa oli DOS-käyttöjärjestelmä. Ensimmäisen varsinaisen työpaikkani kautta sain hankittua peruslaitteiston, johon ohjelmistoja alkoi löytyä jo hieman runsaammin. Erityisen mielenkiintoisiksi osoittautuivat ns. shareware-levyt, joita mm. Arto Kytähonka esitteli alan lehdissä.

ja sitten sukututkimusta

lsänpuoleiset isovanhempani olivat kuolleet vuosina 1985 ja 1986. Yhdessä nyt jo kuolleen isäni kanssa aloimme selvitellä heidän taustojaan. Tietoja oli erittäin niukasti varsinkin isoäitini puolelta. Oli tietoja serkuista siellä ja täällä, mutta ei mitään täsmällistä. lsoisäni oli ollut avioton lapsi, joten hänen isänsä selvittäminen ei onnistunut kirjallisista dokumenteista. Pohjana tutkimukselle olivat hänen omat kertomuksensa.

Vaihe vaiheelta kuva asioista täsmentyi ja muistiinpanoja kertyi ruutuvihkoihin sekä erilaisiin lappusiin. Luonnollisesti mieleeni tuli valjastaa tietotekniikka avuksi tähänkin hommaan. Edellä mainituista shareware-ohjelmistoista löytyikin näppärä vaihtoehto ja ensimmäiset esivanhemmat läysivät tiensä digitaaliseen muotoon.

Vähitellen harrastus alkoi työn ohessa elää omaa elämäänsä ja 1990-luvulle tultaessa nimiä oli kertynyt pari tuhatta kappaletta. Tämä tapahtui siis ennen internetin aikakautta. Suomen Sukututkimusseuran Hiski-projektin kautta minun ja monen muun tutkijan tiedostot kasvoivat nopeasti ja harrastus siirtyi yhä enemmän tietokonepainotteiseksi.

Kotisivut syntyivät

Paremmat ohjelmistot mahdollistivat näyttävien tulosteiden teon ja lopulta sain tehtyä itselleni omat kotisivut. Ajatuksena oli jakaa tietoa muiden kanssa ja samalla saada netin kautta lisää kontakteja muihin sukututkijoihin. Vuodesta 2002 lähtien olenkin saanut sivujeni kautta runsaasti ystävällisiä tiedusteluja, neuvoja, kommentteja ja ennen kaikkea korjauksia. Tämä on ollut itselleni sivujeni ehdottomasti paras anti. Tiedot ovat ensin siirtyneet arkistossa mikrofilmlkoneen ruudulta paperille ja paperilta sukututkimusohjelmistoon. Tässä yhteydessä virheitä tapahtuu ja joskus kokonainen sukuhaara on saattanut tulla kirjatuksi väärän henkilön alle.

Kotisivujen päivittäminen on kuitenkin hieman hankalaa. Kuvien ja erilaisten dokumenttien laittaminen nettiin osoittautui mutkikkaammaksi kuin luulinkaan. Lisäksi sivut olisivat kasvaneet kohtuuttomasti, jos olisin kerännyt sinne kaikkea itseäni kiinnostavaa.

Oma blogi eli verkkopäiväkirja

Muutama vuosi sitten blogit eli eräänlaiset verkkopäiväkirjat tulivat yleiseen tietoisuuteen. En ensi alkuun ollut niistä lainkaan kiinnostunut, mutta huomasin reilu vuosi sitten niiden mandollisuudet sukututkijalle. Siispä maaliskuussa 2006 avasin oman verkkopäiväkirjani, jonka motto kuuluu:
"Sukuharrastelijan ajatuksia omista ja vähän muidenkin tutkimuksista. Kommentteja alan ilmiäihin. Julkista pohdiskelua omien selvityksien ongelmaratkaisuun. Kaikenlaista historiaan liittyvää kirjoittelua asialinjalla. "

Olen esitellyt blogissani hautakiviä, vanhoja valokuvia, otteita erilaisista asiakirjoista sekä tietenkin sukuselvityksiä. Tyypillinen blogitekstini on parikymmentä riviä jostain julkaisupäivänä minua kiinnostavasta teemasta. Koska pelkkien sukututkimusten tulosten esittely voisi pidemmän päälle olla puuduttavaa, olen laajentanut näkäkulmaani yleisempään historlaan. Kuvissa saattaa vilahdella häyryvetureita, Suomen vanhoja linnoja, kartanoita tai vaikka jo lähes unohtuneita käyttöesineitä.

Kesälomalla tuli pyäräiltyä runsaasti ja näillä reissuilla kuvasin lähialueeni hautausmaita. Näitä muistomerkkien kuvia ja niiden alle haudattujen ihmisten sukupuita tulee varmasti ensi kesänä lisää. Mielessäni on ollut lause "niin kauan kuin sinusta joku puhuu, et ole kuollut".

Olen myös yrittänyt auttaa muita tutkijoita julkaisemalla heidän pyynnästään valokuvia, joista ulkopuolinen voi yrittää tunnistaa kuvan omistajalle tuntemattomaksi jääneitä henkilöitä. Kaikki palaute on julkista ja täten se saattaa hyädyttää joitain muitakin tutkijoita.

Yhteistyässä on voimaa

Olen seurannut sivun kävijäitä erillisen palvelun avulla ja todennut, että blogisivujani lukee päivittäin muutamasta kymmenestä jopa muutamaan sataan henkilöä. Osa tietenkin eksyy täysin vahingossa sivuille hakukoneen avulla, mutta varmasti osa kokee saavansa jotain hyötyäkin päiväkirjastani.

Pyrin pitämään riman kirjoituksissani mahdollisimman korkealla ja lisään sisältää lähes päivittäin. Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella 2006 on eri artikkeleita kertynyt n. 160 kappaletta yhdeksän kuukauden aikana. Palautetta saan viikoittain joko suoraanblogissa olevan kommentointimahdollisuuden kautta tai sitten suoraan omaan sähkäpostiini.

Olen erittäin suurella ilolla huomannut, että ainakin suomalaisia verkkopäiväkirjoja yhteen kokoavalle http://www.bloqilista.fi - sivustolle on syksyn mittaan ilmestynyt pari muutakin sukuaiheista blogia. Toivoisin, että mahdollisimman moni tutkija hyödyntäisi nettiä ja kertoisi avoimesti omista selvityksistään. Yhteistyössä on uskomattoman paljon voimaa.

Mikäli joku kiinnostuu tarkemmin aiheesta, löytyy lisätietoja ja tuhansia blogeja em. osoitteesta.