Kerran noin 10 vuotta sitten satuin Maaseudun Tulevaisuudesta huomaamaan, että Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus‐ ja koulutuskeskus Mikkelissä järjestää kyläkirjaseminaarin, johon osallistuin. Minulla oli silloin muutenkin asiaa Mikkelin maakunta‐arkistoon ja Elkaan (Elinkeinoelämän keskusarkisto), kun tutkin Forssan tehtaan alkuaikoja sekä tehtaan koulua. Siltä reissulta jäi päälle jonkinlainen kyläkirjahenki.

Toisen sysäyksen kyläkirjan tekoon antoi se, että isäni suku on tullut Someron Kultelan Pirttilän taloon 170 vuotta sitten. Vanha kantatalo on aikojen kuluessa jaettu perillisille moneen kertaan, ja sukua on muutenkin jäänyt asumaan kylään. Olin tehnyt sukukirjan isäni suvusta, ja siinä sivussa oli kertynyt kylän juttuja ja kuva‐arkistoa, jota kaikkea ei ollut julkaistu sukukirjassa. Tuli tarve kylän tarinoiden kokoamiseen.

Viimeisen sysäyksen kyläkirjan tekoon antoi Kultelan kyläyhdistys. Kokous vain päätti, että kylän historiasta ja toiminnasta pitäisi saada kirja, ja niin sitä lähdettiin tekemään. Ensin vapaamuotoinen työryhmä kokoontui kerran kuussa Sepänmäen kievarissa. Alkuun se oli vain tarinakerho, johon saivat tulla mukaan kaikki asiasta kiinnostuneet. Varsinaisiksi tekijöiksi muodostui 5 – 6 hengen joukko. Jokainen otti tutkiakseen ja selvittääkseen itselleen tuttuja aiheita. Yhteinen palaveri pidettiin joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Olemme Kinnusen Timolle kovasti kiitollisia siitä, että saimme korvauksetta kokoontua kestikievarin saunan takkahuoneessa. Lähes kolme vuotta keräsimme kuvia ja tietoja. Paljon siinä turistiin muutakin asiaa, ja näin viimein seuloutui kirjan sisältö.

Kultelalla vanha historia

Minulle lankesi kuin luonnostaan kylän vanhemman historian selvittäminen, koska sukututkimuksen yhteydessä minulle oli tullut arkistojen käyttö tutuksi. Kultelan maakirjatiedot löytyivät helposti, joten kylän asutus selvisi jo hyvin kaukaa ja yhtenäiset isäntäluettelot jo Kustaa Vaasan ajoilta v:sta 1540. Kuolleitten luettelot 1600‐luvulta näyttävät hyvin väkiluvun vaihtelun syitä: oli sotaaikoja ja nälkävuosia. Isojaon asiakirjoista selvisi paljon ihmisten elämästä: maankäyttö, riidat ja naapurisuhteet.

Kultela ei ole Someron vanhimpia kyliä, mutta ei se ihan uusikaan ole. Ensimmäinen maininta kylästä on vuodelta 1492. Silloin Someron pitäjäläiset ovat valittaneet pappeinkokoukselle kirkkoherrastaan Mikaelista, joka on antanut Kultelan Laurin kuolla ilman kirkon sakramentteja. Siitäpä tiedetään, että Kultela‐nimisessä paikassa on ollut asutusta jo silloin.

Myös sukututkijalle Kultela on mielenkiintoinen kylä. Vanhoja sukuja on paljon. Esim. Mattilan talon isäntäluettelo tunnetaan vuodesta 1539. Se on ollut koko ajan samalla suvulla, ja suvun geenit on kylässä vieläkin vahvasti edustettuna. Kotiseuturakkaus on ollut vahvaa myös monella muulla suvulla.

Kultelan kylään liittyy läheisesti joen takana oleva Ylenjoen kylä, niin että monet ovat pitäneet niitä samana kylänä. Ennen vanhaan ne olivatkin samaa yökuntaa l. kinkeripiiriä. Tämän alueen mielenkiintoinen historia lankesi Raimo Ali‐Yrkön selvitettäväksi. Joentakainen alue Suulinki (Soling) ja Ylenjoen Pitäjänpää olivat aikanaan osa Hirsjärven kartanon rälssiä ja myöhemmin augmenttina.

Maaperän punasavi antoi elinkeinon monelle

Kultelassa on erikoisen hyvät savet keraamiseen käyttöön. Se on aina tiedetty. Siitä saatiin kirjan nimi: Punasaven kylä. Savesta on maininta jo isojaon asiakirjoissa v:lta 1785. Komissionimaanmittari Andreas Hammarin tekemässä kylän kuvauksessa mainitaan, että kylässä valmistetaan tiiliä ympäristön tarpeisiin.

Someron tiilikirkko rakennettiin 1850‐luvulla. Tiedetään, että siihen tarvittu savi otettiin Kultelasta. Teollinen savenkäsittely alkoi 1860‐luvun nälkävuosina. Silloin tuli ensimmäinen savenvalaja Kultelaan. Kaakelintekijä Johan Roos tuli Salosta, mutta alun perin hän oli Tammisaaresta. Nälkävuosina Kultelan väkiluku lisääntyi muutenkin, kun ihmisiä oli paljon liikkeellä. Monet käsityöläiset jäivät kylään, ja kylästä tuli enemmän käsityöläiskylä kuin maatalouskylä. Pitäjänseppiä ja pitäjänräätäleitä ja suutareita on ollut naapurikylienkin tarpeisiin.

Kruukmaakareista kylähulluihin ja muotoilijoihin

Kruukmaakareita l. saviastiantekijöitä oli viidessä verstaassa ja heillä kisällejä ja oppipoikia. 1930‐luvulla alettiin perustaa tiilitehtaita. Sodan jälkeen tiilienteko tehdasmaistui lisää ja suuntautui tiiliputkien l. salaojaputkien valmistukseen, mutta tuotanto on nykyisin melko vähäistä. Yhden saviyrittäjäperheen jäsen, Raili Kankare, keräsi kirjaan tiedot kaikkien näiden yritysten vaiheista. Kylästä ei ole juuri lähtenyt kuuluisia merkkihenkilöitä, mutta muutama henkilökuvaus otettiin mukaan. Esimerkiksi hiljattain kuollut taideteollisen korkeakoulun professori Tapani Aartomaa oli Kultelan poikia. Hänen muotoilijanuransa alkoi nuorena poikana Kultelassa salaojaputkitehtaalla liitosputkia tekemällä.

Tavallisen kansan lisäksi joka kylässä on ollut omat kylähullunsa, joista on paljon tarinoita. Myös muita kaskuja ja sananparsia sekä vanhojen ihmisten viisaita sanontoja kerättiin ja seulottiin moneen kertaan.

Monet kyläläiset kirjoittivat omia muistojaan ja omaa alaansa lähellä olevia juttuja. Ne, jotka tunsivat kirjallisten kykyjensä olevan puutteellisia, saivat apua Somero‐lehden toimittaja Sauli Kaipaiselta. Kirjoittajia löytyi nykyaikaan asti. Tarjosin vielä aiheeksi sitä, minkälainen kylä on tulevaisuudessa 20 vuoden päästä, mutta kirjoittajaa ei löytynyt, enkä itsekään tuntenut olevani ekspertti sillä alalla.

Vanhat isojako‐ ja uusjakoasiakirjat suureksi avuksi

Onnistuimme saamaan käyttöömme isojaon ja uusjaon pöytäkirjat ja kartat Kultelan kylän osalta. Niiden saaminen näytti mahdottomalta, koska maanmittauslaitoksen arkiston siirto Jyväskylään oli meneillään. Sattui niin onnellisesti, että vanha koulukaverini Pekka Raitanen, jonka suku on kylästä lähtöisin, oli edennyt urallaan Maanmittauslaitoksen ylijohtajaksi (nykyään jo emeritus), ja hänen avullaan saimme paljon kylää koskevaa vanhaa aineistoa CD:lle tallennettuna. Isojaon pöytäkirjoista oli suuri apu varsinkin paikannimitutkimuksessa. Niissä on joka ainoa niitty, pelto, mäki, suo, polku, tie, rajamerkki ja joenmutka nimettynä niin kuin ne olivat vuonna 1785.

Valokuvia, haastatteluja, sotamuistoja

Vanhojen valokuvien keräys kylässä tuotti hyvän tuloksen. Myös Someroseuran laajasta, vaikkakin järjestämättömästä kuva‐arkistosta löydettiin sopivia kuvia kirjaan. Seuran äänitearkistosta löytyi nyt jo edesmenneiden kyläläisen haastatteluja, joita Leo Suvenmaa ja Voitto Ollonqvist tekivät 1960‐, ‐70‐ ja ‐80‐luvuilla. Ilman niitä olisi moni vanha tarina jäänyt puutteelliseksi. Kyläläisillä on monista asioista vain hämärä käsitys, koska kaikkea ei puhuttu lapsille eikä nuorille. Kun vanhat kuolevat, ei kellään ole tietoa, miten asiat todella olivat.

Kultelassa kohtalokkaita aikoja on ollut mm. kapinakevät v. 1918. Kylän läpi kulki vilkas maantie, ”Hämeen härkätie”, josta johtuen tienvarren asukkaat ja tiellä kulkijat joutuivat kokemaan monenlaista. Sen ajan perimätietoa pyrittiin ottamaan tasapuolisesti kirjaan mukaan, vaikka se vieläkin saattaa olla kipeä asia monille. Toinen merkittävä aika kylässä oli kieltolakiaika. Pirtun salakuljetusetappina Kultela oli varsin tärkeä paikka linjalla Tammisaari – Karjaa – Forssa – Tampere. 1930‐luvun pulavuosina nuoret miehet lähtivät töiden puutteessa pirtumiesten hommiin, ja niissä tienasi myös enemmän kuin muissa töissä. Mitään rahallista riskiä ei kuljettajilla useinkaan ollut. Suuremmat yrittäjät rahoittivat hevoset tai autot sekä tavaran. Rikollista toimintaahan se oli, mutta kun kuunteli vanhojen äijien juttuja, niin ei sitä kovin rikollisena pidetty.

Kirjan yksi tärkeä aihe oli viime sotien aikaiset kyläläisten kokemukset. Useissa muisteluissa sivuttiin sotaaikaa, ja lisäksi keräsimme muissa julkaisuissa ilmestyneitä kultelalaisten sota‐ajan tarinoita. Kultelan 27 sankarivainajan tiedot saatiin Someron sankarivainajakirjasta, johon minäkin olin ollut keräämässä tietoja. Kun niin monta miestä jäi sotaan yhdestä kylästä, niin jotakin kautta se on koskenut kaikkia kyläläisiä.

Kyläkirjan onnistumiselle on tärkeää, että kyläläiset hyväksyvät sen ja ottavat omakseen, koska pääosa kirjojen ostajista on entisiä tai nykyisiä kyläläisiä. Sen takia on vain hyvä, että tekijöitä on useampia, ja asiat tulevat varmemmin oikein. Vielä ei ole tultu sanomaan, että asiat olisivat toisin kuin kirjassa kerrotaan.

Käsikirjoituksesta kirjaksi

Kylässä toimii yrittäjänä ”Graafinen palvelu Seppo Mäkinen”. Seppo itse on seitsemännen sukupolven kultelalainen ja hän lähti heti innolla mukaan talkoisiin. Hänen asiantuntemuksellaan tarinat saatiin järjestykseen ja kuvat paikoilleen. Hän sai kuvankäsittelyohjelmallaan ja taidollaan vanhoista repaleisista valokuvistakin melkein parempia kuin ne olivat olleet uusina. Seppo teki myös kirjan taiton ja neuvotteli meille edullisen painopaikan. Jos pieni mainos sallitaan niin voin suositella. Yhteyden saa os. seppo.makinen[e]grp.fi .

Painotilaus kirjasta oli 400 kpl. Sitä oli kuitenkin paperierän koon takia painettu n. 80 kpl enemmän, ja ne saatiin kaupanpäällisiksi pelkän sidonnan hinnalla. Kirjaa myytiin ennakkomyyntinä 150 kpl. Kirja valmistui v. 2009 kesäjuhlaan, ”Savi palaa” –tapahtumaan, jossa sitä myytiin n. 100 kpl. Näin saatiin kaupaksi 250 kpl, ja se riitti hyvin peittämään kustannukset. Nyt kirjaa on myyty jo yli 400 kpl. Voi olla, että joululahjamarkkinoilla menevät loputkin.

Mitään julkaisutukea kyläyhdistys ei saanut eikä hakenutkaan. Pankista oli puhuttu valmiiksi lainaa, mutta sitä ei tarvittu. Kyläyhdistykselle tämä oli hieno juttu. Se vilkastutti kylätoimintaa ja tuotti jopa tuloa, jota aina tarvitaan. Kaupunki tuki julkaisemista ostamalla neljä laatikollista eli 32 kirjaa jakaakseen sitä lahjoina vierailijoille ja työntekijöilleen. Nyt on päätetty, että tarinakerhoa ei lopeteta, vaikka kirja on valmis. Jospa saataisiin aikaan kylälehti vaikkapa kerran vuodessa.

Lopuksi sanoisin, että kyläkirjan teko on perinnetiedon harrastajalle mielenkiintoisempaa kuin sukukirjan teko. Kylästä löytyy tarinoita helpommin kuin yhdestä suvusta. Moni sukukirja jää helposti vain pelkiksi sukuluetteloiksi.