Sukututkimuksessa tapahtui 1970- ja 1980-luvuilla huomattava suunnanmuutos. Toisin kuin siihen asti, jolloin sukututkimus oli ollut lähinnä aatelis- ja sivistyssukuja selvitelleiden vanhempien herrasmiesten harrastus, tunnustettiin nyt myös sellaisten sukupuiden arvo, joiden oksistoissa komeili lähinnä maalaisrahvasta, vaikkapa talonpoikia, käsityöläisiä ja tilattomia. Näin hieman elitistisenäkin pidetystä historiantutkimuksen aputieteestä alkoi vähitellen kehittyä todellinen kansanharrastus, mikä näkyi tungoksena niin kirjastojen ja arkistojen tutkijasaleissa kuin kansalais- ja työväenopistojen sukututkimuskursseillakin.

Sukututkimuskurssista se alkoi

Tähän valtakunnalliseen sukututkimusbuumiin ajoittuu myös Salon Seudun Sukututkijat ry:n synty. Salon kansalaisopistossa järjestettiin talvella 1985 sukututkimuskurssi, jonka päätteeksi opettaja Elisabet Uschanov ehdotti opiskelijoille, että nämä perustaisivat paikkakunnalle sukututkimusyhdistyksen. Aarno Virtasen ja Arnold Micklinin aktiivisuuden tuloksena kolmisenkymmentä innokasta sukututkimusharrastajaa kokoontui keväisenä iltana 22.4.1985 silloiseen Kansallis-Osake-Pankin kerhohuoneeseen, jossa yhdistyksen syntysanat lausuttiin.

Perustamiskokouksessa Salon Seudun Sukututkijoiden ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Eino Kulmala. Hänen jälkeensä tehtävässä ovat toimineet Veikko Vennonen (1986‒1991), Hanna-Maija Saarimaa (1992‒1996), Vesa Hänninen (1997‒2001), Kaija Salminen (2002‒2004), Harri Lintula (2005‒2010) ja vuodesta 2011 Kari Iso-Järvenpää. Sihteerinä ovat vuosien varrella palvelleet Maija-Liisa Toivanen (1985‒1986), Tuula Virsu (1987‒1989), Toivo Laitinen (1990‒1996), Annikki Lindén (1997‒2000), Aino Laahisto (2002‒2005), Riitta Tuomi (2006‒2010) ja Marja-Liisa Pitkänen (2011‒).

Vuodesta 1999 jäsenasioista on vastannut erityinen jäsensihteeri, jota tehtävää ovat hoitaneet Birgitta Hiiskola, Irma Varttinen, Annikki Lindén, Ritva Laaksonen ja Paula Riihuhta. Samoin taloudenhoitajia on vuosien varrella ollut useita: Riitta Peltonen, Tuula Virsu, Esa Orelma, Hanna-Maija Saarimaa, Liisa Nuormala, Seija Rannikko-Iltanen ja nykyisin (vuodesta 2012) Risto Sinervo.

Kuluneen kolmen vuosikymmenen aikana yhdistyksen jäsenmäärä on yli kymmenkertaistunut, mikä osaltaan kertoo sukututkimusharrastuksen suosion jatkuvasta kasvusta. Yli 350:lla jäsenellämme kuulumme tänä päivänä maamme suurimpien sukututkimusyhdistysten joukkoon. Jäsenkuntamme on hajaantunut ympäri Suomenniemen, osin jopa ulkomaille, ja se on vuosien varrella sekä nuortunut että naisistunut.

Toimintamuodot

Toiminnan runkona ovat syys- ja kevätkausina pidettävät kuukausikokoukset, joihin tavallisesti osallistuu kolmisenkymmentä aktiivijäsentä. Kuukausikokouksissa, joissa esiintyjinä ovat olleet niin harrastaja- kuin akateemiset tutkijat, on vuosien varrella nähty ja kuultu monenmoista hyödyllistä: lähderyhmien ja arkistojen esittelyjä, vanhojen käsialojen tulkintaa, keskustelua tutkimusteemoista ja -ongelmista jne. Erityisenä tavoitteena on ollut, että kunakin toimintakautena tarjolla olisi esityksiä niin yleisluontoisista kuin paikallisistakin aiheista ja sekä aloitteleville että pidemmälle ehtineille harrastajille. Juhlavuosina 1995, 2005 ja 2010 järjestetyissä seminaareissa esitelmöijinä ovat toimineet pääasiassa akateemiset historian ja sukututkimuksen ammattilaiset.

Erilaiset retket ja tutustumiskäynnit ovat kuukausikokousten ohella olennainen osa toimintaa. Koko perheen perinteinen kevätretki on ollut ohjelmassa ensivuosista lähtien, ja nykyisin retkiä järjestetään vuoden mittaan myös muina ajankohtina. Kohteina ovat olleet esimerkiksi arkistot ja muut tutkimuslaitokset, sukututkimustapahtumat (kuten Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät tai Vantaan sukututkijoiden Kuulutko sukuuni? –tapahtuma), museot, kirkot ja hautausmaat jne. Alkuvuosina retkeiltiin usein lähipitäjissä, kohteena saattoi olla vaikkapa vain paikallinen kirkkoherranvirasto, mutta 2000-luvulta lähtien retket ovat alkaneet suuntautua kauemmas, kuten keväällä 2013 Ala-Satakuntaan ja Vakka-Suomeen ja viime keväänä Inkooseen ja Raaseporiin. Myös retket Sastamalan (Vammalan) Vanhan kirjallisuuden päiville ovat olleet suosittuja, sillä monet sukututkijoista ovat vanhojen kirjojen ystäviä eli bibliofiilejä, jotka mielellään osallistuvat tämäntapaisiin kesärientoihin.

Koko historiansa ajan Salon Seudun Sukututkijat on säännöllisesti pyrkinyt näkymään ja kuulumaan myös suurelle yleisölle. Tämän olemme tehneet niin paikallis- ja valtakunnallisten sukututkimuslehtien palstoilla kuin paikallisradiossakin. Myös sukututkimusnäyttelyt, erityisesti juhlavuosina, ovat aina saaneet osakseen runsaasti huomiota, herättäneet sukututkimuskipinän monissa sekä tuoneet joukkoomme uusia jäseniä. Tietenkin olemme olleet mukana säännöllisesti myös valtakunnallisissa sukututkimustapahtumissa (kuten Turun Kirja- ja Sukumessuilla ja Valtakunnallisilla Sukututkimuspäivillä) ja useana vuonna myös Salossa kauppakeskus Plazan yhdistys- ja harrastustoiminnan teematapahtumissa (Laurin Palkeet, Fun & Hobby).

Tiedotustoiminta ja kerhotilat

Nekin, jotka esimerkiksi pitkän matkan vuoksi eivät pysty osallistumaan tapahtumiimme, haluavat pysyä yhdistyksen jäseninä tasokkaan jäsentiedotteen vuoksi. Jäsentiedote on vuosien varrella kokenut ehkä perinpohjaisimman muodonmuutoksen. Alkuvuosina jäsenille postitettiin kahdesti vuodessa A4-kokoinen, lähinnä vain toimintakalenterista ja toimihenkilöistä tiedottava kirje. 1990-luvun taitteessa kirje laajeni vihkoseksi, jossa ajankohtaisasioiden lisäksi alettiin julkaista pienehköjä sukututkimusaiheisia kirjoituksia. Jäsentiedotteen toimittajana oli pitkään Hanna-Maija Saarimaa ja hänen seuraajanaan Kaija Salminen. Nykyisin jäsentiedotetta, joka on kahdesti vuodessa ilmestyvä, monipuolinen ja tasokas sukututkimuslehti, toimittaa Martti Attila.

2000-luvulla tärkeän tiedotuskanavan roolin ovat saaneet myös Mikko Laihosen ylläpitämät internetkotisivut. Sukututkijoiden verkostoitumista kehitetään www-sivuille suunnitellun sukututkijaluettelon avulla. Julkaisutoiminnasta mainittakoon sukututkijaluettelo (1992) ja esipolvitaulukokoelma (1994), joiden kummankin painos on jo loppuunmyyty, sekä 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistu uudistettu esipolvikokoelma, jota on vielä saatavana.

Vuonna 2004 yhdistys sai kunnollisen kerhohuoneen Salon kaupunginkirjaston uuden laajennusosan alakerrasta. Nyt myös monipuoliseksi karttunut kirja- ja mikrofilmikokoelmamme saatiin vihdoin asianmukaisesti järjestetyksi, luetteloiduksi ja mikä tärkeintä, helposti jäsenistön ja muiden sukututkimusharrastajien käytettäväksi. Kirjahankinnat ja -lainat rekisteröidään atk-ohjelmalla, jonka on yhdistyksemme tarpeisiin tehnyt Mikko Aaltonen (Murunda Oy). Ammattitaitoisina kirjastovastaavina ovat toimineet Hilkka Veistinen ja Riitta Tuomi.

Kerhohuoneessa on käytettävissä monia sukututkimuksen apuneuvoja, kuten kaupunginkirjaston kotiseutukokoelma, mikrofilmit ja lukulaitteet, mutta tietenkin myös internetin yhä monipuolistuva lähdeaineisto. Parin viikon välein järjestettävissä kerhotapaamisissa yhdistyksemme tutkijakonkarit tarjoavat neuvoja ja ohjausta – usein aivan kädestä pitäen.

Tästä eteenpäin

Tänä päivänä internetistä on todella tullut yksi keskeisimmistä tutkimusympäristöistä. Verkossa ovat jo käytettävissä useat 1900-luvun alkupuolen kirkonkirjoista, Luovutetun Karjalan seurakuntien kuolleiden luettelot jopa vuoteen 1949, tietokannat vaikkapa sankarivainajista tai siirtolaisista, Historiallinen sanomalehtikirjasto ja ehkä rikkaimpana arkistolaitoksen Digitaaliarkisto. Aineisto sitä paitsi karttuu päivä päivältä. Lisäksi sähköposti ja sosiaalinen media mahdollistavat vaivattoman ja nopean yhteydenpidon tutkijakollegoihin – vastauksen vaikkapa tutkimusongelmaan saa parhaimmillaan odottaessa!

Niinpä kuin valovuoden takaiselta tuntuu aika kolme vuosikymmentä sitten, jolloin kirjastoon kaukolainaksi tilatuilta rullafilmeiltä saattoi tutkia pääsääntöisesti vain 120 vuotta vanhempia kirkonkirjoja ja muun aineiston käyttö vaati aina, joskus vaivalloisenkin matkan johonkin arkistoon. Nykyisin tutkimusta voi yhä useammin tehdä oman kirjoituspöytänsä ääressä omalla kotitietokoneella. Mutta sitä, mikä sukututkimuksessa on ehdottomasti hienointa, antoisinta ja arvokkainta, eivät mitkään sähköiset vempaimetkaan ole kyenneet muuttamaan: Vielä 2010-luvullakin sukututkimus on ennen kaikkea ihmisten ja heidän elämäntarinoidensa kohtaamista – niin menneiden vuosisatojen kuin nykyistenkin!