Haukkalan kylän tiedetään syntyneen 1200-luvulla tai aikaisemmin. Se sijaitsee Salossa, entisen Uskelan pitäjän alueella, viisi kilometriä tai viisi virstaa Salon sillalta Inkereentietä pitkin. Haukkalan koillisrajan takana on Perttelin Hähkänän kylä, kaakossa Muurlan Järven kylä ja lounaassa Uskelan Anjalan kylä. Länsirajana oli alun perin Uskelanjoki, mutta maanvieremä vuonna 1827 siirsi jokea Haukkalan puolelle.

Vuoden 1540 maakirjassa Haukkalassa oli yhdeksän taloa, mutta 1600-luvun alusta taloja oli kuusi: Hintsa, Jaakko, Kauha, Pälkiö, Raune ja Seppä. Kauhaan yhdistettiin Pälkiö vuonna 1861, Jaakkoon yhdistettiin Seppä vuonna 1918 ja Hintsa vuonna 2013. Kaikkia Haukkalan maita viljellään yhä. Talojen tontit olivat alunperin kyläkeskuksessa Uskelanjoen rannalla, jossa Jaakon, Sepän ja Hintsan talot ovat vieläkin. Pälkiö muutti Inkereentien varteen ensimmäisenä, Kauha isonjaon aikaan vuonna 1781 ja Raune 1830-luvulla.

Talollisten lisäksi Haukkalassa on ollut torppareita, mökkiläisiä, lohkotilallisia, mylläreitä, seppiä, sotilaita, suutareita, puuseppiä, maalareita ja yksi pitempiaikainen räätäli. Taloissa oli lisäksi vaihteleva määrä palvelusväkeä. Mylly oli jo 1600-luvulla, ruotusotilastorppia 1600-luvun lopulta 1800-luvun alkuun. 1900-luvun alussa Kauhalla oli höyrysaha, 1900-luvun puolivälissä tuli Nygrenin kauppapuutarha ja nyt on lisäksi Haukkalan maalikauppa. Kauhan talo on muuttunut Perhekoti Haukkalaksi.

Koko Haukkalan kylä paloi kesäkuussa 1779 ja siinä kuoli Raunen nuori Mats ollessaan 25-vuotias. Maanvieremät ovat vieneet maata, myllyjä, kyläteitä ja latoja. Pahin maanvieremä oli huhtikuussa 1827.

Haukkalan asukkaiden elämä menneinä vuosisatoina oli kovaa aherrusta elannon saamiseksi. Kuusi päivää oli työtä ja sunnuntaina mentiin kirkkoon joen toiselle puolelle. Joen yli vei ehkä vene tai lauttasilta. Kirkolla tavattiin muita ihmisiä ja sieltä saattoi löytyä elämänkumppani. Kinkerit, häät ja hautajaiset toivat myös ihmisiä yhteen. Haukkalan ja Isokylän suvut ovatkin nivoutuneet keskenään avioliittojen kautta.

Ruotusotilaat 1690-luvulta Ruotsin vallan loppuun toivat väriä kylän elämään. Sotilaat näkivät maailmaa Haukkalan ulkopuoleltakin, kun kävivät katselmuksissa, harjoituksissa ja sotimassa.

Noin sata vuotta sitten alkoi suuri muutos, tuli sähkö ja puhelin, paremmat maantiet ja autot. 1950-luvulla koneet korvasivat ihmiset, palvelusväki hävisi taloista. Lapset alkoivat käydä oppikoulua ja hankkia monenlaisia ammatteja. Jaakon talon tytär Armi Elomaa oli Haukkalan ensimmäinen ylioppilas. Taloja on korjattu nykyajan vaatimuksia vastaavaksi ja uusia on rakennettu.

Ainoat hyötyläimet Haukkalassa ovat nyt Inkereen kartanon lehmät. Peltoja viljelee pääasiassa Yhtymä Halkilahti ja Kauhan peltoja Inkereen kartano.

Kantatilat

Hintsan taloa viljeli sama suku vuodesta 1639 vuoteen 1886, jolloin uusi suku tuli sinne Uskelan Mököisistä. Vuonna 2013 Marja ja Eero Tikkala möivät tilan Jaakko ja Mikko Halkilahden yhtymälle.

Jaakon taloa viljeli sama suku vuodesta 1640 vuoteen 1885. Sitten oli useita omistajia kunnes Haukkalan Sepän poika Edvard Elomaa osti tilan vuonna 1909 ja yhdisti Jaakon ja Sepän vuonna 1918. Nyt tilaa isännöivät tyttärenpojat Jaakko ja Mikko Halkilahti.

Kauhan taloa viljeli vuodesta 1642 vuoteen 1864 suku, jonka jälkeläisiä ovat Haukkalan Halkilahdet ja Raunen Sinikka Virtanen. Sitten Raunen poika Vilhelm osti Kauhan ja siihen yhdistetyn Pälkiön ja hänen pojanpoikansa perikunta möi tilan.

Pälkiöllä oli monenlaisia asukkaita. Siitä tuli rälssimaata, kun Christer Horn sai sen omistukseensa 23.9.1709. Horneilta se siirtyi Armfelteille ja sitten halikkolaisten Paulinien omistukseen. Hornit tai Armfeltit eivät koskaan asuneet Pälkiöllä. Johan Eliaanpoika Pälkö isännöi tilaa 1845–1860 ja hänen jälkeläisiään asuu Haukkalassa edelleen. Kauhan isäntä Juho Gabriel Lindell osti Pälkiön Johan Eliaanpojalta 21.1.1860 ja yhdisti tilat.

Raunen taloa viljeli vuodesta 1634 Sigfrid Henrikinpoika ja hänen jälkeläisensä aina vuoteen 1882, jolloin nykyisen emännän Sinikka Virtasen suku tuli sinne Uskelan Pahkavuoresta. Raunen vanha päärakennus siirrettiin joen rannasta Inkereentien varteen 1830-luvulla ja purettiin vuonna 1960.

Sepän taloa viljeli vuonna 1635 seppä Jöran Petterinpoika ja vuoteen 1697 hänen pojanpoikansa Erik. Vuonna 1698 tuli uusi suku, joka edelleen viljelee Sepän maita, mutta nyt Jaakkoon ja Hintsaan yhdistettynä. Vanha Sepän päärakennus purettiin vuonna 1933 ja uusi rakennettiin tilalle.

Torppia ja lohkotiloja

Torppari Gabriel Abrahaminpoika Friberg tuli Pälkiön torppariksi vuonna 1847 ja hänen jälkeläisiään asui Haukkalassa yli 100 vuotta.

Juho Edvard Heinonen, ent. Kavander, tuli Muurlasta Kauhalle vuonna 1881 ja hänen leskensä osti vuonna 1919 Pälkiön maasta lohkaistun Heinolan tilan. Heinosia asuu edelleen Haukkalassa.

Kaarlo Edvard Vahtera tuli Perttelistä vuoden 1899 lopulla Haukkalaan. Hän oli Haukkalan sepän Karl Sainion serkku, ja hänen pojanpoikansa Rauno ja Pentti asuvat Haukkalassa edelleen.

Juho ja Maria Virtanen tulivat vuonna 1902 Haukkalaan, ja Maria Virtaselle ja Juho Virtasen perikunnalle lohkottiin Pälkiön maasta Paimenojan lohkotila vuonna 1931. August ja Sigrid Leino ostivat Paimenojan Virtasilta vuonna 1937. Heidän tyttärenpoikansa Ismo Tuominen asuu Paimenojalla edelleen. Ismon isän isoisä oli Pälkiön talon poika Oskar Vilhelm Tuominen.

Jaakon maista lohkaistiin vuonna 1921 Sortoniminen tila Kustaa ja Aina Takalalle. Kustaa oli Raunen Niklas Kaveniuksen, Kauhan Emil Vilhosen ja suutari Kalle Elorannan vaimon Marian neljäs serkku. Aina Takala oli Paimenojan Sigrid Leinon isän sisko.

Kauppapuutarhuri ja kukkakauppias Saima Vallas osti Sorron tilan vuonna 1941 ja hänen pojanpoikansa Veikko Nygren on kauppapuutarhurina tilalla edelleen.

Juho Emil Rinne tuli Kauhan maista lohkaistulle Suonpään tilalle vuonna 1924. Hänen poikansa Jouko möi tilan Vihtori Rudolf Urmakselle vuonna 1946. Vihtori Urmas oli Emil Vilhosen neljäs serkku. Vihtorin tytär Kaija Säynätjoki pitää Suonpäätä edelleen kesäpaikkana.

Ruotusotilaista

Ruotujakolaitos perustettiin 1680-luvulla ja maa jaettiin ruotuihin, jolloin esimerkiksi kolme taloa muodosti ruodun, joka pestasi sotamiehen. Turun läänin jalkaväkirykmentin ruotujakosopimus syntyi vuonna 1694. Ruotu oli velvollinen rakentamaan sotilastorpan, jonka tuparakennus oli 9 x 9 kyynärää, sekä 6 x 6 kyynärää olevan aitan, pienen navetan ja ladon. Peltoa piti olla puoli tynnyrinalaa ja lisäksi kaalimaa ja niittyä. Ruotu maksoi sotamiehelle pestirahan ja hankki hänelle katselmusmuonan sekä työvaatteet, kruunu maksoi vuosipalkan ja hankki univormun.

Haukkalan sotilaat kuuluivat Turun jalkaväkirykmentin Perniön komppaniaan. Ruodun 111 muodostivat Perttelin Kaukolan Muru ja Airikki sekä Haukkalan Raune, ruodun 112 Haukkalan Pälkiö, Kauha ja Jaakko sekä ruodun 113 Veitakkalan Tiikari, Haukkalan Seppä ja Hintsa. Ruodun 111 sotilaat asuivat Kaukolassa, ruotujen 112 ja 113 sotilaat Haukkalassa. Jokaisessa ruodussa oli ruotumestari ja talollisten tuli etsiä sopivat ehdokkaat sotamiehiksi, jotka seuraavassa katselmuksessa hyväksyttiin.

Sotilastorpat olivat nykyisen Karistojantien ja Hähkänän rajan välisellä alueella, Salosta päin tullessa Inkereentien oikealla puolella kylän yhteisellä maalla. Reserviläisten maat olivat lähellä Anjalan rajaa vähän matkan päässä Inkereentiestä. Ruotujakolaitos lakkautettiin vuonna 1810 ja Haukkalan sotilaiden maat jaettiin talollisten kesken vuonna 1831. Ratsutiloja ei Haukkalassa ollut.

Sorron Kustaa Takalan esi-isä oli Haukkalan ruodun 113 sotamies Johan Mandel.

Mylly ja mylläreitä

Uskelanjoessa Haukkalan kohdalla on ollut kaksi myllyä, toinen Haukkalan, toinen Veitakkalan puolella. Haukkalan mylly mainitaan vuoden 1624 maantarkastusluettelossa ja vuosien 1656, 1667 ja 1685 myllytulliluetteloissa. Myös kirkonkokouksen pöytäkirjassa 26.4.1752 mainitaan Haukkalan mylly. Myllyt olivat talollisten yhteisomistuksessa kylän yhteisellä maalla. Mylläreitä löytyy Haukkalan rippikirjoista vasta 1900-luvulla, joten talolliset luultavasti hoitivat jauhatukset sitä ennen omalla väellä.

Huhtikuussa 1827 maanvieremä tärveli myllyt ja myllytiet joen molemmin puolin sekä peitti Haukkalan kylän yhteismaan joen rannalla. Joki siirtyi Haukkalan puolelle. Lupa uuden myllyn rakentamiseen anottiin vuonna 1841 ja taas vuonna 1876, mutta myllyä ei rakennettu.

Viimeiselle myllylle saatiin rakennuslupa 7.4.1899 ja sen rakennuttivat talolliset Emil Vilhonen Kauha, Kustaa Tuominen Hintsa, Kustaa Lang Jaakko, Efraim Kavenius Raune ja Jooseppi Elomaa Seppä. Mylly purettiin 1960-luvun lopulla.

Karl Fredrik Olenius oli ensimmäinen seppä Haukkalan uudessa pajassa, mutta ryhtyi sitten mylläriksi uuteen myllyyn. Hänen esikoisensa Fredrik oli Haukkalan ainoa Amerikan-kävijä. Karl Oleniuksen jälkeen seuraava mylläri oli Elias Vilhelm Koski, sitten tuli Kustaa Evert Pirttimäki. Monien lyhytaikaisten myllärien jälkeen tuli johannekselainen Hugo Reponen, Haukkalan viimeinen mylläri. Reposen tytär Katri asuu edelleen Haukkalassa.

Myllärin talossa on toiminut Isokylän puhelinkeskus. Talo on edelleen pystyssä ja sitä pitää kesäpaikkanaan Teuvo Reposen leski Gunhild.

Paja ja seppiä

Haukkalassa on ollut seppä ainakin jo 1600-luvulla. Todennäköisesti Sepän talo on saanut nimensä juuri siksi, että siellä asui seppä. Kirkonarkistosta löytyy muutamia mainintoja varhaisimmista sepistä. Sepän talon isäntä 1634–1635 oli seppä Jöran Petterinpoika, joka kuoli 107 ½ -vuotiaana vuonna 1697. Haukkalan vanha seppä Krister Johaninpoika, nähtävästi Hintsan poika vaikka kastemerkintää ei löydy, kuoli 66-vuotiaana 15.4.1766.

Pitäjänseppä Abraham Andströmin puoliso oli Jaakon talon tytär Anna Greta Henrikintytär ja heidän perheensä asui Haukkalassa, mutta muutti 29.9.1815 Uskelan Pukkilan Granmarkin torppaan.

Inkereentien varteen Haukkalaan Raunen kohdalle tien toiselle puolelle rakennettiin vuonna 1898 sepän paja, joka oli samalla paikalla 1960-luvulle asti. Maa oli Raunelta vuokrattu. Ensimmäinen seppä uudessa pajassa oli pitäjänsepän poika Karl Fredrik Olenius, joka ryhtyi vuonna 1902 mylläriksi. Vuonna 1904 sepäksi tuli Loimaalta Oskar Nygren, sitten Kuusjoelta tuli vuonna 1908 seppä Kalle Peltonen perheineen. Seuraava seppä Karl Emil Sainio, entinen Flemming, tuli Perniöstä ja oli Haukkalassa elämänsä loppuun asti.

Haukkalan viimeinen seppä oli Juho Edvard Salmela, joka tuli Perniöstä 18.12.1922. Edellisessä kuussa olivat entisen sepän leski ja tyttäret muuttaneet Turkuun. Salmelat ostivat pajan tontin Niklas Kaveniukselta vuonna 1947. Kun hevostenpito ja kengitys loppuivat, ei seppää enää niin kipeästi tarvittu. Paja hävitettiin 1960-luvulla, mutta Salli Salmela asuu vielä entisessä sepän talossa, lapsuudenkodissaan.

Suutareita

Vuonna 1857 Haukkalaan tuli suutariksi Kiikalassa syntynyt Henrik Henrikinpoika Urholin vaimonsa Johanna Kristiina Johanintyttären kanssa ja oli siellä kuolemaansa asti.

Anjalassa syntynyt suutari Karl Grönroos tuli Haukkalaan vuonna 1879 ja meni naimisiin Hintsan tyttären Matilda Sofia Laaksosen kanssa. Karl Grönroosilla oli useita suutarinoppilaita ja hänen poikansa Karl Edvard (Kalle) Eloranta oli seuraava Haukkalan suutari. Karl Grönroosin talon paikalla Nauliken ahteessa on nyt Kalle Elorannan rakentama talo.

Lopuksi

On ollut hieno seikkailu tutustua lapsuuteni kotikylän Haukkalan menneisyyteen. Ihmeellisintä on ollut huomata, miten monet haukkalalaiset ovat sukua keskenään. Haukkala on nyt osa Salon kaupunkia ja Euroopan unionia. Kylien rajat poistettiin kartoista helmikuussa 2014.