Rättäkitti-noidasta on kirjattu ylös tarinoita yli sadan vuoden ajan. Tarinat kertovat noidasta, joka muun muassa osasi kulkea myllynkivellä joen yli, pysäytti kyntävät härät pellolle ja muutti pojan sudeksi, koska tämä oli varastanut kotoaan hopeamaljan. Tarinoita on kerrottu pääasiassa Loimaan seudulla, mutta ne eivät ole vieraita Salon alueellakaan. Rättäkitin kerrotaan useissa tarinoissa olleen Ypäjän Mannisten kylän Tepon talon emäntä. Kiinnostukseni Rättäkittiin ja hänestä kertoviin tarinoihin juontaa lapsuuteeni kuultuani, että sukuani on asunut Tepon talossa.

Rättäkitti valikoitui pro gradu -tutkielmani aiheeksi ja halusin tulkita tarinoita historiallista todellisuutta vasten sekä yrittää löytää tietoja henkilöstä, johon Rättäkitti-tarinoita on liitetty. Lähdeaineistoni pääosin 1800–1900-luvuilta koostui arkistojen tarinoista, kirkonkirja-aineistoista sekä haastatteluista.

Ypäjäläinen Heikki Mäkitalo kirjasi noin 1950-luvulla ylös tarinoita Rättäkitistä ja niistä löytyy mielenkiintoinen vihje: ”Ypäjän Mannisten kylässä kerrotaan muinoin eläneen Rättäkittiniminen suuri noita. Rättäkitin kerrotaan olleen Ypäjänkylän Vanhan Myllykylän tyttäriä ja tuli Mannisten kylän Tepon talon emännäksi. Rättäkitti ennusti mm. että Loimaan kirkko palaa silloin, kuin vuosiluvussa on kolme 8:n numeroa (1888) ja luhistuu raunioiksi, kun vuosiluvussa on kolme 9:n numeroa (1999) haudaten väkeä täydeltä allensa. Ensimmäinen ennustus on toteutunut. Toisen näkee ken silloin elää.”

Kotipaikka-tiedolle ja sieltä emännäksi lähteneelle naiselle löytyy historiallinen vastine, joten voi ajatella jollain olleen tietoa Rättäkitin henkilöllisyydestä. Mäkitalolle tiedon on voinut kertoa joku tuttava, koska tutulle kerääjälle voidaan kertoa asioista tarkemmin. Tiedon puuttuminen muista lähteistä voi johtua siitä, että sukua on ollut elossa ja asiasta ei ole haluttu juoruilla.

Rättäkitistä kerrotut tarinat

Rättäkitti-tarinat ovat uskomustarinoita, joissa tapahtuu yliluonnollisia asioita, mutta niissä on viitteitä ihmisten arjen toimintoihin ja elämänpiiriin. Tarinat tuntuvat keskittyvän kansanomaisen noidan tekojen kuvauksiin. Tarinoiden tapahtumat voivat olla totta tai ainakin osittain totta, mutta yliluonnolliset tapahtumat liittävät ne uskomusten maailmaan ja niihin on mahdollista uskoa. Kaarina Koski sanoo, että uskominen ei tarkoita, että asia olisi totta, vaan kertomalla siitä asialle annetaan arvo ja merkitys. Uskomusperinne pohjautuu arkiajatteluun, ja se on ihmiselle luontainen tapa käsitellä asioita. Sillä voidaan myös käsitellä arkoja asioita tai epäselviä tuntemuksia. Todelliset paikat liittävät tarinat oikeaan elämään, kun taas tapahtumat vaikuttavat olevan enemmän symbolisia. Suurin osa Rättäkittiin liitetyistä tarinoista on kansainvälisiä vaellustarinoita, joina ne ovat kulkeneet pitkiäkin matkoja suusta suuhun ja ympäri Suomen. Siksi samoja tarinoiden aiheita löytyy eri paikkoihin, ajankohtiin ja henkilöihin liitettyinä.

Eniten tarina-aineistosta löytyy myllynkivellä purjehtimistarinoita. Yleisimmin kerrotaan Rättäkitin seilanneen myllynkivellä Loimijoella tai sen yli. Tarina on saattanut saada pontta siitä, että Säkylässä sijainneesta myllynkivitehtaasta tuotiin jäätä myöden myllynkiviä Loimaan seudulle. Säkylässä myllynkiviä alettiin valmistaa 1600-luvulla, joten sen seikan perusteella eivät tarinat myllynkivellä seilaavasta Rättäkitistä ole sen vanhempia.

Toinen suosittu ja yleinen tarina, jota Rättäkitistä kerrotaan, on pojan sudeksi muuttaminen. Tarina kertoo niin varkaudesta kuin varkaan rangaistuksestakin. Kristinuskon suojaava voima ja symbolit ovat tarinassa tärkeässä osassa. Moni kertoja kuvailee tarkasti myös pojan elämää sutena. Susitarinan taustalla saattaa olla 1800-luvulla elänyt petojen pelko ja susien vaino. Kristiina Kestinen on nähnyt myös erilaisten ruumiillisten vammojen saattaneen vaikuttaa tarinan syntyyn. Taustalla voi myös olla esimerkiksi perintöriita ja sen aiheuttamat puheet.

Suosittu kertomus on myös kyntävien härkien pysäyttämisestä kertova tarina. Rättäkitti pysäytti loitsullaan pellolla kyntämässä olleet härät yhtä paria lukuunottamatta. Tällä parilla oli pihlajainen rahkeennappula ikeessä ja pihlaja suojasi noidan voimalta.

Ennustaminen oli tapa saada arkea hallintaan, kun yritettiin selvittää mitä tulevaisuudessa saattaisi tapahtua. Ja ennustamista Rättäkitinkin kerrotaan harrastaneen. Yleisiä tarinoita ovat kirkkojen tuhoista ennustaneet kertomukset. Kerrotaan muun muassa Loimaan kirkon tulipalosta vuonna 1888, kirkon vajoamisesta, katon romahtamisesta ja siitä, että kirkko tappaa täytensä väkeä, kun vuosilukuun kirjoitetaan kolme samaa numeroa tai kolme yhdeksän numeroa. Haastateltavani kertoivat, että 1990-luvulla oli huomattu Loimaan kirkon katosta rappausten alkavan tippua ja muutamat ihmiset olivat silloin vältelleet kirkkoon menoa. Tavallaan tarinoiden ennustus siis toteutui, vaikka ihmishenkiä ei onneksi menetettykään.

Sivujuonteena löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta Salon seudulta. Uskelan vanha emäkirkko suistui osittain Uskelanjokeen 1820-luvulla. Joen vieressä savimaalla sijainnut kirkko lähes ”vaipui maan sisään”, kun jokitöyräs antoi periksi ja maata vieri jokeen. Vuonna 1843 tapahtui uusi maanvieremä, jolloin iso osa hautausmaan ruumiista vajosi maan sisään.

Uskelan tapahtumat täsmäävät Rättäkittiin liitetyn motiivin ilmestymiseen arkistoaineistoon: se tuli osaksi kertomuksia 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa. Ennustusten kertominen tapahtumien jälkeen kertoo Veikko Laakson mukaan siitä, että tapahtumille haluttiin selitys, miksi niin oli käynyt. Nämä eivät kuitenkaan selitä vuoden 1999 tapahtumia, joissa voi taustalla olla myös halu kertoa edelleen Rättäkitti-tarinoita ja tehdä perinnettä tunnetuksi uusille sukupolville.

Rättäkitti-tarinoista löytyy myös muita aiheita. Osa liittyy arkiseen maalaiselämään ja osa on erityisiä, vain Rättäkittiin liitettyjä aiheita. Esimerkiksi kertomus Rättäkitin tulosta Tepon talon emännäksi osittain noituuden avulla on Kestisen mukaan erityinen, vain Rättäkittiin liittyvä aihe. Kuolemaan ja hautaukseen liittyviä aiheita esiintyy aineistossa runsaasti. Monet niistä tuntuvat kertovan Rättäkitin synnillisestä elämästä ja jopa liitosta paholaisen kanssa.

Yleisesti tarinoilla saatettiin käsitellä esimerkiksi kyläläisten eriarvoisuutta ja ne saattoivat toimia välineinä sosiaalisissa ristiriitatilanteissa. Tarinoiden avulla juoruilu mustasi helposti henkilön tai talon maineen, ja niiden avulla voitiin tehokkaasti vaikuttaa ihmisten mielikuviin toisista. Tarinoilla ei välttämättä käsitelty mitään konkreettista ja materiaalista muutosta, kuten teollistumista, vaan näen niillä käsitellyn enemmänkin henkistä muutosta: vanhoista uskomuksista luopumista ja tieteellisten käsitysten kohtaamista sekä kristinuskon vahvistumista verraten vanhoihin uskomuksiin. Nämä koskettivat ihmisiä enemmän jokapäiväisessä, arkisessa ympäristössä.

Kohtaloita Tepon talossa

Tepon talo oli perintöoikeudellinen talonpoikaistalo, jonka asukkaat omistivat ja se periytyi suvussa. Talo sijaitsee Mannisten kylässä, joka kuului aiemmin Loimaaseen ja vuodesta 1911 alkaen Ypäjän kuntaan. Mannisissa elettiin maaseutuelämää, jossa s siaaliset suhteet perustuivat fyysiseen ja henkilökohtaiseen kanssakäymiseen toisten kanssa - useimmiten kasvokkain. Sukulaisuuden lisäksi ihmisiä saattoi yhdistää kummius, joka voidaan käsittää lähes sukulaisuudeksi, ellei se jo ollut sitä. Kummisuhdetta saattoi seurata samojen talouksien välinen avioliitto. Yhteistyö talonpoikien välillä tapahtui useimmiten vain noin kymmenen kilometrin säteellä kotitalosta.

Rättäkitti-tarinoissa mainitut paikat asemoituvat kartoilla yleensä Mannisiin sekä sen lähikyliin. Samoihin paikkoihin on myös kirkonkirjoista löydettävissä sukujen välisiä yhteyksiä. Pojan sudeksi muuttamistarinassa kerrotaan pojan useimmiten olevan Pytyn talosta. Mellilän Vähäperän Pytyn talosta tuli 1756 Walborg emännäksi Ypäjänkylän Myllykylän taloon, joka jaettiin Walborgin poikien kesken. Toinen pojista, Vanhaa Myllykylää isännöinyt Johan, meni myöhemmin naimisiin Lisa Gabrielintyttären kanssa. Lisan toinen aviomies oli Thomas Thomasinpoika, ja heille syntyi tytär Ulrika Justina Thomasintytär (1811). Hän lähti 1835 Tepon taloon emännäksi. On täysin mahdollista, että Myllykylän väellä ja Pytyllä on ollut perintö- tai muita riitoja silloin, kun Ulrika Justina eli lapsuuttaan Vanhassa Myllykylässä, koska talojen välillä oli yhteys.

Tepon talossa tapahtui monia ikäviä asioita niihin aikoihin, kun Ulrika Justina alkoi talossa emännöidä. Muutama kuukausi ennen Ulrika Justinan ja Tepon pojan Mattsin häitä Mattsin äiti kuoli hermokuumeeseen. Tätä menetystä seurasi tulevina vuosina useampi kuolema Tepon talossa: Ulrika Justinan ja Mattsin kaksi tytärtä, Mattsin isä Michel ja hänen sisarensa. Lisäksi Matts Michelinpoika itse menehtyi vain 29- vuotiaana. Tepolta lähtivät siis Ulrika Justinan emännyyden alkamisen jälkeen useammat ruumissaatot hautausmaata kohti. Tämä on saattanut herättää yhteisössä kysymyksiä, vaikka henkilöiden kuolemissa ei kuolinsyiden perusteella ollut mitään erityistä. Uusi Tepon isäntä ja puoliso Ulrika Justinalle löytyi muutaman vuoden päästä samasta kylästä, Haverin talosta: Johan Michelinpoika. Johanin kummi oli Ulrika Justinan aiempi appi eli Michel. Ulrika Justina saapui oman elonmatkansa päähän vuonna 1879, jolloin haudattujen luetteloon on lyhyesti kirjattu ”Tepon muori” ja kuolinsyyksi vanhuus.

Tepon taloa välteltiin ja kierrettiin kaukaa, sillä kertojien mukaan siellä asui paha henki ja siellä on kerrottu myös kummittelevan. Raija Kouri on kertonut Tepolla 1900-luvulla olleen poltergeist-ilmiön. Tepon taloa on uskottu myös kirouksen seuranneen. Haastateltavani kertoi tämän johtuvan pahoista asioista ja onnettomuuksista, joita talossa on tapahtunut. Mannisten naapurikylässä on elänyt uskomus, että talo pitää tapansa eli että jos talossa tapahtuu ikäviä asioita, uskotaan sen olevan yleinen talon tapa, ja maine seuraa taloa aina. Tämä on voinut vaikuttaa myös Tepon talosta kertoviin tarinoihin.

 

Lisa Gabrielsdotter (s. 1.10.1775 Loimaa Vesikoski, k. 28.8.1849 Loimaa Ypäjänkylä, Myllykylä)

1. pso Johan Simonsson (s. 14.6.1758 Loimaa Ypäjänkylä Myllykylä, k. 18.5.1809; isä Simon Thomasson s. 24.10.1737 Loimaa Ypäjänkylä Myllykylä, äiti Walborg Simonsdotter s. 20.2.1735 Loimaa Vähäperä Pytty)
   • t. Maria Johansdotter (s. 5.11.1798)
   • p. Johan Johansson (s. 5.3.1801)
   • t. Lisa Johansdotter (s. 16.1.1805)
   • t. Hedvig Johansdotter (s. 7.6.1809)
2. pso Thomas Thomasson (s. 7.3.1767 Loimaa (Alastaro) Vännilä Mattila, k. 27.6.1838)
   
   • t. Ulrika Justina Thomasintytär (s. 17.11.1811 Loimaa Ypäjänkylä Vanha Myllykylä, k. 16.7.1879 Loimaa Manninen Teppo)
     
     1. pso Matts Michelsson (s. 24.4.1813, k. 5.5.1842 Loimaa Manninen Teppo: isä Michel Jöransson, s. 22.9.1778, k. 14.5.1837; äiti Caisa Mattsdotter, s. 23.5.1778, k. 27.4.1835)
        • t. Johanna (s. 1.8.1836, k. 11.8.1836)
        • t. Wilhelmina (s. 22.7.1838)
        • t. Serafia Carolina (s. 19.5.1842, k. 8.6.1845)
     2. pso Johan Michelsson (s. 14.10.1811 Loimaa Manninen Haveri)
        • t. Ulrica Justina (s. 17.12.1844, k. 26.9.1845)
        • t. Ulrica Justiina (s. 29.6.1846)
        • t. Rosa Maria (s. 21.3.1848)
        • t. Serafia (s. 28.8.1850)
        • t. Karoliina (s. 28.8.1850)
        • t. Emma Katariina (s. 20.8.1855)
   • p. Joel Thomasson (s. 19.10.1813)
   • p. Henric Thomasson (s. 11.1.1816)

Ihmiset ja tarinat risteävät

Tepon talo ja Rättäkitti yhdistyvät tarinoiden maailmassa, mutta myös todellisesta elämästä löytyy yhdistäviä tekijöitä taloille, joita tarinoissa mainitaan. Miksi näin tapahtui, saattoi johtua esimerkiksi sukujen välisistä perintöriidoista tai muista sosiaalisista ristiriidoista – tai kateudesta. Jonkun henkilön erikoinen ja puheita nostattanut käytös kyläyhteisössä on voinut myös nostaa tarinat pintaan. Oma näkemykseni on, että Rättäkitiksi nimetty henkilö eli 1800-luvulla, koska tarinoista ja tapahtumista löytyy viittauksia 1800- luvun tapahtumiin. Susitarina saattaa olla kaikua 1700-luvulta, sillä arvelen sen olevan vanhempaa tarinakerrostumaa.

Rättäkitti voi hahmona olla vanhempi, mutta liitetty Loimaan seudulla eläneeseen henkilöön tai henkilöihin 1800-luvun aikana. Varmuutta Rättäkitin oikeasta henkilöstä ei lähdeaineistosta ole löydettävissä, mutta ehdotan Tepon emännäksi tullutta Ulrika Justina Thomasintytärtä tarinoiden alkulähteeksi. Naapurikylässä syntyneen ja ehkä vieraana nähdyn Ulrika Justinan tulo Tepon talon emännäksi liittävät hänet tarinoiden Rättäkitin hahmoon. Monet kuolemantapaukset Tepon talossa sekä muut sattumukset ovat voineet saada muut pohtimaan pahojen voimien yhteyttä. Hänen toinen aviomiehensä löytyi lähitalosta, ja näenkin tämän sitoneen hänet tiiviimmin kyläyhteisöön. Samoihin aikoihin käynnissä olleet mullistukset kylässä ja ympäröivässä maailmassa ovat osaltaan olleet hyvänä kasvupohjana erilaisille uskomuksille.

Historia ja tarinat kohtaavat, vaikka yliluonnollisiin tarinoihin pitää välillä vain uskoa. Rättäkitti-tarinat eivät kenties ole totta, mutta uskon niiden taustalta löytyvän pieniä totuuden siemeniä. Mikä totuus lopulta on ja onko Rättäkittiä ikinä ollutkaan, saattaa jäädä ikuisesti menneisyyden verhojen taa.