Olen jossain aikaisemmassa jäsentiedotteessa kirjoittanut haaveesta päästä tapaamaan amerikansukulaisia . Haave toteutui osittain, kun posti toi meille elokuussa kutsun pikkupikkuserkkuni pojan Martin Kleimolan ja morsiamensa Kimberlyn häihin Massachusettsiin Yhdysvaltain itärannikolle. Kutsun lähettäjät ilmeisesti eivät olettaneet, että täältä asti ketään häihin tulisi, mutta mepä päätimmekin lähteä. Sulhanen on vielä jälkeenpäinkin kertonut, kuinka onnellinen hän on, kun sukulaiset Suomesta asti kunnioittivat läsnäolollaan heidän juhlapäiväänsä. Mainintani haaveeni osittaisesta toteutumisesta johtuu siitä, että tapasin tällä matkalla vain isäni äidinpuoleisia sukulaisia (Kleimolat), mutten hänen isänpuoleista sukuaan (Saarimaat ), joidenka löytymisestä taannoin jäsentiedotteeseen kirjoitin.  

Kleimolat ovat kotoisin Kauhavalta. Isoäitini isän Ville Fräntilän sisar Amanda avioitui Matti Kleimolan kanssa ja heidän lapsistaan ainakin neljä (Akseli , Gabriel , Aino ja Amanda ) muuttivat Amerikkaan. Vuonna 1879 syntynyt Gabriel päätyi pieneen Lanesvillen kylään Cape Ann -nimiselle niemelle Bostonin pohjoispuolelle. Amanda-sisar oli mennyt sinne ja aiemmin ja tutustunut ullavalaiseen Selma Kallinkiin ja kertonut tälle, että kun hänen veljensä tulee Suomesta, niin teistä tulee pari. Niin sitten kävikin - Selma ja Gabriel avioituivat vuonna 1900 ja heille syntyi 11 lasta, joista elää vielä kolme tytärtä. 

Gabriel elätti itseään aluksi kivityömiehenä - Cape Ann oli kuuluisa kivestään, jota louhittiin niin katukiveksi kuin rakennusmateriaaliksikin. Kivipäly aiheutti hänelle kuitenkin keuhko-ongelmia ja lääkärin kehotuksesta hän osti itselleen pienen maatilan kylän laidalta ja elätti perhettä karjanhoidosta ym. saaduilla tuloilla. Tilan alue on entistä louhosaluetta ja siellä on veden täyttämiä avolouhoksia, joita nykyään käytetään uimapaikkoina ja yhdestä "lammesta" menee edelleen juomavesi pariin lähitaloon. Maatila on edelleen osittain suvun hallussa. Nuorin tytär Miriam (Mimi ) asuu viehättävässä talossa aivan louhoslammikon äärellä. Saman kadun varrella on asunut Euroopankin muusikkopiireissä mainetta saavuttanut trumpetisti Sylvester Ahola . Kävimme Mimin kanssa paikallisen luterilaisen seurakunnan jumalanpalveluksessa ja tapasimme siellä suuren joukon suomalaisia sukujuuria omaavia ihmisiä, jotka puhuivat hauskaa englanninsekaista suomen kieltä. Lanesvillessä toimii edelleen suomalainen laulukuoro. 

Ostin paikallisesta kirjakaupasta pari kirjaa, jotka kertoivat myös suomaissiirtolaisten historiasta. Barbara H. Erkkilan kirja " Hammers on Stone " kertoo Cape Annin graniitin historiasta. Suomalaisia miehiä tuli kivilouhoksille jo 1870-luvulla, eniten kuitenkin 1890-luvulla. Kirjassa kerrotaan elävästi, miten suomalaiset johtivat työntekijäiden lakkoa v.1899 saavuttaen tavoitteensa, 9 tunnin työpäivän. Kiven louhinta on lähes kokonaan loppunut alueelta ja yhden louhoksen alue on museoitu. Toinen ostamani kirja on Waino T. Rayn (alunperin Rajaniemi ) kirjoittama " A young Finn in Cape Ann ". Se on omaelämä kerrallinen kertomus elämästä 1920- ja 1930-lukujen Lanesvillessä. Voin kuvitella, että omat sukulaiseni ovat eläneet hyvin samanlaisen lapsuuden ja nuoruuden kuin Waino. Joistakin heistä on myös maininta kirjassa. Suomalaiset ovat olleet merkittävä siirtolaisryhmä ruotsalaisten, irlantilaisten ja italialaisten ohella ja heidän vaikutuksensa näkyy alueella edelleen. 

Tuliaisina matkalta minulla oli monta sivua käsinkirjoitettua tekstiä. Haastattelin Mimin lisäksi myös hänen 94- ja 92-vuotiaita siskojaan ja kahden sisaruksen lapsia.Minulla on nyt tiedot ja elämäntarinat. lähes kaikista Gabrielin ja Selman jälkeläisistä. Yhden sisaren lapsenlapsista ei ole tarkkoja tietoja, koska sisar asui kauempana ja hänen kaksi lastaankin ovat jo kuolleet. 

Hyvin tyytyväisenä tekemääni matkaan odottelen nyt sukulaisia vastavierailulle.