Tiedote

FM Vesa Hännisen 27.2.2024 pitämä esitelmä aiheesta Talvi– ja jatkosodan henkilöhistorialliset lähteet on katseltavissa Videotallenteet -sivultamme; vain jäsenille. Sivulta löytyy monta muutakin uutta videoesitystä.

Yhdistyksemme on ostanut katseluoikeudet Juha Vuorelan julkaisemaan laajaan esitelmäkokoelmaansa. Kokoelma sisältää yhteensä yli 60 esitelmää kolmen vuoden ajalta. Jos siis sinulta on jokin esitelmä jäänyt aiemmin näkemättä, voit nyt korjata tilanteen. Videot tarjotaan vain sisäänkirjautuneille jäsenillemme ja löydät kokoelman sisällysluettelon ja linkin kokoelmaan Videotallenteet-sivultamme tästä linkistä. Vain jäsenille siis, eli muista kirjautua sisään sivuillemme.

Amerikan suomalaisia tapaamassa

Artikkeli on julkaistu myös Jäsentiedote:ssa 2/2001 Kirjoittaja Hanna-Maija Saarimaa

Kolme vuotta sitten minulle lopullisesti selvisi, että isäni setäpuoli Arvi Saarima (s.1921) asuu Wisconsinin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Siitä asti ole haaveillut matkasta sinne tapaamaan häntä ja muita sukulaisia. Haave totetutui menneenä kesänä, kun viisihenkinen perheeni vietti reilut kaksi viikkoa Minnesotassa ja Wisconsinissa. Piipahdimme myös Michiganissa, Iowassa ja Etelä-Dakotassa. Lensimme islannin kautta Minneapolikseen, josta vuokrasimme auton ja ajoimme ensin Sheldoniin, Arvi-sedän ja vaimonsa Kayn ( os. Kafka) luo. Sheldon on pieni maalaiskylä Wisconsinin pohjoisosassa (Rusk County), jossa maasto on kumpuilevaa ja lehtipuuvaltaista. Arvin isä (ja minun isoisoisäni) Alex Saarimaa (1866-1952) ja vaimonsa Hilda os. Manninen (1884-1966), olivat vuonna 1917 ostaneet 40 eekkerin (16 ha) maapalstan 1000 dollarin hinnalla puutavarayhtiältä, joka oli hakannut tiluksilla kasvaneen metsän ja jättänyt kannikon uudisraivaajille. Tilan läpi virtasi pieni joki, jonka ympärllä oli metsikkää, mutta suurimman osan maa-alasta Alex raivasi pelloksi ja laitumeksi. Alueelle asettui tuolloin paljon muitakin suomalaisia - arvin muistissa ovat säilyneet John Linna, Henry Muikku, Katri Timonen, William Laine, Henry Pynnänen, Toby ja John Andersson, William Ropponen, Suihkonen, Wiemerä ja Paananen. Arvin Hilda-äiti myi maatilan pois miehensä kuoltua ja kaikki rakennukset on myöhemmin purettu ja niiden ala otettu viljelykäyttöön.

Arvi teki elämäntyönsä Chigagon seudulla yhdessä veljensä Williamin kanssa perustamassaan konepajassa, mutta oli ostanut William Laineen entisen tilan rakennukset itselleen kesäpaikaksi ja muutti takaisin lapsuudenaikaisen kotitiensä (Spur road) varteen eläkkeelle jäätyään 1980-luvulla. Silloin seudulla asui vielä muutamia itsensä suomalaiseksi tuntevia, mutta nykyään ei juuri ketään. Arvi osaa vielä jonkun verran suomea, vaikkei puhukaan sitä kenenkään kanssa. Osasi hän laulaa Kulkurin valssin ja jonkun suomalaisen juomalaulun.

Arvin luona tapasimme myös Williamin tyttären Nans Saariman, joka oli hyvin kiinnostunut isänsä suomalaisesta syntyperästä. Hän on vuonna 1969 ollut vanhempiensa kanssa Suomessa ja tavannut isoäiti Hilda Mannisen sukulaisia Valkeakoskella. Teimme Arvin kanssa mielenkiintoisen tutkimusmatkan lähikaupungin Ladysmithin notariaattiin (Clerk's Office) tutkimaan kiinteistärekisteriä, josta läysimmekin maininnat Arvin ja Hildan maapalstan ostamisesta ja myynnistä Warranty Deed (takuuluovutuskirja) nimisestä asiakirjakokoelmasta. Toimistossa oli aivan avoimesti selattavissa syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luetteloita sekä kiinteistäasiakirjoja. Saimme oikein ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Maksu perittiin vain kopioista, mitään kuittauksia meiltä ei pyydetty tietojen luovutuksesta.

Jätimme hyvästit Kaylle ja Arville kolmen helteessä vietetyn päivän jälkeen ja ajoimme aivan Wisconsinin pohjoisosaan Yläjärven (Lake Superior) rannoille. Alex Saarimaan veli Armas (1888-1959) oli aikoinaan asettunut Hurley-nimiseen pikkukaupunkiin, jossa hänen jälkeläisiään edelleen asuu. Sukua on myös Ironwoodissa, joka on Michiganin puolella, mutta aivankiinni Hurleyssa. Majoituimme armaksen pojanpojan Darrel Saaren ja vaimonsa Kimin, os. Hohtari, luokse. Heidän tyttärensä Stacyn olen maininnut yhdessä aiemmassa kirjoituksessani amerikansuomalaisista. Stacy on geologian opintojensa ohella opiskellut yliopistossa suomen kieltä ja on parina viime kesänä työskennellyt Suomen Lapissa.

Armas Saarimaalla ja vaimollaan Senjalla, os. Myllykylä, (1888-1977) oli kahdeksan lasta, joista pojat käyttivät nimeä Saari. Lähes kaikki lapset avioituivat suomalaisten kanssa, kuten tapana oli, ja näiden puolisoiden sukunimiä olivat: Johnson, Nevala, Korpela, Mäki, Dahlbacka, Mattila, Heikkilä, Olkkonen ja Hemming. Meidän kunniaksemme oli järjestetty sukutapaaminen, jossa oli paikalla 37 Saaren/Saarimaan suvun jäsentä. Suurin yllätys oli, että Kaliforniasta asti oli paikalle tullut isäni pikkuserkku Karen Monson poikansa ja miniänsä kanssa. Juuri Karenia on kiittäminen siitä, että tämä sukuyhteys löytyi. Karenin äiti Lillian on ainoa Armaksen ja Senjan elossa oleva lapsi. Hän on 87-vuotias, eikä hänellä ole suomenkielisiä keskustelukumppaneita, mutta kun aloin puhua hänelle suomeksi, hän sanoi heti ymmärtävänsä kaiken, mitä puhun, ja hetken päästä hän alkoi vastailla suomeksi kysymyksiini.

Kun tutkii Pohjois-Wisconsinin ja - Michiganin karttoja, niistä löytyy valtavast isuomenkielisiä paikan- ja tiennimiä. Hurleyssa sijaitsee mm. Kivi tia Road, Maki drive, Maki road, Saari drive, Lahti road, Aho road, Harma road, Ironwoodin puolella mm. Puumala, Niemi, Salo, Karanen ja Saari road'it. Mielenkiintoista oli, että Chippewa-intiaanien reservaatin alueella kulkivat Ovaska-, Jolma-, ja Jusula-nimiset tiet. Yläjärven eteläpuolella kulkevan valtatien varressa huomasimme yhdessä risteyksessä ison valkoiseksi maalatun kiven, jossa oli isoilla sinisillä kirjaimilla sana: Oulu. Siitä lähti tie samannimiseen kylään. Saman tien varrella Hurleyssa sijaitsee Little Finland, vuonna 1964 perustetun suomalaista kulttuuria vaalivan yhdistyksen hirsirakenteinen myymälä, kokoussali ja museo. Se oli paikallisten vanhempien suomalaisten kokouspaikka, jossa kuuli puhuttavan mukavaa "vanhaa" suomea. Myytänä oli Suomesta tuotettuja tavaroita sekä Amerikassa painettuja paitoja, lautasliinoja ja kortteja. Lähes joka kuukausi on jokin suomalainen juhla tai tapahtuma laskiaisesta juhannusjuhliin. Valitettavasti yhdistystä ylläpitävien ihmisten keski-ikä on hyvin korkea ja suomenkieli häviää varmasti seuraavan 15 vuoden aikana, vaikka kielikursseja järjestetäänkin nuoremmille sukupolville. Yhdistyksen kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.littlefinland.com (ylläpitäjän huomautus 29.9.2014: kotisivuosoite ei ole enää voimassa. ks. Facebook: https://www.facebook.com/LittleFinlandWI )

Little Finland
Little Finland-kulttuurikeskuksen portti Hurleyssa Wisconsinissa.

Suomalaissiirtolaiset hankkivat aikoinaan elantonsa tuolla seudulla kaivoksista ja maataloudesta. Kävimme Michiganin puolella Quincyn kuparikaivoksessa, joka sijaitsee Hancockin kaupungissa. Ostimme kaivoksen historiasta kertovan teoksen, jossa on paljon kaivostyöläisistä, mutta hyvin vähän heidän nimiään. "Big Louie" Moilanen on kuitenkin saanut kirjaan oman sivunsa suuren kokonsa takia, sillä hän oli 8 jalkaa 1 tuumaa pitkä (yli 240 cm?). Hankin myös Suomen sukututkimusseuralle kaksi monistetta. joissa luetellaan kaikki kaivosonnettomuuksissa vuosina 1885-1964 kuolleet kahden piirikunnan alueelta. Näissä teoksissa on paljon suomalaisnimiä. Ostin myös yhden ja sain yhden "Plat book"vihkosen samoista piirikunnista."Plat book" sisältää karttalehtiä, joihin on merkitty kaikki maapalstat ja niiden nykyiset omistajat, jotka löytyvät myös aakkosjärjestyksessä luettelon lopusta. Sattumalta voi näistäkin vihkoista löytää omia sukulaisiaan.

Hurleyn museossa sain nähdäkseni puhtaaksikirjoitetut luettelot kaupungin kaikista asukkaista kahdelta eri vuodelta 1900-luvun alusta. Kaupungin suurimmat kansalaisryhmät olivat italialaiset, jotka olivat kapakanpitäjiä, sekä suomalaiset, jotka olivat edellämainittujen tärkeimpiä asiakkaita. Museossa oli yllättävää toimintaa, sillä naiset kutoivat siellä mattoja kangaspuilla - ja taas saatiin puhua suomea. Me saimme lahjaksi rautakaivoksista kertovan kirjan, sillä olimme sillä viikolla kauimpaa tulleet vieraat. Omat sukulaiseni työskentelivät juuri näissä rautakaivoksissa. Paikallinen hautausmaa oli kuitenkin vielä yksi sukututkijaa kiinnostava kohde.

Matkamme viimeinen osa oli vierailu Minnesotan lounaisosassa perheessä, jossa vietin vuoden vaihto-oppilaana 1974-75. Jälleennäkeminen oli riemuisa. Tuolla seudulla ei ole paljonkaan suomalaisasutusta, vaan saksalaisia ja tanskalaisia. Minnesotassa asuu Alex ja Armas Saarimaan sisaren Aino Marttilan ja veljentyttären Hilja Marttilan jälkeläisiä Floodwoodissa ja Duluthissa, mutta heitä emme tavanneet. Ostin kuitenkin Minnesotan suomalaisista kertovan runokirjan, jossa mainitaan mm. seuraavat suomalaiset: Hilda ja Gusti Johnson (kirjailijan isovanhemmat), Bill Johnson, Alma ja Hjalmar Ranta, Jack Maki, Hjalmar Hoglund, Sulo astedt, Eli Virtanen, Eemeli Kainu ja Axel Larson. Nimet mainitsen siltävaralta, että joku lukija tunnistaa näistä sukulaisensa.

Matka täytti kaikki odotukseni. Seuraava haaveeni on ajomatka pitkin Amerikan länsirannikkoa, sillä lisää sukua löytyy Kaliforniasta, Oregonista ja Kanadan puolelta Vancouverista. Auton vuokraaminen ei ole halpaa, mutta ajaminen on, sillä polttoaine maksaa n. 1/3 Suomen hinnoista. Ja jos voi yäpyä sukulaisten luona, ei matkabudjetti kasva kovin suureksi. Toivon kaikille Amerikan matkasta haaveileville rohkeutta toteuttaa unelmansa.

Hanna-Maija Saarimaa
×