Kevätretkemme suuntautui tänä vuonna Perniöön. Vesa Hännisen suunnittelema retki osoittautui varsin suosituksi, sillä mukaan voitiin ottaa vain 50 ensin ilmoittautunutta – muutamat varasijoille jääneet eivät valitettavasti mahtuneet bussiimme. Aurinkoinen, loppukeväällekin hyvin lämmin sää kruunasi onnistuneen retkemme.

Oppaaksi olimme saaneet Tanja Bergrothin, jonka perehtyneisyys Perniön ja sen ruukkien historiaan takasi retkeläisille täysipainoisen tietopaketin niin bussimatkan aikana kuin retkikohteissa pysähtyessämme.

Ensimmäinen pysähdys oli Kosken vanhassa ruukkimiljöössä sijaitseva Kosken kartano, jonka uudehkossa kahvittelutilassa meille tarjottiin kahvit tuoreiden vehnästen kera. Niitä nauttiessamme kartanon emäntä, Helena von Limburg Stirum kertoi Kosken kartanon nykypäivästä luomuviljelyksineen ja -karjoineen. Kahvin jälkeen saimme vielä maistella makupaloina tilan Hereford-karjan lihatuotteita.

Kosken ruukkimiljöö on museoviraston nimeämä merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Kiskonjoen rannalla oli vielä vähän merkkejä vanhasta rautaruukista, jonka Daniel Faxell perusti vuonna 1679. Kosken ruukki oli erikoistunut kuparin sulatukseen 1800-luvun alkupuoliskolla, minkä jälkeen raudan valmistus jatkui vielä vuoteen 1890 asti. Apteekkari John Jacob von Julin (jonka jälkeläisiin kuuluu myös Kosken kartanon isäntä) oli vuonna 1822 ostanut Fiskarsin ja Antskogin ruukit. Sittemmin hän omisti myös Kosken ja Kärkelän ruukit, Orijärven kuparikaivoksen ja Latokartanon kankirautavasaran.

Kahvin jälkeen kävelimme läheiseen kartanon idylliseen, yksityiseen kirkkoon, jonka arkkitehtuurista ja historiasta oppaamme Tanja antoi hyvän kuvauksen. Kauniista Kosken kirkon sisustuksesta taisi tallentua kuvamuistoja lähes jokaiselle mukana olleelle.

Kosken kartanosta, Kiskonjoen ääreltä, matkamme jatkui bussilla. Kaunis pikkutie myötäili välillä Saarenjärveksi levenevää Kiskonjokea Kosken asemalta Vihiniemen kautta Latokartanoon. Tällä matkaosuudella oppaana toimi Kosken aseman kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Kallio. Saimme mm. hyvän kuvan seuraamamme vesireitin suojelusta ja Vihiniemen kylätalosta.

Seuraavassa kohteessamme pääsimme ihailemaan Kiskonjoen komeinta koskea (pudotusta 17 metriä). Latokartanon ja läheisen Kuuston ruukeista ei ole juurikaan muuta säilynyt nykypäivään kuin kosken rannalla oleva Näsen kartanon myllyn raunio, jossa löytyi vielä kiveen hakattu rakennusvuosi 1805. Kosken luonnonkaunis ympäristö on suojeltu myös kasviston ja eläimistönsä vuoksi. Nautimme luonnon kauneudesta kiertämällä luontopolun. Samalla hämmästelimme kosken voimakasta pauhua ja Kiskonjoen vuolasta virtaa – sitä oli hauska verrata Perniönjoen pohjalla lirisevään puroon Perniön kirkonkylän kohdalla.

Latokartanonkoskelta jatkoimme matkaa Latokartanon eli Näse gårdin kautta Mathildedaliin, jossa nautimme lounaan ravintola Mathildan Marinassa. Sen jälkeen oli vapaa-aikaa kierrellä vanhassa ruukkimiljöössä. Ruukin ’edeltäjä’ oli Hummeldalin vasaralaitos, jonka Lorentz Creutz perusti jo v. 1686. Mathildedalin ruukin toiminta alkoi vuonna 1852, kun Teijon ruukin omistaja, Viktor Zebor Bremer sai luvan perustaa putlauslaitoksen Hummeldalin jokisuuhun. Hänen toisen vaimonsa, Ottiliana Mathilda Rehbinderin etunimen mukaan Hummeldalin nimi muuttui Mathildedaliksi. Ruukin alue on nykyään yksityisomistuksessa ja vanhat teollisuusrakennukset pienyritysten käytössä. Moni ehti vierailla putiikeissa ja ihailla myös kerittyjä alpakoita.

Matka jatkui kohti Teijon kartanoa, jossa kartanon isäntä Juha Bäckmand toivotti meidät tervetulleiksi. Hän kertoi aluksi Teijon historiaa, minkä jälkeen saimme tutustua yksityisomistuksessa olevan kartanon päärakennukseen. Historiasta ehkä kiinnostavimpia olivat Bremer-suvun ruukinpatruunat. Robert Bremer peri isältään Josef Bremeriltä Teijon ruukin ja osti myös Kirjakkalan ruukin. Robert harrasti myös astrologiaa ja ennusti vedenpaisumuksen tuloajan. Hänen yläkerran makuuhuoneestaan roikkui tarinan mukaan narussa vene odottamassa vedennousua. Kun ennustus ei toteutunutkaan, hän suunnitteli ja rakennutti kiitoksena seurakunnalle pienen, kiinalaista pagodia muistuttavan kirkon vuonna 1829.

Teijon kirkko on Suomen pienin kivikirkko. Kävimme ihailemassa sitä niin ulkoa kuin sisältäkin. Kirkkovierailun jälkeen virkistäydyimme kakkukahveilla Ravintola Teijossa. Osa joukostamme kävi tutustumassa läheiseen Teijon hautausmaahan. Paikallisten hautojen joukossa oli useita Bremer-suvun muistokiviäkin.

Teijolta lähdimme paluumatkalle kohti Saloa. Poikkesimme päätieltä ja ajoimme läpi vanhan Kirjakkalan
ruukkialueen, joka tuntui elävän hiljaiseloa ilman mitään turisteille tarkoitettua kohdetta ruukin menneisyydestä.

Saloon saavuimme aikataulumme mukaisesti tyytyväisinä päivän kokemuksiin. Kohteittemme joukossa oli myös yksityisalueita, jotka eivät ole yleisölle tavallisesti auki. Retkiohjelma oli tosi mielenkiintoinen sivuten kaikkiaan kuutta Perniön ruukkia. Siitä suuri kiitos Vesalle ja mainioille oppaillemme.