Jokaisen sukututkijan eteen on jossain vaiheessa tullut tapaus: isätön lapsi. Sellaista ihmettä ei pitäisi sattuakaan, mutta jos ei missään kirkonkirjoissa, edes absolvointiluettelossa, löydy papin merkintää mahdollisesta isästä, eikä suvun muistitietokaan ole säilyttänyt mitään johtolankaa, niin se on niin. Isää ei ole. Sukututkijoiden onneksi v. 1980 Suomessa säädettiin laki, että ihmeiden aika on ohi. Isättömiä lapsia ei enää synny. Jos äiti ei ilmoita isää tai isä ei tunnustaudu isäksi niin viranomaisilla on oikeuden päätöksellä velvollisuus selvittää isyys, ja nykytekniikalla se on jo mahdollista. En muuten ole ensimmäinen joka pähkäilee tätä asiaa. Jo Raamatussa Agur, Jaaken poika toteaa (Sananlaskut 30:19): "Nämä kolme ovat minusta ylen ihmeellisiä, ja neljä on, joita en ymmärrä: kotkan jälki taivaalla, käärmeen jäljet kalliolla, laivan jäljet meren selällä ja nuoren miehen jäljet neitsyen luo."

Eeva Stiina Nikulan avioliitto

Äitini isoäiti Anna Eevantytär, s. 3.10.1835, eli lapsuutensa Tammelan Torron Nikulassa. Hänen äitinsä, b.dr. Eeva Stina Henrikintytär Nikula oli naitettu 20-vuotiaana Someron Ollilan Haalin 18-vuotiaalle pojalle, u.bde Henrik Iisakinpojalle. Paikka oli Eevalle tuttu, koska hänen veljensä vaimo, Nikulan nuori emäntä oli tullut Haalilta. Eevalla olisi ollut myöhemmin mahdollisuus päästä Haalin talon emännäksi, joka oli tavoiteltu asema sen ajan yhteiskunnassa. Niin vain ei ollut suotu. Kävi niin, että Eeva Stiina synnytti täysiaikaisen tyttölapsen, kun vihkimisestä oli kulunut tuskin 6 kuukautta. Tieto on säilynyt sukutarinana 170 vuotta, mutta asiakirjojen perusteella voidaan päätellä, mitä se on vaikuttanut ihmissuhteisiin ja elämään. Sulhanen, vaikka oli nuori poika, luullakseni ymmärsi kyllä, että lapsi ei ollut hänen. Morsiamen naittaja oli ollut hänen sisarensa mies, joten hän ei heti nostanut siitä suurta hälyä. Luultavasti pappikin päästi heidät vähällä kuulustelulla, ja lapsi voitiin kastaa aviolapsena. Jotakin hämminkiä on ollut jo kastamisessa, koska lapsi oli kastettaessa jo 5 viikon ikäinen, kun normaalisti kastettiin viimeistään viikon vanhana. 

Eeva Stiina asui luonnollisesti Haalilla, mutta nuoren parin yhteiselämä ei vain ottanut luontuakseen. Henrik Iisakinpojan luonnon päälle otti liiaksi se, että oli tullut petetyksi ja vielä sukulaismiehen taholta, joka oli naimakaupan järjestänyt. Ennen pitkää hän sai vireille avioerohankkeen, joka siihen aikaan on ollut erittäin harvinaista. Neljä vuotta myöhemmin tuomiokapituli vahvisti eron. Lapsesta on mainittu, että hän on vain Eevan lapsi eikä oikeasta isästä puhuta mitään. Asiasta on myös käyty oikeutta Eevan veljeä Kustaa Henrikinpoikaa vastaan, jota on aikanaan sakotettu kunniattoman teon vuoksi. No eihän se kovin kunniallista ollut, kun naitti tutulle miehelle sisarensa, joka oli toiselle miehelle raskaana. Toisaalta eihän Kustaallakaan mikään paha tarkoitus ollut. Hän vain yritti pelastaa tilanteen, kun sisarelle oli käynyt hullusti. Kovin nopea prosessi tämä ei ollut. Neljä vuotta ehti Anna täyttää ennen kuin äiteineen vietiin Haalilta takaisin Nikulaan. Eeva ei avioitunut enää toista kertaa. Hän eli Torrolla Nikulassa noin vuoteen 1855, jolloin hänen veljensä myi Nikulan ja muutti Nummelle. Sen jälkeen hän asui toisen veljensä talossa, Torron Yli-Pompulla. Hänellä oli vielä toinen au-lapsi, Kustaa Matinpoika, joka aikuiseksi tultuaan muutti Pyhäjärvelle (Karkkilaan). Kustaa ei siis ollut isätön koska hänet on merkitty Matinpojaksi. Kirkonkirjassa hän on kyllä äpärä (oäkta). Eeva on vanhuutensa elänyt Mankoolissa tyttärensä luona, kuollut Pusulassa 19.2.1876 ja haudattu Tammelan kirkkomaahan. Henrik Iisakinpoika Haali on vihitty uudelleen Jokioisten Haapaniemen Laurilan tyttären Justiina Antintyttären kanssa v. 1841. 

Kuka oli Annan isä?

Toinen kysymys on, miksei Eevan annettu avioitua Annan oikean isän kanssa vai eikö oikea isä halunnut tai voinut ottaa Eevaa. Sen verran on tietoa säilynyt Annan tyttäreltä tyttärelle, että Annan äiti oli sanonut Annan isän olleen Someron Sylvänän Eedelin poikia. Siitä on siis jo 170 vuotta, joten ei ihme, ettei nimi ole säilynyt. 

Sylvänän Eedelin talo, entinen Yli-Koljo on yhä olemassa. Vanha kantatalo on samalla suvulla vieläkin. Siispä aatoksiini tuli, että asia pitäisi selvittää. Oli mahdollista, että Eeva Stina oli ystävystynyt Yli-Koljo-Eedelin väen kanssa, koska hänen äitinsä oli lähtöisin Laitiaisten Huhtimosta, joka on lähellä Eedelin taloa. Sopivaa ehdokasta Eevan partneriksi ei kuitenkaan löytynyt talon väestä. Isäntä oli jo vanha mies, joka oli ollut kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäisestä aviosta oli vain tyttäriä. Myöhemmästä aviosta oli kaksi poikaa, mutta he olivat vasta rippikouluiässä. Siis ketään ei voi asettaa epäilyksenalaiseksi. 

Yli-Koljon talo oli isossajaossa määrätty siirrettäväksi pois Sylvänän kyläntontilta muutaman kilometrin päähän ja niin oli myös tapahtunut 1800-luvun alkukymmeninä. Osa vanhoista rakennuksista jäi kylään ja myös vähän siihen liittyvää viljelysmaata. Siitä oli muodostettu taloon kuuluva torppa, jota nimitettiin Yli-Koljoksi. Varsinaista taloa sanottiin alkuun Eedeniksi, joka kansan suussa vääntyi myöhemmin Eedeliksi. Torpan haltijoina olivat Eedenin talon vanhin tytär Kaisa, joka oli mennyt talon rengin kanssa naimisiin. Heillä oli useitakin poikia, joista vanhin, Jaakko Iisakinpoika oli samaa ikäluokkaa kuin Eeva Stina. Lisäksi häneen voisi katsoa sopivaksi maininta; "Eedelin poikia". Olihan hän samaa sukua, tyttären poika, joka asui vielä talon vanhassa päärakennuksessa. 

On vielä yksi seikka, joka vahvistaa olettamustani. Samaan aikaan kun Eeva Stina naitettiin Haalille, Jaakko Iisakinpoika lähti kotoaan rengiksi Talvisillan Nokan taloon. Tämänkin voi katsoa lisäävän näyttöä hänen suuntaansa. Joko hän lähti pitäjän toiselle laidalle häveten tekosiaan taikka sitten hän lähti katkeroituneena siitä, ettei hänelle annettu talon tytärtä, koska oli vain torpparin poika, vaikkakin talollista sukua. Mutta niinhän kaikki torpparit olivat. Sekin on mahdollista, ettei hän edes uskaltanut pyytää Eevan kättä, koska torppa oli pieni. Toisaalta voisin kyllä hyväksyä Jaakon esi-isäkseni. Hän oli pystyvä mies. Jonkin vuoden hän oli Nokalla renkinä ja "fourina" ,ja avioitui myöhemmin Talvisillan Ali-Nikkarin tyttären kanssa. He ostivat Kultelan Yli-Teeren 1/8 manttaalin talon. Tunnen useitakin heidän jälkeläisiään, nykyisiä somerolaisia. Siitä tulikin mieleeni, olisiko nykyisillä tutkimusmenetelmillä mahdollista selvittää Jaakko Iisakinpojan isyys Annan suhteen. DNA-näytteitä löytyisi Jaakon niin omista kuin oletetuistakin jälkeläisistä. Tai mitäpä minä sillä tiedolla tekisin. Kunhan vain on ollut "hyvää sukua". Sitähän on silloin pidetty tärkeänä. Jaakko Iisakinpoika kuoli melko nuorena v. 1847. Nuorin hänen lapsistaan syntyi hänen kuolemansa jälkeen. Leski meni uudelleen naimisiin. Yli-Teeren talo myytiin ja he muuttivat Kaskistoon. 

Anna Eevantyttären avioliitto

Anna Eevantytär avioitui sitten 20-vuotiaana Tammelan Letkun Jaakkolan Perkiön torpan pojan Mikko Heikinpojan kanssa. He pystyivät vielä nousemaan torpparisäädystä talollisiksi, mikä oli harvinaista. V. 1855 he ostivat Pusulan Karisjärven Mangårdin talon (Mankooli). Se oli kruunun uudistalo, arvattavasti vasta vähän raivattu, mutta kehittyi vielä heidän aikanaan mahtitaloksi. Peltoa ei tosin ollut paljon, koska ei ollut viljelyskelpoista maata, mutta metsiä sitäkin enemmän. Pusulan Kärkelän kyläkirkon hautausmaalla olevasta hautakivestä voi vieläkin päätellä, että herastuomari Mikko Heikinpoika Mangård on aikanaan ollut arvostettu mies. Oma kohtalonsa äpärälapsena lienee Annaa hieman kaivertanut, koska hän naitti omat viisi tytärtään järjestyksessä suuriin taloihin emänniksi. Niinpä kun isoisäni Elias Lempa Kiikalan Rekijoelta tuli puhemiehen kanssa Mankooliin Matilda-tytärtä kosimaan, niin Anna-äiti veti Tildan sivummalle ja kehotti häntä ehdottomasti suostumaan: "Menet kuinkas sitten kun kerran paikkaan pääset". Oli kai siinä tyttöparan vaikea päättää. Hänellä oli jo ennen ollut mielitietty, torpan poika, joka ei ollut tullut kysymykseenkään. Elias kyllä tunnettiin talossa. Tildan vanhempi sisar oli nimittäin Kiikalassa emäntänä, joten tavattu oli ja ehkä joitakin silmäyksiä luotu, ja olihan Elias nuorena komea mies. "Mutta toisaalta Elias on 15 vuotta vanhempi ja leskimies. Kaksi lastakin. Ja jaksanko minä olla rusthollin emäntänä. Siellä pitäisi hoitaa kestikievariakin." Tällaisia luulen isoäitini ajatelleen tällä ratkaisevalla hetkellä. Ei kai siinä niin paljon romanttisia ajatuksia tullut mieleen. Kai siihen aikaan ajateltiin, että rakkautta riittää, kunhan ei vain ole ruuanpuutetta, ja luulenpa että riitti rakkauttakin yli 40 vuoden avioliitossa. 

Sukututkijan vaikeus, tutkiessaan esivanhempiensa elinoloja, on siinä, ettei osaa ajatella kuten he, koska ei ole koskaan kokenut puutetta ainakaan ruuan osalta. Sen sijaan Anna Eevantyttären lapsista kaksi kuoli pahimpana nälkäkeväänä v. 1868. Isoäitini tosin sanoi: "Eivät he nälkään kuolleet vaan nälkäisten tuomaan tautiin." Nälkään kuoleminen olisi ollut talon häpeä. Tilda-mamma sanoi joskus, että hän on "viimisel nälkävuodella syntyny (1869) eikä sen jälkeen ol niin kovaa nälkävuotta ollu". V. 1869 oli jo kohtuullisen hyvä vuosi, mutta koko talvi ja useita edellisiäkin vuosia oli kärsitty ruuan puutetta. Kulkevaisia oli väliin niin paljon, ettei kaikille tahtonut riittää annettavaa. Tilda oli Annan lapsista ensimmäinen, joka sai käydä oikeata koulua. Pusulassa ei vielä ollut kansakoulua mutta Tammelan kirkonkylässä oli. Siellä Tilda sai käydä kaksi vuotta tutussa kortteeritalossa asuen. Vielä kuolinvuoteellaan v. 1961 hän muisteli sitä, kuinka Oskari, hänen vanhin veljensä, järjesti asiat niin, että Tilda pääsi kouluun. 

Oskari oli vanhin Annan lapsista. Hän hukkui 12.11.1883 Heinjärveen. Joukko Kärkelän kulmakunnan nuoria miehiä vietti kissaviikkoa juopotellen ja kulkien talosta taloon. Kaupinkulmalla oli määrä pitää huutokauppatanssit. Sinne pojat lähtivät veneellä Rydönkylän rannasta yli Heinjärven. Keskellä järveä vene kaatui ja kaikki veneessä olijat hukkuivat, 7 miestä ja yksi koira. Parhaat uimarit pääsivät jo ihan lähelle rantaa, mutta sitten kylmä kangisti heidätkin. Kauhea tapaus, mutta se olisi silti jo toisen tarinan arvoinen.