Oman sukuni vaiheista isän puolelta en aiemmin juuri tiennyt muuta kuin erilaisia tarinoita. Vasta viime vuosina on minulle sukututkimuksen avulla ja jäämistöjä penkomalla avautunut mm. isänisänisäni elinkaari, josta poimintoja olen tähän koonnut.

Kahdeksan veljeä ja yksi sisko

Kaarlo Herman syntyi Tyrvään Laukulan kylän Mattilan talon viidentenä poikana 7.11.1849. Hänellä oli neljä vanhempaa ja neljä nuorempaa veljeä sekä 10-päisen lapsikatraan nuorimmaisena syntynyt sisar.

Talon isännäksi jäi ajan tavan mukaan vanhin poika Heikki Ville (1838–1895, Mattilan talon viimeinen sukunsa isäntä 1867–1895). Heikillä oli 12 lasta, joista yksikään ei jäänyt kotitalonsa haltijaksi. Toiseksi vanhin veli, Juha Matti (1841–1901, lapsia 5), läksi vävyksi ensin Tyrvään Varilan Sepän taloon ja vaimon kuoltua toisen lapsen syntymän jälkeen edelleen vävyksi Mouhijärven Lampisen Teeren taloon. Kolmas veli Oskari Malakias (s. 1843, lapsia 13) nai Tyrväältä torpan tyttären ja muutti Vesilahteen korpraalin puustelliin ja myöhemmin Narvan Leiposeen. Neljäs veli Antti Adolf (s. 1847) toimi Tyrvään Roismalan Marttilassa renkinä 1865–1867 ja muutti sen jälkeen Turkuun.

Nuoremmista lapsista veljessarjan kuudes oli Kristian (1852–1930, ainakin yksi tytär), joka muutti vaimoineen torppariksi Tyrvään VähäIlloon. Seitsemäs veli Paavo (1852–1916, lapsia 11) muutti vävyksi Tyrvään Roismalan Maijalan taloon. Kahdeksas veli David Alexander (s. 1855) kuoli puolivuotiaana. Yhdeksäs veli Alfred (1856–1891) muutti torppariksi Mouhijärven Iirolan Seppälään.

Sisarussarjan nuorin Eeva Kristiina (s. 1859) asui nelisen vuotta veljensä Kaarlon luona Orimattilassa ja muutti v. 1882 torpparin vaimoksi Tyrvään Roismalan Kulmalan torppaan.

Tussun (Mattilan) talon isännät

Kaarlo Hermannin vanhemmat olivat Matti Matinpoika (1814–1867, isäntänä Tyrvään Laukulan Mattilan talossa 1856–1866) ja Kaisa Liisa Heikintytär (1817–1874) Tyrväänkylän Toivon talosta. Matti Matinpojan vanhemmat olivat Matti Matinpoika Tussu (1790–1855, isäntänä 1819–1855, jona aikana talon nimi vaihtui Tussusta ensin Keskiseksi ja sitten Mattilaksi) ja Kristiina Juhantytär (1794–1866) Tyrvään Nuupalan Fadderista. Edellinen isäntä oli Matti Heikinpoika Tussu (1753–1818, isäntänä 1780–1818) ja hänen vaimonsa oli Vappu Matintytär Harsunkorpi (1756–1820). Matti Heikinpojan isä oli Heikki Yrjönpoika Tussu (1718–1786, isäntänä 1744–1749) ja äiti Vappu Mikontytär Ryymä (1722–1799). Heikkiä edeltävä Tussun isäntä oli Ekon kylän Törmän talosta kotivävyksi tullut Yrjö Markunpoika (isäntänä 1722–1742) puolisonaan Maria Antintytär Tussu (1688–1760). Marian vanhemmat olivat Antti Pentinpoika (1657–1700, sukunsa ensimmäinen Tussun isäntä vuosina 1693–1700) ja Saara Yrjöntytär (1656–1722, Tussun haltija ainakin 1701–1712). Tussun talon vanhimmat isännät (1524–1690) eivät liene em. Tussujen ja Mattiloiden verisukulaisia.

Turussa kisälliksi ja Orimattilassa värjäristä verkatehtailijaksi

Carl Herman lähti Tyrväältä 15.4.1867 värjärin oppiin Turkuun ja valmistui värjärinkisälliksi 14.2.1871 nimellä Karl Herman Mattlin, kisällinkirjasta kuva jäljempänä. Kisällivaellusvuosina 1871–1875 hänen vaiheitaan en ole täysin onnistunut jäljittämään. Huittisten rippikirjan mukaan
Karl Herman Mattlin on tullut v. 1873 Porvoosta ja lähtenyt Huittisista v. 1875 Helsinkiin (muuttokirjaluettelon mukaan 13.3.1875). Huittisissa hän toimi värjärinä Huittistenkylän Hällissä (käynyt ehtoollisella vuosina 1873 ja 1874). Hän on itse kirjannut vaimonsa isältä perittyyn perheraamattuun: Läksin Huittisista 1.3.1875, saavuin Orimattilaan 7.4.1875. Orimattilassa hän asettui kirkonkylään ja aloitti värjärinä Palojoen rannalla pienessä saunarakennuksessa.

	Turun Käsityöläisyhdistyksen Valtuutetut Tehtäköön täten tiettäväksi, että värjärimestari A. J. Liljemarkin luona opin saanut oppipoika Karl Herman Mattlin on Valtuutetuilta anonut tulla hyväksytyksi kisälliksi; ja koska Valtuutettujen mainitulle oppipojalle esittämästä todistuksesta ilmenee, että hän on hyvämaineinen ja hänellä on kunnolliset elämäntavat, samoin hankkinut tyydyttävät tiedot niissä oppiaineissa, joita sunnuntaikouluissa esitellään, sekä on nyt Yhdistykselle esittänyt hänen itse valmistamansa kisällinnäytteen, jonka Valtuutetut ovat tarkastaneet ja hyväksyneet, minkä vuoksi ja pykälän 33 perusteella Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Armollisessa asetuksessa, koskien kauppaa ja elinkeinoja Suomen Suurruhtinaskunnassa, annettu 24 helmikuuta 1868, harkitsevat Valtuutetut täten aiheelliseksi julistaa Karl Herman Mattlinin kisälliksi värjärin ammatissa; mistä todistuksena tämä kisällinkirja annetaan. Turussa, 14. helmikuuta 1871. Käsityöläisyhdistyksen puolesta M. J. Cronvall (Puheenjohtaja.) F. L. Ahlstedt (Valtuutettu.), E. A. Enqvist (Valtuutettu.) Yllä Karl Herman Mattlinille osoitetun kisällinkirjan suomennos

 

Vuonna 1876 Karl Herman Mattlin avioitui opettajatar Anna Sofia Toivosen (1850–1933) kanssa. Anna syntyi torppariperheeseen Elimäen Haapalan kylässä ja valmistui opettajaksi vuonna 1873 Jyväskylän seminaarista, josta toinen orimattilalainen, J. H. Erkko, oli valmistunut vuotta aikaisemmin. Anna toimi sen jälkeen kansakoulun opettajana Orimattilassa, kunnes joutui avioiduttuaan kunnan johdon tahdosta luopumaan toimestaan.

Perheenäidin roolinsa lisäksi Anna Attila osallistui aktiivisesti yhteisön toimintaan. Vuonna 1890 hän oli Alexandra Gripenbergin vierailun innoittamana perustamassa Orimattilan Naisyhdistystä, jonka puheenjohtajana Anna toimi parin vuosikymmenen ajan. Naisyhdistyksen ensimmäinen saavutus oli varainkeruu uuden rakennuksen pystyttämiseksi Suomen ensimmäiselle emäntäkoululle.

Se aloitti toimintansa v. 1893. Naisyhdistys myi koulun valtiolle vuonna 1919, jolloin se muuttui Orimattilan kotitalousopistoksi.

Vuonna 1881 oli Helsingforslehdessä lyhyt ruotsinkielinen ilmoitus: Namnförändring. En person i Orimattila wid namn Mattlin har beslutat att härefter antaga det stolta namnet Attila. Ilmeisesti J. H. Erkon kehotuksesta tuleva verkatehtailija käytti tämän jälkeen nimeä K. H. Attila. Jo vuonna 1882 hän toteutti unelmansa täysimittaisen villankehruu ja kutomatehtaan perustamisesta.

Villatehtailijasta kartanoon

Perustamisvuonna Orimattilan Villatehtaassa työskenteli 7 miestä ja 1 nainen. Tästä henkilökunta ja tuotanto kasvoivat vuoteen 1889 asti, minkä jälkeen seurasi koko maan villateollisuutta kohdannut lamakausi. Rohkeana yrittäjänä K. H. Attila sijoitti vuonna 1891 uuteen kehruukoneeseen, minkä vuoksi tuotanto pääsi laman päätyttyä v. 1893 nopeasti kasvamaan. Tuotannon huippuvuonna 1898 oli työntekijöitä jo 20 (8 miestä ja 12 naista).

Menestyksen myötä K. H. Attila osallistui aktiivisesti Orimattilan yhteiskunnan toimintaan. Vuonna 1895 hän aloitti joen rantaan sillankorvaan uuden talon rakentamisen. Talo oli pääasiassa perheen yksityisasunto, mutta toimi samalla myös tehtaan konttorina ja myös tehtaanmyymälänä. Kyseinen ”linna” kuuluu edelleen Orimattilan nähtävyyksiin ja toimii nykyään taiteilija Soile YliMäyryn taidelinnana.

Vuonna 1888 saatiin vedetyksi telefoonilinjat Helsingistä Orimattilaan, jossa oli 5 tilaajaa: tehtailija Attila, Sommarnäsin kartanon omistaja, nahkuri ja kaksi kauppiasta. Attila toimi myös Säästöpankin johtokunnan puheenjohtajana parin vuosikymmenen ajan. Hän uskalsi myös osallistua politiikkaan sortovuosina: kun rovasti Konsin katsoi velvollisuudekseen adventtikirkossa v. 1901 lukea kuulutuksen asevelvollisuudesta, tehtailija Attila pyysi, ettei sitä luettaisi. Koska rovasti ei suostunut, Attila aloitti kovaäänisen virrenveisuun, johon seurakunta yhtyi. Häntä ei kuitenkaan tuomittu seuranneilla käräjillä, koska rovastin vakuutuksen mukaan Attilalla ei ollut lauluääntä.

Vuosisadan vaihduttua kohtasi Orimattilan villatehdas haasteita niin maailmanpolitiikan kuin kansallisen kilpailunkin tahoilta. Buurisota nosti villan hintoja, ja kalliilla hankittu varasto oli myöhemmin myytävä hintojen taas laskettua. Hyvinkäälle vuonna 1892 perustettu villatehdas laajensi toimintaansa myös Orimattilan suuntaan. Vuoteen 1903 mennessä villatehtaan henkilöstö puolittunut ja tuotanto pudonnut viidennekseen huippuvuodesta.

K. H. Attila oli ollut yhtenä takaajana kauppias Oxeniuksen konkurssista ja joutui siten yhdeksi Sommarnäsin kartanon omistajaksi. Vuonna 1903 hän lunasti kartanon kokonaan itselleen ja keskittyi paitsi maanviljelykseen myös kartanon myllyn, sahan, luujauhotehtaan ja tiilitehtaan johtamiseen. Villatehtaan Attila sai myydyksi insinööri Elmgrenille vuonna 1905. Samalla hän myi asuinrakennuksen villatehtaan kupeesta ja rakensi Sommarnäsin kartanon pihapiiriin uuden asuinrakennuksen, jonne muutti perheineen asumaan. Sommarnäsiä K. H. Attila ei ehtinyt isännöidä pitkään, sillä hän kuoli vuonna 1908. Kartanoa hoiti hänen poikansa Veikko, joka joutui taloudellisten vaikeuksien vuoksi myymään sen vuonna 1913.

Viisi perillistä

Kaarlo Herman ja Anna Attilalle syntyi kaikkiaan 10 lasta, joista viisi kuoli alle vuoden ikäsinä. Esikoisen asemassa oli isoisäni Sulo Attila (1879–1963). Hän valmistui v. 1903 Helsingin Polyteekistä sähköinsinööriksi. Sulo rakensi Niemenkylän Vääräkoskelle sähkölaitoksen vuonna 1910 tuottamaan sähköä mm. Orimattilan villatehtaalle. Hän työskenteli myös Saksassa, josta löysi esperanton harrastuksensa kautta puolisokseen Hedwig Dreissigin (1882–1953). Sulo muutti naimisiin mentyään Helsinkiin vuonna 1913 ja asui siellä kuolemaansa asti lukuun ottamatta lyhyttä työjaksoa Viipurissa vuosina 1933 – 1935.

Toinen aikuistuneista veljeksistä oli Veikko Attila (1882–1918), jonka haltuun isänsä kuoltua jäi em. Sommarnäsin kartano. Veikon elämä päättyi punaisten luodeista vuonna 1918, ja hänen vaimolleen (Hilja Katariina Attila, o.s. Liljeblad, 1879–1960) jäi neljä 3–6 vuoden ikäistä lasta.

Vanhin tyttäristä oli Kaino Attila (1883–1963), joka muutti 1914 Helsinkiin ja kuoli siellä naimattomana.

Kolmas ylioppilaaksi lukeneista veljeksistä oli Viljo Attila (1884–1920), joka muutti vaimoineen vuonna 1911 Mikkeliin toimien siellä pormestarina. Viljokin kuoli verrattain nuorena, ja hänen puolisolleen (Lyyli Elisabeth Attila, o.s. Ilmanen, myöh. Svinhufvud, 1885–1963) jäi kaksi alle kouluikäistä poikaa.

Nuorin lapsista oli Siiri Attila (1895–1959), joka muutti v. 1919 Amerikkaan ja oli siellä kaksi kertaa naimisissa. Hän palasi ennen sotaa Helsinkiin, jossa kuoli lapsettomana.

Ahkera mies!

K. H. Attila tunnettiin työteliäänä puurtajana, joka ei työtuntejaan laskenut villatehtaassakin työskenneltiin alussa aamun viidestä iltaseitsemään kahdella tunnin ruokatauolla. Ahkeruus lienee periytynyt sekä isoisälleni että isälleni, jotka yksityisyrittäjinä eivät kellokorttia tunteneet.

Martti Attila

Ks. Sulo Attilan esipolvitaulu täältä