Salon seudulle Halikkoon muutti vuonna vuonna 1641 Ruotsista Erik Olavinpoika (1618–1669), joka ryhtyi hoitamaan Gustav Hornin omistamaa Vartsalan kartanoa. Erik Olavinpoika oli kuollessaan varakas ja arvostettu tilanvuokraaja, arrendaattori, joka omisti itsekin tiluksia ainakin Halikossa ja Kemiössä (kuva alla).

Hänen jälkeläisensä asettuivat Perniöön ja Kemiöön ja olivat 1600-luvulla ja 1700-luvulla arvostettuja henkilöitä, säätyläisiä, vaikka eivät aatelisia olleetkaan. Erik Olavinpoika ei käyttänyt sukunimeä, mutta hänen vanhin poikansa Erik (n. 1647–1696) otti nimen Pihl. Suvun monet haarat sammuivat jo 1700-luvulla, ja viimeinen Pihl-nimeä Suomessa käyttänyt tämän suvun jäsen kuoli 1900-luvun alkupuolella. Suku ei kuitenkaan sammunut, vaan jatkui isälinjaa ja äitilinjaa vaihdellen. Suomessa on ainakin neljä sukuhaaraa vielä elossa, ja niiden lisäksi tunnetaan yksi haara Ruotsissa ja yksi Venäjällä. Ruotsin sukuhaara on ainoa, jossa Pihl-sukunimi on edelleen käytössä.

Isonvihan aikana muutamat Pihl-suvun miehet lähtivät pakolaisiksi Ruotsiin, mutta palasivat sieltä takaisin 1720-luvulla. Heitä olivat myös Erik Erikinpoika Pihlin pojat: Perniön Kosken ruukinsaarnaaja David Pihl (n. 1670 – n. 1750), Laukan rusthollin omistaja Carl Pihl (1689–1730) ja Ahvenanmaan postimestarina ja käskynhaltijana toiminut Wilhelm Pihl (n. 1660–1741). Jotkut Pihl-suvun miehet muuttivat eri aikoina Perniöstä Ruotsiin pysyvästi, ja yksi jatkoi sieltä matkaansa Venäjälle. Näitä sukuhaaroja ei ole aikaisemmin tutkittu lainkaan.

Perniöstä muutti 1700-luvun puolivälissä Ruotsin Karlskronan sotalaivaston upseeriksi Fredrik Carlsson Pihl (1726–1792). Hän ja kaikki hänen miespuoliset jälkeläisensä tekivät uransa Ruotsin laivastossa tai ainakin mereen liittyvissä ammateissa, mm. luotseina. Luotseja oli paljon myös vuonna 1781 Perniöstä Tukholman saariston Värmdön pitäjään muuttaneen Jan Pihlin (1751—1804) jälkeläisissä. Jan itse ansaitsi leipänsä kuitenkin maanviljelijänä.

Carl Pihlin pojanpoika Erik Johan nuorempi (1713–1769) muutti Ruotsiin ilmeisesti 1760-luvulla. Hän pääsi kreivi Carl Gustav Piperin (1737–1803) taloudenhoitajaksi. Hänen ammatikseen on merkitty rälssikamreeri ja myöhemmin kamreeri. Kreivi Piper oli vaikutusvaltainen mies, joka toimi mm. kuningas Aadolf Fredrikin (1710–1771) kamariherrana.

Kenraali ja kuvernööri

Ehkä mielenkiintoisin ja myös arvoituksellisin Ruotsiin muuttaneista Pihl-suvun miehistä on Erik Erikinpojan poika Aleksander. Hänen etunimensäkin on arvoitus, eikä Suomesta ole löytynyt yhtään asiakirjaa, joka antaisi hänestä tarkkoja tietoja. Ruotsissa Blekingen maakuntamuseon arkistossa Karlskronassa on kuitenkin dokumentti, jossa hänet mainitaan ja jossa kerrotaan myös hieman hänen elämästään.

Tämä asiakirja on vuonna 1803 tehty Pihl-suvun sukutaulu (kuva alla), joka antaa paljon arvokasta tietoa myös monista muista suvun jäsenistä. Aleksanterista siinä on kerrottu seuraavaa: ”Aleksander Pihl, henkivartiorakuunoiden kapteeni Ruotsissa. Oli tyytymätön palvelukseen kotimaassaan. Siirtyi Venäjän palvelukseen ja kuoli siellä everstinä.”

Aleksanterin pojasta Ivanista (n. 1730–1801) on enemmän tietoa. Hän syntyi Etelä-Venäjällä, jossa hänen isänsä palveli Venäjän armeijan upseerina. Myös Ivan pestautui armeijaan ja nousi siellä lopulta kenraaliluutnantin arvoon. Sotilaspalvelun päätettyään vuonna 1782 hänet nimitettiin Liivinmaan kuvernööriksi Riikaan, vuonna 1783 Pihkovan kuvernööriksi ja vuonna 1788 koko Siperian kenraalikuvernööriksi.

Siperian kenraalikuvernööri hallitsi aluettaan lähes itsevaltaisesti, sillä hänen yläpuolellaan oli vain keisarinna Katariina II (Suuri) (1729–1796). Keisarinna oli kuitenkin kaukana ja kuvernööri joutui tekemään itsenäisiä ratkaisuja. Tuolloin tehtävänä oli erityisesti Siperian hallinnon järjestäminen sekä yhteyksien luominen Itä-Aasian maihin. Kuvernööri Pihl pyrki saamaan aikaan ensimmäisen kauppasopimuksen Japanin kanssa, mutta hänen virka-aikanaan sitä ei vielä solmittu. Hänen oli autettava myös Venäjän valloittaman Alaskan hallinnon järjestelyissä.

Serkusten yllättävä tapaaminen

Pihlien sukuhistorian kannalta sattui kuitenkin merkittävä tapaus jo Ivan Pihlin viimeisenä kuvernöörivuotena Pihkovassa syksyllä 1788. Tuossa vanhassa venäläisessä rajakaupungissa tapasi kaksi Pihl-suvun serkusta varsin erikoisissa olosuhteissa. Tapaamisen toisena osapuolena oli Ruotsin sotalaivaston luutnantti Fredrik Pihl, joka oli joutunut elokuussa Suomenlahdella käydyssä Suursaaren meritaistelussa venäläisten vangiksi. Fredrik oli tuolloin 62-vuotias ja valmistautui jo lopettamaan sotilasuransa. Suursaaren taisteluun osallistuivat myös hänen kaksi poikaansa, Carl Fredrik (1764–1834) ja Gustav Samuel (1773–1817). Gustav palveli isänsä kanssa samalla laivalla kadettina. Ruotsin ja Venäjän laivastojen ensimmäinen yhteenotto tapahtui elokuussa 1788, ja taistelu päättyi ratkaisemattomaan. Kumpikin laivasto kärsi tappioita ja miehiä kuoli, mutta sota ei siinä ratkennut. Illalla laivastot vetäytyivät korjaamaan vaurioita ja valmistautumaan uuteen yhteenottoon. Luutnantti Fredrik Pihl oli mukana linjalaiva Kronprins Gustav Adolfilla. Laiva jäi yöksi Suomenlinnan eteläpuolelle vartioimaan, etteivät venäläiset tee yllätyshyökkäystä. Yön pimeyden ja sumun turvin venäläiset pääsivät kuitenkin lähelle, ja tämän huomattuaan Ruotsin laivasto pakeni nopeasti Suomenlinnan suojaan. Yksi laivoista, juuri Kronprins Gustav Adolf, ajoi kuitenkin matalikolle, jolloin venäläiset tulivat laivaan ja ottivat koko miehistön vangiksi.

Ruotsin laivaston vangit vietiin ensin Tallinnaan, sitten Tarttoon ja sen jälkeen Pihkovaan. Yksi vankien joukossa olleista upseereista piti päiväkirjaa, jota säilytetään Tukholman merihistoriallisessa museossa. Se on julkaistu Forum Navalessa Nr. 44/1988. Päiväkirjassa kerrotaan lyhyesti, että vangit tapasivat Pihkovassa kuvernööri Pihlin. Tapaamisen yksityiskohdista ei tiedetä varmuudella mitään, mutta edellä kerrotun v. 1803 tehdyn Pihl-suvun sukutaulun tiedoista voi jotain päätellä. Serkukset, kuvernööri Ivan Pihl ja sotavanki Fredrik Pihl, olivat varmaan jo nimistään päätelleet olevansa sukulaisia ja ilmeisesti tapaamisen aikana kertoneet toisilleen sukunsa kuulumisia.

Fredrikin nuorimman pojan Erik Henrik Pihlin (1778–1841) tekemässä sukutaulussa on Ivan Pihlistä ja hänen isästään tietoja, joita ei ilmeisesti muuten olisi voitu saada selville. Sukutaulua säilytetään Blekingen maakuntamuseossa Karlskronassa, mutta siitä ei ole 200 vuoteen kerrottu julkisuudessa mitään. Vuonna 2003 ruotsalais-ahvenanmaalainen sukututkija Håkan Skogsjö julkaisi kuitenkin sukutaulun tiedot Ruotsin sukututkijoiden vuosikirjassa. Sukutaulun tiedot Ivan Pihlistä täsmäävät erittäin hyvin niiden Venäjän arkistojen tietojen kanssa, joita kenraalikuvernööristä on julkaistu.

Todiste siitä, onko kuvernööri Ivan Pihl todella Suomessa Salon seudulla vaikuttaneen Pihl-suvun jäsen, jää tämän sukutaulun tietojen varaan. Mielestäni todiste on kuitenkin hyvin merkittävä. Voidaan nimittäin kysyä, mistä Erik Henrik Pihl sitten olisi vuonna 1803 saanut hyvin tarkkoja tietoja Ivanista, ellei niitä olisi saatu kuvernöörin ja Erik Henrikin isän Fredrik Pihlin tapaamisen yhteydessä tai ainakin tämän tapaamisen seurauksena.'