Salon Seudun Sukututkijat ry kutsui vuosikokouksessaan keväällä 2017 kunniajäsenikseen kaksi pitkäaikaista jäsentään, Eero Lehdon ja Teppo Karppisen. Teppo Karppista ei ole aikaisemmin haastateltu, joten se puute oli syytä korjata. Haastattelu tapahtui Teppo Karppisen ja hänen vaimonsa Ursulan (o.s. Breuer) kauniissa kodissa Salon Siilinpihalla elokuun alussa.

"Savon poika" Sveitsin kautta Saloon

Teppo Karppisen syntymäkoti oli Savon sydämessä Säämingin Laitaatsillassa, mutta alueliitoksen myötä kotipaikka vaihtui pian Savonlinnaksi, jossa Teppo kävi keskikoulun ja aloitti koulun jälkeen v. 1948 myös työuransa Laitaatsillan telakalla. Armeijan käytyään hän opiskeli v. 1952–1956 koneenrakennusinsinööriksi Tampereen teknillisessä opistossa.

"Valmistuttuani työskentelin suunnittelijana Tampellan konepajassa pari vuotta, mutta sitten veri veti jo ulkomaille, Sveitsiin, jossa työskentelin Brown Boveri -nimisessä yrityksessä vuosina 1957–1961. Tulevan vaimoni, Ursula Breuerin, tapasin jo opiskeluaikana ollessani kesäharjoittelussa Wuppertalissa Saksassa vuonna 1955. Häitä vietettiin v. 1959. Vanhin poikamme syntyi Sveitsissä, josta muutimme Suomeen v. 1961. Määränpää oli Billnäs, josta minulle oli järjestynyt työpaikka Fiskarsin palveluksessa. Mutta vasta siellä selvisi, että työpaikka onkin Salossa sijaitseva Fiskarsin tytäryhtiö Salon Sähkö- ja Konetehdas. Niinpä muuttokuorman suunta vaihtui minulle tuntemattomaan Saloon, ja sillä tiellä olemme edelleenkin. Siilinpihan omakotitalossa on asuttu jo vuodesta 1972 lähtien. Työpaikkani tunnettiin myöhemmin nimellä Oy Fiskars Ab Salon Konepaja ja lopuksi Oy Loglift Ab vuoteen 2001 saakka. Toimin tuotekehityspäällikkönä ja markkinointipäällikkönä vuoteen 1996 saakka, jolloin jäin eläkkeelle Logliftilta. – Salolainen luonteenlaatukin tuli pikku hiljaa tutuksi. Jos jo sveitsiläiset suhtautuivat vieraaseen varauksellisesti, niin sulkeutuneen vaikutelman täkäläisistäkin sai. Aika opetti tavoille, ja sittemmin juna- ja linja-automatkat Helsinkiin sujuivat hyvin eli mykkänä mykkien joukossa", Teppo muisteli nuoruuttaan ja alkuaikoja Salossa pilke silmäkulmassa.

Teppo Karppisen n. 11-vuotiaana kirjoittama omaelämäkerta.

Kiinnostus sukututkimukseen alkoi jo varhain

Teppo Karppinen kiinnostui sukututkimuksesta jo työaikanaan. Mitään selvää "kolahdusta" aiheeseen hän ei ole kokenut, mutta jo 1960-luvun alussa hän osti elokuvateatteri Salon kulmassa sijainneen kirjakaupan alennusmyynnistä Brennerin sukututkimusoppaan, ja kirjastostakin löytyi luettavaa.

"Itse asiassa kipinä sukututkimukseen syttyi jo koulupoikana. Kirjallisuusarvostelijanakin toiminut maantiedonopettajani järjesti arvonnan, jossa voitin Jokamiehen maailmanhistoria -kirjan. Luin sen kannesta kanteen. Äitini oli hyvämuistisena varsinainen aarreaitta sukuhistorian suhteen, ja konemestarina toiminut isänikin oli kiinnostunut historiasta. Kotona oli vanha perheraamattu ja vanhoja valokuvia, joihin oli merkitty henkilöiden nimetkin. Isä ja äiti kertoivat vanhoja tarinoita kesämökin verannalla istuessamme. 1970-luvun alusta lähtien kävin selvittämässä sukuani Säämingin kirkkoherranvirastossa, samoin silloisessa Valtionarkistossa ja Säätytalossa Suomen Sukututkimusseuran kirjastossa, joka tosin oli pettymys silloin. Sukututkimus vei sitten mukanaan. Kävin Halikon kansalaisopiston kurssin v. 1975 ja liityin Suomen Sukututkimusseuran jäseneksi v. 1976", kertoo Teppo sukututkimusharrastuksen alkuajoista.

Sukujuuria Savossa, Karjalassa ja Hämeessä neljän sukukirjan verran

Teppo Karppisella on savolais-karjalaiset talonpoikaiset sukujuuret, höystettynä hämäläisellä kirkonrakentajasuvulla. Tutkimustyö alkoi isänpuoleisesta Karppisen suvusta, joka on asunut Savossa Säämingin ja Sulkavan alueella. Kantaisä oli talollinen Antti Juhonpoika Karppinen. Sukua asuu Savonlinnan seudulla edelleenkin. Ensimmäisen sukukirjansa Karppisen suku Säämingin ja Sulkavan pitäjissä Teppo julkaisi v. 1986. Karppisten sukuseura järjesti ja maksoi painatuksen. Sukukirja perustui sukunimen kantajiin. Kuusi ensimmäistä sukupolvea on tutkittu mieskantaisesti, myöhemmät myös naiskantaisesti.

"Seuraavan kirjani Pihkalanjärven Moisiot tein äitini Moisio-suvusta. Se oli vanha viipurinkarjalainen talonpoikaissuku Viipurin pitäjän Pihkalanjärvellä 1500-luvulta sotavuosiin saakka. Moisio oli alun perin talonnimi. Kantataloja oli kaikkiaan viisi, ja suku jakautui neljään eri haaraan, jotka tutkittiin erillisinä. Tutkimustyötä teki "kolmen pojan porukka", minun lisäkseni Teuvo ja Markku Moisio. Pihkalanjärven kylä jäi sodassa "naapurin" puolelle, ja asukkaat evakuoitiin eri puolille Suomea. Vain pieni osa on jatkanut maatalouden harjoittamista. – Tutkimuksellisesti suku poikkesi edellisestä Karppisen suvusta siinä, että Viipurin Karjalassa osalla väestöstä olivat käytössä länsisuomalaiset patronyyminimet, osalla sukunimet. Vävyt saattoivat ottaa talon nimen. Sukukirja ilmestyi v. 1995, ja Suomen Sukututkimusseura valitsi sen Vuoden 1995 sukukirjaksi", kertoo Teppo toisesta kirjastaan.

"Kolmannen, v. 2002 julkaistun kirjani Tuomas Hägerin jälkipolvia tein jälleen isäni suvusta, tällä kertaa sen Päijänteen länsipuolisista juurista. Tietoa isänisäni äidin Amalia Felinin taustasta oli kertynyt jo 1970-luvulla, mutta vasta eläkkeelle jäätyäni paneuduin työhön tarkemmin. Tutkimuksissani päädyin Pälkäneelle tulleeseen kirkonrakentajaan, käsityöläismestari ja rakennusmestari Tuomas Heikinpoika Hägeriin (1721–1801). Hänen ainoa poikansa Henrik jatkoi isänsä ammattia, ja neljä tytärtä avioituivat isänsä opissa olleiden kisällien kanssa. Tavoitteena oli tutkia näiden viiden käsityöläissuvun myöhemmät vaiheet. Kirja käsittää Henrik Hägerin jälkeläisten lisäksi tyttärien Häggren-, Mennander-, Fellman- ja Petander-sukuiset jälkeläispolvet. Petander-sukuun liittyen tuli selvitetyksi myös sortavalalaislähtöisen Simberg-suvun baltiansaksalaiset jälkeläiset. Onnellisten sattumien kautta sain yhteyden erääseen Saksassa asuvaan jälkeläiseen, jonka luona sain vierailla. Hänellä oli todellinen aarrearkku täynnä vanhoja tutkimuksia ja valokuvia suvusta. Niitä on julkaistu Häger-kirjassa, josta tein myös lyhennetyn saksankielisen version", jatkaa Teppo Karppinen kolmannesta kirjaprojektistaan.

"Neljännen sukukirjani, nimeltään Juuttien maalta Juuteja ja Juutilaisia Savon sydänmaille, julkaisin v. 2005. Se liittyy isänpuoleisen esiäitini Kaisa Juutin sukuun. Juuti-nimen arvellaan tarkoittavan tanskalaista eli Juutinmaan asukasta. Juuti-lisänimellisiä oleskeli mm. Viipurin linnassa 1500-luvulla. Tutkimus on rajattu pääasiassa 1900-luvun alkuun Säämingin ja Kerimäen osalta, muiden seurakuntien osalta v. 1850–1900 välille. Jälkipolvitutkimus on tehty mieskantaisesti, mutta tyttärien puolisot vanhempineen sekä lapset on mainittu. Tutkimuksen loppuvaiheessa varmistui, että suvun juuret ulottuvat 1500-luvun lopulle. Samoin löytyi Rantasalmen Juutilaisten todennäköinen yhteys Juuti-sukuun", päätti Teppo Karppinen neljän sukukirjansa esittelyt.

Näiden suomalaisten sukujen lisäksi Teppo on tutkinut saksalaisen vaimonsa Ursulan vanhempien sukuja (isän suku Breuer, äidin suku Petersen) ja laatinut niistä monistemuotoiset tulosteet sekä suomeksi että saksaksi. Ovatpa miniätkin saaneet omat sukututkimuksensa.

Käytännön tutkimustyö on muuttunut

Teppo Karppinen aloitti sukututkimuksen jo ennen tietokoneiden ja Internetin aikaa. "Keräsin Karppinen-nimisten tietoja mikrofilmeiltä ja naputtelin kirjoituskoneella lapuille nimiä syntymä-, vihki- ja kuolinaikatietoineen. Lapuista muodostin perheitä ja liimasin ne pitkään paperirullaan, johon olin vetänyt viivoittimella viivoja sukupolvijaottelua varten. Ensimmäisen kirjankin olen tehnyt kirjoituskoneella ja koonnut sen leikkaa-liimaa -menetelmällä. Pitkien arkistomatkojen vähentämiseksi hankin mikrokorttien lukulaitteen ja ostin melkoisen kokoelman mikrokortteja, joita ei ole nyt enää pitkään aikaan tarvittu. Talomme alakertaan järjestyi sukututkimushuone, jossa oli tilaa tutkia ja säilyttää tarvittavaa aineistoa. Tietokonetta aloin käyttää jo melko varhain, aluksi henkilöluetteloiden teossa. Sukututkimusohjelmaksi hankin Suomen Sukututkimusseuran, sittemmin Kaarle Kailan ylläpitämän Sukuohjelmiston. Arkistojen digitointi ja saatavuus Internetissä on helpottanut ratkaisevasti sukututkijan työtä. DNA-sukututkimusta en ole harrastanut."

Sukututkijana Salossa

Harrastuksensa alkuvaiheista Salossa Teppo kertoo seuraavaa: "Vaimoni piti 1970-luvulla saksan kielen opiskeluryhmää, jonka osallistujat olivat pääasiassa Pajulan koulun opettajia. Joukossa oli myös sukututkijoita, mm. jo edesmenneet Pentti Hannula ja Anneli Amé, ja pieni ryhmä alkoi kokoontua sukututkimuksen merkeissä. Meidän toimestamme pidettiin Naarilassa jopa Valtakunnalliset sukututkimuspäivät v. 1980. Kirjastonhoitaja Tuula Virsulta olen saanut monenlaista apua 1980-luvulta lähtien. Salon Seudun Sukututkijat ry. perustettiin v. 1985, jolloin liityin siihen. Jäsenyys on siis jatkunut yli 30 vuotta."

Kun Teppo Karppinen päätti viime vuonna, ettei enää aio tehdä uusia sukukirjoja, hän lahjoitti Salon Seudun Sukututkijat ry:lle suuren määrän sukututkimuskirjallisuutta ja Genos-lehtiä. Yhdistys kiittää häntä arvokkaasta lahjoituksesta, samoin kuin pitkäaikaisesta ja merkittävästä työstä sukututkijana.