Tiedote

FT Vesa Hännisen 27.2.2024 pitämä esitelmä aiheesta Talvi– ja jatkosodan henkilöhistorialliset lähteet on katseltavissa Videotallenteet -sivultamme; vain jäsenille.

Yhdistyksemme on ostanut katseluoikeudet Juha Vuorelan julkaisemaan laajaan esitelmäkokoelmaansa. Kokoelma sisältää yhteensä yli 60 esitelmää kolmen vuoden ajalta. Jos siis sinulta on jokin esitelmä jäänyt aiemmin näkemättä, voit nyt korjata tilanteen. Videot tarjotaan vain sisäänkirjautuneille jäsenillemme ja löydät kokoelman sisällysluettelon ja linkin kokoelmaan Videotallenteet-sivultamme tästä linkistä. Vain jäsenille siis, eli muista kirjautua sisään sivuillemme.

Kirjailija Kaarlo Terhi e. Hammar

Salon ensimmäinen sukututkija?

Artikkeli on julkaistu myös Suvustaja:ssa 1/2022 Kirjoittaja Pertti Saarinen

Lapsuus syysmarkkinapaikkakunnalla

Kaarlo Aukusti Hammar syntyi 26.3.1872 työmiehen perheeseen töllissä Salon kappeliseurakunnassa, lähellä Vähäjokea olevan kujan varrella. Vanhemmat olivat Evert Maurits Juhonpoika Hammar (1846–1920) ja Kustaava Kaapontytär (1848–1919). Lapsuus kului nuorten riennoissa. Sakki kokoontui joen rannalle Kaffekamarin edustalle ja teki kolttosia. Nahkuri Luhrin parkki-kasassa käytiin hyppimässä. Tappelunujakoita oli lähinnä halikkolaisten kanssa. Kiviä heiteltiin joen yli, vaikka se oli ankarasti kielletty. Pakoon lähdettiin, kun "Rivo-Jussiksi" sanottu jahtivouti Lindroos saapui paikalle paksu keppi kädessä. Kaarlo kävi Meritalon kansakoulua, joka oli aloittanut toimintansa v. 1873.

Alkuvuoden kohokohta – ennen rautatien valmistumista – oli keväisin Salon ja Turun välisen höyrylaivaliikenteen alkaminen. Ensimmäisten liikennettä harjoittaneiden laivojen nimet olivat Salo ja Aino. Koko kaupungin väki tuli rantaan vastaanottamaan ja juhlimaan vuoden ensimmäistä laivaa.

Salo oli kasvava kauppapaikka Turku–Helsinki–Viipuri -valtatien varrella, ja se oli vähitellen kasvanut Uskelanjoen ylittävän sillan pieleen. Isokatu oli tuolloin kaupungin pääkatu. Pyhän Birgitan markkinat (kuva 1) oli suuri tapahtuma joka syksy. Turkulaiset kauppiaat valittivat markkinoilla kuran paljoutta, joka märkinä syksyinä ulottui paikoin polviin asti. Toinen merkittävä piirre markkinoilla oli tuolloin juopottelu ja tappelut. Nämä riettaudet ja turhien koreuksien kauppaaminen olivat olleet ongelmana jo vuosikymmeniä. Siksi keisarin esivallallisella säännöllä rajoitettiin markkinoiden määrää vuodesta 1822 lähtien niin, että Turun läänissä sallittiin vain Salon markkinat.

Matti Eliel Warénin piirros Salon markkinoista Markkinatorilla vuodelta 1920
Kuva 1: Salon piirilääkärin Eliel Jonatan Warénin pojan Matti Eliel Warénin piirros Salon markkinoista Markkinatorilla vuodelta 1920. Vasemmassa reunassa näkyy Mököisten lähteellä ollut vesilaitoksen tuuligeneraattori.

Kaarlo inhosi näitä viinan aiheuttamia häiriöitä kuten myös Vähäjoen rannalla olevaa oluttehdasta, joka hänen mukaansa levitti kirousta laajalti ympäristöön. Tästä syystä Kaarlosta tuli vanhempana innokas raittiusaktivisti. Myöhemmin hän totesi, että Viipuri tunnetaan rinkeleistä, Rauma pitseistä, Naantali auringosta ja Salo juopottelusta ja kurasta.

Salon kasvun myötä sille saatiin kauppalan oikeudet 20.6.1887, jolloin kauppalan maa-alue pakkolunastettiin Joensuun kartanolta.

Salon palon silminnäkijä

Kaarlo Aukusti Hammar oli 15-vuotias poikanen, kun hän 15.7.1887 oli kotonaan ja kuuli omituista kohinaa ulkoa. Kun hän lähti ulos, hän näki laivarannasta päin tulevan savupatsaan ja palavia soihtuja lensi ilmassa. Siellä nahkuri Axel Leopold Luhrin talo oli ilmiliekeissä. Talojen kuivat kattopäreet syttyivät helposti ja kauppias Nordbergin, nahkuri Lindforsin, jahtivouti Lindroosin ja maalari Ulfstedtin talot syttyivät myös palamaan. Taloista yritettiin pelastaa irtainta, mutta kuumuus esti sen. Sitten paloivat kauppayhtiö Landzettin, Lönnbergin ja Lindholmin isommat liikkeet sekä kestikievari. Turun palokunta saatiin hälytettyä ja sähkölennätinkonttorin laitteet saatiin pelastettua, ennen kuin konttorirakennus syttyi palamaan. Turun palokunta lähti höyrylaivalla Saloon sammuttamaan paloa. Kaarlo sisaruksineen rupesi kantamaan Vähäjoesta eli Salmesta läkkikannuilla vettä, jolla kasteltiin heidän kotitöllinsä pärekattoa. Kotitalo onneksi säästyi palolta. Sitä ei ollut vakuutettu, kuten ei useimpia muitakaan Salon rakennuksia. Varatuomari August Richard Hjelt (1827–1906) ja piirilääkäri Arthur Johan Zetterman (1840–1909) johtivat sammutustyötä, ja näin Andströmin talo ja sen lähellä olevat talot saatiin pelastettua.

Kun Turun palokunta sitten useita tunteja myöhemmin saapui paikalle, ei mitään ollut enää tehtävissä. Viralliseksi syttymissyyksi kirjattiin kipinä höyrylaivasta, joka lähti kello 9:n jälkeen Salon laivarannasta, ja palo syttyi kello 12. Kukaan ei uskonut, että kipinä olisi kytenyt lähes kolme tuntia ruutikuivalla pärekatolla ennen roihahdusta. Murhapolttoon sen sijaan uskottiin, varsinkin kun Luhrin vuokralainen Uno Agates Wendell oli vararikon partaalla.

Monipuolinen kirjailija ja musiikkimies

Piirros Kaarlo Terhistä 10.12.1913
Kuva 2: Piirros Kaarlo Terhistä 10.12.1913 Velikulta-lehdestä, jonka avustajiin hän myös kuului.

Kaarlo suoritti Jyväskylän seminaarin 1893–1896 sekä Helsingin musiikkiopiston laulunopettajan tutkinnon vuonna 1905. Helsingin osoite- ja ammattiluettelossa v. 1906 Kaarlo Terhin ammatiksi on merkitty ’sånglärare’ ja osoite oli Fabriksgatan 8 tr. 7. Kaarlo toimi myöhemmin kuoronjohtajana, mutta vakinaiseksi laulunopettajaksi hän ei ryhtynyt eikä myöskään kansakoulunopettajaksi, vaikka oli seminaarin käynyt.

Hammarin lapset Kaarlo, Oskari, Aina, Akseli ja Siiri ottivat 12.5.1906 sukunimen Terhi. Tuolloin oli kulunut sata vuotta Johan Vilhelm Snellmanin syntymästä. Nykyisen Salon alueelta laskettuna 520 henkilöä ilmoitti sukunimensä muuttamisesta suomalaiseksi tuona samana päivänä.

Kaarlo Terhille kirjallinen työ tuli lähes kokoaikaiseksi musiikin tilalle. Ensimmäinen runokokoelma oli valmistunut jo vuonna 1898. Hän kirjoitti pääasiassa runoja, mutta myös kertomuksia, novelleja, näytelmiä ja yhden romaanin (kuva 2). Aihepiiri oli hyvin laaja ja sisälsi erityisesti humoristisia, mutta myös Salon murteella kirjoitettuja "merkillissi jutui". Hän oli erikoistunut juhlarunoihin, joita esitettiin kaikenlaisissa tilaisuuksissa kuten eläinsuojeluyhdistyksen vuosijuhlissa, Salon vegetarillisen yhdistyksen iltamissa, raittiustyön ja kieltolainpäivän juhlissa ja työväenyhdistyksen tilaisuuksissa. Hän teki myös uskonnollisia runoja ja laulujen sanoja. Kaarlo oli muistokirjoitusten mukaan vaatimaton, hieman sulkeutunut ja raitis ja oli siten vastakohta aikalaiselleen Eino Leinolle ja muille ulospäin suuntautuneille runoilijoille.

Kaarlo osallistui v. 1911 uusmaalaisten maakuntalaulun sanoituskilpailuun, jonka hän voitti, ja Jean Sibelius teki sävellyksen. Samanaikaisesti oli käynnissä varsinaissuomalaisten maakuntalaulun sanoituskilpailu, jonka voitti loimaalainen Väinö Kolkkala (1883–1952, nimimerkki Väinö Kulo), ja sävellyksen teki Halikon kanttoriurkuri Toivo Nieminen (myöhemmin Louko, 1884–1944).

Kaarlo eli vapaana taiteilijana, ja elannon hankkiminen oli tuohon aikaan varmasti tiukassa. Hän oli myös jonkin aikaa Savon Sanomien toimittajana. Tämä viittaa siihen, että häntä olisi tukenut veli Oskari, joka oli tuolloin Kuopion sähkölaitoksen johtajana.

Kaarlo Terhin kuolinilmoitus Helsingin Sanomissa 22.3.1921
Kuva 3: Kaarlo Terhin kuolinilmoitus Helsingin Sanomissa 22.3.1921.

Kaarlo Terhi menehtyi hivuttavaan vatsasyöpään 21.3.1921 Helsingissä ja haudattiin 3 päivää myöhemmin Salon hautausmaalle (kuva 3). Sukulaiset pystyttivät vuonna 1930 kohokuvallisen kiven hänen haudalleen. Uskelan kanttoriurkuri Rikhard Mäkinen (1875–1944) sävelsi Kaarlo Terhin aikoinaan tekemään hartaaseen librettoon vuonna 1930 Lunastusoratorion, jota ensi kertaa esitettiin v. 1934 Helsingin Suurkirkossa sekä Uskelan kirkossa. Vielä v. 1936 Salon Sanomissa hänelle ehdotettiin muistomerkkiä Torikadun varrelle, mutta se ei edennyt sen pidemmälle. Kaarlo Terhin kuolemasta on kulunut jo 100 vuotta ja tänä päivänä ei ole enää montaakaan salolaista, joka olisi kuullut Kaarlo Terhin nimen.

Suomen sodan 1808–1809 veteraanin etsintä

Kaarlo Terhi oli pienenä poikana kuullut äidiltään, että suvussa oli ollut Suomen sodassa palvellut sotilas. Tämän enempää äiti ei asiasta kuitenkaan tiennyt. Aihe tuli vuonna 1908 esiin, kun alettiin puhua tästä sadan vuoden takaisesta tapahtumasta. Tietämys siitä oli paljolti Runebergin kirjoittamien Vänrikki Stoolin tarinoiden varassa.

Kaarlo päätti nyt selvittää, kuka oli kyseinen esi-isä. Hän meni Uskelan kirkkoherranvirastoon tekemään sukututkimusta ja sai tutkittavakseen kasan vanhoja pölyttyneitä ruotsinkielisiä kirkonkirjoja, joiden sivut olivat kellastuneet.

Hän onnistuikin löytämään kyseisen sotamiehen ja isoäitinsä isän: kirjoissa luki "Joh. Eriksson Lind f. d. Soldat, erhåller pension". Rippikirjan syntymäaikamerkintä oli 9.5.1784 Uskela. Ruotusotilaaksi Juho oli merkitty jo vuonna 1806 – rippikirjan mukaan Kokkolan talossa. Kaarlolle jäi epäselväksi, mitä eläkettä Juho Lind oli saanut.

Vuonna 1846 säädettiin laki, joka myönsi yli kuusi kuukautta sodassa olleille oikeuden anoa eläkettä. Se oli sotamiehillä viisi hopearuplaa vuodessa. Koska Juho kuoli jo saman vuoden joulukuussa, eläke jäi varsin lyhytaikaiseksi. Lindin vanhempia Kaarlo ei ilmeisesti hakenut kirjoista tai sitten ei löytänyt, koska syntymäaika oli ajan myötä muuttunut kaksi kertaa – oikea kastekirjan merkintä oli 19.5.1787. Vanhemmat olivat Pukkilan torppari Eerik Matinpoika ja Kaisa Eerikintytär. Kaarlo löysi kirjoista kaikki Juho Lindin lapset ja sai jatkossa selvitettyä, että lapsista ainoastaan hänen isoäidillään Maija Stiina Lindillä (1810–1878) oli jälkeläisiä (kuva 4):

  1. Juho Kaapo Kaaponpoika Lindroth (s. 5.4.1843 Uskela, ks. Josefina Blomberg myöhempänä).
  2. Kustaava Kaapontytär (s. 27.2.1848 Uskela, Kaarlon äiti).
  3. Aleksanteri Kaaponpoika Nieminen (s. 28.2.1852 Halikko). Puoliso 23.10.1887 Amanda Nygrén (s. 20.09.1855 Uskela). Heillä oli kaksi lasta: Hilma Irene (s. 30.6.1888 Kemiö, k. 2.1.1954 Salo) ja Martti Aleksanteri (s. 3.11.1891 Salo Moisio).
Kaarlo Terhin isoäidin Maija Stiinan naimalupa
Kuva 4: Kaarlo Terhin isoäidin Maija Stiinan naimalupa, jonka isä Juho (Johan) Lind on kirjoittanut. Iän laskemisessa on tullut pieni virhe: kaksi numeroa on mennyt ristiin, koska oikea syntymävuosi oli 1787. Lähde: Salon perukirjoja 1840–1849, digitoitu kuva n:o 582.

Seuraavaksi Kaarlo etsi vanhaa henkilöä, joka tietäisi jotain sotamies Lindistä. Hän haastatteli tuolloin 86-vuotiasta Ylhäisten vaaria, joka oli isänsä jälkeen Kälpiön lampuoti. Hän oli oikealta nimeltään Efraim Israelinpoika Murlin (1822–1914). Ikä oli kuitenkin vienyt häneltä muistin. Sitten Efraimin viisi vuotta nuorempi muurariveli, jota sanottiin Toffeksi, osoittautui oikeaksi aarreaitaksi. Oikealta nimeltään hän oli Kristoffer Israelinpoika Murlin (1827–1919).

Toffe tiesi paljon Juho Lindistä, jota kutsuttiin Lintiksi. Myös rippikirjoissa Juho Lindin mainitaan olleen sodan jälkeen torppari Hakastaron Hossamaassa, joka oli entinen ruotusotamiehen torppa. Hän teki elannokseen lisätöitä muurarina ja toimi myös kellonsoittajana Uskelan kirkossa. Hänen tiedettiin tehneen eteläsivun harmaat kiviportaat vuonna 1832 valmistuneeseen Uskelan uuteen kivikirkkoon (kuva 5). Sotatapahtumista Lind ei paljoa ollut puhellut. Hän oli kuitenkin ollut tyytymätön armeijan perääntymistaktiikkaan ja oli ollut ilmeisesti vain yhdessä merkittävässä taistelutilanteessa. Roteva ja vahva Lind tuli tunnetuksi tapauksesta, joka lisäsi hänen kunnioitustaan. Kaarlo Terhin kirjoittamana Toffen muistelu on seuraavanlainen:

Juho Eerikinpoika Lindin tekemät harmaat kiviportaat Uskelan kirkon eteläsivulla
Kuva 5: Juho Eerikinpoika Lindin tekemät harmaat kiviportaat Uskelan kirkon eteläsivulla. Toinen portaikko on alempana rinteessä tasanteen alapuolella. Kirjoittajan kuva.

"Kavilan nummella Uskelan ja Perniön pitäjien rajalla oleili niihin aikoihin pelätty rosvojoukko, joka oli koko seudun kauhuna. Joukon päällikkö oli kerran tullut Lindin asunnolle vaatien ruokaa. Vanha sotamies oli tarjonnut vorolle nauriita, mutta tämä ei niihin tyytynyt. Silloin tarttui Lind häntä niskasta ja sitoi voron sänkyyn kiinni. Sitten hän teki puunuijan, johon löi rautanauloja. Nuija kädessä hän lähti nuorasta taluttaen kuljettamaan pahantekijää silloisen nimismiehen Sjöbergin luokse, joka asui Kankareella. Tiellä tuli heitä vastaan joukko rosvon tovereita aikoen vapauttaa päällikkönsä. Lind kuitenkin karkotti heidät piikkinuijallaan ja vei saaliinsa nimismiehelle, joka antoi hänelle palkinnon rohkeasta teostaan".

Salon kruununnimismiehenä Gustaf Adolf Sjöberg (1773–1837) seurasi vaimonsa isää, Gabriel Saloviusta (1757–1815), ja hän oli virassa vuodesta 1817 kuolemaansa asti. Rosvon kiinniotto oli siten tapahtunut ennen vuotta 1837.

Lind kuoli 9.12.1846 haudattujen kirjan mukaan tuntemattomaan sairauteen. Kansan kertomuksen mukaan Lind oli eräissä hautajaisissa ruvennut painimaan erään nuoren rotevan miehen kanssa. Tämä oli heittänyt vanhan miehen maahan, jolloin hän oli loukannut itseään ja kuoli muutaman päivän kuluttua.

Suomen sodan muistojen keruu Salon seudulta

Rakuuna Juho Brunbergin (1746 Kuusjoki Raatala – 1788 Uskela) poika oli räätäli ja kirkkovahti Kaapo Juhonpoika Blomberg (1783–1870). Kaapo oppi omatoimisesti lukemaan ja kirjoittamaan, ja hän oli kiinnostunut sotaasioista luultavasti sen takia, että isä oli ollut sotilas. Hän merkitsi muistiin kuulemiaan Suomen sotaan 1808–1809 liittyviä tapahtumia paikkakunnalla. Hänen nuorin tyttärensä Josefiina Kaapontytär Blomberg (1835–1917) oli lukenut ja kuullut isänsä keräämät jutut ja oli hyvämuistinen. Josefiinan ensimmäinen puoliso oli Kaarle Pilroth (1835–1865). Myöhemmin v. 1887 Josefiina avioitui toisen kerran työmies Juho Kaapo Kaaponpoika Lindrothin (1843–1917 jälkeen) kanssa ja he asuivat Lukkarinmäessä. Juho oli Kaarlo Terhin äidin Kustaava Kaapontyttären veli. Näin Kaarlo Terhi kirjasi tämän onnekkaan sukuyhteyden ansiosta Josefiinan muistamat kertomukset, ja kirjoitti niistä lyhyen artikkelin vuonna 1909.Salo oli lähinnä läpikulkupaikka sotilaille, joita oli määrätty olemaan sovussa siviiliväestön kanssa. Ihmiset olivat kuitenkin hyvin peloissaan. Miehitysjoukot tulivat Saloon v. 1808 pitkänäperjantaina Muurlan suunnasta vanhaa tietä, joka tulee jyrkästi alas Tupurinahteesta. Tie on osittain nykyisin kuntoradan pohjana ja entisen maantien paikka metsässä on vielä helposti tunnistettavissa. Monet ihmiset lähtivät pakoon ja kätkivät arvoesineitään. Salon keskusta-alueella ei kuitenkaan tapahtunut mitään vakavampaa kahakkaa. Joitakin jälkikäteen ajateltuna huvittaviakin tapauksia sattui:

  • Närvelän Langin torpan väestä suurin osa oli paennut Ilmusmäen luhtiin. Vain eukko oli kotona, kun ryssä tuli varastamaan perunoita. Eukko otti kirveen ja sai sillä uhkaamalla varkaan poistumaan.
  • Halikkolaiset olivat varsin pelokkaita, koska sieltä oli löytynyt vihollisen ruumis – naama sirpillä silvottuna. Siellä pelättiin kostoa. Jotkut miehet menivät siksi sunnuntaisin kirkkoon naisiksi pukeutuneina, koska se tuntui turvallisemmalta, jos piti lähteä pakoon.
  • Eräs vihollisjoukko leiriytyi Alhaisiin Pyhän Annan kappelin alapuolelle, ja ihmiset olivat hyvin peloissaan. Sitten muuan Enolan torppari alkoi piloillaan lyödä rumpua, josta ryssät epäilivät sotaväen olevan tulossa paikalle ja lähtivät kiireesti jatkamaan matkaa Turkua kohti.

Ainoa merkittävä kahakka sattui Rekijoella Haalin sillalla, Perttelin ja Kiikalan rajalla. Kaarlo oli kuullut saman kertomuksen myös toisaalta, ja siinä oli jonkin verran eroja, mutta kahakan todenperäisyyttä vastaan ei siten ole mitään epäilystä. Venäläisjoukko oli matkalla Someron suunnasta Saloon päin. Kaarlo kirjoitti tapauksesta seuraavasti:

"Kahakan alkusyynä oli se, että Moberg-niminen mies Rekijoen kylässä Kiikalassa oli tappanut kaksi kasakkaa eräällä nummella Rekijoen ja Hirvelän kylien välillä. Sen tahtoivat kasakat kostaa, mutta Moberg heittäytyi maahan ja tekeytyi kuolleeksi. Kasakka ajoi hevosen miehen päälle, mutta hevonen ei tallannut häntä, joten mies jäi henkiin. Pari sataa Kiikalan miestä mm. seipäillä ja viikatteilla varustettuna kokoontui ryssiä vastaanottamaan. Halkion ahteella (Kärkelän myllyn lähellä) oli ensimmäinen törmäys vihollisen kanssa, joka pakotti kiikalalaiset perääntymään. Haalin sillalla tuli uusi ottelu. Molemmin puolin kaatui miehiä, ryssiä kuuluu heitetyn sillalta jokeen. Venäläisten päällikkö vastustuksesta vimmastuneena uhkasi polttaa Haalin kartanon ja koko Rekijoen kylän. Kartanon haltijalle tuli hätä. Hän sai venäläiset suostumaan kuuden tunnin aselepoon ja ajoi sillä aikaa Turkuun Venäjän armeijan ylipäällikön kreivi Buxhoevdenin luo armoa anomaan. Kova oli kiire ollut, sillä kerrotaan matkalla toisen hevosista kuolleen hurjasta ajosta. Mutta armo saatiin. Ylipäällikkö lähetti kuriirinsa tuomaan armahduskirjettä".

Turun Sanomissa 21.3.1914 oli "vanhan miehen muistoja Kiikalasta". Siinä kerrotaan samasta Rekijoen kahakasta. Perusjuoni on samantapainen kuin Kaarlon kirjaamassa, mutta yksityiskohdissa on melkoisesti eroja.

”Suomen sodan unohdetut sankarit” -kirjassa on Kiikalan ja Kiskon kruununnimismies Adam Gustaf Tenlénin (1761–1829) toimintaan rajoittuva kuvaus, jonka pääkohdat ovat seuraavia:

Terttilän Piekkalan isäntä, entinen kersantti, Erik Hellstedt (1759–1833) lietsoi venäläisvastaisuutta ja kieltäytyi kyydityksistä. Maaherra Knut von Troil (1760–1825) antoi määräyksen, että Hellstedt on tuotava Turkuun vannomaan uskollisuuden vala venäläisten ylipäällikölle Friedrich Wilhelm von Buxhoevdenille (1750–1811). Tenlén meni 5.7.1808 Piekkalaan kahden lautamiehen kanssa, ja Hellstedt kieltäytyi lähtemästä mukaan. Ikkunan takana kurkisteli kaksi naapurin miestä ja yksi entinen sotilas. Pihalla oli lisäksi pari renkiä pilkkomassa klapeja, ja näiden vihainen mulkoilu ja tapa käyttää kirvestä pelästyttivät nimismiehen, ja hän lähti seuralaisineen kiireesti pois.

Tenlén tuli uudestaan Terttilään keskiyöllä 11.8.1808 mukanaan 20 kasakkaa kapteeni Haritonovin johtamana. He vangitsivat talollisen Jaakko Sarkin sekä entiset sotilaat Erkki Svenskin, Kaapo Gevärin (RK:ssa epäselvä "brott" rikosmerkintä) ja Mikko Ekin, joiden he uskoivat olevan samassa juonessa Hellstedtin kanssa. Itse Hellstedt löytyi vastailtapäivällä eräästä heinäladosta. Viisi kasakkaa lähti kuljettamaan vankeja rattailla kohti Turkua. Loput kasakat jäivät lepäämään leiriin, ja Tenlén meni heinälatoon nukkumaan, koska hän oli ollut hereillä jo toista vuorokautta. Hän ei ehtinyt kovinkaan kauaa levätä, kun kasakka tuli ilmoittamaan hänelle: Joukko talonpoikia on hyökännyt vankikuljetuksen kimppuun Rekijoen sillalla, kaksi kasakkaa on tapettu ja vangit vapautettu.

Kun nimismies, kapteeni Haritonov ja tämän 15 kasakkaa saapuivat sillalle, he löysivät kahdet tyhjät rattaat, ja joessa kellui kahden kasakan ruumiit. Tie kulki tuolloin Haalin kartanon pihan kautta ja joessa oli yksi silta. Myöhemmin tie on siirretty kartanon pohjoispuolelle niin, että siinä on kaksi joen haarat ylittävää peräkkäistä siltaa. Haalin omistaja oli tuolloin kamreeri Karl Benjamin Fabrell (1772– n. 1837). Saattue lähti nyt ruumiit kuormassa kohti Turkua. Muutaman kilometrin kuljettuaan he kohtasivat tien sivussa hyvin suuren joukon talonpoikia, joilla oli aseita. Tenlén pelästyi tätä, käänsi hevosensa ja ratsasti ilmeisesti suoraan virkataloonsa Kruusilan Jäppiin. Venäläiset osoittivat rohkeutta ja he pääsivät ilman kahakointia Turkuun asti.

Vastarinnasta kimpaantuneina venäläiset ryöstivät 22.–23.8.1808 majuri Rasnitskin johdolla Rekijoen, Lautelan ja Terttilän kylät sekä kaksi taloa Kaskistosta. Kruununnimismies Tenlén teki välittömästi kylissä vahinkolaskelman, joka oli yhteensä 606 riikintaaleria ja 75 killinkiä. Taloista oli viety rahaa, vaatteita ja ruokaa sekä rikottu ikkunoita. Maaherra Knut von Troil toimitti 7.9.1808 korvausanomuksen venäläisten esikunnan siviilikanslialle.

Koska kyse oli sata vuotta vanhasta tapauksesta, olivat suusta suuhun kulkeutuneet kertomukset eriytyneet vähitellen. Osa tiedoista oli hävinnyt ja osa muuntunut toisenlaiseksi. Kertomuksiin oli tullut myös lisää dramaattisuutta.

Hammarin perheen lapset – Kaarlo Terhin sisarukset

Evertille ja Kustaavalle syntyi Salossa yhteensä 8 lasta:

  1. Emilia Kustaava Hammar (9.8.1869 – 8.2.1945 Hattula) vihittiin 6.8.1893 Perniön Lupajalla leipurina ja maakauppiaana toimineen August Iisakinpoika Kaseliuksen (6.1.1870 Pomarkku – 10.4.1949 Hattula) kanssa. Perniössä syntyneet lapset ottivat sukunimen Kaisla. Perhe muutti v. 1910 maanviljelijäksi Paimion Perälään ja sieltä seuraavana vuonna Mynämäelle.
    1. Elli Kaisla (2.6.1894 Perniö – 30.1. 1952 Helsinki).
    2. Yrjö Kaisla (24.9.1895 Perniö –12.2.1960 Hämeenlinna), puoliso Aili Meeri Thuren (13.7.1899 Helsinki – 29.9.1982 Hämeenlinna). Heille syntyi kolme lasta.
    3. Vilho Kaisla (12.9.1897 Perniö – 20.11.1950 Turku). Puoliso Linda Maria Helin (21.2.1907 Loimaa – 19.1.1984 Turku).
    4. Aini Kaisla (11.3.1902 Perniö – 5.1.1989 Karinainen), puoliso tilallinen Väinö Johannes Numminen (28.8.1901 Karinainen – 27.1.1987 Karinainen). Perheeseen syntyi kaksi poikaa ja yksi tytär.
    5. Liisa Kaisla (19.5.1908 Perniö – 11.12.1996 Hattula).
  2. Kaarlo Aukusti Terhi, naimaton kirjailija.
  3. Anna Vilhelmiina Hammar (26.1. 1875 Salo – 25.11.1939 Mikkeli). Hän kävi Jyväskylän seminaarin valmistuen opettajaksi v. 1899. Anna toimi Mikkelin tyttökoulussa vuodesta 1900 laulun-, piirustuksen- ja kaunokirjoituksen opettajana. Hän kirjoitti lukuisia lasten ja seuranäytelmiä. Anna avioitui 22.6.1902 lehtori Petter August Sahlsténin (8.6.1861 Iisalmi – 4.4.1933 Mikkeli) kanssa. Pariskunnalla oli neljä lasta, jotka ottivat sukunimen Saijonmaa.
    1. Marianna Saijonmaa, voimistelunopettaja ja pianisti (25.3.1906 –20.1. 1986). Puoliso sosiaaliministeriön kansliapäällikkö Aarne Eemil Tarasti e. Tapper (19.11.1906 – 20.4. 1972). Heille syntyi kolme poikaa, Kari Aarne Pekka Tarasti (1937–1997), Lauri Aarne Pekka Tarasti ja Eero Aarne Pekka Tarasti.
    2. Vilho Olavi (Olli) Saijonmaa (28.11.1908 – 6.6.1999). Puoliso 1948 Eija Tyttö Eklund-Äyhö (17.1.1923 Salo – 16.08.2014). Tällä arkkitehtipariskunnalla oli yhteinen suunnittelutoimisto. He ovat suunnitelleet mm Pitäjänmäen ja Puistolan kirkot ja lukuisia virastotaloja. Eijan isä Herman Edvin Eklund-Äyhö (1888 Rauma – 1960 Salo), oli hammaslääkärinä Salossa vuodesta 1917 lähtien.
    3. Tauno Antero Saijonmaa (27.2. 1910 – 3.1.1955), hallitussihteeri. Puoliso Thyra Synnöve Rydman (1916–1996).
    4. Hammaslääkäri Ilmo Pietari Saijonmaa (29.8.1913 – 23.1.1991). Puoliso oli Kirsti Enni Kaarina Toivakka (s. 1918) ja heillä kaksi tytärtä, Arja Enni Helena Saijonmaa ja Leena Enni Marjukka Saijonmaa.
  4. Oskari Evert Terhi (9.8.1877 –15.8.1931). Oskari lähti nuorena töihin ollen viilarina, lämmittäjänä ja koneenkäyttäjänä, minkä ohessa kävi teollisuuskoulun kurssin. Opiskeli 30-vuotiaana Saksassa Mittweidassa ja Dresdenin teknillisessä korkeakoulussa sähköinsinööriksi. Työskenteli valmistuttuaan aluksi Saksassa jossakin sähköalan yrityksessä. Palattuaan Suomeen hän oli ensin töissä Hietalahden laivatelakalla. Seuraavaksi hän oli lyhyen aikaa Salon sähkölaitoksen johtajana ja sitten vuodesta 1909 Kuopion kaupungin sähkölaitoksen johtajana, jossa toimi lähes kymmenen vuotta. Tämän jälkeen hän muutti Helsinkiin keskusosuusliike Hankkijan sähköosaston johtajaksi, missä toimi maaseudun sähköistämisen edistystehtävissä. Puoliso oli Bertta Halme ja Oskari Evertin kuolinilmoituksen mukaan kaipaamaan jäivät Petri, Maire, Titta ja Pentti.
  5. Aina Maria Terhi s. 22.08.1880. Muutti vuonna 1904 Amerikkaan.
  6. Akseli Aleksanteri Terhi s. 3.1. 1884. Muutti vuonna 1909 Helsinkiin, jossa toimi farmaseuttina.
  7. Artturi Johannes Hammar (27.04. 1887 – 6.12.1887).
  8. Siiri (Sigrid) Kunigunda Terhi (6.2. 1889 – 20.10.1981 Virginia, USA). Hän opiskeli sairaanhoitajaksi. Ensimmäinen työpaikka oli Turussa, josta siirtyi v. 1913 Helsingin kaupungin uuteen epidemiasairaalaan. Vuonna 1918 työpaikaksi mainitaan Helsingin kulkutautisairaala. Muutti Amerikkaan, jossa puoliso oli Carl Uno Elgcrona (1894 Ruotsi – 1966). Tytär Inga Britta Elgcrona (1928–2000).

Kaarlo Terhin valokuva

Kaarlo Terhin valokuva
Kuva 6: Kaarlo Terhi e. Hammarin valokuva. Kirjoittajan muokkaama lähteestä: https://www.ancientfaces.com/tag/finland/294.

Kuvan on löytänyt teksasilaisesta antikvariaatista eräs amerikkalainen vanhojen henkilökuvien keräilijä, ja hän on toimittanut sen sivustolle, josta sukulaiset sen voisivat löytää. Hän oli myös osittain kunnostanut tätä alunperin pahoin naarmuttunutta kuvaa. Kuva on siinä olleiden merkintöjen mukaan pääteltynä Amerikkaan muuttaneen Kaarlon Siirisisaren tyttären Inga Britta Elgcronan jäämistöä.

Kaarlo Terhin esipolvitaulu

Innostuin laatimaan liitteenä olevan esipolvitaulun. SSHY:n nykyisten kuvatiedostojen (hakemistoineen) ja HisKin avulla työ sujui lukuun ottamatta muutamaa hankaluutta: tyypilliset virheet rippikirjojen syntymäajoissa sekä puutteelliset merkinnät syntymäpaikoista ja muutoista.

Kaarlo Aukusti Terhin (1872–1921) esipolvikaavio
Kuva 7: Kaarlo Aukusti Terhin (1872–1921) esipolvikaavio.

Suurin vaikeus oli sijoittaa Yrjö Juhonpoika, Maria Jaakontytär ja heidän tyttärensä Stiina Yrjöntytär tauluun. Someron kirkonkirjoissa on katkos vihittyjen luettelossa ja rippikirjaosuudella näiden henkilöiden kohdalla. HisKi osoitti, että Stiina Yrjöntytär oli mahdollinen puoliso Juho Kustaanpoika Hammarille Uskelan Hankalan kylään, joka sijaitsi Veitakkalan linnavuoren länsipuolella. Onnistunut arvaukseni oli, että muutto suoraan oli epätodennäköinen ja se olisi ehkä tapahtunut Perttelin kautta. Tarvitsi vain selata Perttelin rippikirjoja sivu sivulta. Sieltä sivulta 205 (RK 1794–1805) Hähkänän Pajulta löytyi ratkaisu, ja sitä kautta edelleen seuraava muuttotieto Mäenalaan, mikä oli varma vahvistus asialle. Maria Juhontyttären s. 1770 vanhempien tunnistamiseen ei ole tiedossa syntymäpaikkaa, tarkkaa syntymäaikaa eikä tarkempia muuttotietoja.

Kun kuvittelee tilannetta, jossa Kaarlo Terhi olisi saanut päähänsä tehdä laajemman esipolviselvityksen, olisi hän törmännyt käytännön hankaluuksiin. Hänen olisi pitänyt matkustaa yhdeksään pappilaan hevoskyydillä useaan kertaan, ja mm. rippikirjojen puuttuvien merkintöjen ansiosta tehtävä olisi todennäköisesti jäänyt keskeneräiseksi. Tutkiminen olisi ollut myös hidasta.

Esipolvitaulua tehdessä myös selvisi, että Kaarlo Terhi oli minulle kahdeksas serkku Leena Simontytär Flinckin kautta. Yhteinen esi-isä on paimiolainen talollinen ja Sevón-Sevonius suvun esi-isä Heikki Jössenpoika Sievola (n. 1608–1684).

Lähteet

Arkistolähteet

  • Salon ja lähiseudun seurakuntien kirkonkirjat.

Kirjallisuus

  • Persson, Anders & Sauri, Seppo: Suomen sodan unohdetut sankarit. Helsinki, Otava, 2008.
  • Saura, Arvo: Salo ennen ja nyt. Salo, Salo-Uskelan seura, 1976.
  • Vanhat norssit, et al.: Norssit 1867 – 1992: Suomalaisen Normaalilyseon, Helsingin Normaalilyseon, Helsingin I Normaalikou-lun ja sen alkuvaiheiden matrikkeli. Helsinki, Vanhat norssit: Helsingin I normaalikoulu, 1992. (Terhi)

Verkkolähteet

  • Kalmbergin kartta: Perniö, Halikko, Uskela, Karjalohja, Suomusjärvi, Kiikala, Kisko, Somero, v.1855: www.doria.fi/handle/10024/117472
  • Kansallisarkiston digitaaliset aineistot: https://digi.kansalliskirjasto.fi/search
  • Jokamiehen ja Naisen Viikkolehti 21.11.1908: Joh. Eriksson Lind.
  • Jokamiehen Viikkolehti 11.12.1909: Muistitietoa 1808 – 1809 sodasta.
  • Kansan kuvalehti 9.1.1932: Uusmaalaisten laulun synnystä.
  • Kotiseutu 1.1.1911: Salon seudun erikoisnumero, Salon palo 1878.
  • Salon Sanomat 10.6.1937: Pikapiirtoja vanhan Salon elämästä.
  • Salon Sanomat 3.6.1939: Isokatu – vanhan Salon keskus.
  • Sanomia Turusta 17.10.1887: Salon markkinat.
  • Suomen Kuvalehti 24.9.1921: Matti Warénin piirros Salon markkinoista.
  • Turun Sanomat 21.3.1914: Vanhan miehen muistoja Kiikalasta.
  • Turun Wiikko-Sanomat 20.4.1822: Esiwallallisia Sääntöjä.
  • Uusi Aura 12.5.1906 (55A/108A) sekä Turun Sanomat 12.5.1906 (B): Sukunimien muutoksia.
  • Uusi Aura 19.8.1931: Oskari Evert Terhin kuolinilmoitus.
  • Mäntsälän Tapperit, sukuseuran sivusto http://www.mantsalantapperit.fi/
Pertti Saarinen
×