Elersien suvun kantaisä Johan Elers (1689–1749) oli sotilas, ja hänen viimeinen virkansa oli luutnantin virka Perniön komppaniassa, jolloin hän asui Kiviniemen puustellissa Särkisalossa. Miten Johan Elers päätyi Kiviniemeen? Mikä on Kiviniemen historia ja mitä tapahtui Kiviniemessä Johan Elersin jälkeen?

Suvun kantaisä Johan Elers

Elersien suvun kantaisä on luutnantti Johan Elers (1689–1749). Arvo Penttisen tutkimuksen mukaan Johan Elers ilmestyi Suomeen vapaaehtoisena tarjokkaana 1.3.1705 Uudenmaan jalkaväkirykmenttiin ja toimi vuodesta 1707 Uudenmaan jalkaväkirykmentin varusmestarina.

Johan Elersin sotilasura on täynnä tapahtumia, joista olemme saaneet lukea historian tunnilla koulussa. Johan Elers oli mukana Viipurin piirityksessä suuren Pohjan sodan aikana huhti-kesäkuussa 1710. Pietari Suuren komentamat venäläiset joukot piirittivät Viipuria yhteensä 77 päivän ajan, jonka jälkeen kaupungissa ollut ruotsalainen sotaväki antautui, ja Venäjä valtasi kaupungin. Johan Elers haavoittui päähän ja sääriin, jäi vangiksi ja vietiin Pietariin. Sieltä hän onnistui karkaamaan tammikuussa ja palasi rykmenttiinsä.

Johan Elers oli mukana myös kenraaliluutnantti Carl Gustav Armfeltin johtamalla Norjan sotaretkellä Trondheimin piirityksessä ja perääntymisvaiheessa vuodenvaihteessa 1718–1719 tuhoisalla kuolonmarssilla yli Norjan tuntureiden. Trondheimiä piirittäneet Carl Gustaf Armfeltin ruotsalais-suomalaiset joukot joutuivat perääntyessään uudenvuoden aattona 31. joulukuuta 1718 lumimyrskyyn, ja noin puolet 5 000 miehen armeijasta menehtyi tunturimaastoon lähelle Duvedin kylää. Heitä oli yritetty marssittaa mahdollisimman nopeasti omalle puolelle, ja he olivat joutuneet yöpymään useina peräkkäisinä myrskyöinä taivasalla. Menehtyneistä yli kaksi kolmasosaa oli suomalaisia.

Komppaniasta toiseen

Aikaisemmin jo mainitun Uudenmaan jalkavärykmentin Lohjan komppanian lisäksi Johan Elersin sijoituspaikkoja olivat luutnanttina 1718 Turun läänin jalkaväkirykmentti, Norjan sotaretken jälkeen vuonna 1719 Vehmaan komppania, vääpelinä Laitilan komppania, vuonna 1727 vänrikkinä Loimaan komppania ja edelleen luutnanttina vuonna 1734 Perniön komppania. Virkatalo Perniössä oli Särkisalon Kiviniemi. Tästä virasta hän erosi 22.8.1749, vain kolme kuukautta ennen kuolemaansa.

Lapset asettuivat Loimaan seudulle

Johan Elers solmi avioliiton vuonna 1711 porvoolaisen raatimiehen tyttären Christina Schröderin (1688–1763) kanssa ja oli samana vuonna Lohjan komppanian kersanttina. Heidän lapsensa Claes Johan Elers (1712–1783), Maria Laevonius (1718–1791), Margaretha Hedvig Elers (1722–1788) sekä Gustav Elers (1726–1799) asettuivat kaikki Loimaan seudulle. Suurin osa kirjoissa ja kansissa olevista suvun jäsenistä on Claesin pojan Carl Wilhelm Elersin (1748–1805) jälkeläisiä. Vuonna 2018 Elersien sukuseuran osoiterekisterin mukaan Elersejä asui 83 eri kunnassa Suomen silloisesta 331 kunnasta; joka neljännessä Suomen kunnassa asui Elersien sukuun kuuluva. Suurin osa suvun jäsenistä vaikuttaa Turun, Loimaan ja Helsingin seudulla.

Kiviniemi oli Särkisalon ainoa säteri

Särkisalon pitäjän historian mukaan Kiviniemi oli luultavasti säteri jo keskiajalla. Säteri eli säteritila oli useimmiten aatelisten asuinkartano, ja sen omistaja oli vapautettu suorittamasta ratsupalvelusta. 1600-luvun taitteessa Suomessa oli arviolta 340 säteritilaa. Ne sijaitsivat pääasiassa Uudenmaan itäosien tai Varsinais-Suomen ruotsinkielisellä vyöhykkeellä, parinkymmenen kilometrin päässä rannikolta. Vuosisadan aikana maahan perustettiin 800 uutta säteriä, entistä laajemmalle alueelle, mutta kuitenkin pääosin rannikkoseudulle.

Tavallisten rälssitilojen omistus vapautettiin 1723 papistolle ja porvaristolle sekä 1789 myös talonpojille, mutta säterien omistus oli vielä tämän jälkeenkin aatelin yksinoikeus. Siitä saattoi poiketa vain kuninkaan myöntämällä erivapaudella. Aateliston yksinoikeus säterien omistukseen lakkautettiin Suomessa vasta 1864.

Kiviniemen (Stensnäsin) haltijat

Kiviniemi oli Perniön jalkaväkikomppanian luutnantin sotilasvirkatalo. Sotilasvirkatalot olivat upseerien palkkatiloja Kaarle XI uudistuksen jälkeen; vuodesta 1680 lähtien ei upseereilla enää ollut perintöoikeutta tilaan. Heidän odotettiin asuvan tilalla, viljelevän tilaa ja pitävän rakennukset kunnossa. Useimmiten vuokraviljelijä eli lampuoti kuitenkin hoiti tilaa. Taulukossa 1 on virkatalon haltijat vuoteen 1810 Ilkka Wikströmin esitelmän perusteella. Luettelossa ei ole tältä ajalta lampuotien nimiä, vain tilan upseerihaltijoiden nimet.

Ilkka Wikström kertoo esitelmässään, että vanhin hänen löytämänsä upseeriluettelo on vuodesta 1718 alkaen. Hän arvelee, että varhaisempiakin luetteloja on ollut, mutta isonvihan aika aiheuttaa puutteita tiedoissa. Luettelosta huomataan, että hallinta-ajat ovat olleet pääosin hyvin lyhyitä. Poikkeuksena on tuntemamme luutnantti Johan Elers vuosina 1734–1749.

Kiviniemen viimeinen upseerihaltija Thure Fredric von Cöhler (1777–1839) asui tilalla kuolemaansa saakka. Hänen ajankuvausjulkaisussaan vuodelta 1834 on kerrottu sen ajan kalastuksesta, tieoloista ja hänen alullepanemastaan puutarhaviljelystä Kiviniemessä. Thure Fredric oli Hämeenkylän kartanon omistajan Thure Ludvig von Cöhlerin (1727–1792) poika. Äiti oli Juliana von Morian (1750–1826), Melkkilän kartanon tytär. Ilkka Wikström taustoittaa, että Melkkilän nuorimman tyttären Beata Helena von Morianin (1754–1841) puoliso oli eversti Johan Henrik Hästesko (1741–1790), jonka Ruotsin kuningas Kustaa III mestautti ainoana Anjalan liiton miehenä.

Viranhaltijoista vuokraviljelyyn

Venäjän vallan alkaessa tuli ruotujakolaitos uuteen vaiheeseen vuodesta 1810 alkaen. Valtion sotilasvirkatalojen vuokraus uudistettiin, ja vastuullisina viljelijöinä jatkoivat pääosin tilojen vuokraajat. Kiviniemen virkatalon vuokraviljelijät vuodesta 1810 alkaen on esitetty taulukossa 2. Näistä vuokraviljelijöistä Ilkka Wikström mainitsee erikseen Gustaf Henrikssonin, joka jatkoi Thure von Cöhlerin aloittamaa ja perustamaa ja hänen laajentamaansa senaikaiseksi huomattavaa puutarhaviljelyä.

Kiviniemessä oli kaksi torppaa, Röykkä ja Näsi, joka on Hästönniemen kärjessä (kuva 1). Kalavesiä Kiviniemellä on Laukanlahden lisäksi melko iso kalavesi Näsin luona Krailanselällä. Kiviniemellä oli takaniitty Laukanlahden yläpuolella Eikkulan ja Laukan kylän maiden välissä. Särkisalon pitäjän historian mukaan Kiviniemessä, luultavasti Röykännokassa, oli 1900-luvun taitteessa nahkurin liikeyritys.

Kiviniemi Johan Elersin aikaan

Kiviniemen tilan päärakennus on perimätiedon mukaan rakennettu Johan Elersin hallinta-aikana 1730-luvulla. Särkisalon pitäjän historiassa mainitaan, että katon sytyttäneistä kipinöistä syttyi keväällä 1728 tulipalo Kiviniemen luutnantin virkatalossa. Tämä tapahtui Wilhelm Stiernstedtin hallinta-aikana. Tulipalossa kartanon päärakennus ja muutamia ulkorakennuksia tuhoutui. Rakennusten uudelleen rakentamiseksi käräjäkunta päätti, että jokaisen täyden manttaalin tilan oli annettava 3 taalaria 24 äyriä kuparia paloapuna. Uusi päärakennus rakennettiin 1730-luvulla Johan Elersin hallinta-aikana (kuva 2).

Johan Elersin ajalta on tiedossa myös järviruokoon liittyvä riita-asia. Kustaa Sipinpoika oli antanut syöttää eläimille järviruokoa ja niittää siitä osan Kiviniemen alueelta, minkä johdosta virkatalon haltija, luutnantti Johan Elers, oli menettänyt 11 kuormaa. Kiviniemessä näyttää olleen erikoisen hyvin ruokoa. Vuoden 1699 karttakuvauksessa ilmoitetaan sitä korjatun 8–10 kuormaa.

Kiviniemen pihapiirissä

Minulla oli kesällä 2021 mahdollisuus vierailla Kiviniemen pihapiirissä (kuva 3). Oli yksi kuuman kesän kuumimmista päivistä. Oppaina olivat Elersin sukuun kuuluva, alastarolaissyntyinen Reijo Salminen, naapuritilan Taamarlan vanhaisäntä Ilkka Wikström ja Kiviniemen nykyisiin omistajiin kuuluva Antti Kiviniemi (kuva 4). Päärakennus ja useita pihapiirin rakennuksia on edelleen pystyssä, mm. kanala ja sikala. Päärakennus on ajan tavan mukaan rakennettu mäen päälle. Piha on nyt puskittunut, mutta voin silmissäni nähdä, miten hieno näköala mäeltä on avautunut pelloille ja lahdelle Johanin aikaan. Pihassa olevat omenapuut ovat isoimmat ja vanhimmat, mitä olen koskaan nähnyt, mutta silti elinvoimaisen näköisiä.

Päärakennuksen sisällä ihastelimme lankkulattiaa ja mietimme, onko lattia kenties osittain alkuperäinen. Minulle uusi tuttavuus rakennusmateriaalina oli kuonatiili kanalan seinässä (kuva 5). Sitä ei ole ajan hammas purrut. Vanhojen rakennusten kunnostamisesta kiinnostuneelle täällä olisi työtä moniksi vuosiksi.