Torpan alkutaival

Syyskuun viimeisenä torstaina armon vuonna 1825 Perniön Vihiniemen Hollfastin talollisen Johan Michelssonin toiseksi vanhin poika Petter vihitään Kiskossa lapsuutensa viettäneen Vihiniemen Sepän pojan Petter Vinbergin tyttären Maja Stinan kanssa. Nuoripari asettuu asumaan aluksi Hollfastin perintötilalle, ja he alkavat suunnitella yhteistä tulevaisuuttaan. Vihkipari on tuntenut toisensa jo monta vuotta, kun Maja Stina heti edestä päätyään v. 1812 muuttaa pikkupiiaksi isänsä kotitaloon Vihiniemen Seppään, missä hänen isoveljensä on renkinä. Maja Stina ehtii olla ennen vihkimistään jo monessa muussakin talossa piikana, mm. Saaren rusthollissa. Piika-aikanaan hän on käyttänyt isänsä ja isoveljensä sukunimeä Vinberg.

Petter Johansson on varmasti katsonut jo nuoruusvuosinaan sopivaa torpan paikkaa. Sellaisen hän on löytänyt vajaa puoli kilometriä pohjoiseen omasta kotitilastaan. Kyseinen paikka on etelään aukeava aurinkoinen mäen rinne. Mäen laella oleva, osin avokallioinen tasanne olisi torpparakennuksille sopiva paikka. Lisäksi sieltä avautuisi näkymä läheiselle Isojärvelle. Maa-alue sijaitsee toki toisen Vihiniemen perintötilan, Greun metsäpalstassa, mutta se ei ole mikään este.

Kun 1820-luvun rippikirjan sivuja täydennetään Petterin ja Maja Stinan perheeseen syntyvillä lapsilla, niin samalla Petterin ammattinimeke vaihtuu talollisen pojasta torppariksi 1830-luvun rippikirjassa Petterin perhe saa jo oman ryhmänsä Vihiniemen torpparisivulla, ja myös torpan nimi Kujanpää mainitaan ensi kerran.

Perheeseen syntyy kaikkiaan viisi lasta, neljä tyttöä ja kuopuksena poika (taulukko 1). Perheen toiseksi vanhin lapsi merkitään ensiksi virheellisesti Wilhelmiksi, mutta virhe huomataan v. 1833, ja nimi vaihtuu Wilhelmiinaksi rippikirjan sivulla. Perheen lapsista ainoastaan yksi tyttö kuolee lapsena, muut neljä saavuttavat aikuisiän.

Petter on rakentanut vuosien kuluessa torpan rakennuksia ja on raivannut tasaisimmat lohkot pelloiksi torpan alkuvuosista lähtien, ja niin elämä soljuu kuten monen muunkin torppariperheen arki. Käytyään rippikoulun tyttäret muuttavat yksi toisensa perään lähialueen kantataloihin piioiksi.

Heti joulun 1850 jälkeen perhettä kohtaa suuri suru, kun isä Petter hukkuu. Kirkonkirjojen haudatuissa on Petterille kirjattu sukunimi Vinberg, jota hänen vaimonsa käytti nuoruusvuosinaan.

Kujanpäässä asuu nyt vain Maja Stina ja 14-vuotias kuopus Peter. Varmaan tyttäret auttavat äitiään, ja perheen esikoinen, äitinsä kaima Maja Stina muuttaa vielä hetkeksi takaisin Kujanpäähän.

Perheen kuopuskin lähtee pois Kujanpäästä kokeilemaan omia siipiään pestautumalla v. 1852 Sepän rengiksi.

Toinen sukupolvi

Vuonna 1852 Kujanpään torpan tilanne selkenee, kun toiseksi vanhin tytär Wilhelmiina muuttaa Kujanpäähän ja aloittaa torpparielämän yhdessä miehensä Gustafin ja kahden pienen lapsensa kanssa. Wilhelmiina ja Gustaf ovat innostuneita uudesta elämäntilanteestaan, ja nyt on taas Kujanpäässä paljon työtä ja tohinaa. Perheen lapsilukukin kasvaa melko säännöllisesti kahden vuoden välein (taulukko 2).

1860-luvun alkupuoliskolla on Kujanpäässä jo kymmenkunta henkilöä, kun vielä vanha emäntäkin on mukana perheessä. Hän onkin oiva apu talon askareissa ja lasten kaitsemisessa.

Talvella 1866 kohtaa Kujanpään torppariperheessä taas suuri suru, kun emäntä Wilhelmiina menehtyy lapsivuoteeseen. Gustaf jää lähes yksin kahdeksan lapsen kanssa, joista yksi on aivan vauva ja seuraavat neljä nuorinta ovat alle kymmenvuotiaita. Silloin on vanhan emännän apu korvaamaton, varsinkin kun tietää millaisia nuo 1860-luvun jälkipuoliskon vuodet olivat. Perheen kuopus menehtyykin alle kymmenkuisena talven pakkasten paukkuessa. Nälkävuosien hellittäessä perheen vanha emäntä, Maja Stina, kuolee kesällä 1868.

Kustaan toinen avioliitto

Kujanpään torppari Lindberg, eli tuttavallisemmin Kustaa, on nyt yksinhuoltajana kuuden lapsen kanssa. Kustaa on vielä hyvissä voimissaan, ja 1860-luvun lopussa Kujanpäähän muuttaakin Tenholasta Eva Stina. Kustaa ja Eva saavat pojan, Frans Augustin alkuvuodesta 1870 (taulukko 3).

Kustaan ja Wilhelmiinan lapset lähtevät vartuttuaan kukin vuorollaan pois synnyinkodistaan. Frans onkin ainoa lapsi Kujanpäässä kymmenen vuotta täyttäessään.

Frans on ilmiselvä Kujanpään torpparuuden jatkaja, mutta kohtalo puuttuu peliin Fransin ollessa 21-vuotias. Hän sairastuu Perniössä liikkeellä olleeseen kurkkumätään ja menehtyy tautiin nuorena miehenä.

1890-luvulla Kustaa ja Eva viettävät kaksin mökkiläisinä vanhuuden päiviään, ja vähän ennen uuden vuosisadan vaihtumista Kustaa jää yksin, kun Evakin menehtyy.

Kujanpään elämä on rauhallista 1900-luvun alussa, kun Kustaa asustaa yksin ja korkeintaan ”pitää yhtä Ahlqvistin lesken kanssa”, mikä huomautus hänen kohdallaan rippikirjassa mainitaan. Alkuvuodesta 1906 Kustaa kuolee ja niin päättyy kahden ensimmäisen sukupolven tarina Kujanpäässä.

Uusi torppariperhe

Vuonna 1906 Kujanpään torppaan muuttaa Tenholasta Johan Larsson ja Laina Lietz kuuden lapsen kanssa (taulukko 4). Silloin on taas hälinää ja elämän ääniä Kujanpään pirtissä. Kun vuosien saatossa Jussi ja Laina saavat vielä lisää neljä lasta, niin Kujanpäässä on ollut kaksi kymmenlapsista isäntää, Kustaa ja Jussi.

Jussi on tunnettua rakentajasukua ja torpparin muiden töiden ohella korjaa ja uusii torpan rakennuksia sukulaismiestensä kanssa. Onhan hänellä lisäksi monta poikaa, jotka auttavat isäänsä kaikissa töissä.

Aluejärjestelyjä

Greun perintötila on jo ollut vuosikymmeniä Kosken kartanon omistuksessa. 1900-luvun ensimmäisellä kymmenluvulla kartanoa tulee hoitamaan vuori-insinööri Albert von Julin nuorempi (1876–1918). Hänellä on monia suunnitelmia kehittää aluetta, ja vuonna 1909 Greun perintötila puolitetaan (kuva 1). Kartanoa lähinnä olevasta osasta tulee Greun lohkotila ja eteläisestä osasta, johon Kujanpään torppakin osana kuuluu, muodostetaan uusi perintötila Alastalo.

Kun vuorineuvos Johan Albert Edward von Julinin (1846–1906) perilliset ovat tehneet perinnönjaon, myyvät veljekset Albert nuorempi ja varatuomari Rolf Jacob von Julin (1881–1942) vuonna 1911 Alastalon Vihiniemen Hollfastin isännälle Kaarlo Johan Ahlqvistille (1876–1926) 12 500 markan hinnalla.

Vuosina 1914–1916 Vihiniemessä tehdään isojaonjärjestelyjä mm. epäselvien rajojen takia. Samassa yhteydessä Kujanpään torpasta tulee palstatila. Kujanpään emätilalle suorittama palkintovero on 7 markkaa.

Menetyksiä ja uudistuksia

Vuoden 1918 tapahtumat koskevat myös kovin Kosken asemaseutua, eikä vähiten Larssonin perhettä. Kaksi vanhinta poikaa Karl ja Verneri menehtyvät, Verneri rintamalla ja Karl vankileirillä. Täten Lauri, kolmanneksi vanhin poika, onkin yllättäen ehdokas jatkamaan isänsä jälkeen isännöintiä Kujanpään palstatilalla.

Larssonin Jussi kuolee v. 1932, ja leski Laina jää hoitamaan Kujanpäätä vielä kotona olevien lasten kanssa. Leskeksi jouduttuaan Laina hankkii pientä lisäansiota pitämällä pienimuotoista kauppapuotia Kujanpäässä.

Vuonna 1924 perustetaan Vihiniemi-Saari -sähköosuuskunta, ja jo seuraavalla vuosikymmenellä Kujanpäässäkin nähdään se ihme, että valoa tulee, kun katkaisimesta vääntää. Sotavuosina radiosta kuunneltiin tarkkaan uutiset, jonka huomaa kulutuksen kasvuna kyseisinä vuosina (taulukko 5).

Laurin ja Suoman aika 1930-luvulla Lauri avioituu Suoma Lindin kanssa, ja heille syntyy poika Timo. Lauri on päivätöissä rautateillä ns. topparoikassa. Pikkuhiljaa hän ottaa täyden vastuun talon hoidosta, kun äiti ikääntyy.

Laurin kuoltua v. 1973 hänen poikansa Timo viljelee vielä jonkin aikaa Kujanpään peltoja, mutta toisella paikkakunnalla asumisen ja konekannankin vuoksi päätyi äitinsä Suoman kanssa antamaan pellot vuokralle.

Elonkehä on pyörähtänyt niin, että kuluneiden viimeisten vuosikymmenien aikana on jo kolme Tuikan perintötilan isäntää ehtinyt olla kukin vuorostaan ”renkinä” entisillä Kujanpään torpan pelloilla.