Taustatietoa Putolasta

Putola on vanha ratsutila Halikossa. Putola on ollut kylän nimi, ja siinä on ollut kaksi taloa: Ylimmäinen (Ylhäis) ja Alimmainen (Alhais). Tila oli yhteensä yhden manttaalin suuruinen. Talojen haltijoita ja omistajia tiedetään vuodesta 1540 alkaen, kun Kustaa Vaasan toimesta ruvettiin pitämään maakirjaa. Sadan ensimmäisen vuoden tiedot ovat hataria (Suomen asutuksen yleisluettelo SAY). Ensimmäinen kirjallinen maininta Putolasta on vuodelta 1423. Tällöin turkulainen raatimies Olavi Pothon myi tuomiokirkolle isiensä talon Halikon Putolan kylästä. Maata oli kolme tankoa, ja hinta oli 79 markkaa. Todistajina olivat porvari Pietari Kahara Turusta ja Olavi ”Pypon”, joka oli tilan lampuoti. Omistuksesta oli epäselvyyttä vielä v. 1463, kun kirkko joutui todistamaan omistusoikeutensa tilaan (Halikon historia 1930, s. 49).

Molempien kylän talojen perinnöksiosto tapahtui v. 1790, eli tilan viljelijä sai perintöoikeuden viljelemäänsä tilaan. Muutamia vuosia aiemmin oli aloitettu isojako Kärävuoren, Putolan, Toijalan ja Pajulan kylissä (Lahobohl).

Putolan kylän talot yhdistyivät samalle omistajalle v. 1837, kun Alimmaisen tytär Susanna Samuelintytär (1799–1886) ja hänen puolisonsa Juho Mikonpoika (1792–1848) ostivat julkisessa huutokaupassa Ylimmäisen. Tällöin tämä yhdistynyt tila oli yhtä kuin Putolan kylä.

Isoisäni Eero Seppä (1891–1954) oli tullut Putolaan työnjohtajaksi v. 1913. Isovanhempani avioituivat v. 1916. Laura Seppä s. Kavenius (1892–1970) ja Kiikassa syntynyt Eero Seppä ostivat Putolan heinäkuussa 1921. Tilan pinta-ala oli silloin 265 hehtaaria, josta runsas 100 ha oli peltoa, 70 ha viljelykelpoista maata ja loput metsää sekä tie- ja joutomaata. Tällöin alkoi torppien ja mäkitupien itsenäistyminen omiksi kiinteistöiksi säädettyjen maanomistamista koskevien lakien perusteella. Tämä merkitsi neljän torpan ja neljän mäkituvan itsenäistymistä. Yhteispinta-ala oli noin 85 ha, josta peltoa noin 35 ha.

Olen yrittänyt parhaani mukaan selvittää Putolan torppien historiaa. Vuonna 1922 itsenäistyneitä torppia olivat Lehtimäki, Peltola, Perämäki ja Linti/Vahtera sekä mäkitupia Hakala, Mäenala, Paltta ja Rantio. Näiden sijainnin ja torpparit/asukkaat olen pääpiirteissään saanut selvitetyksi. Kaikki nämä kiinteistöt ovat edelleen asuttuja, lukuunottamatta Hakalaa, joka on jäänyt uuden asutuksen alle. Viimeisen sadan vuoden aikana näitä taloja on toki uusittu. Mäkituvat sijaitsevat lähellä Putolan talouskeskusta. Sen sijaan kaikki torpat/tilat ovat tilan pohjoisosassa sen jälkeen, kun Uusitupakin oli siirretty uuteen paikkaan ja siitä tuli Peltola.

Varhaisimmat torpat

Putolan kylässä oli torppia jo 1700- luvun jälkipuoliskolla. Minua on kiinnostanut tutkia, onko jokin näistä vanhoista torpista jatkumoa 1920-luvulla itsenäistyneisiin tiloihin sekä keitä nämä torpparit olivat.

Otin yhdeksi tavaksi selvittää torppien historiaa näiden asukkaiden avulla rippikirjasta toiseen. Ongelmaksi muodostui, ettei joka vaiheessa ollut mainintaa, mihin torppaan asukkaat kuuluivat, ja silloin ketju katkesi. Lisäksi syntyneiden ja kuolleiden luetteloissa ei torppaa yleensä mainittu. Aika usein torpparit myös vaihtoivat torppaa ehkä saadessaan paremman sopimuksen esim. naapurin isännältä. Uskon myös isäntien kilpailleen saadakseen touhukkaan ja hyvämaineisen torpparin taloonsa.

Lisää ongelmia tutkintaan on tuonut se, että varsin usein Putolan rippikirjan sivuilla on Kärävuoren kylään kuuluvan Postin talon väki, ja lisäksi Posti jakautui 1790-luvulla Postin ja Uuttelan tiloiksi. Putola on varsin monissa kohdin näiden tilojen rajanaapuri.

Joissakin rippikirjan kohdissa torpat on nimetty ja niiden asukkaat selkeästi näkyvillä, jossakin vaiheessa torpparit perheineen on kylläkin samoille sivuille kerätty, mutta torppaa ei ole mainittu. Pahin ”katkeama” on 1850- ja 1860-luvuilla. Syynä voi olla myös se, että tuossa vaiheessa Putolan omistaja vaihtui jopa kahden vuoden välein, ja torppariasiat olivat huonossa hoidossa. Toisaalta talossa on ollut tuohon aikaan lyhytaikaisesti useita viljatorppareita perheineen.

Vanhoista kartoistakaan ei ole paljoa ollut apua. Vuoden 1773 kartassa on merkitty kaksi torppaa ja rakuunanpelto. Kartta käsittää vain eteläisen osan Putolan kylästä, ja näistä toinen torppa lienee Postin mailla.

1770-luvun rippikirjassa on kolme torppaa: Putola (rakuunan torppa), Ketola (ilmeisesti Postin torppa) ja Ilola. Näissä varhaisimmissa rippikirjoissa on myös Paltala-niminen torppa. Se kuului ilmeisesti Uuttelaan, koska siinä 1800-luvun alussa asui Uuttelan vanhaisäntä nuorikkonsa kanssa.

Rakuunan torpan asukkaita

Putola oli ratsutila n:o 89, ja rakuunan etuihin kuului torppa ja vähän peltoa. Putolassa tämä jo 1700-luvun kartoissa mainittu puolen hehtaarin palsta oli lähellä Putolan talouskeskusta, ja vielä viime vuosiin saakka sitä kutsuttiin rakuunan pelloksi. Lähettyvillä oli myös rakuunan hyvä lähde. 1770-luvulla torpassa asui rakuuna Matti Matinpoika (1741–1795), sittemmin Gröndal, ja Karin Simontytär (1737–1816). Heidät oli vihitty 1768. Matti oli Noukkilan kylästä rakuuna Matti Simonpojan poika, ja Karin oli syntyisin Kirkonkylästä. Matti perheineen asui sittemmin entïsenä rakuunana Ilolan torpassa kuolemaansa asti. Tämä ruotuväkijärjestelmä päättyi v. 1809 Suomen joutuessa Venäjän alaisuuteen.

Putolan viimeinen rakuuna oli Anders Nyman (1780–1808). Hänen jälkeläisensä jäivät asumaan rakuunan torppaan. He olivat käsityöläisiä ja kirkon palveluksessa, ja tarvittaessa he osallistuivat myös maatilan töihin. Viimeisen rakuunan pojanpojan leski Sofia Rantio (1850–1925) lunasti entisen rakuunan torpan v. 1924 juuri ennen kuolemaansa. He olivat ottaneet v. 1906 sukunimeksi Rantio, ja rakuunan jälkeläisiä asuu edelleen mm. Halikossa.

Ilolan torppa

Ilolan torppa sijaitsi kotimetsässä noin 500 m talouskeskuksesta koilliseen – nykyisen Suomalaisuudentien eteläpäässä. Siinä asuivat 1770-luvulla Henrik Henrikinpoika (1743–1804) ja Maria Juhantytär (1743–1786). Henrik oli Pappilan torpan korpraali Henrik Törnin (1709–1788) ja Rebekka Bromanin (n. 1719–1782) poika ilmeisesti Törnin torpasta, josta lähellä pappilaa oleva Törnintiekin on saanut nimensä. Maria puolestaan oli Toijalan kylästä lampuoti Juho Mikonpojan (1701–1783) ja Maria Abrahamintyttären (1704–1773) tytär. Maria Juhantyttären kuoltua v. 1786 Henrik muutti tyttärensä kanssa Ammakolle. Tämän jälkeen siinä asuivat edellä mainitut rakuuna Matti Gröndal ja hänen leskensä Karin Simontytär.

Ilolan torppaan tuli v. 1868 pitkäaikainen torppari Kaninkolasta, kun Karl Gustav Jaakobinpoika (1835–1889) ja puoliso Maria Matilda Granat (1835–1887) ryhtyivät viljelemään Ilolan torppaa. Heidät oli vihitty v. 1863, ja vanhin kolmesta pojasta Kustaa Emil (1865–1933) jatkoi torpanpitoa. Perhe otti 1880-luvulla sukunimekseen Koskinen. Kustaa Emil avioitui vuonna 1888 Erika Matilda Joosepintyttären (1861–1895) kanssa. He saivat neljä lasta, joista Uuno Emil (1891–1948) jatkoi itsenäistyneen Peltolan isäntänä vuodesta 1925 lähtien. Koskiset asuivat Ilolan torppaa 1900-luvun alkuun asti, jolloin torppa hajotettiin ja läheiset pikku pellot metsitettiin. Tämä tieto oli kirjoitettu vanhaan Putolassa säilyneeseen karttaan. Koskiset muuttivat 400 metriä pohjoisemmaksi Uusitupa-nimiseen torppaan, joka oli rakennettu ilmeisesti noin 10 vuotta aiemmin.

Vuodelta 1913 on säilynyt tämän torpan kontrahdin kiinnityskirja. Se oli tehty 25 vuodeksi. Siinä on lueteltu viisi peltolohkoa käsittäen 20,5 tynnyrinalaa (n. 11 ha). Vuotuinen vuokra on 388,50 markkaa rahana tai 148 miespäivätyötä, puolet kesä- ja puolet talviaikana. Kesällä työpäivän pituus on 10 tuntia ja arvo 3 mk/pv ja vastaavasti talvella 7 tuntia ja arvo 2,25 mk/pv. Nummoisten makasiinista erotettiin lautaseinällä puolet torpparin käyttöön. Sopimuksessa laiduntaminen varsinkin nuorissa metsissä kiellettiin.

Vuonna 1922 Uusitupa (kuva 1) siirrettiin pari kilometriä pohjoisemmaksi Putolan takamaille. Uuden talon rakentamisessa hyödynnettiin puretun talon hirsiä. Tilan nimeksi tuli Peltola. Tämän pinta-ala oli noin 20 ha, josta puolet oli peltoa. Asuinrakennusta on sittemmin laajennettu. Se on nykyisin tilava ja hyväkuntoinen rakennus, jossa asuu viimeisen torpparin 91-vuotias pojantytär. Koskiset ovat ”tosihalikkolaisia”, esivanhemmat nimittäin ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki kolme vuosisataa Halikosta.

Keto, Mäntylä ja Perämäki

1780-luvulla tuli kaksi torppaa lisää: Kedon ja Mäntylän torpat. Mikä on näiden torppien mahdollinen yhteys 1922 itsenäistyneisiin torppiin tai mäkitupiin?

Sukupolven vaihdoksissa yleinen käytäntö oli, että vanhin poika sai koko tilan, ja muilla lapsilla oli mahdollisuus päästä torppareiksi. Alimmaisen poika Juha Jaakopinpoika (1753–1828) ja Ylimmäisen tytär Liisa Eerikintytär (1766–1821) avioituivat v. 1784 ja perustivat ilmeisesti Kedon torpan. He saivat seitsemän lasta. Näistä lapsista Antti Juhanpoika (1789–1861) avioitui v. 1809 Alimmaisen leskiemännän Maria Juhantyttären (1778–1832) kanssa. Maria oli syntynyt Tavolan Mikolassa ja oli Antin serkun leski. Maria on kaukainen sukulaiseni (isoäitini isoisän pikkusisko). Antti oli kolmasti naimisissa ja pitkäaikainen Halikon kihlakunnan lautamies.

Kedon torpan paikka on tuntematon ja torppa ”häviää” 1854 viimeisten asukkaiden muuttaessa Tavolaan. Torppaa perustettaessa isojako oli vielä kesken. Todennäköisesti torppa sijaitsi Putolan kylän alueella, mutta ei välttämättä. Torpan perustaminen omille maille isojaon jälkeen oli yksinkertaisempaa kuin aiemmin ns. yhteisille maille perustettaessa.

Mäntylän torppa perustettiin myös 1780-luvulla. Ylimmäisen poika Erik Erikinpoika (1748–1795) ja Yttelän Markulan talon tytär Liisa Juhontytär (1754–1835) avioituivat v. 1783. Erik-torppari kuoli hengenahdistukseen – vajaat kaksi kuukautta ennen nuorimman tyttären Reginan syntymää. Leskeksi jäätyään Liisa muutti kolmen elossa olevan lapsen kanssa Kujanpään torppaan. Se on Putolan rajanaapuri, Joensuun kartanon torppa. Hänet vihittiin v. 1798 poikamiestorppari Matti Matinpojan (1763– 1831) kanssa. Regina Erikintytär (1795–1875) meni naimisiin vuonna 1825 Kustaa Jaakopinpoika (1794–1867) kanssa. Kustaa oli syntynyt Halikon Pajulassa ja oli tullut Putolaan v. 1824. Vihittyjen luettelossa Kustaa mainitaan torppariksi. He asuivat Mäntylän torpassa ja saivat lapsia. Näin ollen Regina tuli synnyinkotiinsa. Vuoden 1840 paikkeilla he muuttivat Vaskiolle Jokisadon Kujanpään torppaan, jossa asuivat loppuikänsä.

Mäntylän torppa on mainittu vuosien 1842–1849 rippikirjan sivulla, mutta asukkaita ei ainakaan ole merkitty. Tuskin torppa kuitenkaan asumaton oli pitkiä aikoja. Olisiko Mäntylä sittemmin Lintin torppa?

Tätä torppaa ryhdyttiin kutsumaan Lintiksi torpparin sukunimen mukaan. Tämä torpan nimi päätyi myös rippikirjan sivuille. Kiinteistön nimi oli virallisesti Vahtera, kun se v. 1914 lohkottiin Putolasta.

Tähän torppaan tuli vuonna 1880 torppariksi Kustaa Lind (1836–1925). Hän käytti ensin Lindgren-sukunimeä, mutta rippikirjassa pappi on vetänyt sukunimen loppuosan yli ja näin sukunimeksi vahvistui Lind, sittemmin Laine. Kustaa Lindgren avioitui Antonetta Juhantytär (1844–1915) kanssa. Kustaa oli syntyjään halikkolainen ja Antonetta Uskelasta. He olivat avioituneet v. 1863. Heidän poikansa Karl Kustaa Laine s. Lind (1864–1947) jatkoi isänsä jälkeen torpparina 1890-luvun lopusta alkaen. Hän sai vaimonsa, Ida Wilhelminan (e. Waskinen s. Aro, 1864–1942) kanssa seitsemän lasta (kuva 2): Kustaa Ivar (1890–), August Johannes (1892–1964), Karl Edvard (1896–1978), Emil Engelbert (1898–1900), Emil Engelbert (1901–1971), Hulda Wilhelmiina (1903–) ja Hilda Maria (1906–).

Kustaa Ivar ryhtyi Putolan Lehtimäen torppariksi, August (Aku) ja Karl Edvard (Eetu) jäivät viljelemään Lintin tilaa ja Emil jatkoi naapurissa Peltolasta erotetun Tammiston tilan isäntänä.

Lintin tilan mailla oli vielä 1960-luvulla maalaamaton asuinrakennus (kuva 3), joka perimätiedon mukaan oli Lindin perheen ensimmäinen asunto. Kiinnostavaa on, liittyisikö tämä talo Mäntylän torppaan? Lintin torpan maitten lähellä on Putolaan kuuluva metsäkiinteistö, joka oli v. 1914 lohkottu Putolasta ja on ollut nimeltään Mäntylä. Vanhan asuinrakennuksen läheisyys Mäntylä-metsään puoltaisi sitä, että se olisi Mäntylän torppa.

Lintin uusi asuinrakennus valmistui v. 1928 ja on edelleen hyväkuntoinen. Aku ja Eetu olivat naimattomia. Taloa on jo pitkään asunut heidän Emil-veljensä pojanpoika.

Perämäki mainitaan ensimmäisen kerran rippikirjassa 1890-luvulla. Torppariksi tuli 1895 Juho Eliaanpoika Lang (1856–1914), joka oli syntynyt Uskelan Pahkavuoren Ylistalossa. Hänen veljensä Kustaa Adolf Lehtiranta s. Lang (1849–1918) omisti Putolan vuosina 1882–1897. Veljekset olivat Joensuun omistaman Ylistalon lampuodin poikia. Juhon vaimo oli Olga Maria Lang s. Hellström (1853–1931). Heidät oli vihitty v. 1879 Uskelassa. Heillä oli viisi lasta. Vuonna 1905 Langin perhe muutti muutama sata metriä ja he ryhtyivät torppareiksi Joensuun kartanoon kuuluvaan Hosiaan, jota jälkipolvi edelleen viljelee.

Perämäen asuinrakennus oli 1900-luvun alusta. Perämäessä oli maata 26,5 ha. Tila ostettiin takaisin Putolan tilan yhteyteen v. 1970, ja sittemmin vanha asuinrakennus on purettu ja uusi asuinrakennus rakennettu.

Lopuksi

On ollut mielenkiintoista tutkia torpissa asuneita ihmisiä ja heidän elämänkulkujaan. Avioliittoja on solmittu lähipiirissä, ja sukulaisuuksia tuntui olevan paljon. Ikävän usein myös kuolema yllätti ja muutti elämänkulkua. Torppien historiaa tutkiessa eittämättä tulee mieleen suuri muutos luontaistaloudesta teknistyvään maatalouteen. Suuret yhteiskunnalliset maareformit 1920-luvulla ja Karjalan siirtoväen asuttaminen 1940-luvulla johtivat tilojen pirstoutumiseen. Nyt kuitenkin kehitys on ollut vahvasti vastakkaiseen suuntaan, ja Putolan kaikkien entisten torppien pellot ovat taas kantatilan viljelyksessä. Valitettavasti kaikkien torppien sijaintia en ole tähän mennessä pystynyt selvittämään.