Kuulun äitini Eila Hukkasen (o.s. Mustonen, 1917–) isän puolelta laajaan itäsuomalaiseen Mustosten sukuun, joka on jakautunut kymmeniin eri sukuhaaroihin. Omat Mustoseni kuuluvat pohjoissavolaiseen Tuusniemen Kiukoonniemen sukuhaaraan nro 32, joka on yksi Juvan Koikkalassa eläneen Juntti Mustosen (1470–1540) jälkeläishaaroista. Siivotessani mappejani löysin käsinkirjoitetun paperinipun, johon olin muutama vuosi sitten kirjannut äskettäin 106 vuotta täyttäneen äitini muisteluja vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Jutut olivat jääneet kirjoittamatta puhtaaksi, joten oli korkea aika saada muistelut tallennetuksi tietokoneelle. Onneksi hän elää edelleen, ja ajatuskin kulkee vielä, joten olen saanut tarkistetuksi monta hiukan epäselväksi jäänyttä seikkaa. Tässä saatte näitä muistiinmerkintöjä luettavaksenne.

Seppä August Mustosen vanhemmat ja oma perhe

Äitini isän eli ukkini Johan Erik Mustosen vanhemmat olivat seppä August Aleksanterinpoika Mustonen (1866–1922) ja Anna Sofia Gabrielintytär Huuskonen (1865–1934). Augustin isä (Matti) Aleksanteri Mustonen oli syntynyt Mustos-suvun kantatilalla Tuusniemen Kiukoonniemessä. Augustin äiti, Maija Stiina Miettinen, syntyi Kuopion Riistavedellä äitinsä Anna Greta Vartiaisen aviottomana lapsena. Anna Greta oli piikana poikamiesisäntä Antti Miettisen talossa, Mustaniemessä. Antti otti Maija Stiinan kasvattityttärekseen, antoi hänelle sukunimensäkin, ja näyttää siltä, että Maija Stiina peri Mustaniemen Antin kuoleman jälkeen. Kirkonkirjat eivät kerro, oliko Antti Maija Stiinan isä, mutta siltä vähän vaikuttaa.

Matti Aleksanterin ja Maija Stiinan perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista vain kolme eli aikuisiksi, nimittäin vanhin lapsi, edellä mainittu August sekä tyttäret Ulrika (Riikka) ja Amanda. Heistä vain Augustilla on jälkeläisiä. Hän oli nuorena Kuopiossa seppä Hyvärisen oppipoikana ja rautasepän sällinä. Vuonna 1889 hän avioitui Joroisissa, morsian oli Anna Sofia, jonka isä oli Rautalammin Horontaipaleen Majon talon Huuskosia. Anna Sofia taustan selvittäminen on ollut varsinaista salapoliisin työtä, koska eri arkistolähteistä hänelle on löytynyt neljä eri syntymäaikaa ja viisi eri syntymäpitäjää. Savolaispapit ovat olleet varsin suurpiirteisiä kirjauksissaan!

Seppä August ja Anna Sofia asuivat aluksi Joroisissa, mutta muuttivat n. v. 1894 kymmeneksi vuodeksi Savonlinnaan. Heillekin syntyi vuosina 1890–1908 kaikkiaan yhdeksän lasta, joista aikuisiän saavutti viisi poikaa ja yksi tytär.

Äitini isä, Johan Erik eli Jussi Mustonen syntyi 30.8.1890 perheen vanhimpana lapsena Joroisissa. Savonlinnassa hän kävi kolme luokkaa lyseota, mutta jäi luokalle (kuulemma laiskuuttaan), eikä ankara August-isä antanut pojan enää jatkaa koulunkäyntiä. Johan Erik joutui oppipojaksi isänsä pajaan, mutta se työ ei hänelle maistunut. Niinpä hän karkasi kotoa 14-vuotiaana ja elätti vuoden ajan itseään viulua soittamalla ja tekemällä erilaisia rengintöitä maataloissa. Eipä siihen aikaan kukaan karkulaisen perään kysellyt! Mutta routa porsaan kotiin ajaa, ja niin myös Johan Erik palasi retkiltään. Hän aloitti uudelleen työt isänsä pajassa päällelyöjänä.

Mutta ei Augustkaan ihan puhdas pulmunen ollut. Uutinen Savonlinna-lehdessä kertoo, että keväällä 1896 kaupungissa oli katutappelu, jossa nikkarin sälli Hokkanen ja seppä Mustonen löylyttivät työmies J. Kupiaista. Molemmat saivat 30 mk:n sakot, ja lisäksi Hokkanen joutui maksamaan kipurahoja Kupiaiselle. Syytä tappeluun ei uutisessa kerrota.

August muutti perheineen Viipuriin vuosiksi 1905–1909, sitten nykyisen Kouvolan Voikkaalle ja päätyi lopuksi Ensoon, Jääsken pitäjän teollisuustaajamaan, jonne myös Johan Erik oli muuttanut perheineen.

Augustin ja Anna Sofian kaikki viisi poikaa olivat erittäin musikaalisia ja ansaitsivat elantonsa joko kokonaan tai osittain ammattimuusikoina. Ukkini Johan Erikin ensimmäinen instrumentti oli viulu, mutta se vaihtui vetopasuunaan vasemman käden sormen vahingoiduttua työtapaturmassa. Hän johti useita torvisoittokuntia Ensossa ja sotien jälkeen Imatran Vuoksenniskalla. Veljet Aku (August) ja Santtu (Aleksanteri) olivat sotilassoittajia, instrumenttina trumpetti. Kaarlo soitti saksofonia konttoristin työnsä ohella. Martti, pojista nuorin, oli orkesterimuusikko. Hän soitti selloa mm. elokuvateattereissa. Hän kuoli jo 26-vuotiaana oman käden kautta, ehkä siksi, että hän oli aiheuttanut tulipalon eräässä elokuvateatterissa esityksen väliajalla ja joutui maksamaan suuret korvaukset. August-isä sairastui keuhkokuumeeseen 56-vuotiaana keväällä 1922. Hän aavisti loppunsa olevan lähellä ja halusi kuolinvuoteellaan hyvästellä Ensossa asuvan poikansa Johan Erikin perheineen. Äitini oli silloin 4-vuotias ja muistaa käynnin hyvin.

Johan Erik Mustosen perhe

Ukkini Johan Erik sai 1910-luvulla palovartijan paikan Käkisalmesta. Siellä hän tapasi tulevan vaimonsa Olga Bogdanoffin, joka oli syntynyt 2.4.1896 (juliaanisen kalenterin mukaan 21.3.1896). Hänen vanhempansa olivat kalastaja, ”porvarinpoika” Alexander Andrejev Bogdanoff (1869–1936) ja Hilda Kustaantytär Hujanen (1867–1937). Alexander oli ortodoksi, Hilda luterilainen. Perheen seitsemästä lapsesta kuusi eli aikuisiksi. Olga-mummoni kävi kansakoulun Käkisalmessa. Ennen naimisiinmenoaan hän toimi erään tuomarin kirjurina, miltä ajalta oli peräisin hänen kaunis ja hyvin leveä käsialansa. Palkka nimittäin maksettiin rivien lukumäärän mukaan! Mummo oli 19-vuotias avioituessaan v. 1915 ukin kanssa. Vihkiminen tapahtui kahteen kertaan, ensin Käkisalmen ortodoksisessa, sitten luterilaisessa kirkossa.

Mustosille syntyi neljä lasta, joista vanhin, Tellervo-tytär, syntyi v. 1916 Käkisalmessa. Perhe muutti sitten Viipuriin, jossa äitini Eila syntyi v. 1917, kolme viikkoa Suomen itsenäistymisen jälkeen ja keskelle sisällis-/kansalais-/vapaussotaa (millä nimellä kukin sitä haluaakin nimittää). Olga-mummo, Tellervo ja vastasyntynyt Eila saivat piilopaikan erään sukulaisen talon kellarista. Vaaroja uhmaten Johan Erik lähti etsimään ruokaa perheelleen. Mummo yritti imettää Eila-vauvaa, mutta maitoa ei tullut tarpeeksi. Hänkin lähti kaupungille etsimään maitoa ja sai sitä kaksi litraa. Mutta vastaan tuli sotilaita, jotka vaativat saada maidon itselleen. Niin Olga palasi tyhjin käsin piilopaikkaan, ja Eila-vauva sai tyytyä pelkkään veteen. Onneksi he kaikki selvisivät hengissä.

Vuonna 1920 perhe muutti jälleen, nyt Ensoon. Ukki oli saanut sieltä aluksi työpaikan poliisikonstaapelina, mutta myöhemmin hän oli työkalukorjaajana Enso-Gutzeitin tehtaiden konepajassa. Mustoset asuivat parikymmentä vuotta sotavuosiin saakka Enson Onnelassa. Talo oli alunperin tehtaan omistama, mutta ukki lunasti sen omistukseensa 1930-luvulla. Nuorimmat lapset syntyivät Ensossa, Kaarina v. 1920 ja Hannes 1924.

Mustosten kotitalo sijaitsi Enson keskustassa Viipurin ja Imatran välisen tien varrella. Tontilla oli asuintalon lisäksi ulkorakennus ja siellä navetta Rusina-lehmälle, talli Veikko-hevoselle, karsina porsaalle, lato ja liiteri. Hyväsydäminen ukki oli kerran töistä palatessaan ostanut Rusinan vastaan tulleelta naiselta, joka itkien talutti rakasta lehmäänsä teuraaksi pitovaikeuksien vuoksi. Mummolta olivat silmät pudota päästä, kun ukki asteli pihaan lehmän kanssa. – Tontin metsän puolella oli perunamaa, tien puolella kukkapenkkejä ja kasvimaa, ja koivukuja ulottui isolta tieltä metsään saakka. Lähellä olivat Enson tori, Atlas-pankki ja Toropaisen kirjakauppa, eikä tehtaalle ja juna-asemallekaan ollut pitkä matka. Ohessa on äitini muistelun mukaan piirretty pohjapiirros Mustosten talon ensimmäisestä kerroksesta. Vintillä oli lisää nukkumatilaa.

Johan Erikin leipätyö Enso-Gutzeitilla, harrastuksena musiikki

Päätyönään Johan Erik toimi työkalukorjaajana Enso-Gutzeitin konepajassa. Lisäksi hän hoiti polttopuiden ajoa niille työntekijöille, joille tehdas oli myöntänyt ilmaiset puut. Aluksi kuljetukset tapahtuivat Mustosten Veikko-hevosella, mutta 1930-luvulla hevoskyyti vaihtui kuorma-autoon. Olga-mummo piti kirjanpitoa näistä ”puukeikoista”. Ukissa oli paljon keksijän vikaa. Hän suunnitteli ja rakensi kuorma-autoon mm. kippilaitteen, jolla voi kipata puut pihalle ajajan hytistä käsin. Myöhemmin joku vei laitteen ja patentoi sen Fordille omissa nimissään. Aineellinen menestys ei ollut ukin päällimmäisenä tavoitteena muutenkaan. Hän pääsi töihin tehtaan suunnittelutoimistoonkin, mutta siellä hän ei viihtynyt. Aina olisi pitänyt olla puku päällä! Niinpä hän palasi takaisin konepajaan.

Musiikki oli Johan Erikille sekä harrastus että sivutyö. Pian Mustosten muutettua Ensoon ukki alkoi johtaa Enso-Gutzeitin ja suojeluskunnan yhteistä torviseitsikkoa. Se laajeni myöhemmin 40-miehiseksi soittokunnaksi. Orkesterilla oli paljon esiintymisiä tehtaan juhlissa ja ”Gutzeitin olympialaisissa”, suojeluskunnan tilaisuuksissa, iltamissa ym. Harjoituksia oli joka viikko. Ukki myös sävelsi (mm. Hiidenväen häätanssin) ja sovitti musiikkia eri instrumenteille ja torvisoittokunnalle (mm. Oginskyn poloneesin). Sitä työtä hän teki kotona iltaisin ja ilman pianoa, neljän lapsen pyöriessä jaloissa. Ukki opetti kotonaan myös uusia soittajia, ilman korvausta. Sotien jälkeen hän johti Imatralla torvisoittokuntaa ja kitarakuoroa. Ukin pyyteetön työskentely musiikin hyväksi palkittiin v. 1970 hänen täyttäessään 80 vuotta, jolloin hänelle luovutettiin tasavallan presidentin myöntämä director musices -arvonimi.

Ukki oli jo varhain kiinnostunut myös Mustosten sukututkimuksesta. Ensimmäiset tiedot, jotka sain vanhemmista Mustos-esipolvistani, ovat hänen käsin kirjoittamiaan muistiinpanoja. Ukki jopa osallistui 1930-luvulla Kiukoonniemessä pidettyyn Mustos-suvun sukukokoukseenkin. Hän oli menossa sinne junalla tätinsä, August-isän Riikka-sisaren kanssa. Asemalla joku sanoi: ”Taidat olla Mustonen”. Ukki kysyi: ”Mistäs sen tiedät?” Toinen vastasi: ”Sen näkee korvien koosta, Mustosilla on isot korvat.” Jaa-a, pitääköhän tuo paikkansa? Juttua riitti ilmeisesti enemmänkin, koska ukki ja Riikka-täti myöhästyivät junasta. Onkohan se syynä siihen, että kumpaakaan ei näy sukukokouksessa otetussa ryhmäkuvassa?

Olga-mummo huolehti Ensossa kodista ja ruoanlaitosta sekä lastenkasvatuksesta, kuten oli perheenäitien tehtävänä tuolloin muutenkin. Hän oli myös innokas puutarhuri, ja kasvimaalta saatiin runsaasti leivän jatketta kuusihenkiselle perheelle. Mummo kuului Enson marttoihin, ja ehkä sieltä oli peräisin hänen erinomainen ruoanlaittotaitonsa. Kaupasta hän ei koskaan ostanut valmista jauhelihaa, vaan osoitti kauppiaalle paistinkappaletta, ja se jauhettiin siinä hänen silmiensä alla. Hänen anoppinsa Anna Sofia oli opin käynyt ompelija, joka yritti opettaa miniäänsä käyttämään ompelukonetta, mutta siitä ei tullut mitään. Yritykset loppuivat siihen, kun erään kerran Olga kimpaantui ja potkaisi anoppiaan jalkaan ompelukoneen ääressä. Mummokin oli musikaalinen. Hänellä oli kaunis lauluääni, ja Eila-äitini muistaa vieläkin monien äitinsä laulamien laulujen sanat.

Pakkomuutto pois Ensosta

Talvisodan sytyttyä Olga-mummo evakuoitiin Puumalaan, jonne oli Ensosta matkaa noin 70 km. Sinne ei ollut kyytiä, vaan piti kävellä tavarat kottikärryssä ja Rusina-lehmä mukana talutushihnassa. Matkalla kyykäärme puri Rusinaa, ja se kuoli mummon suureksi suruksi. Evakkomatka jatkui vielä Ikaalisiin. Ukki ja Hannes-poika jäivät evakuoimaan Enso-Gutzeitin tehdasta. 22-vuotias äitinikin jäi Ensoon, hän toimi muonitus- ja viestintälottana. Välirauhan aikana Mustoset muuttivat takaisin Ensoon, nyt Uuteen Onnelaan, koska vanha koti oli tuhoutunut pommituksissa. Jatkosodan aikana sieltäkin oli lähdettävä, tällä kertaa lopullisesti. Mustoset päätyivät Tampereelle Nekalan kaupunginosaan, jossa heidän kotinsa oli nk. ruotsalaistalo. Ukki työskenteli tuolloin Tampereen lentokonetehtaalla. Mummo kaipasi kuitenkin lähemmäs entisiä, Karjalaan jääneitä asuinseutuja. He muuttivat Vuoksenniskalle, jossa elivät loppuelämänsä pienessä omakotitalossaan. Vuoksenniskalta näkyivät Enson tehtaiden piiput, vaikkakin rajan väärällä puolella. Ukki kuoli 82-vuotiaana v. 1972. Mummo eli 94-vuotiaaksi ja kuoli v. 1990 asuen viimeiset vuotensa vanhainkodissa.