Juhlaseminaarissamme syksyllä 2005 esitelmäineen tutkija, dosentti Pirkko Laukiaisen julkaisema Sten Anders Wallinin elämästä ilmestyi myöhäissyksyllä. Pääosan teoksesta muodostavat Wallinin omat Turkin sotaa koskevat muistiinpanot, joita hänen poikansa oli jo vuonna 1936 tarjonnut Otavalle, mutta ne eivät silloin kustantajaa kiinnostaneet, ja nyt ne löytyivät uudelleen 2000-luvun alussa.

Sten Anders eli Antti syntyi marraskuussa 1853 Kiskon Bergvkin Norsjoen torpparin, Uskelassa syntyneen Erik Juho Juhonpojan ja tämän kiskolaissyntyisen vaimon Maija Stina Erikintyttären kuopuksena. Vanhin aikuiseksi elänyt sisarus oli 1837 Uskelassa syntynyt Johan Gustaf, joka hukkui 19-vuotiaana Hirsjärveen syksyllä 1856. Muut olivat 1843 syntynyt Evert Alexander eli Santti, josta tuli Norsjoen torppari isänsä jälkeen ja jonka vaimo oli Eva Lovisa Kihlman, 1846 syntynyt Gabriel Wilhelm eli Kaapo Eriksson. Esikoispojan Juhon kuolema näytti vaikuttaneen isään siten, että viina alkoi hallita hänen elämäänsä.

Antti Juhonpoika meni ensimmäiseen työpaikkaansa ajopojaksi 13-vuotiaana ja sitten rippikoulun käytyään 15-vuotiaana Bergvikin tilan rengiksi. Viiden vuoden jälkeen eli 1873 hän siirtyi Uskelaan Pettilän eli Karlbergin kartanoon tallirengiksi eli samaan taloon, josta hänen isänsä oli isäntärenkinä ennen Norsjoelle tuloa. Nyt kirkonkirjoihin oli merkitty uusi sukunimi Wallin.

Kolmen vuoden kuluttua hän päätti yrittää elämänmuutosta ja lähti hakemaan työpaikkaa Helsingistä ja saikin syksyllä 1876 pestin Suomen kaartiin eli Henkivartioväen 3. Suomen tarkk'ampujapataljoonaan. Ja sitten odottikin syyskuussa 1877 pataljoonan lähtä Turkin sotaan ensin junalla Romaniaan ja sieltä marssien, taistellen ja vilua ja nälkää kärsien läpi Balkanin vuorten eli nykyisen Bulgarian ja vihdoin huhtikuussa 1878 Istanbulin vierestä laivalla Odessaan ja kolmen viikon sairaalassaolon jälkeen lopulta kesän alussa takaisin Helsinkiin. Tämän jälkeen Sten Anders osallistui aliupseerikoulutukseen ja 1879 hänestä tuli vastaperustetun Suomen tarkk'ampujakomppanian kouluttaja ja 1882 hänet nimitettiin vääpeliksi vihdoin vuonna 1885 hän malttoi avioitua nuoruudenrakastettunsa, Muurlan Kaukolasta kotoisin olevan Maria Wilhelmina Karpin kanssa, joka nyt oli Pettilässä sisäpiikana.

Helsingissä syntyivät sitten perheen lapset Anders Jacob 1887 ja Evert Alexander 1889. Pojat suomensivat 1906 nimensä yhtä aikaa kymmenien tuhansien muiden kanssa: nyt he olivat Antti Jacob Valve ja Eetu Santeri Valve. Molemmista tuli filosofian maistereita, Antista pitkäaikainen Hämeenlinnan lyseon rehtori ja Eetusta mm. Sortavalan seminaarin suomen kielen lehtori.

Itse Sten Anders Wallin siirtyi vielä 1892 kaartista uuteen tehtävään eli Seurasaaren kansanpuiston valvojaksi, jossa tehtävässä hän toimi lähes 38 vuotta eli lähes 75-vuotiaaksi asti. Vaimo Maria kuoli huhtikuussa 1930 ja Sten Anders 84-vuotiaana joulukuussa 1937.

Muistelut antavat elävän kuvan sen ajan sodankäynnistä rivimiehen kannalta, mutta sukututkijan silmillä vielä mielenkiintoisempia ovat Wallinin muistiinpanot 1800-luvun loppupuolen renkipojan lapsuudenkodista ja itse kasarmielämästä, joskin Wallin itse varmasti oli toista mieltä: hänhän oli löytyneen vanhan lehtileikkeen mukaan silloin vielä kenraali Mannerheiminkin mielestä Seurasaaren Marski. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille henkilöhistoriasta kiinnostuneille!