Torppiin liittyvä kotiaineistomme ajoittuu pääosin 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun sisältäen myös torppien itsenäistymisvaiheen 1920-luvun alussa. Isoisäni Karl August Nikander (1869–1930) toimi kansalaissodan jälkeen Perniön kolmannen vuokralautakuntapiirin puheenjohtajana ja oli aitiopaikalla torppien itsenäistymisprosessissa.

Torppien päivätyövelvoitteista ja vuokrasopimuksista on säilynyt jonkin verran tietoa 1800-luvun loppupuolelta. Käyn myös läpi vuokralautakunnan toimintaa ja torppien lunastamiseen liittyvää prosessia Perniön kolmannen vuokralautakuntapiirin alueella, joka käsitti Perniön Alikulman alueen hiukan laajennettuna. Siihen kuuluivat torpparilakia täytäntöön pantaessa myös Melkkilä, Ali-Melkkilä, Kyynämäki sekä Laiterla.

Hirvilahden torppien päivätöistä on esimerkkinä 1800-luvun lopun tilanne. Omistajana oli silloin Florentin Himberg (1833–1893). Torpan vuokrasopimuksesta esimerkkinä on 1900-luvun alussa tehty sopimus Järvenpään torpasta. Sopimuksen tekijänä oli Hirvilahden silloinen omistaja agronomi Axel Theodor Widnäs (1881–1949). Hänen elämänvaiheensa on julkaistu Suvustajassa 1/2022.

Hirvilahteen alettiin perustaa torppia varsinaisesti ennen 1700-luvun puoltaväliä. Torppien määrä vaihteli jonkin verran 1700- ja 1800-luvuilla eli neljästä seitsemään, eniten niitä oli 1700-luvun lopussa. Sen lisäksi oli vaihteleva määrä mäkitupia. Torpparilain astuttua voimaan kansalaissodan jälkeen torppia oli 6 kpl ja mäkitupia 3 kpl.

Torppien sijainnit, nimet ja peltopinta-alat

Torpat pyrittiin yleensä sijoittamaan mahdollisimman kauas päätilan tilakeskuksesta – niin myös Hirvilahdessa. Pääasiallisena syynä siihen olivat käsittääkseni kuljetusetäisyydet. Päätilalla oli mielekästä viljellä ja laiduntaa karjaa sen lähellä olevilla pelloilla ja niityillä ja vuokrata etäämpänä olevat alueet. Kuvaan 1 on merkitty Hirvilahden torppien ja mäkitupien paikat. Kylätien varrella oli myös muonamiesten asuntoja. Torppien sijoittuminen etäälle päätalosta näkyy hyvin kartasta.

Torppien nimet vaihtelivat eri aikoina. Vakiintuneita nimiä olivat Husla, Hinkkala, Lammaskoski, Rödjö (Järvenpää), Takala, Dahlstorp (Taalintorppa) ja Nummis (Nummila). Näistä Takala oli uusin. Torpat säilyttivät koko kauden ajan pääosin nimensä joko ruotsinkielisessä tai suomenkielisessä asussaan. Torppien nimet muutettiin vasta torpparien lunastettua ne itselleen. Huslasta tuli lohkomisen jälkeen Länsitalo ja Lammaskoskesta Koskela. Länsitalo muodostui pääosin Huslan torpasta, mutta siihen liitettiin alueita Lammaskoskesta ja Järvenpäästä.

Kaikkien torppien sijaintia ei pystytä varmuudella enää paikallistamaan. Ruotsin vallan aikana oli myös rakuunan torppia. Niiden sijainnit ovat hämärän peitossa. Rippikirjoista löytyy myöhemmin kadonneita nimiä kuten Norrtorp (Norrdahl), Nytorp ja Puustelli. Joku niistä saattoi olla rakuunan torppa. Näitä torppia ei enää ole jäljellä rakennuksina eikä rakennuspaikkoina. Puustellin ja Nytorpin paikkaa emme ole varmuudella pystyneet paikallistamaan, ja niiden sijainti on vaipuneet historian hämärään. Jompikumpi näistä voi tosin olla sama kuin Norrtorp. Sen sijainti löytyy muutamista vanhoista kartoista. Metallinpaljastimella paikka on myös löytynyt. Torpan paikalla on erotettavissa runsaasti rakennuksen perustuksiksi tulkittavissa olevia kiviä.

Dahlstorpin vaiheet eivät ole täsmällisesti tiedossa. Rippikirjoissa nimi näkyy vielä 1800-luvun alkupuoliskolla, mutta vuosisadan lopussa se ei ole enää ollut torppana, eikä näy myöhemminkään. Sen nimi on kuitenkin jäänyt elämään sotien jälkeen asutuslain nojalla lohkotun siirtolaistilan nimeksi muodossa Taalinkankare.

Torppien koko (taulukko 1) vaihteli jonkin verran, mutta 1900-luvulle tultaessa ne olivat melko vakiintuneita. Isoimpien peltopinta-alat olivat noin 10 ha. Metsää ne eivät sisältäneet, mutta metsän puute oli normaalisti korvattu sopimuksessa osittaisella talon metsän nautintaoikeudella.

Päivätyövelvoitteet vuonna 1883

Esimerkki päivätöistä (taulukko 2) on Florentin Himbergin omistuskaudelta. Torppareiden työvelvoitteet on kirjattu silloin inventaario/tuottolaskelmaan, joka oli tehty oletettavasti sen aikaista sukupolvenvaihdokseen liittyvää rahoitustarvetta varten. Torpat olivat oleellinen tulolähde työvoimakustannusten kattamiseksi, ja siksi ne olivat tärkeitä myös tilan maksuvalmiutta määritettäessä. Florentin Himberg suunnitteli vuonna 1883 sukupolven vaihdosta Hirvilahdessa ja tilan myymistä pojalleen Johan Petter Himbergille (1864–1938). Kauppa toteutui vuonna 1887 allekirjoitetulla kauppakirjalla.

Hirvilahdessa oli Himbergien omistuskautena viisi torppaa ja kolme jyvätorpparia, siis kaksi vähemmän kuin enimmillään 1700-luvulla. Torppien määrä kasvoi vielä yhdellä 1900-luvun alussa, jolloin niitä oli kuusi. Päivätyötaulukossa (taulukko 2) on seuraavat torpat: Hinkkala (Hinkaböle), joka oli vanha kantatila sekä Järvenpää (Rödjö), Husla, Lammaskoski ja Nummis. Ne suorittivat yhteensä 22 miestyöpäivää viikossa päätilalle. Jyvätorpparit suorittivat lisäksi yhdessä neljä työpäivää viikossa.

Lisätöistä ja muista yhteisvastuullisista velvoitteista kertyi päivätöiden lisäksi vielä merkittävä lisävuokrarasite. Näiden jakaantumisesta yksittäiselle torpille ei ole täsmällistä tietoa. Ainoastaan kokonaismäärät oli inventaariossa ilmoitettu.

Lisätöitä oli taulukon 2 mukaisesti 80 työpäivää vuodessa, ja nämä oli kirjattu töiksi ilman miehiä. Lisäksi oli erikseen 40 naistyöpäivää ja pellavan käsittelyä 40 kippuntaa sekä 17 hevosmatkaa Turkuun torpparin omalla hevosella. Tilanomistajalla oli oikeus muuttaa hevosmatkat Turkuun normaaleiksi miespäivätöiksi siten, että yksi matka vastasi neljää työpäivää. Kokonaisuutena velvoite oli arvioitu torppareille 58 miestyöpäivän arvoiseksi, mikäli kaikki matkat olisi muunnettu päivätöiksi.

Torpparit joutuivat osallistumaan myös yhteisvastuullisesti kolmen neljäsodan osuudella tilan tiekannan ylläpitovelvollisuuksiin Kemiön tiellä ja isolla yleisellä rantatiellä. Tilanomistaja vastasi yhdestä neljäsosasta ko. velvoitteista. Kaikki torppien rakennukset, joita torppari hallitsi, paitsi kylätien varrella sijainnut Nummis, kuuluivat maanomistajalle, ja torpan rakennuksien kunnossapidosta vastasi torppari. Tarvittavat materiaalit kustansi maanomistaja.

Lisäksi Hirvilahden tilalla oli kolmella jyvätorpparilla asuin- ja ulkorakennuksia, joista tuli suorittaa yhteensä neljä miestyöpäivää viikossa.

Päivätyövelvoitteita arvioitaessa on pidettävä mielessä, että torpat olivat eritasoisia. Jotkut torpparit olivat melko hyvin toimeentulevia – ainakin verrattuna maaseudun tilattomaan väestöön. Torpilla oli melko runsaasti omaa työvoimaa sen aikaisen korkean lapsiluvun takia. Useilla torpilla oli myös palkattu apuvoimaksi renkejä ja piikoja.

Päivätöiden kirjaaminen

Päivätyöt kirjattiin ennen perinteiseen pulkkaan, mutta 1900-luvulla oli jo ainakin rinnalla käytössä painettuja päivätyökirjoja (kuva 2). Kuvan kirja on vuodelta 1913. Päivätyökirja oli kirjanpidon apuväline, jolla pystyttiin seuraamaan töitä hyvin tarkasti. Kaikki työt oli koodattu pikkutarkasti numeroin. Sarakkeissa oli erikseen kohdat mies- ja naistöille sekä hevostyölle. Tässä vähän esimerkkiä koodistosta:

1 = navettatyö
2 = tallityö
3 = kuivikkeiden hankinta
4 = myllyssä
5 = viljan puinti
6 = kyntö
7 = ojan kaivuu
8 = salaojan kaivuu
9 = maanteiden kesäkorjuu
10 = maanteiden talvikorjuu
jne. yhteensä 43 työtehtävää

Vuokrasopimukset

Vuokrasopimukset pyrittiin tekemään kirjallisesti, mutta muunkinlaisia käytäntöjä oli. Niistä syntyi joissakin tapauksissa myöhemmin torppien lunastusvaiheessa selvitettäviä ongelmia. Olen ottanut esimerkiksi kirjallisesta vuokrasopimuksesta Järvenpään torpan vuokrasopimuksen vuodelta 1908 (kuva 3). Silloin Hirvilahden omistajana oli agronomi Axel Theodor Widnäs. Hän oli valmistunut agronomiksi Uppsalassa Ultunan maatalousoppilaitoksesta.

Sopimuksen teksti (kuvasta 3): Vuokravälikirja, koskeva Järvenpään maatorppaa, joka kuuluu Hirvilahden kartanoon Perniön pitäjässä Turun ja Porin lääniä. Työnjohtajalle Johan Arttur Lindblomille vuokrataan kymmenen (10) vuoden ajaksi 1. päivästä marraskuuta v. 1908 Järvenpään torppa, kuuluva Hirvilahden kartanoon, vuokraajan käytettäväksi ja viljeltäväksi siihen vastaan otettaessa kuuluvine rakennuksineen ja viljelysmaineen seuraavissa kohdissa tarkemmin määrätyillä ehdoilla: 1:ksi Vuotuinen vuokra on 438 markkaa, joka maksetaan kaksi kertaa vuodessa 1 p. toukokuuta ja 1 p. marraskuuta siten, että 219 mk maksetaan kerralla, 2:ksi Polttopuiksi saa vuokraaja omaksi tarpeeksi hakata 4 syltää halkoja talon metsästä siitä, mistä talon isäntä tahi häntä edustava määrää, sekä ottaa hylkypuita tarpeen mukaan, 3:ksi vuokraajalla on vapaata laidunmaata talon metsässä, 4:ksi Vuokraajan tulee hyvässä kunnossa pitää torpan rakennukset, joihin tarvittaissa samoin kuin tarpeellisiin kaluihin ja aitoihin tarvittavat puut saapi ottaa talon metsästä, kuitenkaan ei muulla tavoin kuin edeltäpäin talon isännälle tästä tehdyn ilmoituksen jälkeen ja häneltä saadun lähemmän osoituksen mukaan. Muutoin on kesäkuun 19. p:nä 1902 maanvuokrasta maalla annettu laki noudatettavana. Tätä välikirjaa on kaksi yhtäpitävää kappaletta laadittu, joista olemme kumpikin ottaneet yhden.

Perniössä 24. päivä lokakuuta 1908

Axel. Th. Widnäs, Hirvilahden tilanomistaja, J. A. Lindblom,

Todistavat: H. F. Forsman, Ella Pohjanlehto

Tämä sopimus edusti muilta osin yleisiä vuokrausperiaatteita lukuun ottamatta päivätyövelvoitetta. Sitä ei tässä sopimuksessa ollut. Vuokra maksettiin rahana. Päivätyöt olivat kuitenkin yleisin käytössä ollut vuokranmaksutapa. Sitä vuokranantajat ja vuokraajat yleensä suosivat, sillä se takasi tilalle vakaan työvoiman saannin ja antoi myös torppariperheelle tarvittavan vakaan työpaikan vuokran maksun suorittamiseksi. Lisävelvoitteena sopimuksessa oli ehto siitä, että vuokraaja pitää torpan rakennukset hyvässä kunnossa siten, että tarvikkeet ja puutavarat sai ottaa talon metsästä, samoin kuin myös omaan käyttöön tarvittavat polttopuut. Tilan metsistä oli myös varattu vapaata laiduntamisoikeutta.

Torppien lunastaminen käynnistyy kansalaissodan jälkeen

Lunastamisen mahdollistava torpparilaki (135/1918) valmisteltiin jo ennen kansalaissotaa, mutta sota keskeytti prosessin. Sodan jälkeen alun perin torppareita ja mäkitupalaisia koskenutta lakia laajennettiin vielä siten, että ensin se ulotettiin koskemaan lampuoteja (90/1919) ja edelleen pappiloiden (73/1921) ja lopuksi vielä kruununtilojen torppareita v. 1922.

Torppien lunastaminen oli melko hidas prosessi. Se jatkui toiseen maailmansotaan asti, ja vuoden 1918 lakiin perustuvaa lunastusoikeutta käytti 46 645 torpparia tai lampuotia sekä 45 580 mäkitupalaista. Maata lunastettiin yhteensä 910 000 hehtaaria, joista runsas neljäsosa oli viljeltyä.

Hirvilahden kotiarkistossa viimeinen kauppasopimus oli tehty Tyynelä-nimisestä mäkituvasta vuonna 1928. Ensimmäisenä allekirjoitettiin vuoden 1920 lopussa Hinkkalan torpan kauppakirja.

Torpparilaki kasvatti merkittävästi Suomen itsenäistä pienviljelijäluokkaa ja antoi laajoille kansanosille omaa maata. Se eheytti sisällissodan haavoja ja loi myös edellytykset talvisodassa ilmenneeseen kansalliseen yhtenäisyyteen.

Halutessaan lunastaa torpan itselleen torpparit tekivät siitä ilmoituksen kyseisen kunnan vuokralautakunnalle. Lunastusprosessia varten oli painatettu valmiit kaavakkeet, jotka täyttämällä lunastusprosessi lähti käyntiin.

Vuokralautakunnat keskeisessä roolissa

Jo 1900-luvun alussa oli perustettu vuokralautakuntia, joiden tehtävänä oli vuokranantajien ja vuokralaisten välisten riitojen käsittely ja riitojen sovittelu torpan, lampuotitilan ja mäkitupa-alueen vuokrauksessa. Vuokralautakunnan jäseninä oli sekä vuokralaisten että vuokranantajien edustajia. Ne toimivat paikallisesti, ja kunnissa saattoi olla useita lautakuntia. Lautakunta pyrki valvomaan myös vuokralaisten etuja vuokrasopimusta tehtäessä ja rekisteröitäessä vuokrasopimus.

Perniön kolmannen vuokralautakuntapiirin puheenjohtajana toimi tilanomistaja, maanviljelijä Karl August Nikander (Hirvilahti). Hänen koulupohjansa oli kansakoulu, ja sihteerinä toimi tilanomistaja, maanviljelijä Jalmari Suvanto, koulupohjanaan maamieskoulu. Koulupohjat oli erikseen mainittu raporttien kansilehdellä.

Lunastustahdon ilmaisu (kaava n:o 2)

Torpparilain toteutusta varten oli tehty tarvittavat lomakkeet. Tekemällä ensin vuokranantajalle todistuksin vahvistetun ilmoituksen ja sen jälkeen täyttämällä kuvan 4 mukaisen lomakkeen ja jättämällä se kunnan vuokralautakunnalle torpparit ja mäkitupalaiset Ilmaisivat halunsa tilan lunastamiseen, ja näin lunastusprosessi lähti virallisesti käyntiin.

Kun hakemus tuli vuokralautakunnalle, se käsitteli hakemuksen, ja jos esteitä ei ollut, alisti toimeenpantavaksi vuokra-alueiden järjestelyn. Siitä lähetettiin virallinen kutsu asianosaisille. Järjestelyn käynnistämisestä ilmoitettiin tehtävän saaneen maanmittarin toimesta yleensä myös sanomalehdessä. Kumpikin osapuoli, joko vuokranantaja tai vuokraaja, sai ilmaista tahtonsa torpan tai mäkituvan lunastamisesta. Näyttää siltä, että joitakin pyyntöjä tuli myös vuokranantajilta, pääasiassa mäkituvista.

Lunastusprosessi alkoi vuokralautakunnan päätöksellä

Tahdonilmauksen jälkeen vuokralautakunta käsitteli asian ja käynnisti prosessin lähettämällä kutsun asianosaisille. Kuvassa 5 on Perniön kolmannen vuokralautakuntapiirin lautakunnan kutsu Merihuhdin kylässä sijaitsevan mäkitupa-alueen itsenäiseksi tilaksi lunastamista käsittelevään kokoukseen. Tämän hakemuksen oli tehnyt alueen vuokramies Juho Lehtonen. Kutsun oli allekirjoittanut lautakunnan puheenjohtaja, Hirvilahden silloinen omistaja Karl August Nikander.

Lunastusprosessin aluksi todennettiin vuokrasopimus ja sopimuksen tekovuosi. Jos ei ollut kirjallista sopimusta tai se ei ollut vahvistettu, joutui lautakunta hylkäämään lunastusoikeuden. Lautakunta myönsi kuitenkin muutoksenhakuoikeuden. Valitus ohjattiin joko asutushallitukseen tai maanjako-oikeuteen riippuen tapauksen luonteesta.

Ylivoimaisesti yleisin syy kielteiseen päätökseen oli kirjallisen vuokrasopimuksen tai sen vahvistuksen puuttuminen.

Kun prosessi oli lähtenyt käyntiin, siinä pyrittiin ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen, ja siksi ensimmäisiä kauppakirjoja alettiin tehdä melkein välittömästi prosessin käynnistyttyä. Maanmittarit ryhtyivät töihin, mutta torppien ja mäkitupien lohkomistyö kesti kuitenkin useita vuosia. Lopputuloksena oli hyvin yksityiskohtainen lohkomiskirja ja jakokartta. Maa-alueet jyvitettiin ja arvotettiin tarkasti.

Maanmittaustyötä johti Perniössä kolmannen vuokralautakunnan alueella vanhempi maanmittausinsinööri Arvid Vilhelm von Wright (1869–1929).

Vuokralautakunnan yhteenvedot

Vuokralautakunnat pitivät kirjaa hakemusten käsittelyn etenemisestä. Perniön kolmannen vuokralautakunnan alueella tuli käsittelyyn vuonna 1920 yhteensä 57 lunastusasiaa.

Vuokralautakunta kirjasi päätöksen lunastusprosessin käynnistämisestä tilastoihinsa, käsitteli asian ja teki päätöksen joko hyläten sen tai määräten toimeenpantavaksi vuokra-alueiden järjestelyn. Esimerkkinä tästä määräyksestä on lautakunnan puheenjohtajan omistama Hirvilahden tila. Näin päätös ilmoitettiin: ”K. A. Nikanderin tilalla on vuokralautakunta alistanut toimeenpantavaksi vuokra-alueiden järjestelyn”. Tämä päätös käynnisti prosessin Hirvilahdessa. Perniössä vuokralautakuntapiiri 3:n alueella lautakunta alisti vuonna 1920 näin toimeenpantavaksi Hirvilahden lisäksi vuokra-alueiden järjestelyn Melkkilässä, Ylönkylässä, Nurkkilan Lasorlassa ja Kyynämäen kylässä – myöhemmin Nurkkilan kylän muissa taloissa sekä Ali-Melkkilän, Merihuhdin, Laiterlan, Ervaston, Metsäkylän ja Iso-Kestrikin kylissä.

Käsittelyyn tulleita vuokrasopimuksia oli vuokralautakunta 3:n alueella vuonna 1920 yhteensä 57 kpl (35 torppaa, 1 lampuotitila ja 21 mäkitupaa). Näistä sovittelu oli saatu aikaan 14 tapauksessa, 23 tapauksessa sopimuksia ei ollut saatu aikaan tai asia oli muuten rauennut. Päätös oli annettu 20 tapauksessa. Joissakin tapauksissa lunastusmenettely raukesi joko heti tai myöhemmin. Raukeaminen tapahtui ainakin Hirvilahdessa silloin, kun Huslan torpan vuokraaja torppari August Koski (1883–) luopui lunastusoikeudestaan. Hän päätti ostaa lunastusprosessin alkamisen jälkeen Halikosta Lampola-nimisen tilan. Tilan myyjänä oli Paulus Nikander (myöh. Niemelä, 1883–1954), joka oli Karl August Nikanderin (myöh. Hirvilahti) veli ja tuleva Perniön Hämeenkylän kartanon omistaja. Torppari August Kosken pojanpoika Heikki Koski (1940–) oli Liinamaan hallituksen sisäministerinä vuonna 1975, Alkon pääjohtajana vuosina 1975–1982 sekä vuosina 1997–2003 Länsi-Suomen läänin maaherrana.

Vuoden 1921 aikana Perniön kolmannessa vuokralautakunnassa käsittelyyn ilmoitettuja lunastusasioita tuli 36 kpl. Seuraavista vuosista ei ole tietoa käytössä olleen aineiston pohjalta, mutta pääosin lunastuspyynnöt tulivat käsittelyyn jo kahtena ensimmäisenä vuotena, vaikka prosessin kokonaiskesto oli muuten pitkä.

Kun torppien lunastamisessa pyrittiin ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen, niin monissa tapauksissa tilakaupat lähtivät nopeasti käyntiin. Hirvilahdessa ensimmäinen tilakauppa tehtiin Hinkkalan torpasta jo 3.12.1920 allekirjoitetulla kauppakirjalla. Lunastettu alue sisälsi myös Holma-nimisen mäkituvan. Sen lunastusta ei jääty odottamaan. Kauppakirjaan oli vain lisätty ostajaa velvoittavana mäkitupaan liittyvä lunastusoikeus. Hinkkalan ostajina olivat Emil (1892–1958) ja Aina Niemi (1891–). Holman mäkitupa lunastettiin myöhemmin.

Taulukkoon 3 on kirjattu kaikki vuokralautakunnan vuonna 1920 käsittelyyn tulleet Hirvilahden torppien lunastusasiat. Kaikista ei saatu päätöstä samana vuonna. Perniön kolmannen vuokralautakunnan alueella muutoksenhakuoikeuksia myönnettiin 9 kpl, joista 7 kpl maanjakooikeuteen ja 2 kpl asutushallitukseen. Strömman kartanon torpan lunastus oli hylätty asiaan kuulumattomana. Tarkempaa tietoa ei ollut siitä, miten se oli asiaan kuulumaton.

Torppien lunastaminen ei yleensä mennyt suoraan niin, että lopullinen lunastettu tila olisi vastannut edes peltoalueiltaan aiemmin vuokralla ollutta torpan aluetta. Lisäksi torppiin lohkottiin myös metsää. Prosessissa tapahtui paljon erilaisia muutoksia. Siten lopputulokset eivät vastanneet alkuperäistä torppaa, ja samalla myös nimiä muutettiin. Hirvilahden torpista Huslaan liitettiin osia Järvenpään ja Lammaskosken torpista, ja se sai nimen Länsitalo. Tämä oli mahdollista, kun asioista sovittiin vapaaehtoisin kaupoin.

Torppien itsenäistyminen sai lopullisen sinettinsä ja lainvoiman maanmittarien saatua työnsä valmiiksi. Tämä kesti melko pitkään. Hirvilahden lohkomiskirja valmistui vuonna 1928.