Piikkiön Linnunpään säterin omistajasuku introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneeseen vuonna 1634 numerolla 227. Suvun nimeksi kirjattiin Fogelnäff, mutta se vakiintui pian muotoon Fogelhufvud. Suvulla oli esittää rälssikirje, jonka kuningas Eerik Pommerilainen (1381–1459) oli Turun vierailunsa yhteydessä 4. joulukuuta 1407 antanut Magnus (Maunu) Torsteninpoika Djäknille. Ramsayn mukaan Fogelhufvud-suvun kantaisä on Sigfrid Kirjuri eli Laukan Sigfrid eli Ispoisten Sigfrid eli Turun porvari Sigfrid Mattsinpoika (n. 1500–n. 1572).

Vaimo parempaa sukua

Sigfrid Mattsinpoika mainitaan lähteissä vuosina 1525–1571, kuolleena 1577. Hänen sukutaustansa on tuntematon, mutta luultavasti hän oli kotoisin Varsinais-Suomesta. Rälssisukua hän ei ollut. Pätevyyden kirjurin ammattiin Sigfrid sai todennäköisesti 1510-luvulla Turun katedraalikoulusta. Täydennyskoulutusta hän saattoi hankkia esimerkiksi ”laskuapulaisena” jonkun porvarin kauppaliikkeessä.

Sigfrid Mattsinpojan ensimmäinen vaimo on nimeltä tuntematon; avioliitto solmittiin ennen vuotta 1525. Vaimosta tiedetään kuitenkin, että hän oli rälssisukuinen ja mahdollisesti kotoisin Perniöstä. Rälssiin kuuluvia neitosia ei ollut tapana naittaa alempisäätyisille tyhjätaskuille. Sigfrid oli oppinut, mutta sen lisäksi hänellä täytyi olla jonkin verran myös omaa varallisuutta ja hyväksyttävä sukutausta. Sigfrid omisti ensimmäisen vaimonsa kautta Perniössä kahdeksan tankoa rälssimaata Laukassa (varhainen muoto Laukko, ei pidä sekoittaa Vesilahden Laukkoon) ja Osalan rälssitilan.

Rälssimies Henrik Henrikinpoika (Dufva i Finland-sukua) kyseenalaisti ”Laukon Sigfridin” omistusoikeuden Osalaan. Laamanni Erik Fleming tuomitsikin 12. heinäkuuta 1525 Osalan rälssitilan Henrik Henrikinpojalle. Hän totesi kahdentoista lautamiehen todistuksen perusteella Osalan olevan Henrikin ”oikeaa äidinperintöä”, joka oli ”joutunut vieraan käsiin”. Kyseisellä Henrikillä oli äidinperintöä myös Laukassa, joten hänen täytyi olla kohtalaisen läheistä sukua Sigfridin ensimmäiselle vaimolle.

Osalan rälssitilaa koskeva tuomio ei ehkä ollut oikea, sillä pitkällisen oikeustaistelun jälkeen Henrik Henrikinpojan pojat joutuivat vuonna 1581 palauttamaan Osalan Sigfrid Mattsinpojan ensimmäisestä avioliitosta syntyneen pojan Erikin tyttärelle. Sigfrid näyttäisi vaikuttaneen Perniössä ainakin vuoteen 1537, jolloin hänet mainitaan siellä katselmusmiehenä.

Piikkiön Oorlahti ja Linnunpää

Sukulunastusoikeuteen vedoten ”Laukon Sigfrid” peruutti vuonna 1530 Piikkiön Oorlahden tilan Naantalin luostarilta. Hän ilmoitti suorittaneensa siitä maksun kuningas Kustaa Vaasalle (1496–1560). Rikas luostari menetti uskonpuhdistuksen jälkeen suuren osan tiloistaan, kun hurskaiden lahjoittajien ahneet jälkeläiset hamusivat niitä takaisin itselleen ja suvulleen.

Sigfrid ei ollut ensimmäinen, joka havitteli Oorlahtea. Hans Fleming oli jotenkin onnistunut ottamaan tilan haltuunsa jo vuonna 1488, mutta Naantalin luostarin valitettua asiasta valtionhoitaja Sten Sturelle, tämä palautti Oorlahden luostarille. Hans Fleming sai laittomasta anastuksestaan suuren 52 markan sakon.

Asemies Lasse Bertilinpoika ja hänen vaimonsa Linnunpään Truda olivat 17. maaliskuuta 1451 testamentanneet Oorlahden Naantalin luostarille. Truda oli saanut tilan häälahjaksi enoltaan Magnus Torsteninpoika Djäkniltä avioituessaan ensimmäisen miehensä Haakon Skytten kanssa.

Magnus Torsteninpoika Djäkn puolestaan oli ostanut Linnunpään (ja sen mukana Oorlahden) vuonna 1398 Turun linnanvoudilta Jakob (Jeppe) Abrahaminpoika Djäkniltä 90 markalla. Magnus Torsteninpoika, joka mainitaan vuosina 1398–1423, oli Kastelholman linnanpäällikkö ja Ahvenanmaan laamanni. Häntä yritettiin yhteen aikaan innokkaasti todistaa piispa Olavi Maununpojan isäksi, mutta tästä teoriasta on nyttemmin luovuttu.

Magnus Torsteninpoika kuoli todennäköisesti ilman perillistä, sillä Linnunpää näyttää hänen kuoltuaan periytyneen sisarentyttärelle Trudalle. Haakon Skytte omisti Linnunpään säterin vuosina 1429–1446, minkä jälkeen omistaja oli Trudan toinen puoliso, asemies Lasse Bertilinpoika ainakin vielä vuonna 1451. Linnunpää oli ilmeisesti noihin aikoihin kahdessa osassa, sillä Linnunpään omistajaksi mainitaan Volter Bulck vuonna 1442. Sitä ennen se oli ollut Henrik Kölnarella. Molemmat olivat turkulaisia porvareita. Kantatila säilyi joka tapauksessa koko ajan Linnunpää-suvulla.

Impolan mukaan Sigfrid Mattsinpojan toinen, myös nimeltä ja suvulta tuntematon vaimo kuului Oorlahden perillisiin. Silloin Sigfridin ensimmäinen avioliitto olisi jäänyt varsin lyhyeksi, jos hän jo vuonna 1530 oli toisessa avioliitossaan. Mahdollista tietenkin, mutta luultavasti Oorlahti oli kuitenkin Sigfrid Mattsinpojan omaa perintöä. Hän oli todennäköisesti Linnunpään Trudan jälkeläinen naispuolisen perillisen, joko äitinsä tai isoäitinsä, kautta. Ramsayn nimeämänä Fogelhufvud-suvun kantaisänä häntä tuskin kuitenkaan voi pitää.

Turun linnan palveluksessa

Kustaa Vaasan hallituskaudella 1523–1560 hallintoa ryhdyttiin keskittämään voimakkaasti. Tällöin syntyi runsaslukuinen siviilivirkamies- eli kirjurien luokka. Pelkästään Turussa työskenteli 1500-luvun puolivälissä kymmenittäin siviilivirkamiehiä. Virkoihin houkuteltiin erityisesti teinejä eli Turun katedraalikoulussa opiskelleita. Kruunun virkaan haluavalta vaadittiin luku- ja kirjoitustaidon lisäksi laskutaitoa, tietoa kirjanpidosta sekä verojen ja tullimaksujen perimistavoista. Kirjureita toimi toki myös valtionhallinnon ulkopuolella.

Sigfrid Mattsinpojasta tuli vuonna 1549 Turun linnankirjuri eli linnassa toimineiden noin 15 alikirjurin esimies. Voisi olettaa, että hän jo sitä ennen palveli linnassa useamman vuoden tavallisena kirjurina. Turun linnanvoutina toimi tuohon aikaan ruotsalainen Olof Trottenpoika (Eka-sukua, k. 1553), joka oli Kustaa Vaasan serkku.

Linnassa työskentelevä kirjuri erottui katukuvassa muista kirjureista vaatetuksensa perusteella. Heidän vuosipalkkaansa sisältyi 4–8 kyynärää englantilaista verkaa ja 9 kyynärää vuorikangasta ilmeisesti jonkinlaisen virkapuvun teettämistä varten. Muilta osin kirjurille maksettiin palkka rahana.

Sigfrid Mattsinpojan urakehitys jatkui suotuisana, sillä vuosina 1552–1553 hän toimi Turun kaupunginkirjurin tärkeässä ja arvostetussa virassa. Toimeen astuessaan kaupunginkirjuri vannoi valan sekä kaupungille että kuninkaalle. Kaupunginkirjurin tehtäviin kuului muun muassa raastuvanoikeuden pöytäkirjan ja kaupunginkirjan pitäminen sekä kirjelmien, kauppakirjojen ja tonttiäyri- ja sakkoluetteloiden laatiminen. Monet kaupunginkirjurit toimivat myöhemmin raatimiehinä, eikä Sigfrid Mattsinpoika tehnyt tässä suhteessa poikkeusta.

Ispoisten herra

Koska Laukan Sigfrid luultavasti peräsi vuonna 1530 Naantalin luostarilta oman eikä vaimonsa suvun omistuksia, ei oletukselle, että hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli ennen vuotta 1530, ole perusteita. Ensimmäinen vaimo kuolikin todennäköisesti vasta 1540-luvulla, minkä jälkeen Sigfrid päätyi noin vuonna 1550 toisen avioliiton myötä isännäksi Kaarinan Ispoisten kartanoon. Hän lienee kuitenkin asunut pääasiassa Turussa.

Kaarinan rannikkokyliin kuuluva Ispoinen oli olemassa jo 1200-luvulla ja rälssiä se oli viimeistään 1400-luvulla. Sen omistajista ei kuitenkaan ole säilynyt tietoja ennen 1550-lukua. Tuolloin Ispoinen oli 24 tangon yksinäistalo, jonka peltoala oli 20 hehtaaria, vuotuinen kylvömäärä 36 pannia, niittyjen tuotto 20 kesäkuormaa ja tilaan kuuluvat vedet kohtalaisen kalaisat. Talon arvo oli 360 markkaa, mikä ei ollut Kaarinan korkein, mutta kärkipäätä kuitenkin.

Ennen ”Sigfrid Kirjuria” Ispoisten säterin omistajaksi mainitaan ”rouva Brita”, ilmeisesti leski, joka suoritti ratsupalvelua säteristä vuosina 1554–1556. Häntä on arveltu Sigfrid Mattsinpojan anopiksi. Sigfrid suoritti Ispoisten ratsupalvelua vuodesta 1556 alkaen, mikä siis itse asiassa on ensimmäinen vuosi, jolloin hänen tiedetään olleen Ispoisten säterin haltija. Tuohon aikaan tosin vero- ynnä muita luetteloita ei aina päivitetty läheskään vuosittain.

Sigfrid Kirjuri maksoi vuonna 1554 Turun tuomiokirkolle kellojen soitosta 4½ markkaa ja haudasta 10 markkaa. Kyseessä oli aikuisen vainajan hautaus. Kirkon tileistä ei selviä vainajan henkilöllisyys tai sukulaisuussuhde maksajaan. Impola arvelee, että kyseessä on Sigfridin toinen vaimo, mutta vainaja oli ehkä kuitenkin joku muu Sigfridin taloudessa asunut aikuinen sukulainen. Toisen vaimon kuolema jo vuonna 1554 tuntuu liian varhaiselta, sillä kaikki merkit viittaavat siihen, että avioliitto solmittiin vasta vuoden 1550 tietämissä, ja siitä ehti syntyä kolme, kenties neljäkin lasta.

Joka tapauksessa Sigfrid Mattsinpoika jäi leskeksi toisestakin vaimostaan ja avioitui kolmannen kerran. Kolmas vaimo oli nimeltään Valborg (k. jälk. 1577), hänkin sukutaustaltaan tuntematon. Valborgin elämästä tiedetään eräs mielenkiintoinen tapahtuma. Hän nimittäin kuului seurueeseen, joka saattoi Ruotsin entisen kuningattaren Kaarina Maununtyttären (1550–1612) Kangasalan Liuksialaan tämän vapauduttua vankeudesta Eerikin helmikuussa 1577 tapahtuneen kuoleman jälkeen.

Seitsemän naista ja kolmetoista miestä kuului siihen ryhmään, jonka tuli saattaa Kaarina Maununtytär turvallisesti Liuksialaan ja auttaa häntä muutossa ja muissakin asioissa tarpeen mukaan. Seuruetta johti Kustaa Vaasan sihteeri, sittemmin Turun kaupunginsihteeri Jakob Teit (Jaakko Teitti, 1520–1588 tai 1596), tunnetun valitusluettelon laatija. Seurue lähti matkaan Turun linnasta 1. kesäkuuta 1577, ja taival Liuksialaan taittui Porin kuninkaankartanon kautta.

Turun porvari

Sigfrid Mattsinpojasta tuli Turun porvari vuonna 1551. Tarvittavan alkupääoman hän sai ehkä vasta toisen avioliiton myötä. Sigfrid menestyi porvarina hyvin. Hän harjoitti kotimaankaupan lisäksi ulkomaankauppaa, sillä hän toi 1550-luvulla 26 laivalastia tavaraa Turkuun. Sigfrid sai tuoda tavaroita kaupunkiin ilman tullia. Kaupankäynti rajoittui 1500-luvulla vielä Itämeren alueelle.

Tärkeimmät tuontitavarat olivat suola, kankaat ja erilaiset viinit. Myös ylellisyystavaroita, kuten mausteita, rusinoita, manteleita, riisiä ja paperia mainitaan lastiluetteloissa. Laivat eivät tietenkään lähteneet Turusta tyhjinä, vaan täynnä vientitavaraa, kuten villieläinten nahkoja, voita, traania, kaloja (sekä suolattuna että kuivattuna) ja tervaa. Turkulaisten kauppiaiden tavaroita ulkomaille veivät ja sieltä toivat laivurit omilla aluksillaan, joista porvarit vuokrasivat lastitilaa.

Sigfrid Mattsinpoika hoiti osansa porvareiden luottamustoimista: hänet mainitaan raatimiehenä ja kämnerinä vuonna 1554, Juhana-herttuan linnaoikeuden jäsenenä vuonna 1556 ja Turun linnan yhteydessä toimineiden muonavarastojen tavarakirjurina vuonna 1558. Sigfrid näyttäisi olleen läheisessä kosketuksessa Turun linnaan vielä Juhana-herttuan aikanakin 1556–1563. Turun pormestarina hän toimi vuonna 1570.

Raatimieheltä edellytettiin omaa taloa kaupungissa. Sigfrid Mattsinpoika omisti 1550-luvulla talon Hämeenkadulla Luostarikorttelin tonttinumerojen 110–112 tienoilla (paikalla on nykyisin Suomen Talousseuran talo). Sigfrid Kirjuri omisti vuodesta 1559 myös Kemiön Norrsundvikin Västergårdin. On epäselvää, miten kyseinen talo päätyi Sigfridille. Oliko hän ehkä kotoisin Kemiöstä? Vai tuliko talo kolmannen avioliiton myötä?

Sigfrid Mattsinpoika toimi Piikkiön tuomarin Henrik Simoninpojan sijaisena eli lainlukijana vuonna 1564 ja Halikon tuomarin Nils Boijen sijaisena vuosina 1564–1565. Hän oli yksi harvoista porvarisäätyyn kuuluneista lainlukijoista. Tuomareita ja heidän sijaisiaan nimitettäessä pyrittiin huomioimaan paikallistuntemus. Sigfridin toimiminen lainlukijana juuri Piikkiön (johon kuului Kaarina) ja Halikon (johon kuului Perniö) kihlakunnissa tulee näin ymmärrettäväksi.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö Sigfrid Kirjuri, Laukan Sigfrid, Ispoisten Sigfrid ja Turun porvari Sigfrid Mattsinpoika ole yksi ja sama henkilö. Hieman herättää epäilyksiä kuitenkin se, olisiko hän vielä vuonna 1570, siis noin 70-vuotiaana, toiminut Turun pormestarina. Siitäkin huolimatta, että Sigfridin terveys lienee ollut erinomainen, ja hän eli aikana, jolloin ikää ja elämänkokemusta pidettiin arvossa.

Kruunu vaatii osansa

Turun porvariston oli osallistuttava valtakunnan maanpuolustukseen. Suureen Venäjän rajasotaan (tunnetaan myös Kustaa Vaasan sotana) 1555–1557 Turun porvarit joutuivat kokoamaan peräti 100 miehen jalkaväkijoukon. Varakkaimmat porvarit lähettivät matkaan yhden sotilaan yksin, vähemmän varakkaista kaksi tai kolmekin porvaria varusti yhdessä yhden sotilaan. Sigfrid Mattsinpoika kuului varakkaisiin, sillä hän kustansi sotilaan varusteineen yksin. Koska Sigfrid suoritti lisäksi ratsupalvelua Ispoisten säteristä, hänen täytyi lähettää sotaan myös ratsumies ja hevonen varusteineen.

Sotaisalla 1500-luvulla käytiin myös Pohjoismaiden seitsenvuotinen sota, joka oli Tanskan, Puolan ja Lyypekin muodostaman liittouman ja Ruotsin välinen sota vuosina 1563–1570. Sodan syy oli kilpailu Itämeren herruudesta. Ruotsi kärsi sodassa melkoisia menetyksiä, joista pahin oli Älvsborgin linnoituksen (paikalla on nykyisin Göteborgin kaupunki) menettäminen tanskalaisille, sillä siellä sijaitsi maan ainoa Pohjanmeren puoleinen satama.

Tanska vaati Älvsborgista valtaisat 150 000 taalarin lunnaat, jotka piti maksaa kolmen vuoden kuluessa. Maksajaksi päätyi luonnollisesti kansa, jolta kerättiin vuonna 1571 ylimääräinen niin sanottu hopeavero. Kaupungeissa hopeaveron määrä oli 1/12 omaisuudesta. Veroa perittiin hopeasta, tinasta, kuparista sekä kaikista ulkomaisista ja kotimaisista kauppatavaroista. Maaseudulla veron suuruus oli 1/10 irtaimesta omaisuudesta, johon sisältyivät raha, metallivarallisuus ja karja.

Turun hopeaveroluettelon mukaan Sigfrid Mattsinpoika asui Luostari-korttelissa, omisti 125 luotia hopeaa, 2 naulaa tinaa, 6 naulaa kuparia ja 100 markan arvosta kauppatavaroita. Niistä kertyi veroa maksettavaksi yhteensä 12 markkaa 6 äyriä. Sigfridin omistaman hopean määrä, 125 luotia, oli koko kaupungin suurin. Muu omaisuus sen sijaan oli vähäisempää, joten hänen maksamansa vero ei noussut kaikkein varakkaimpien porvareiden tasolle. Ispoisissa kertyi maksettavaa enemmän, sillä Sigfridin lampuoti Eskil Knutinpoika maksoi 107 markkaa 4 äyriä veroa säterin omaisuudesta.

Vaakunan mysteeri

Sigfrid Mattsinpojalle ainakin kaksi ensimmäistä avioliittoa olivat niin sanottuja hyviä naimakauppoja. Kummankaan vaimon sukutaustaa ei tunneta, mutta molemmat olivat selvästi rälssisukuisia ja varakkaita naisia. Koska Sigfrid itse ei ollut rälssisukua, ei hänellä myöskään ollut omaa vaakunaa. Sigfridin sinetissä (kuva 2) oleva vaakunakuvio on Impolan oletuksen mukaan yhdistelmä hänen kahden ensimmäisen vaimonsa sukuvaakunoista, joista kumpaakaan ei siis tunneta.

Sigfrid Mattsinpojan sinetin kuviot ovat linnun pää ja kolme tähteä, joiden lisäksi siinä ovat nimikirjaimet SM. Yksinkertaisin ja ensimmäisenä mieleen tuleva päätelmä Sigfridin sinetistä on kuitenkin se, että se kertoo Sigfridin sukulaisuudesta Linnunpään säterin omistajasukuun. Tähti löytyy Fogelhufvud-suvun vaakunan lisäksi myös Linnunpään Trudan toisen puolison Lasse Bertilinpojan vaakunasta (kuva 1).

Vaakuna voitiin omaksua myös äidinpuoleiselta suvulta, joskus useammankin sukupolven takaa. Näin meneteltiin mielellään etenkin silloin, jos äidin suku oli isän sukua ylhäisempi, tai jos isän suvulla ei ollut vaakunaa ollenkaan – kuten Sigfrid Mattsinpojan tapauksessa.

Fogelhuvud-suvun vaakunan kilpeen on kuvattu rukoilemaan polvistunut linnunpäinen hahmo. Djäkn Lydekenpoikien suvun vaakunassa on sama aihe, vaikka mitään tunnettua yhteyttä suvuilla ei ole. Kuvio on outo ja poikkeava muihin keskiaikaisiin vaakunoihin verrattuna, joten sen esiintymistä kahdella keskiaikaisella suvulla ei voi oikein pitää sattumanakaan. Fogelhufvud-suvun vaakunan kypäränkoriste on risti, jonka päällä on tähti. Risti kypäränkoristeena on harvinainen ja se yhdistettynä rukoilevaan hahmoon tuo mieleen uskontoon tai johonkin vanhaan legendaan liittyvän alkuperän.

Linnunpään säterin nimi ja Fogelhufvud-suvun vaakunakuvio ovat yhteneväiset; säteri tunnettiin samalla nimellä jo 1300-luvun asiakirjoissa (Linnopae, Linumpae). Vanhana rälssisukuna Linnunpään suvulla oli kilvessään vaakuna viimeistään 1400-luvulla. Vaakunaa ei ollut tapana vaihtaa. Mitä vanhempi, sitä arvokkaampi suvulle.

Ensimmäisen avioliiton jälkeläisistä

Sigfrid Mattsinpojan aikuiseksi eläneistä lapsista on tiedossa kolme poikaa ja mahdollisesti yksi tytär. Yksi poika syntyi ensimmäisestä ja kaksi poikaa ja mahdollinen tytär toisesta avioliitosta. Lisäksi vuonna 1556 Turun tuomiokirkkoon haudattiin niin ikään toisesta avioliitosta syntynyt lapsi, jonka hautajaiset maksoivat 6 äyriä sunnuntaikellojen soitosta ja 5 markkaa haudasta. Sigfridin kolmas avioliitto oli todennäköisesti lapseton.

Sigfrid Mattsinpojan ensimmäisestä avioliitosta syntyi poika Erik Sigfridinpoika, joka mainitaan Suomen asutuksen yleisluettelossa Perniön Laukassa vielä vuonna 1553; hän kuitenkin kuoli ennen isäänsä. Erikin vaimo oli Margareta Perintytär (k. 1589). Avioliitosta syntyi tiettävästi ainoastaan yksi lapsi, tytär Karin. Margaretan toinen puoliso oli Savonlinnan vouti, rälssimies Peder Spore (k. ennen 1567), joka antoi Margaretalle huomenlahjaksi Perniön Melkkilän kartanon. Peder Sporelta ei jäänyt jälkeläisiä.

Melkkilän kartanon peri aikanaan Margaretan ensimmäisen avioliiton tytär Karin Erikintytär (k. 1622). Hänen puolisonsa oli Erik Bertilinpoika Slang (k. 1592), joka oli muun muassa Käkisalmen ja Viipurin linnojen käskynhaltija sekä amiraali. Hän kuului aikansa mahtimiehiin ja hallitsi suurta maaomaisuutta. Pariskunta asui Melkkilässä ja heille syntyi seitsemän lasta.

Perniön kirkossa Karinilla ja Erikillä on yhteinen hautakivi, jota koristaa molempien vaakuna (kuva 3). Hautakiven veisti vuonna 1580 kuuluisa hollantilaissyntyinen kivenhakkaaja Antonius Timmerman (k. 1592). Kiveä ei ilmeisesti ole alunperin tarkoitettu hautakiveksi, vaan se on sijainnut Melkkilän kiviseen päärakennukseen johtavan portin yläpuolella. Vuosiluku 1580 kertoisi nyttemmin jo puretun kartanolinnan rakentamisvuoden.

Karinin vaakunakilvessä on isokokoinen tähti ja kypärässä risti. Sen perusteella hänen on arveltu virheellisesti polveutuvan jotain monimutkaista naislinjaa pitkin vanhasta Stiernkors-suvusta. Tosiasiassa Karin todennäköisesti suunnitteli itselleen vaakunan Linnunpää-suvun kypäränkoristeen rististä ja tähdestä.

Toisen avioliiton jälkeläisistä

Sigfrid Mattsinpojan toisen avioliiton pojista vanhempi oli Henrik Sigfridinpoika, joka mainitaan vuosina 1571–1586. Henrik omisti Ispoisten säterin isänsä jälkeen. Hän panttasi säterin vuonna 1586 velipuolensa tyttären miehelle Erik Bertilinpoika Slangille. Henrik kuoli ilmeisesti pian sen jälkeen; hänen puolisostaan tai lapsistaan ei ole tietoa.

Sigfrid Mattsinpojan toisen avioliiton pojista nuorempi oli tallimestari Måns Sigfridinpoika, joka mainitaan vuosina 1574–1589. Hän omisti Kemiön Norrsundvikin Västergårdin sekä Piikkiön Harvaluodon Sunin tilat; Harvaluodon Isonkartanon säterin haltija hän oli vuodesta 1577. Turun linnaoikeuden jäsen Måns Sigfridinpoika oli vuonna 1584. Hänen puolisonsa oli Karin Knutintytär (k. jälk. 1591), joka oli rälssimies Knut Henrikinpojan (Hästesko, Sjundby-suku) tytär Kemiön Kalmusnäsin (Sapalahti) säteristä ja Piikkiön Isonkartanon Mickel Mattsinpojan (Anckarfjell, k. n. 1575) leski. Avioliitosta syntyi neljä lasta.

Måns Sigfridinpojan poika Erik Månsinpoika (k. 1658) lunasti vuonna 1611 Ispoisten säterin takaisin Erik Bertilinpoika Slangin perillisiltä. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Gunilla Erikintytär ja toinen vuodesta 1651 Anna Speitz, lainlukija Hartvig Henrikinpoika Speitzin (1591–1651) tytär. Erik Månsinpojalta ei jäänyt perillisiä, ja hänen kuoltuaan Ispoinen peruutettiin kruunulle.

Lienee syytä vielä mainita, että Impolan mukaan Sigfrid Mattsinpojan toisesta avioliitosta syntyi lisäksi tytär, joka oli aviossa Linnunpään säterin 1574–1591 omistaneen Nils Henrikinpojan kanssa. Impola perustaa teoriansa siihen, että 1500-luvun lopulla Oorlahti oli puoliksi Linnunpään ja Ispoisten säterien omistama. Linnunpään puolikas olisi ollut tyttären perintöä. Muiden todisteiden puuttuessa asia jää epävarmaksi, sillä Oorlahden puolikkaan päätymiselle Linnunpään omistukseen saattaisi löytyä jokin muukin selitys.