Tässä artikkelissa kerrotaan joitakin merkittäviä Porvoon Ruuth-sukuun liittyviä tapahtumia lähinnä 1600-luvulta. Kuvassa 1 on sukutaulu parin sukupolven ajalta ja lisäksi seuraavasta sukupolvesta joitakin henkilöitä, jotka liittyvät kerrottuihin tapahtumiin.

Omat esivanhempani olen merkinnyt punaisilla kehyksillä. Lähteinä olen käyttänyt erityisesti liitteissä mainittuja Ruotsin valtionarkiston (Riksarkivet, RA) henkilöhistoriasivuja. Tapahtumat olen pyrkinyt asettamaan kronologiseen järjestykseen. Mukaan olen merkinnyt useita Ruotsin hallitsijoita ja virkamiehiä, joista myös saa osaltaan ajallisen yhtymäkohdan tapahtumiin. Yksityiskohtaisempaa tietoa löytyy lähdeluettelon avulla. Lähteitä olen tulkinnut tässä artikkelissa joissakin tapauksessa vapaamuotoisesti. Tämä johtuu osittain siitä, että vanha murteellinen ruotsinkieli ja lauserakenteet ovat vaikeasti ymmärrettäviä.

Ruuth-suku ja perinnöt

Porvoon Ruuth-suku periytyy tanskalaisperäisestä Jöns Jutesta, jonka poika Peer Jönsson (n. 1500 - n. 1561) otti kyseisen sukunimen. Peer toimi nimismiehenä, omisti tilan Suomenkylässä ja hänellä oli myös vuokraviljelijöitä muuallakin Porvoon seudulla.

Kustaa I Vaasa (1496-1560) pakeni Tanskan kuninkaan Kristianin vankeudesta v. 1519 Lyypekkiin, josta palasi Ruotsiin seuraavana vuonna. Tässä yhteydessä hän tapasi henkilöitä, joista oli hänelle apua myöhemmin. Heidän joukossaan on lähteiden mukaan mainittu myös Peer Jönsson Ruuth.

Vuonna 1521 valtionhoitajaksi ja v. 1523 Ruotsin kuninkaaksi valittu Kustaa Vaasa vieraili v. 1555 Porvoossa, ja tapasi silloin alueen asukkaita. Nimismies Peer Jönsson on uskottavasti virkansa puolesta ollut vastuussa järjestelyistä. Kuningas oli myös selvitellyt Peerin rälssimaan aluetta, joka oli entisen linnoituksen alueella. Tällöin oli alustavasti esillä kyseisen maa-alueen vaihto. Mainittu tuttavuus Lyypekin ajasta lähtien ja toiminta virkatehtävässä ovat ilmeisesti olleet vaikuttimena siihen, että Kustaa Vaasa aateloi Peer Jönsson Ruuthin v. 1559. Samalla hän sai palkkioksi joitakin rälssitiloja Porvoon pitäjästä. Hänen leskensä Gertrud Bertilsdotter Grönfelt (n. 1520-1587 jälk.) teki 1560-luvun puolivälissä joitakin tilanvaihtoja, joista oli sovittu kruunun kanssa.

Bertil Peersson Ruuth (n. 1550- 1630) myi v. 1578 osuutensa vanhempiensa perintöön 100 taalarilla langolleen, Helsingin pormestari Lars Mickelsson Svanströmille (n. 1539-1612). Kauppa vaikutti perinnönjakoon sukuhaarojen kesken, ja siitä alettiin riidellä oikeudessa lähes 70 vuotta myöhemmin.

Varakkaana miehenä Lars Svanström kykeni kouluttamaan poikiaan. Heistä Peder Larsson Ruuthin, (n. 1572-1616, käytti äitinsä sukunimeä) mainitaan olleen ensimmäinen suomalainen lääketieteen opiskelija. Hän aloitti opinnot v. 1589 Helmstedtin yliopistossa ja päätyi lopulta koulualalle. Hän toimi vuoden 1607 jälkeen myös ruotsalaisen Bengt Bengtsson Oxenstiernan (1591-1643) opintojen ohjaajana Saksassa.

Bertil Peersson Ruuth myi perintöosuutensa, koska hän tarvitsi alkupääomaa ryhtyäkseen kauppiaaksi Viipurissa. Viipuri oli tuolloin Turun lisäksi ainoa kaupunki, jolla oli täydet tapulioikeudet ulkomaankauppaan. Helsinki ei vielä ollut kiinnostava paikka, koska sen satama-alue Vantaanjoen suussa oli liian matala kauppa-aluksille. Porvoo ei tullut myöskään kyseeseen kaupan paikaksi, koska Kustaa Vaasa oli poistanut Porvoolta kaupunkioikeudet v. 1550 perustaessaan Helsingin kaupungin. Tällä pyrittiin houkuttelemaan ja painostamaan kauppiaita ja käsityöläisiä muuttamaan vasta perustettuun kaupunkiin. Porvoo sai kaupunkioikeudet takaisin v. 1602. Bertil Peersson menestyi kauppiaana erittäin hyvin, ja vuoteen 1603 mennessä hän oli Viipurin suurin veronmaksaja. Hän myös lainasi kruunulle rahaa ja viljaa.

Veli ja seuraava rälssiomaisuuden perijä, Jöns Peersson Ruuth (n. 1552-1628) osti v. 1582 Lars Mickelssonilta Bertilin tälle myymän perintöosuuden - kaupan vahvisti Porvoon laamanninkäräjillä tuomari Klas Åkesson (1530-1596). Edelleen tilojen oston ja vaihtojen kautta Jöns omisti Suomenkylän tilat yksinään. Näihin hän sai v. 1589 verovapauden. Hän perusti Bergstadin säterin Porvoon keskustan pohjoispuolelle. Jöns sai rälssitiloja myös Suomen käskynhaltijoilta Klaus Flemingiltä (1535-1597) ja Arvid Stålarmilta (1549-1620). Sigismundin (kuningas 1592-1599) kannattajana hän osallistui myös nuijasotaan (1596- 1597).

Lapsettomana v. 1583 kuollut Hans Peersson Ruuth omisti tiloja Porvoon seudulla, ja osuuksia oli myös Piikkiön ja Halikon voutikuntien alueella.

Sisaruksista Didrik (Theodoricus) Peersson Ruuth lähti opiskelemaan Saksaan Rostockiin valmistuen maisteriksi v. 1584. Hän keräsi opiskeluaikanaan keskiaikaisia runoja ja hymnejä nuotteineen. Ne julkaistiin v. 1582 nimellä Piae Cantiones, ja ne tunnetaan vielä tänäkin päivänä. Vuonna 1588 Didrik tuli sihteeriksi kuningas Juhana III:n (1537-1592) kansliaan Tukholmaan.
Seuraavaksi kuninkaaksi v. 1592 tuli Juhanan poika Sigismund (1566-1632), joka oli jo vuonna 1587 valittu myös katolisen Puolan kuninkaaksi. Vuosina 1594-1601 Didrik oli Länsipohjan, Ångermanlandin ja Uumajan Lapissa nimismiehenä, jolloin tehtäviin kuului osallistua myös v. 1595 tehdyn Täyssinän rauhan mukaisen rajalinjan vetoon Iivaarasta Jäämerelle.

Kaarle-herttuasta (1550-1611) tuli Ruotsin valtionhoitaja ja perintöruhtinas sekä v. 1604 kruunattu luterilainen kuningas, Kaarle IX. Kaarle mestasi Viipurin ja Turun verilöylyissä v. 1599 parisenkymmentä katolisuutta kannattanutta vastustajaa. Didrik Peersson Ruuth oli myös epäiltynä katolilaisuudesta, ja lisäksi hänen kirjanpidostaan löytyi yli 3000 taalarin alijäämä. Siksi hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä v. 1602 maanpakoon Puolaan Gdanskiin, missä hän kuoli joitakin vuosia myöhemmin ruttoon. Silloin ei vielä tiedetty, että kyseisiä tautipandemioita levittivät kirput. Didrikin kahdesta pojasta tuli sotilaita. Tytär Brita (n. 1593-1674) asui Bergstadissa avioitumiseensa asti v. 1629, jolloin myös irtain omaisuus Jöns Perssonin jälkeen jaettiin perillisten kesken.

Jakob Peersson Ruuthilla (k. 1619 jälkeen) oli hallussaan perittynä pieni tila, ja hän kuoli ilman perillisiä. Kiinteää rälssiomaisuutta voivat periä vain miespuoliset jälkeläiset tai sisarusten lapset. Kun Jöns Peersson Ruuth kuoli vuonna 1628, myös ilman miespuolista perillistä, kiinteän omaisuuden hallinta siirtyi everstiluutnantti Enevald Bertilsson Ruuthille (1601-1639). Hän piti Bergstadin ratsutilaa moitteitta 11 vuotta. Bertil Bertilsson Ruuth (1598-1682) oli veljensä Jakob Bertilssonin (1595-1629) alaikäisten lasten holhooja. Lapseton Enevald Bertilsson Ruuth kuoli luoteihin Reinin varrella Bacharachissa lähellä Kölniä. Häneltä jäi Bergstadin lisäksi Breisachissa Saksassa kivitalo, jonka arvoksi oletettiin yli 2000 taalaria. Edunvalvojana Bertil Bertilsson uskoi, että kyseisen talon myynnillä saataisiin rahaa Jakobin
isättömiksi jääneille alaikäisille lapsille.

Johan Vogel (k. n. 1675) Viipurista lähetettiin 3.6.1640 Saksaan hoitamaan myyntiä. Talosta saatu raha meni lähes kokonaan Enevaldin hautauskuluihin. Jakob Vogel palasi matkalta 28.3.1641 ja sanoi matkan olleen vaikea ja vaarallinen. Hän oli kiitollinen siitä, että säilyi terveenä ja pääsi hengissä kotiin. Bertil joutui maksamaan matkakuluja 150 taalaria, eivätkä Jakobin lapset saaneet matkalta toivottua perintörahaa. Johan Vogelista tuli sittemmin näiden lasten isäpuoli, kun hän nai lesken Elisabet Hansson Cröellin (n. 1600 - n. 1686).

Anna Bertilsdotter Ruuth (1592-1668) päätti v. 1641 ostaa 800 taalarilla Bergstadin rälssitilan perikunnalta, johon hänen lisäkseen kuuluivat veli Bertil ja edesmenneen Jakob-veljen lapset. Hän oli saanut hyvää lain tuntevaa apua, jonka mukaan sopimukseen tuli seuraava pykälä: jos Anna ei saa miespuolista rintaperillistä, perintö palautuu Norrköpingin päätöksen ja siihen liittyvien lisäysten mukaisesti lähimmälle miespuoliselle sukulaiselle samasta summasta.

Anna oli jäänyt leskeksi avioliitoista kolmen aatelisen sotilaan jälkeen ja oletettavasti lähenteli 50 vuoden ikää, joten sopimus oli lakiteknisesti vahva, mutta perillisen saanti ei ollut todennäköinen. Annalla oli vain yksi tytär Anna Johansdotter (s. 1611) ensimmäisestä avioliitosta vänrikki ja rälssimies Johan Jakobssonin kanssa. Johan kaatui Inkerin sodassa alkuvuodesta 1611, kun marsalkka Jakob De la Gardien (Laiska-Jaakko 1583-1652) johtamat Ruotsin joukot hyökkäsivät venäläisten hallitsemaan Pähkinälinnaan. Toinen puoliso oli kornetti Mårten Hovstedt, joka menehtyi ennen vuotta 1623. Kolmas puoliso oli majuri ja Nymunden skanssin komendantti Erik Jönsson, joka kuoli ennen vuotta 1641. Nymunde sijaitsee lähellä Riikaa. Bergstadin kauppa vahvistettiin kolmilla käräjillä vuosien 1642 ja 1643 aikana lainlukija Hans Mårthenssonin toimesta.

Eversti Carl Didriksson Ruuth (n. 1590-1656) osallistui aikoinaan mm Kustaa II Adolfin (1594-1632) sotiin Liivinmaalla, Preussissa ja Saksassa. Hän oli pitkään pohtinut Bergstadin periytymistä ja tullut vakaasti siihen tulokseen, että Bertil Peerssonin myydessä vanhempiensa perintöosuuden langolleen v. 1578 tämä olisi samalla myynyt pois aatelisoikeutensa ja korkeasyntyisyytensä. Siksi Didrik Peersson Ruuthin jälkeläiset olisivat hänen mielestään ainoat oikeutetut suvun rälssiperintöön. Didrikin alaikäiset lapset olivat ajan käytännön mukaan saaneet sukulaisiltaan tukea isän lähdettyä maanpakoon. Pojat lähtivät nuorina sotatoimiin, mutta tytär Brita asui pisimpään Bergstadissa ja tunsi talon historian - talon dokumentteja oli siellä tallessa ainakin vuodesta 1559 lähtien. Siten Brita oli mahdollisesti se henkilö, joka kertoi veljelleen Carlille talon periytymishistoriasta ja myös Bertilin tekemästä kaupasta.

Suvun vävyt Udny ja Golawitz

Kolmekymmenvuotista sotaa käytiin 1618-1648. Carl Ruuth palveli v. 1641 tykistössä Boizenburgissa Saksassa, josta hän lähetti kirjeen sisarensa Britan miehelle, Riiassa
tuolloin palvelleelle everstiluutnantti Peter Danielsson Golawitzille (1606-1673). Kirjeessä hän toi esiin käsityksensä lain ja Norrköpingin päätöksen tulkinnasta pitäen itseään ainoana Bergstadin rälssitilan perijänä. Carl palveli tämän jälkeen eri paikoissa komendanttina, koska hänen kuntonsa ei sallinut kenttäpalvelua. Hänen ollessa koko ajan sotatoimissa ryhtyi lanko hoitamaan syytteen nostamista ja talon vaatimista Carlille. Jälkeenpäin Carl selitti valituksen Annan talokaupasta viivästyneen, koska hän oli jäänyt näihin aikoihin vihollisen vangiksi. Tämä väite vaikuttaa tekosyyltä, koska hän joutui keisarillisten joukkojen vangiksi Wittenweierissä jo vuonna 1638.

Peter Golawitz lähti ajamaan asiaa vasta v. 1646 haastamalla Anna Bertilsdotter Ruuthin Turun hovioikeuteen. Hän palkkasi lainlukija Hans Mårthensonin hoitamaan asiaansa. Valinta oli kyseenalainen jääviyssyistä, koska Hans oli aikaisemmin hoitanut Bergstadin lainhuudatukset Anna Ruuthille. Aatelistolla oli mahdollisuus viedä asiat suoraan korkeampaan oikeusasteeseen ilman raastuvanoikeuden päätöstä. Kustaa II Adolf oli perustanut hovioikeuden Turkuun v. 1623, joten oikeuskäsittelyä ei tarvinnut enää viedä Svean hovioikeuteen Ruotsin puolelle. Tosin uudistukseen sisältyi kolmas, korkein oikeusaste eli kuninkaaseen vetoaminen. Turun hovioikeuden istuntopäiväksi määrättiin 16.3.1647. Anna Bertilsdotter Ruuth kuitenkin ilmoitti valtuuttaneensa vävynsä Peter Udnyn (n. 1590-1656) vastaamaan haasteeseen, ja tämä oli tuolloin matkalla Tukholmassa taloon liittyvät dokumentit mukanaan. Siksi uudeksi istuntopäiväksi määrättiin 4.2.1648.

Turun hovioikeuden istuntoon valmistautumisen aikaan Carl Ruuthin veli majuri Peder Didriksson Ruuth (n. 1590 - 1637) oli komendanttina strategisesti tärkeässä Werbenin skanssissa (linnakkeessa) Elben rannalla. Hän luovutti linnakkeen viholliselle ilman vastarintaa 5.8.1637 ja joutui tästä sotaoikeuteen. Siitä seurasi kuolemantuomio. Mestaus suoritettiin seuraavan joulukuun alussa Stettinissä. Tuomion toimeenpanoajasta on kaksi tietoa, mutta oletettavasti se on myöhempi eli tapahtui joulukuussa. Tilaisuuteen haluttiin varmasti paikalle mahdollisimman paljon sotilaita näkemään, mitä tottelemattomuudesta seuraa.

Peter Williamsson Udny tuli Skotlannista kauppiaaksi Viipuriin, jossa ensimmäinen maininta hänestä on vuodelta 1627. Hän teki erityisesti ulkomaankauppaa, ja valittiin jo v. 1632 raatimieheksi. Hän avioitui Anna Johansdotterin kanssa ja heille syntyi 9 lasta.

Peter oli aktiivinen ja pyrki saamaan heti omistukseensa ratsutilan Inkerin vallatulta alueelta, jonka aktiivista hyödyntämistä valtion johto pyrki tuolloin edistämään ja saamaan näin Ruotsin sotavoimille vahvistusta. Peter oli yhteydessä Karjalan, Liivinmaan ja Inkerin kenraalikuvernööriin Johan Skytteen (1577-1645), joka lähetti anomuksen läänityksestä kuningatar Kristiinan sijaishallinnolle. Skytte oli ollut kruununprinssi Kustaa Aadolfin opettaja, ja myöhemmin hän sai merkittäviä virkoja. Peter Udny sai v. 1634 vastaukseksi kuningattaren nimissä kirjeen, jossa hänelle myönnettiin autiotiloja Pähkinälinnan lähellä olevasta Korboselskin pogostan Penigoran kylästä.

Peter oli yhteydessä myös alueen kenraalikuvernööreihin kyseisessä asiassa: Nils Assersson Mannersköld (1586-1655) ja Bengt Bengtsson Oxenstierna sekä kopioiden vahvistajana Viipurissa maaherra Åke Eriksson Oxenstierna (1583-1653) - kaikkien kirjeet on päivätty vuoden 1635 aikana. Neljä vuotta myöhemmin, 18.7.1638 Peter sai lisäksi rälssioikeuden Inkerin Massetinan kartanolle. Asioiden edistämistä saattoi myös edesauttaa hänen anoppinsa serkun, Peder Larsson Ruuthin, edellä mainittu yhteys Bengt Bengtsson Oxenstiernaan.

Talonpito ei Inkerinmaalla välttämättä ollut helppoa. Inkerinmaan kamreeri Olof Bengtson Gadd (1600-1664), Brita Bertilsdotter Ruuthin toinen puoliso, lähetti kuningatar Kristiinalle v. 1639 Narvasta kiitoskirjeen saamastaan 2 1/3 obserin (veroyksikkö) autiotilasta Ivangorodin läänissä. Hän tuo kirjeessä myös esiin sen, kuinka vaikea ja pelottava tämä maankolkka oli lapsiperheelle. Pariskunnalle syntyi viisi yhteistä lasta, minkä lisäksi Britalla oli neljä lasta edellisestä avioliitosta. Ruotsilla oli jatkuvan sodankäynnin takia talousvaikeuksia, ja rästiin jääneitä palkkoja maksettiin antamalla maatiloja - ehkä näin oli tapahtunut myös Olof Gaddille.

Lapsista Peter Olofsson Gadd (1655-1725) kuuluu esipolviini. Hän toimi sotakomissaarina Viipurin rykmentissä, Porin läänin jalkaväkirykmentin kirjurina ja Ylä-Satakunnan ylisen kihlakunnan kruununvoutina. Puoliso oli Ingrid Nortman (n. 1679 - n. 1734).

Edellä mainitut Oxenstiernat olivat keskenään serkkuja, ja kaiken lisäksi he olivat Ruotsin sijaishallinnon johdossa olevien veljesten Axel (1583-1654) ja Gabriel Gustafsson Oxenstiernan (1587-1640) serkkuja. Näin Peter Udny sai mahdollisesti merkittäviä kontakteja, kun hän kirjoittautui 18.3.1647 Tukholmassa ritarihuoneeseen nimellä Udnie. Oletettavasti hän oli Tukholmassa yhteydessä myös sellaisiin tahoihin, jotka ovat auttaneet häntä valmistautumaan tulevaan Turun hovioikeuden istuntoon Anna Ruuthin valtuuttamana - hänellähän oli taloon liittyvät dokumentit mukanaan.

Anna Bertilsdotter Ruuthin puolustus perustui siihen, että aateluus on säilynyt kaikilla kyseisillä henkilöillä, ja kaupassa oli aikoinaan myyty vain osuus vanhempien kiinteään ja irtaimeen perintöomaisuuteen. Tämä ei ole pois sulkenut myöhemmin sisarusten välistä perintöä, joka oli täysin lainmukainen. Kaikki kaupat oli tehty asianmukaisesti ja niistä oli dokumentit. Turun hovioikeus teki 11.3.1648 päätöksen, jonka mukaan Bergstad kuului Anna Ruuthille. Valtuutettu Peter Golawitz oli päätökseen tyytymätön ja vei asian korkeimpaan oikeuteen eli hallitsijan, kuningatar Kristiinan, ratkaistavaksi Tukholmassa.

Korkein oikeus toimitti kuningatar Kristiinan (1626-1689) 7.11.1648 päivätyn haasteen, jossa Carl Ruuth oli kantajana serkulleen Anna Ruuthille. Anna vastasi haasteeseen 10.4.1649 Bergstadissa päivätyllä kirjeellä. Tästä viiveestä näkyy, että postin kulku oli hidasta varsinkin talviaikaan. Anna ilmoitti, että hän on jo vanhanpuoleinen ja sairaalloinen niin pitkälle matkalle ja valtuutti rakkaan vävynsä Peter Udny till Massetinan tai tämän valitseman henkilön vastaamaan taloasiasta Tukholmassa. Peter Udny matkusti Tukholmaan, jossa hän toimitti Kristiinalle vastaavan kohteliaan valtakirjakirjeen. Siinä hän mainitsi, että Anna oli myös jalkavaivainen eikä voinut lähteä matkaan, vaikka olisi kyllä muutoin halunnut tulla. Peter toi esille myös sen, että Turun hovioikeuden päätös oli perusteltu, ja toivoi että kuningatar päätyy samaan tulokseen. Lisäksi hän mainitsi, että tämä oikeusprosessi on aiheuttanut hänelle ja anopille kohtuuttomia kustannuksia. Jakobus Willstadius (n. 1615-1668) oli Peterin oikeusavustaja myös Tukholmassa. He toimittivat Kristiinalle laatimansa yksityiskohtaisen selvityksen Bergstadin omistuksen vaiheista viimeisten 70 vuoden ajalta osoittaen aukottomasti sen olevan kaikin puolin lainmukainen. Peter allekirjoitti selvityksen käyttäen edelleen nimeä Udny eikä ritarihuoneelle kirjaamaansa nimeä Udnie. Aineisto oli oletettavasti pitkälti samaa mitä oli jo käytetty Turun hovioikeudessa. Jakobus Willstadius oli uskottavasti sama lakimies, joka toimi viimeisinä elinvuosinaan Vaasan pormestarina.

Vastaavasti Peter Golawitz oli Carl Didriksson Ruuthin ja puolisonsa Britan valtuuttamana myös Tukholmassa, ja hän kirjoitti Kristiinalle lyhyen valtakirjakirjeen, jossa toivoi oikeudenmukaista päätöstä. Kirjeessä hän myös valitti käyttäneensä koko oikeusprosessiin Turussa ja Tukholmassa 14 kuukautta, ja kustannuksia oli jo tullut 1000 taalaria. Oikeusavustajana toimi edelleen Hans Mårthensson. Peter Golawitz oli myös kokenut henkilö. Hän omisti Fantsnäsin ja Degerbyn rälssitilat Pernajassa ja oli osallistunut neljä kertaa Ruotsin valtiopäiville. Ritarihuoneeseen Peter Golawitz kirjoittautui 28.11.1648 - ilmeisesti samalla matkalla, kun hän oli viemässä syytettä korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus päätyi samaan tuomioon kuin Turun hovioikeus, joten Anna Ruuth jatkoi Bergstadin säterin pitoa. Myöhemmin Annan kuoltua v. 1668 Bergstad siirtyi hänen veljelleen Bertil Ruuthille.

Anna Ruuth nautti Norrköpingin päätöksen mukaisesti ensimmäisen puolison kornetti Johan Jakobssonin 4 1/4 veroluvun läänityksestä Taipalsaarella, johon hän sai vahvistuksen Kristiinalta 30.6.1647. Neljännesreduktiota eli lahjoitusmaiden peruutusta valmistellut kenraalikuvernööri Herman Klaunpoika Fleming (1619-1673) toimitti 1657 ilmoituksen yhden veroluvun arvoisen alan menetyksestä Annalle. Vuonna 1662 Anna lähetti valituksen tästä kuninkaalle. Holhoojahallituksen johtajana oli tuolloin leskikuningatar Hedvig Eleonoora (1636-1715), koska kuningas Kaarle XI (1655-1697) oli vasta seitsemän vuoden ikäinen. Valituksen mukaan Annan säteristä saamat tulot eivät kattaneet hänen siihen tekemiänsä suuria investointeja. Vapaavuosien jälkeen olivat talon asukkaat lähteneet pois, eikä tuloja ollut, ja talo oli nyt autiona. Anna myös huomautti, että hänen isänsä aikoinaan antamaa raha- ja viljalainaa kuningas Kaarle IX:lle ei ole vielä maksettu takaisin.

Peter Udny palveli myös Inkerinmaan aatelislippukunnassa ja eteni ratsumestariksi. Ruotsi keskitti joukkojaan Saksaan, ja itäosan puolustus jäi heikoksi. Venäjän tsaari käytti tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäsi 3500 miehen voimin v. 1656 Käkisalmen lääniin ja Inkerinmaalle. Kannaksen Raudussa käytiin kesällä 14.7.1656 ainoa avoimen maaston taistelu. Neljän tunnin hyökkäyksen jälkeen sotaonni kääntyi ruotsalaisten hyväksi, ja he lähtivät vetäytyvien venäläisten perään. Muutaman hetken päästä venäläiset pysähtyivät eräälle metsäsaarekkeelle ja nyt ruotsalaisista tulikin saaliita. Yksi taistelun tiimellyksellä kaatuneista oli Peter Udny. Yhdeksän muuta miestä kaatui, ja sillä hinnalla ruotsalaisjoukko sai sotasaaliiksi 250 muskettia ja neljä sotalippua.

Gabriel Gregorii Arctopolitanus (n. 1627-1682) määrättiin v. 1657 kreivi Gustaf Evertsson Hornin (1614-1666) ja hänen puolisonsa Barbro Kurckin (k. 1658) kotisaarnaajaksi. Barbron äiti oli Märta Gustafsdotter Oxenstierna (n. 1586-1632), jonka veljiä olivat aikaisemmin mainitut Axel ja Gabriel. Gustaf Horn oli silloin Inkerin ja Käkisalmen läänin kenraalikuvernöörinä. Täällä Gabriel Arctopolitanus avioitui noin v. 1658 Christina Petersdotter Udnyn (1638-1718) kanssa. He kuuluvat minun esipolviini. Gabrielista tuli v. 1665 isänsä jälkeen Ulvilan kirkkoherra. Christina kuoli isonvihan pakolaisena Tukholmassa.

Golawitzien kova kohtalo jatkuu

Peter Golawitzin perheen epäonni jatkui v. 1660, kun hän joutui tappeluun kapteeni Anders Hästesko af Målagårdin (s. n. 1610) kanssa, joka kuoli 13.8.1660 saamaansa vammaan. Peter sai kuolemantuomion taposta. Hän pystyi kuitenkin vielä todistamaan, että Anders aloitti tappelun ja haava sidottiin. Anders oli kuitenkin repinyt sidoksen pois saunassa, jolloin haava alkoi märkiä aiheuttaen vakavan tulehduksen. Seuraavana vuonna Peter sai armahduksen, ja tuomio muutettiin sakoksi. Hänen piti maksaa 100 taalaria Tukholman Katariinan kirkolle ja toinen samansuuruinen summa Viipurin tuomiokirkolle. Anders Hästeskon appi oli Erengisle Pedersson Dufva (k. 1632 jälk.), jonka sisaret Anna ja Brita Dufva olivat avioituneet Ruuth-sukuun (Kuva 1).

Johannes Petersson Golawitz tuli ylioppilaaksi Turussa v. 1648, ja hän opiskeli myös Tartossa ja Uppsalassa. Hänestä tuli luutnantti Uudenmaan ratsujoukkoihin, mutta hän ei sopeutunut kunnolla sotilaselämään. Raaka sodankäynti aiheutti hänelle henkisiä oireita. Johannes sai 1670-luvun alussa syytteitä solvauksesta, rauhan häirinnästä ja härnäämisestä, mitkä saattoivat olla seurausta viinan käytöstä.

Suomen kaikkien aikojen rikkain mies, valtaneuvos Lorentz Creutz (1615-1676) omisti Pernajassa Sarvilahden kartanon, joka oli Golawitzien rajanaapuri. Äveriään Lorentzin maaomaisuus oli eri puolilla valtakuntaa ja oli suuruudeltaan 100 000 hehtaaria. Hän kasvatti röyhkeästi omaisuuttaan kaikin mahdollisin keinoin. Yksi mahdollinen tapahtumaketju on sellainen, että Johannes olisi lörpötellyt kotonaan huushollerska Margareta Simonsdotterin kuullen Lorentzin rikollisesta maanhankinnasta ja maininnut vielä, että tämän tytär oli huora. Tästä levisi huhu, joka kantautui Lorentzin korviin. Huhu on saattanut myös muuttua ilkeämmäksi, kun se kulkeutui useiden henkilöiden välityksellä. Johanneksen väitettiin myös riidelleen vanhempiensa kanssa, mistä laissa määrättiin myös ankara tuomio. Tämä on tietysti vain yksi mahdollinen selitys sille, miten asia on edennyt, eikä sitä tutkimuksista huolimatta ole saatu jälkikäteen selville. Joka tapauksessa Margareta Simonsdotterilla on ollut olennainen osuus asiassa, mikä ilmenee myös Johannes Golawitzin kirjeestä myöhemmin. Lorentz Creutz ei hyväksynyt mitään kritiikkiä ja vei asian aluksi raastuvanoikeuteen v. 1672.

Johanneksen äiti Brita Didriksdotter kirjoitti 15.6.1672 sydäntäsärkevän kirjeen, jossa hän kertoo tuntemuksistaan ainoan poikansa kohtalosta. Isä Peter teki testamentin, jossa hän antoi kaiken merkittävän suuren kiinteän omaisuutensa, kuten Degerbyn tilan, Lorentz Creutzille ja irtaimen omaisuuden tämän tyttärelle hyvitykseksi, mutta tästä ei ollut apua Johanneksen syytteestä luopumiseksi. Äiti Brita Ruuth puolestaan teki testamentin pojalleen Johannekselle, jotta tällä olisi varaa taistella oikeudessa vapautuksen puolesta, mutta Turun hovioikeus mitätöi testamentin. Lisäksi Johanneksen ja hänen morsiamensa Christina Sabelstiernan (k. 1679) kihlaus purkautui.

Silloiseen Ruotsin lakiin oli sisällytetty Kaarle IX toimesta raamatusta sellaisenaan Mooseksen laki, joka määräsi kuolemantuomion useasta vähäisestä rikkeestä. Vielä v. 1734 laissa oli säädetty seuraavasti:

”Pahategon caari”, V luku, 2§: "Joca soima Cuningan ja Waldacunnan Neuwonandaille, yhdelle eli usiammalle, wiran tähden, sitä cuin heidän cunnians päälle käy, ja ei woi sitä todexi täyttä; olcon myös hengens rickonut. (elikä sen pää pitä poislyötämän)".

Hengen rikkomisen suoritti mestarinkirjan suorittanut pyöveli kruunun virkakirveellä. Vastaavasti riitelystä vanhempiensa kanssa määrättiin kuolemantuomio, ja esimerkiksi katekismuksen neljännessä käskyssä viitataan kuolemantuomioon, joka v. 1828 painoksessa on muodossa: "Sinun pitä kunnioittaman Isääs ja Äitiäs, ettäs kauwan eläisit maan päällä".

Johanneksen vanhemmat ehtivät kuolla ennen kuin Turun hovioikeus julisti Johannekselle v. 1674 kuolemantuomion vakavilla, mutta perustelemattomilla syytteillä. Johannes virui nyt Turun linnassa, josta hän kirjoitti 3.7. 1674 kuninkaalle armonanomuksen. Kirje oli kirjoitettu tyypillisin sanamuodoin ja kohteliaisuuksin. Sisältö alkoi maininnalla, että hän nuoruudesta lähtien oli ollut sotapalveluksessa ja sitten ryhtyi pitämään lystiä niin kauan kuin veri sydämessä on lämmintä. Hän mainitsi isän turhan lepytystestamentin Lorentz Creutzille, ja sen että äidin mitätöidyn testamentin aiheuttama suru vei äidin paareille. Hän toi esille sen, että syytteeseen johtaneet huhut ovat perättömiä ja anoi armoa köyhänä uskollisena alamaisena kuolemaansa asti. Kuninkaan (Kaarle XI) korkein oikeus otti asian käsittelyyn, ja Johannes alkoi suunnitella matkaa Tukholmaan, koska hän lähetti kirjeen sihteeristölle 30.11. 1674.

Mukaansa hän esitti ottavansa seuraavat todistajat: räätäli Petter Nyman, kirjuri Nils Persson Pilhierta ja renki Henrich Vasilis. Johannes ilmaisi myös sen, että huushollerska Margareta Simonsdotter oli kertonut perättömiä legendoja. Sihteeristölle hän esitti toiveen saada 200 taalaria matkarahaa, koska hänet oli jätetty puille paljaille. Kuninkaan tuomio julistettiin 9.6.1675, ja siinä kuolemantuomio muutettiin elinikäiseksi maanpaoksi. Todennäköisesti Johannes karkotettiin Liivinmaalle.

Myöhemmin tapahtunutta

Kuningas nähtiin tuohon aikaan kaikkivoipana henkilönä, johon voi viime kädessä turvautua. Kauppias Bertil Bertilsson Ruuth nuoremman (1630-1670) leski Anna Bertilsdotter Freese (1641-1698) oli joutunut riitoihin jonkun toisen henkilön kanssa, joka levitti perättömiä, hänen sanomikseen väitettyjä solvauksia. Hän oli aiheettomasti saanut näistä jo kolme kertaa kuuden taalarin sakon. Lisäksi tämän riitapukarin oli osoitettu levittäneen valheellista tietoa. Anna kirjoitti kuninkaalle 12.7. 1675 kirjeen, jossa hän kertoi murheensa ja anoi, että kuningas palauttaisi hänen maineensa. Todennäköisesti kuningas (Kaarle XI) tai sihteeristö ei puuttunut näin vähäpätöiseen asiaan. Maine ei välttämättä Annalta mennyt, koska hän v. 1679 avioitui toisen kerran kauppias Anton Priemin (k. 1705) kanssa. Freeset olivat useassa sukupolvessa Viipurissa kauppiaita, joista Annan veljenpojan Jochim Jochimsson Freesen (1686-1713) kauppa-apulaisena toimi vuosina 1703-1708 Narvasta muuttanut Stefan (Tapani) Löfving (1689-1777). Tapanista tuli isonvihan aikana kuuluisa sissipäällikkö.

Jääräpäinen ja ahne valtaneuvos Lorentz Creutz valittiin v. 1669 Taalainmaan noitakomission johtoon, ja se sai hovioikeuden valtuudet sekä oikeuden tuomion välittömään toimeenpanoon. Kahden vuoden aikana mestattiin ja poltettiin 20 naista ja yksi mies. Pääasiassa nuoret lapset toimivat ilmiantajina sekä todistajina. Lorentz uskoi tekevänsä valtiolle ja Jumalalle palveluksen kukistamalla paholaisen uhan. Tämä osoittaa, että Johannes Golawitzillakin oli ollut vastassa henkilö, joka ei anna armoa.

Vuonna 1675 Lorentz Creutz valittiin amiraaliksi. Hän oli 1.6.1675 Öölannin vesillä, jossa laivan taitamaton käännös johti sen kaatumiseen ja edelleen ruutivaraston räjähtämiseen. Lähes koko 700 hengen miehistö hukkui mukanaan Lorentz Creutz. Hylky löytyi v. 1971 ja siitä nostettiin Creutzin mukanaan kuljettama Ruotsin kaikkien aikojen suurin kulta-aarre, joka sisälsi 255 kultarahaa ja kultalusikan, jossa oli Golawitzin vaakuna. Testamentin mukaan irtaimen omaisuuden, kuten lusikan, olisi pitänyt kuulua Lorentzin tyttärelle.

Vuoden 1743 Turun rauhassa menetettiin Haminan kaupunki, ja tilalle perustettiin v. 1745 aikoinaan Golawitzeille kuuluneille rälssitilan maille saman niminen Degerbyn kaupunki, jonne tehtiin myös linnoituksia. Vuonna 1752 kuningas Aadolf Fredrik (1710-1771) vieraili siellä ja antoi kaupungille uuden nimen Loviisa kuningattaren mukaan.