Ensimmäinen kosketukseni sukututkimukseen on tullut kotoa. Voisi sanoa, että kiinnostus esivanhempiin tuli osin ”äidinmaidossa”. Varsinaisesti oma harrastukseni alkoi 1960-luvun puolivälissä, keskikouluaikana. Meitä oli muutama oppilas, jotka pääsimme Perniön kirkkoherranvirastoon tutkimaan vanhoja rippikirjoja. Oli mielenkiintoista seurata esipolvien ketjua taaksepäin aina vuoteen 1738, jolloin Sauvon Rajalahdessa (Rölax) syntyi isänisän isänisän isänisäni Erich Ericsson Holmberg. Hän oli kuollessaan v. 1776 rusthollari ja kestikievarinpitäjä Perniön Haarlan Buotilan tilalla. Nykyisen Haarlan kartanon kyllä tiesin, mutta missä sitten oli Buotila? Tämä pieni ihmettely oli alku elämänpituiselle matkalleni menneisyyteen.

Kiinnostukseni Holmberg-sukuun syveni vasta, kun kaukainen sukulaiseni Sirkka-Liisa Hurme julkaisi v. 1997 teoksen ”Holmberg-suku 1620–1997”. Seuraavana vuonna järjestetty sukujuhla Johan Gustafsson Holmbergin (1783–1852) kolmen pojan sukuihin kuuluville avarsi käsitystäni isän puoleisesta suvusta – ja Hurmeen toive siitä, että joku jatkaisi työtä, toteutui kohdallani.

Vaikka nuorena historia – ja erityisesti kirkkohistoria – kiehtoi, jäi sukututkimus vuosiksi taka-alalle. Kiinnostus säilyi silti taustalla. Äitini Ingrid Anna Sofia Saaristo (s. Leinonen, 1913–2006) oli innokas sukututkija ja aktiivinen Leinosen sukuseurassa sen perustamisesta v. 1985 alkaen. Hänen työnsä myötä tutuksi tulivat niin Schroderus eli ”Rotteerus” kuin myös Sursill – nimiä, jotka jäivät nuorena mieleen.

Sukunimet ovat aina kiinnostaneet minua. Kun avioliiton myötä nimeni vaihtui Saaristosta Tickléniksi, aloin pohtia uuden nimeni alkuperää. Se ei tuntunut “omalta”, ja kiinnostus kohdistui lopulta myös mieheni sukuun. Mieheni isän jäämistöstä löytyi muutamia sukuselvityksiä, ja Suomen Sukututkimusseuran sukututkijaluettelon avulla sain yhteyden tutkijaan, joka oli perehtynyt Alavieskan Ticklén-sukuun. Kävi ilmi, että nimi juontaa juurensa 1700-luvun lopulle – Tikkasista oli tullut Ticklénejä.

Ensimmäisen sukututkimuskurssini suoritin Perniön kansalaisopistossa 1990-luvulla. Opettajana toimi muistaakseni Tanja Bergroth. Toisen kurssin kävin vuonna 2004 Salon kansalaisopistossa, Pirjo Heinosen opissa. Silloin opin hahmottamaan henkilön elinkaarta asiakirjojen valossa. Kurssilla neuvottiin aloittamaan noin vuonna 1850 syntyneestä henkilöstä. Minulle valinta oli selvä: isänisäni Carl Magnus Saaristo (1853–1933).

Töissä ollessani ei ollut mahdollista käydä arkistoissa tutkimassa alkuperäisiä asiakirjoja tai aikaa selata mikrofilmirullia. Vasta tietokoneet ja internet alkoivat mahdollistaa sukututkimuksen teon kotoa käsin, ja vihdoin eläkkeellä ollessa on ollut aikaa paneutua sukututkimukseen. Internet onkin tuonut sukututkimuksen kaikkien ulottuville ajasta ja paikasta riippumatta.

Vaikka en pidä itseäni ”sukututkijana”, vaan pikemminkin harrastajana, on tämä harrastus kulkenut elämässäni pitkään. Se on avannut ovia historiaan, tarinoihin ja suvun yhteyksiin – ja nostanut esiin myös uusia kysymyksiä ja johtanut vastausten etsintään. Olen ollut Salon Seudun Sukututkijoiden jäsen yli 20 vuotta, vuodesta 2017 hallituksen jäsen ja lähes yhtä kauan yhdistyksen sihteeri. Yhdistyksessä toimiminen on tuonut harrastukseen yhteisöllisyyden ja moniin sukututkimusongelmiin taustatietoja ja ratkaisuja.

Äitiäni kirjoitti 4.3.1985 eräässä isäni sukulaiselle lähettämässään kirjeessä: ”Tässä on noin ylimalkaisia tiedon murusia. Sukututkimus on erittäin mielenkiintoista ja aikaanviepää touhua, eikä siinä tunnu koskaan tulevan valmiiksi.” Olen täysin samaa mieltä.